Milloin on tehtävä lastensuojeluilmoitus?
Ilmoituksen voi tehdä silloin kun havaitsee tai saa tietää sellaisia seikkoja, joiden vuoksi lapsen lastensuojelun tarve on syytä selvittää. Kyseessä on siis henkilön oma arvio tarpeesta selvittää lapsen lastensuojelun tarve.
Ilmoituksen tekemisen ja lastensuojelutarpeen selvittämisen taustalla voi olla hyvin erilaisia seikkoja, jotka liittyvät lapsen hoidon ja huolenpidon tarpeeseen, kehitystä vaarantaviin olosuhteisiin tai lapsen omaan käyttäytymiseen.
Ilmoituksen syynä voi olla esimerkiksi lapsen tarpeiden laiminlyönti, lapsen heitteillejättö, lapsen pahoinpitely tai seksuaalinen hyväksikäyttö tai niiden epäily tai uhka. Ilmoituksen aiheena saattaa olla myös se, että lapsen hoidossa tai huolenpidossa havaitaan muutoin puutteita tai osaamattomuutta, joka vaarantaa lapsen hyvinvointia.
Ilmoituksen syynä voi olla lapsesta huolehtivan aikuisen päihde- tai mielenterveysongelmat, jaksamattomuus tai oman hoidon laiminlyöminen tai myös arjen tukiverkon puuttuminen silloin, kun se saattaa vaarantaa lapsen hyvinvointia.
Lisäksi ilmoituksen aiheena voivat olla lapsen oma päihteiden käyttö, mielenterveyden ongelma, rikoksilla oireilu tai lapsen itsetuhoisuus. Muu lapsen kehitystä vaarantava olosuhde voi olla esimerkiksi lapsen kehitykseen todennäköisesti vaikuttavat vanhemman ja lapsen väliset vakavat vuorovaikutusongelmat, jatkuva koulunkäynnin laiminlyöminen sekä tilanne, jossa lapsi joutuu kantamaan ikätasoonsa nähden suhteetonta vastuuta perheen arjesta
Lukekaa tämä ja sitten sen perusteella päätelmiä:
8
351
Vastaukset
- :--)
Juhannus-lastensuojelukeskustelu siirtyi:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10728286
Täällä pitää haukkua Pieksämäen päättäjiä ja yrittäjiä. - omaton
Ihan sama ketä haukkuu kukakin:)
- Pseippo
Onhan se hienoa tehdä perättömiä ilmoituksia,mutta meille saa tulla 24/7 ja ei ole mitään ihmeellistä.
Humalassapäin pieksäläiset soittelee sossupäivystykseen.
Voiskohan sen katkeruuden jo unohtaa ja juua sitä bissee ihan kaikeessa rauhassa miettimättä muiden asioita?
Sainpahan taas sanoa sosiaalipäivystykseen ehdotelmia kuka meistä ilmoittelee ja totesin että voitte tulla vaikka samoin tein tänne.
Totesivat että luottavat sanaani ja kirjasivat taas kerran perättömäksi. - Hönöx
Pitäskö tehdä ilmoitus jos molemmat vanhemmat käyttävät jatkuvasti esim. kannabista??
- Xcz
Hönöx,
kyllä tuollainen asia on syy ilmoittaa ! - Surullista:(
Jos sä olet tästä asiasta varma,niin pikimiten ilmoita .
Vanhemmat laitetaan huumeseulaan.
Kannabishan näkyy testissä vielä useita päiviä vaikka käytön
lopettaisi.
Minkä ikäisiä lapset joiden vanhemmat on koukussa?
- Kanahaukka
Sen verran lukenut näistä asioista,että
perätön huumesyytöskin on jonkinasteinen kunnianloukkaus,mutta
jos todella tietää,että on huumeongelmaa vanhemmilla,niin
ilmoittelu on silloin paikallaan.
Minä ainakin tuommoisen tietäessäni ilmoittaisin. - KeepMeUp
jauhakaa te ihmiset joutessanne paskaa,toivotaan että teillekin tulee asioita jotka pysäyttää. niin ei ole aikaa miettiä paskaa toisista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342016Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291065- 69880
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261768Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65759- 14739
- 83689
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213676- 26672