Nuorten usko

JaAlTe

Onko teistä uskovista kukaan huolissaan nuorten uskosta? Itse olen nuori ja uskon. Asun tosi pienessä kylässä jossa on 9 uskovaa nuorta jotka oikeasti uskaltavat todistaa uskonsa. Jotka uskaltavat näyttää sen. Nykyajan maailmassa usko on huono asia. Varsinkin nuorten mielestä. Ei se ole. Voin kokemuksesta sanoa että uudestisyntyminen oli parasta mitä minulle on tapahtunut. Janoan koko ajan lisää ja lisää tätä. Kun ryhdyin seuraamaan Isää koko maailmankuvani muuttui, Olen tavannut kaltaisiani nuoria ja heistä on tullut minulle siskoja ja veljiä. Heidän kanssa jaan kaikki ilot ja surut. Suuri osa nuorista käyttää päihteitä. Jopa 12 vuotiaat ovat nikotiini riippuvaisia. Itse olen polttanut seiskalta ysin syksyyn, kunnes tulin uskoon. Raamatussa sanotaan "karta nuoruuden kiihkoa ja pyri tasapuolisuuteen, uskoon, rakkauteen ja rauhaan niiden kanssa jotka vilpittömin sydäminu pyytävät avukseen Herraa." Itse en käytä päihteitä. En halua satuttaa Isää pilaamalla elämäni päihteillä. Olen humaltunun Pyhästä Hengestä ja kaatunut Pyhän Hengen voimasta. Haluan sitä lisää se on jotain niin ihanaa!

En oikein tiennyt minne tämän laitan, mutta ehkäpä täällä on tämän keskusttelun paikka. En tiedä, että mistä haluaisin "aiheuttaa" keskustelua. Noh, nuorten uskosta jep. Mutta mitä siitä. Mitä mieltä olet nykyajan nuorista ja heidän uskosta? Oletko huolissasi? Onko nuorisoherätys täällä? Olisi kiva kuulla kaikkien mielipide :--) Ja ehkä löytää myös muita nuoria!

14

444

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • +++

      Aivan mahtavaa! On hyvä, että heti nuorena on antanut elämänsä Jeesukselle, silloin koko tulevaisuus on turvallisissa vahvoissa käsissä. Aloittajan kirjoitus on hyvänä esimerkkinä muille nuorille, se on oivallinen ja varteenotettava VAIHTOEHTO. Anna elämäsi Jeesukselle silloin kun on sen "hyvät päivät" elikkä nuoruus, niin ehdit koko elämäsi nauttia Jumalan siunauksista ja sinulla on apu ja tuki Jeesuksessa silloinkin kun tulevat ne "pahat päivät":

      Saarn. 12
      1 Ja muista Luojaasi nuoruudessasi, ennenkuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova:
      2 "Nämä eivät minua miellytä"; ennenkuin pimenee aurinko, päivänvalo, kuu ja tähdet, ja pilvet palajavat sateen jälkeenkin-
      3 jolloin huoneen vartijat vapisevat ja voiman miehet käyvät koukkuisiksi ja jauhajanaiset ovat joutilaina, kun ovat menneet vähiin, ja akkunoista-kurkistelijat jäävät pimeään,
      4 ja kadulle vievät ovet sulkeutuvat ja myllyn ääni heikkenee ja noustaan linnun lauluun ja kaikki laulun tyttäret hiljentyvät;
      5 myös peljätään mäkiä, ja tiellä on kauhuja, ja mantelipuu kukkii, ja heinäsirkka kulkee kankeasti, ja kapriisinnuppu on tehoton; sillä ihminen menee iankaikkiseen majaansa, ja valittajat kiertelevät kaduilla-
      6 ennenkuin hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy ja vesiastia rikkoutuu lähteellä ja ammennuspyörä särkyneenä putoaa kaivoon.

      • JaAlTe

        Haluaisin nimenomaan olla esimerkkinä muille nuorille! :) Meinaan kaikki väittää että me ollaa ihan hulluja jos uskotaan johonki yliluonnolliseen, no sitten ollaan! Uskallan sentään olla omaitseni! Kiitos, että kirjoitit tämän raamatun kohdan tähän! :) Ja eräskin vanhempi nainen sano mulle kerran kokouksessa, että Häntä harmittaa se, ettei tullut nuorena uskoon, koska on jäänyt sen takia paljosta paitsi. Ja onneksi Isä on tukemassa minua, olen kärsinyt tosi paljon ja kun tulin uskoon se kaikki kärsimys lähti pois ja tuli ihana vapauden tunne! :)


    • Pavel Potkupallo

      Minä itse uskon henkilökohtaisesti että Jumala on reilu myös uskonnottomillekin enkä näinollen liikaa tunne murhetta siitä etteivät monet muut ole hengellisiä. Ei kannata liikaa alkaa vääntämään niiden kanssa jotka eivät ole kiinnostuneita hengellisyydestä.

      Se tietysti on valtava haaste että joutuu elämään tässä nykyajan maailmassa jonka arvot ovat aivan pielessä, mutta toisaalta joskus tuntuu että se on osa uskovan ihmisen haastetta kokea ja tutkia elämää. Siksi tämä on niin lyhyt matka loppujenlopuksi että tällä on selvästi joku "oppitunnin" tapainen merkitys.

      Jokainen tavallaan valitsee oman tiensä vaikkei mitään omasta mielestään valitsisikaan. Sen sitten näkee mihin se johtaa. Uhkailu ei kuitenkaan ole hyvästä. Se on vain alistamista, ei muuta.

      • JaAlTe

        En tarkoita pahalla, mutta oletko saanut käsityksen että itse uhkailisin jotenki muita? :)


    • Whaat?!

      Jaa ollaan sitä huolissaan meidän uskosta? Pah, mehän olalan vaan viisaampia kun ei uskota jonkun 2000 vuotta sitte eläneiden puliukkojen kirjottamaa kirjaa jossa ei ole mitään ideaa! Jumalaa ei ole olemassa. Mä uskon jumalaan heti kun joku pystyy sen mulle todistamaan (toistaseks kukaan ei ole pystynyt siihen koska se on mahdotonta, jumalaa ei ole olemassa)! Miten nykyaikana kukaan enää uskoo johonkin jumalaan ja jeesukseen? Te ootte sairaita hulluja...

      • JaAlTe

        Nyt on herätys ja yhä useampi tulee uskoon! Ja et voi mitenkään todistaa esim. alkuräjähdystä tapahtuneeksi kun et ole nähnyt sitä.... :)


    • Jumalaa ylempänä

      "Onko teistä uskovista kukaan huolissaan nuorten uskosta? Itse olen nuori ja uskon."

      Kyllä. Me olemme hyvin huolissasi sinun tulevaisuudesta. Haluatko yhtään enempää avautua ja kertoa meille omista huolistasi ja miten sinulla menee koulussa tai kotona?

      "Voin kokemuksesta sanoa että uudestisyntyminen oli parasta"

      Kyllä se minunkin mielestä oli hauskaa nuorena pyöriä ympyrää niin että pää meni sekaisin. Sitten vanhemmiten se ei enää tuntunutkaan niin kivalta leikiltä.

      "En tiedä, että mistä haluaisin "aiheuttaa" keskustelua."

      Onko sinun paikkakunnallasi koulupsykologi? Jos näyttäisit sille tämän viestiketjun niin hän kenties ymmärtää että sinussa on narsistisia piirteitä joilla pyrit saamaan valtaa sen vuoksi että et saa hyväksyntää kotona. Kenties hän ehdottaa sinulle sijaiskotia jotta saisit hihhuloinnin sijaan paremman tulevaisuuden.

      • ihmettelenpä

        Miksi olet tällä keskustelupalstalla? Miksi tulit tänne jos tämä ei edusta sinun ajatuksia? ihmettelen todella... tuntuu aivan älyttömältä ja pyörittelen täällä silmiä. Luulis että sulla ois parempaakin tekemistä. Harmittaa puolestasi,että olet juhannus päivänä kuluttanut vapaa-aikaasi lukemalla keskustelupalstaa,joka ei edusta sinun kiinnostuksen aiheitasi. Ihmettelen,miten päädyit Jumala palstalle....... Toivottavasti silti oli hyvä juhannus.


      • Jumalaa ylempänä
        ihmettelenpä kirjoitti:

        Miksi olet tällä keskustelupalstalla? Miksi tulit tänne jos tämä ei edusta sinun ajatuksia? ihmettelen todella... tuntuu aivan älyttömältä ja pyörittelen täällä silmiä. Luulis että sulla ois parempaakin tekemistä. Harmittaa puolestasi,että olet juhannus päivänä kuluttanut vapaa-aikaasi lukemalla keskustelupalstaa,joka ei edusta sinun kiinnostuksen aiheitasi. Ihmettelen,miten päädyit Jumala palstalle....... Toivottavasti silti oli hyvä juhannus.

        Jos on Jumalaa ylempänä, ei tarvitse juhlistaa tätä keskikesän juhlaa eikä tarvitse palvoa niitä jumalia jotka vaativat tällaisia riittejä.

        Ei tarvitse kuitenkaan harmitella minun puolestani mitään sillä en ole uskonnollisten riittien orja kuten useat ihmiset jotka viettävät erilaisia juhlamenoja vaikka ne ovat ihmiselämän kannalta täysin tarpeettomia. Nämä jumal-käsitteet ja muut ihmispsyykkeen luomat harhat sen sijaan ovat hyvin mielenkiintoisia joten oikein mielelläni otan kantaa tällaisiin keskusteluihin. Narsismi on erittäin mielenkiintoinen ilmiö jota useat uskonnolliset kirjat pyrkivät ehkäisemään. Keskustelun aloittaja hakee selkeästi huomiota muilta ihmisiltä ja täyttää narsismin piirteet erittäin hyvin.


    • iloveJeesus

      mäki oon tullu nyt pari kuukautta sitten uskoon ja se oli parasta mitä mulle on ikinä tapahtunut

    • totuus kirvelee

      Olen syvästi huolissani nuorten uskosta. Meillä Suomessa pitäisi olla peruskoulun laadultaan ihan maailman huippua mutta silti meillä on sankoin joukoin nuoria, jotka tieteellisen maailmankuvan asemasta päätyvät uskomaan 2000 vuotta vanhoihin paimentolaistarinoihin.

      Miten huonosti asiat mahtavatkaan olla maissa, joissa koululaitos on huonompi kuin Suomessa?

      • Sekoitat asiat...

        Tiede kumoaa taikauskon, ei uskontoa.


    • jiiaatee

      Mut saanko kysyy teilt jotka ootte tätä mieltä että ootte huolissaa meist jotka uskoo 2000 vuotta sitte käyneesee heppuu. Miten maailma on syntyny? :)

      • Hulluhanse minähin

        Normaali vastaus "kaikentietävältä" ihmiseltä on alkuräjähdyksestä.
        Sitten kun kysyt mistä alkuräjähdys sai alkunsa, menee jo sormi
        suuhun, kun ei siihen löydäkään vastausta.
        Saatetaan ehkä viitata CERN:iin
        CERN:ssä luullaan, että ollaan lähellä alkuräjähdystä ja
        että "Jumalhiukkanen" on löytynyt...vaikka hiukkasia
        tuntuu kumminkin löytyvän lisää sitä mukaan kun niitä tutkitaan.

        1.Kor1:21. Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
        22. koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
        23. me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
        24. mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
        25. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      89
      5645
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4742
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      111
      3057
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      90
      2976
    5. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      23
      2654
    6. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      61
      2049
    7. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      25
      1996
    8. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1523
    9. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      116
      1460
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      185
      1328
    Aihe