Katainen osoitti pakkoruotsi kannaotollaan selvästi "hyvä veli kerhon" voivan hyvin ja nauttivan edelleenkin kansanvallan väheksymisestä. Kataisen absurdi pakkoruotsia suosiva ajattelutapa on kuin klooni Wallinista ja rkp:stä. Kataisen pakkoruotsiperustelut antavat aihetta vakavasti kysyä, onko hän kykenevä arvioimaa ylipäätään mitään asiaa kiihkottomasti ja järkevästi. Mihinkähän maamme vielä joutuu Kataisen aivoituksilla, niin sekopäisiä hänen perustelunsa olivat.
Syytä olla huolissaan
2
<50
Vastaukset
- Niin!
Toisaalta ei kyse ole siitä, ettei Katainen osaisi ajatella järkevästi.
Kyse on siitä, että tietyillä tahoilla on puristusote Jyrkiboyn pienistä palleista.
Ja tietysti siitä, että pakkoruotsitusta ei yksinkertaisesti voi järkisyillä perustella.- hyihyi
Katainen oli erityisen kiihkoissaan pakkoruotsin puolesta. Syyhän on selvä, Wallin ja Katainen kirjotuttivat hallitusohjelmaan "kansallisen kielistrategian laatimisesta tällä hallituskaudellta". Tästä on kysymys. Ihmekös on, että Wallin on ylistänyt Kataista mennen tullen ja sanonut olleensa "turvassa" Kataisen kanssa. Miksi kukaan toimittaja ei ole kysynyt, mitä Wallin tarkoittaa sillä turvassa olemisella. Suomea osaavat huomaavat tuossa sanomisessa toisenkin hauskan merkityksen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862