Sinä varuri vihreä väärää tietoa

älä levittele

Jos nyt vihreät politikoi asialla.
Älä jaa väärää tietoa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10728094

Talvivaaran kuolintapaus

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on selvittänyt kaivosyhtiö Talvivaaran työntekijän kuolemaan johtaneen onnettomuuden todennäköisen syyn.

Todennäköinen tekninen syy on ”esineutraloinnin varastosäiliöön pumpatun kalkkikivilietteen aiheuttama reaktio, jonka seurauksena hiilidioksidia ja rikkivetyä pääsi purkautumaan tehdasalueelle”. Tutkinnassa selvisi, että onnettomuuspäivän aamuna kalkkikivilietelinjan venttiili oli jäänyt tehdashallissa auki. Liete päätyi lattiakaivoon, josta automaattikäynnisteinen pumppu pumppasi lietteen edelleen ulkona sijaitsevaan varastosäiliöön.

Tämä turvallisuuspuute aiheutti ketjureaktion, johon Talvivaara ei ollut varautunut.

–Kalkkikivilietteen pumppaamista lattiakaivosta varastosäiliöön ei ollut riskien arvioinneissa tunnistettu vaaratekijäksi, Tukes kertoo.

Varastosäiliön liuoksen ja kalkkikivilietteen reaktio tuotti suuren määrän hiilidioksidia, joka säiliöstä purkautuessaan sai myös säiliön kaasutilassa olleen rikkivedyn purkautumaan ulos säiliöstä. Koska sää oli tyyni, rikkivetypitoisuudet pysyivät korkealla. Ilman hengityssuojainta ja kaasumittaria näytekierrosta tehnyt työntekijä menehtyi rikkivetymyrkytykseen.

Tukes havaitsi onnettomuustutkinnassaan useita turvallisuuspuutteita. Useille tutkinnassa todetuille puutteille on tehty jo korjaavia toimenpiteitä. Tukes velvoitti Talvivaara Sotkamo Oy:n tekemään korjaavia toimenpiteitä ennen toiminnan uudelleen käynnistämistä huoltoseisokin jälkeen jo huhtikuussa pian onnettomuuden jälkeen.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Stefu LOISTAVAA!

        Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
        Kotimaiset julkkisjuorut
        134
        1998
      2. Msisa on eronnut

        Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        29
        1037
      3. Missä sinuun mies voisi

        näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
        Ikävä
        69
        877
      4. Venäläisiä keksintöjä?

        Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
        Maailman menoa
        261
        763
      5. Tiedän että on aika luovuttaa

        En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
        Ikävä
        65
        751
      6. Raviskalla tappo?

        Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
        Oulainen
        13
        725
      7. Katumuksesta

        Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
        Sinkut
        132
        686
      8. Sun mies on mun

        Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
        Ikävä
        83
        685
      9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

        Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
        Ikävä
        26
        669
      10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

        KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
        Maailman menoa
        210
        668
      Aihe