Kukaan ei kysy: miksi hän tappoi?

miksi?

Näiltä perhesurmattujen eloon jääneiltä tutuilta /sukulaisilta?

Esim. mikä oli taloudellinen tilanne? Veikö vouti/verottaja kaiken? Loppuiko yritystoiminta (esim. oli Nokian alihankkija). Oliko vaikea sairaus? Joutuiko perhe ehkä sosiaaliturvan varaan (häpeä).

Ajatteliko yhteiskunta ehkä liikaa hänessä? Seurasi liikaa uutisia, eikä jaksanut katsoa eikä jättää lapsiaankaan eloon, kun Suomi ajautuu vääjäämättömästi kohti taloudellista takauskatastrofia ja köyhyyttä.

28

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .

      Miksi et kysy SSRI-lääkkeistä mitään, vaikka viimeaikaiset joukkotapot ovat poikkeuksetta olleet ko mömmöjen aiheuttamia ?

      • *.*.*.*.*

        Kyllä niistä vielä keskustellaan. Pitkään ja hartaasti.
        Myöskin siitä, miksi aikaisemmin ei ole keskusteltu. Hitaanpuoleinen käynnistyminen on tuiki tavallista Suomessa. Perinteisesti kun kemmikaalien vaikutuksen on uskottu olleen täällä muuta maailmaa ihmeellisemmän. Muiden epäilyihin on heti kiirehditty lausuilemaan, ettei meillä vaan olla mittään erikoista havvaittu, vaikkei oltais yritettykään, kun on laput silmillä totuttu viilettelemään.


    • onneamatkaan

      Sinulle maataloustukien kadehtijalle, sait kyllä jo oikean vastauksen ja tässä
      tulee lisätietoa, tässä viikolla kerrottiin miten itäsuomessa myydään peltomaata
      halvalla, paritonnia hehtaari, menepä ostamaan ja ala nauttia tukiaisista.

      Edelliset tuista rikastuneet ovat lähteneet töihin etelä-suomeen.

      • öäöäöä+´+´+

        Ei etelä-Suomessa ole maalaisille töitä. Virolaiset ja venäläiset ovat ahkerampia ja valloittavat kaikki rakennustyömaatkin.


      • sääliksi käy

        Ennen olikin että maalaistaloissa pärjättiin, mutta nyt eu:n myötä maajussit on oikeasti ajettu liian ahtaalle. Ennen kun meni maalaistaloon kylään katettiin notkuvat pöydät ja sen seitsemän sorttia ihan ohikulkijalle. Nykyään ei edes kahvia keitetä, vaikka paki parastasi menet kylään. Valitetaan rahan puutetta ja ne ovat ihan tosissaan.


      • Oho,TaisTullaTotuus!
        öäöäöä+´+´+ kirjoitti:

        Ei etelä-Suomessa ole maalaisille töitä. Virolaiset ja venäläiset ovat ahkerampia ja valloittavat kaikki rakennustyömaatkin.

        Oletko sinäkin siellä töissä, ahkerana ?


      • Väärä puolue

    • fdgdgsd xdfg

      Häpeä on varmasti suurin syy. On jokin asia joka on kaatumassa päälle: avioero, velka, joku jonka kanssa on häpeällistä jatkaa. Lasten surmaaninen voi olla sitä että henkilö haluaa osoittaa kuinka voimakkaasti hän tuon häpen kokee, ja tällä kauhistuttavalla teolla haluaa huudolleen suurta huomiota.

      MUTTA, kyllä tässä on ennen tekoa täytynyt olla tilanne, että henkilö on vajonnut masennukseen ja ahdistukseen, mutta ei osaa/voi/halua siitä kertoa. Ehkä on toivonut että ympätistö huomaisi.

      Se mitä näissä voisi tehdä, on tuoda julkisuuteen tietoa kun ahdistaa, että varmasti saisi apua anonyymisti ja että perhe ei sen jälken joutuisi viranomaisten "massiivisen" tutkinnan kohteeksi. Lastensuojelun pirulaiset pitää ehdottomasti pitää erillään, he vain pahentavat tilannetta huostaanotto uhkailuineen.

      Apu ei saa jäädä kiinni jostain helevetin lähetteestä. Pitää olla paikka ja kanava jossa voi suoraan ja avoimesti purkaa tuskaa ilman että saa siitä jonkun rangaistuksen

      Takkuvarmasti kukan ei surmaa perhettään huvikseen.

      Sama homma koulusurmissa, kiusaamisesta kasvanut häpeä. Nämä natsi ja muut ideologia jutut ovat vain hämäystä. JOkeman surmaaja oli jättänyt lapun jossa totesi että toivittavasti kukaan ei enää koe samaa kun hän, siis kiusaaminen.

      Jostain syystä media ja viranomaisuus totuus yrittää löytää syytä jostain abstraktista ihmisvihasta tms.

      Henkilö jota on kiusattu vuosia, ei kovin helposti asiasta enää puhu, mutta tunne säilyy.

    • sdfsdfasd

      Ihminen jolla on paljon rahaa voi olla myös mielisairas.

    • lomalainen.-.

      Minulle eräs isäntä sanoi kun menin kysymään perunoita kun lähikaupasta oli loppu:"kyllä perunoita on vaikka kuinka paljon mutta minä en myy". Se siitä vieraanvaraisuudesta.

      • ????????????????????

        Jospa sillä on tuotantosopimus ja kaikki menee tehtaalle.


      • ,jhk.l

        Ei vieraanvaraisuus tarkoita että pitäisi pottunsa myydä.


      • voi pysyä siellä

        Ja stadilaispaskaa vitutti? Hyvä! Kannattais pysyä siellä stadissaan kylttyyrinrikkautensa kanssa 24/7/365!


    • jokin syy ollut

      Johan tuosta oli uutisessa ettei ollut avioeroa, eikä taloudellisia vaikeuksia...tiedä häntä mikä on taustalla ja mikä totuus, kuten siinä hesankin tapauksessa on ollut kuiteskin...

    • tehty mikä tehty

      Ei kyllä anopilla ja miniällä voinut olla kiistaa tiskirätin paikastakaan kun molemmilla oli omat talot. Toisaalta eihän sekään aina auta... Mutta ei nainen sitä ainakaan kehtaisi tunnustaa jos se olisi syynä. Mutta pitääkö sitä syytä edes repostella lehdissä. Oli mikä oli ja näin kävi. Ei tekemättömäksikään saa.

    • no minäpä vastaan

      Ei tietenkään kysy, koska elämme hyvinvointivaltiossa. Näin teille on kerrottu, ja kaikki muu on vain pelkkiä marginaalisia, ikäviä yksittäistapauksia, ja siksi ei tarvitse kantaa poliittista vastuuta.

      Terv. Risikon Akka

    • Kaivon rengas kaulas

      Minä vaan sanon, että yhä vaan lisääntyy tällaiset epätoivoiset teot ja ratkaisut sitä mukaan, mitä enemmän köyhyys ja kurjuus lisääntyy suomessa.
      Varsinkin maamme päättäjien niuva suhtautuminen oman maan kansalaisiin ja euroopan suosiminen lisää köyhyyttä oman maan kansalaisten keskuudessa.
      Päättäjiä kiinnostaa enemmän eurooppalaisten hyvinvoinnin rahoittaminen.
      Jos joutuu elämään jatkuvan niukkuuden parissa, niin kyllä siinä karisee tulevausuuden usko, koska maailmassa lähes kaikki on sidoksissa rahaan.
      Jos rahaa ei ole, niin ei ole myöskään mitään mahdollisuuksia esim.
      harrastaa asioita, joita haluasi. Mielekkäät harrastukset ovat yksi tekijä ihmisen henkisessä hyvinvoinnissa ja jos tämäkin pieni asia herrojen silmissä, mutta yksilölle merkityksellinen asia riistetään, niin ei se ainakaan paranna elämän laatua.

      Moni saattaa sanoa, ettei suomessa ole todellista köyhyyttää, mutta kyllä suomessa on köyhyyttä, vaikka ei ole suoranaista nälänhätää, mutta suomessa ilman rahaa ja pienillä tuloilla sinnittelevä on oikeasti köyhä.
      Ei laskuja anneta anteeksi, ne pitää maksaa ja jos ei ole rahaa, niin silloin on pulassa.
      Tällaisessa epävarmuudessa eläminen on sellainen riski, josta voi koitua tällaisia ikäviäkin tapahtumia, koska sellainen elämä uuvuttaa ihmisen.
      Joku viisas neuvoo tietenkin, että pitää mennä töihin, mutta ei kaikista ole töihin.

      • Nelli Kuukeri
        hajoa spede kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Tule tänne metsään stadinhomo muulloinkin kuin pitkinä pyhinä. Minä odotan kohtaamistamme!


      • lukija++++
        hajoa spede kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Luin Satakunnan keskustelusivulta jutun jossa joku isännän tunteva kirjoitti, että miehen tulot oli yli 100000 vuodessa ja kyllä kai vaimokin jotain ansaitsi joten ei taloudellisia huolia ollut.


      • tyjdtyj
        lukija++++ kirjoitti:

        Luin Satakunnan keskustelusivulta jutun jossa joku isännän tunteva kirjoitti, että miehen tulot oli yli 100000 vuodessa ja kyllä kai vaimokin jotain ansaitsi joten ei taloudellisia huolia ollut.

        Hevosmiesten tietotoimisto on tunnetusti luotettava lähde.


      • 1. käden vaktaa

      • kjnlkj

        "ei kaikista ole töihin."

        Ja vaikka olisikin, niin kaikille ei kuitenkaan riitä töitä, vaikka Suomessa muka työvoimapula onkin. Nokiakin taas irtisanoo tuhansia työntekijöitä.


    • Lomalla Kohviloissa!

      Ei elämä ole helppoa. Itselläkin on monia kausia, joita haluaisin pyyhkiä mielestä, Monesti olen ajatellut, että olisiko parempi kuolla, kuin elää. Olen tullut siihen tulokseen, että elämä voittaa ja aina nurkan takana tulee uutta voitettavaa. Jollaiseen umpikujaan nämä ihmiset Suomen maassa ovat ajautuneet, kun tuollaista tekevät. Sen vielä ymmärtäisi, jos tekisivät sen itselleen, mutta muitakin. Monesti on niin, että raatona täällä kuljetaan, mutta elämä voittaa. Aina.

    • jälleen surmat

      Aivan turha on politiikkojen ihmetellä miksi perhesurmia tulee viikottain. Ihmiset "suomalaiset" on ajettu kyykkyyn ja jatkuvasti kyykytys vain kiihtyy. Mutta ei suinkaan politiikot todellisuudessa ihmettele kyllä he sen syyn tietävätkin.

      • Vieläkö odotellaan?

        Ainahan ihmisillä vaikeuksia on ollut, sotien jälkeen pahoja taloudellisiakin. Mutta harvemmin kait ne tällaisiin nykyisen hyvinvointiyhteiskuntamme tragedioihin ovat yltäneet.

        Se, että lähtiessä viedään monet muutkin mukana, kertoo hyvin, hyvin pahasta häiriötilasta aivokemiassa. Aikaisemmissa surmissa lääkitys on ollut ratkaiseva tekijä tapauksia vertailtaessa. Olisiko nytkin niin? Jos ei, tapaus on todella poikkeuksellinen ja vaatii syvempää perehtymistä.


    • miten niin?

      mistä sä niin päättelet ettei kysytä?

      Kuule, kyse on murhatutkimuksista, poliisi kyllä kuulustelee
      lähipiirin aika tarkkaan. Kaikki käydään läpi, ihan kaikki.

      • jlhjghuy

        Eikä käydä kaikkea läpi....
        Poliisi käy ovella katsomassa että tämähän on selvä tapaus, kuten Ulvilassa.


    • Miksi ei?

      Miksi täällä enää eläisi, kun koko maan johto on huolissaan vaan romaneista, mamuista ja itsestään. Arvot ovat sekaisin, kun vain huijareita ja lusmuja palkitaan. Ei normaalilla ihmisellä ole enää kotimaata, eikä tulevaisuutta.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1947
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      891
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      855
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      732
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      717
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      696
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      673
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      649
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      648
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      201
      640
    Aihe