Perussuomalaisten väliin repesi

syvä railo

Halla-aholle on nyt näytetty kaapin paikka.

Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko toivoo Pirkko Mattilan valinnan hallintovaliokunnan johtoon todistavan ihmisille, ettei perussuomalaisissa ole erillistä, maahanmuuttoa vastustavaa “siipeä”.

Niikko kertoo Uudelle Suomelle äänestäneensä Jussi Halla-ahon ehdottaman Juho Eerolan sijasta Pirkko Mattilaa. Niikko kritisoi Halla-ahon päätöstä ilmoittaa omasta suosikistaan tiedotteella, jonka hän julkaisi maahanmuuttokriittisellä Hommaforum-keskustelupalstalla.

- Nyt varmaan tuli selväksi, että meidän puolueessa ei ole mitään Halla-aho –siipeä tai hommafoorumisiipeä, joka johdattaa tai vie Soinia tai meitä. Äänestystulos 25 ja 5 kertoo varmaan siitä, Niikko sanoo Uudelle Suomelle eduskunnassa tänään tiistaina.

- Pidin epäsopivana sitä menettelytapaa, että ilmoitetaan, että Hommaforumin etusivulta voidaan lukea Halla-ahon tiedote ja meidän pitäisi mennä sinne katsomaan.

”Ei tämä ole mikään maahanmuuttomannekiinikoulu”
Niikko kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan, että ainoa oikea paikka yritykselle "testamentata" puheenjohtajuus olisi ollut eduskuntaryhmä, ei hommaforumi.

Niikko kertoo itse äänestäneensä Mattilaa, koska pitää häntä ”pätevänä ja ansioituneena”.

Niikko arvostaa Mattilan osaamista kunta-asioissa, jotka hänen mukaansa ovat hallintovaliokunnassa tärkeämpiä kuin maahanmuuttoasiat.

- Jokainen perussuomalaisista ymmärsi sen, että ei tämä ole mikään maahanmuuttomannekiinikoulu tämä hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikka.

18

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Heh-heh...

      Hyvin lohkaistu Niikolta tuo:

      ”Ei tämä ole mikään maahanmuuttomannekiinikoulu”

    • Ali Konemestari

      Toivottavasti Mattilakin huomaa selvän syyyhteyden suomalaisten työttömien ja ulkomaalaisille vapaan työmarkkinoiden suhteessa.

    • juopa syvenee

      Rähinä persujen sisällä kasvaa, kunhan lehdet ottavat Mattilan kenttäkirjeen esille sopivassa tilaisuudessa.

    • Eerola ehti..

      erota Suomen Sisusta - turhaan. Eerolan teko halvensi Suomen Sisua ja itse hän osottautui seteliselkärankaiseksi.

      Tulee vähän sellainen kuva, että Suomen Sisu on sellainen vaähn liikaa innostuneiden teinipoikien yhdistys.

      • rautaako?

        "Tulee vähän sellainen kuva, että Suomen Sisu on sellainen vaähn liikaa innostuneiden teinipoikien yhdistys. "

        Eikö se olekin Suomalaisuuden Liiton oma teiniliitto. Paikka jossa nuoret oppivat ajamaaan ja killottamaan päänahkansa. Tai ainakin vastakkainasetteluretoriikan aakkoset ja atteeseen sopivat uskonkappaleet.


    • kysyjä.

      heh heheh heheh hee. niihän sitä sanotaan että se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. osaakohan tämä niikko selostaa myös muut asiat yhtä "hyvin"?

      ps. mene pummi töihin

      • Niikko on mies!

        Eerola on poninhäntäpoika.


    • kenttä kertoo
      • Onko Eerolalla...?

        ...yhtään tuomiota? Onko Eerola mies vai hiiri?


    • kenttä pohtii

      Ilman rikosrekisteriä on turha Soinin tarkan seulan läpi pyrkiä ökypaikoille?

    • Lue ja opi

      Ihan oikeesti, lukekaa sitä hommafoorumia, niin näette, kuinka kipeää porukkaa osa persuista on. Ei päästetä niitä valtaan, kerrotaan kaikille, miltä totuus tuon (huolimattomasti) siloitellun ulkokuoren alla on!

    • Timo seteliselkä

      Miksi Soini ei erottanut Halla-ahoa puolueesta vaikka pyhästi lupasi? No, tietysti siksi, että soinin kohdalla aina raha ratkaisee.

    • Hommaterrori

      Hommafoorumin terrori vaikeuttaa satojen sosiaalitoimen työntekijöiden elämää. Pieni mutta superaktiivinen hompanssilauma tuntuu ehtivän joka paikkaan törkyilemään.

      Näin eräs terrorin kohteeksi joutunut lieksalainen sosiaalityöntekijä tilittää Iltalehdessä:

      – Niin kauan kuin Lieksassa on ollut pakolaisia, täällä on käyty keskustelua muun muassa siitä, ostaako kaupunki heille autoja. Huhut pystyttäisiin kumoamaan, mutta tieto ei tunnu menevän perille, Syrjäläinen toteaa.

      Hänen mukaansa ennakkoluulojen värittämää keskustelua käydään sekä epävirallisesti että myös virallisesti. Aina löytyy niitä, jotka epäilevät, että maahanmuuttajat saavat muita parempaa sosiaaliturvaa.

      – Käsitykset leviävät kuin tulipalo. Ikävää, että ilmassa on tällaista. Se piiri, joka pitää näitä asioita esillä, ei ole kovin iso, mutta vastaavasti sitäkin äänekkäämpi.

      Syrjäläinen on itsekin joutunut uhkailujen ja törkykirjoitusten kohteeksi. Nettiuhkailut hän on saattanut poliisin tietoon.

      • Tyypillistä

        Muukalaisviha perustuu oletukselle, että mamut saavat sossusta enemmän kuin he. Niin perSSua.


    • sanoo järkikin

      Jos ja kun on vapaillavaaleilla äänestäjät valinneet henkilön edustamaan, eihän se ole oikein että hänet joku erottaa tehtävästä.

    • pSS koijarikopla

      Soini ei voi erottaa tehtävästä, mutta lupasi erottaa tuomion saaneet rasistit persupuolueesta. No, eipä noihin soinin sutkautuksiin kannata koskaan luottaa, viihteeksi ne vain ovat tarkoitettukin.

      • Kysäriperse pSS

        Voiko tätä persujen välille auennutta railoa kutsua persvaoksi? Sattuvaa.


    • humalainen persu

      Missä persujen k-p äijä, siellä aina vako auki ja puskat heiluu?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4263
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3233
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2350
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 141
      948
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe