Ajat muuttuu, Suomea uhkaillaan !

merkki-erkki

N-liiton valtakautena meille riitti kun otimme ulkopolitiikassamme huomioon sen elintärkeät edut, muuten saimme olla kuin ellun kanat ja rahaa juoksi idästä. Poliitikkomme ja teollisuusjohtajamme maasuttivat kilpaa venäläisiä ostajia ja taas syntyi kaupat ylihintaan huonoista tuotteista, joita kukaan ei lännessä olisi ostanut. Kuten Kostamuksen rakentaminenkin. Mutta pääasia, että työtä riitti ja leipää tuli joka pöytään eikä tarvinnut katsella ruokajonoja eikä leikata kaikesta vaan luotiin uutta ja tehtiin töitä.

Nyt kun olemme siirtyneet N-liiton alaisuudesta Saksan alaisuuteen kääntyy kauppatase miinukselle ja sen lisäksi joudumme pakotettuina maksamaan vuositasolla miljardien tukiaiset Saksan pankeille eli talouselämälle.

Uhkailu tässä yhteydessä on se, että jos emme maksa ja jos vastustamme liittovaltiokehitystä niin meidät potkaistaan ulos eurosta. Joku voi tietenkin kysyä, että entä sitten, lähdetään vaan. Ongelma onkin se, että meillä ei enää ole markkoja koska parivaljakko Lipponen-Niinistö poltatti kaikki vanhat markkasetelimme. Eli jos meillä ei ole enää euroa niin millä maksetaan, ei riitä enää oravannahkojakaan. Ruotsissa ei ole niin paljon kruunuja että ne riittäisivät meillekin käteisrahaksi eikä Saksa tietenkään antaisi meille omia, vanhoja, D-markkojaan jotka se viisaana kansakuntana säästi kallioluoliin.

Eli maa ilman maksuvälinettä on lievästi sanoen pissassa. Juuri tämä on se mihin Katais-Urpi viittaa vihjatessaan kauheista seuraamuksista ellemme kiltisti osallistu jokaiseen mahdolliseen tukipakettiin jonka Saksa hyväksyy. Niin käy myös eurobondeillekin. Pieni urputus ja näennäinen vastaanhangoittelu on vain medialle tarkoitettua ja saippuaa kansan silmiin.

Tosin kukaan poliitikko ei sano mistä säästetään kotimaassa nyt kun Euroopan kehitysalueita on otettu pysyvän tulonsiirron turviin. Saksan tuotteita ne ostavat mutta eivät juurikaan Suomen. Eli ne meidänkin maksamat tukiaiset virtaavat jatkossa sekä Saksan pankeille että sen teollisuudelle.

Kyllä saksalainen osaa. Tavoite on sama kuin on aina ollut, konstit vain vaihtelee. Näyttää päässeen ilman sotaa jo melko pitkälle siinä mihin ei ole päässyt kahdella sodalla. Nostalginen ikävä tulee väkisinkin N-liiton aikaa vaikka millä nimillä taaskin herjattaisiin.

14

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niinpä niin, kukin

      stallari vuorollaan Suomea mollaamassa. Nyt on huki merkki-Erkillä.
      Kiireesti huttulat ja muut ketaleet tukemaan!!

      "Nostalginen ikävä tulee väkisinkin N-liiton aikaa vaikka millä nimillä taaskin herjattaisiin."

      Taidatkos kaipuun kohdetta enää selvemmin määrittää?

      • tamperelainen.

        Ei tässä kukaan ketään mollaa, pelkästään tosiasioista avauksessa on kyse. Vai voitko osoittaa siihen kätketyn valheen. Jos et voi niin voisitko olla sitten itse valehtelematta?

    • vanhus muistelee

      Kerroin juuri meidän eläkeläisten kahvipöydässä parille seniorille miten ihanaa oli neukkuaikana, olin siellä töissä, rahaa oli taskut täynnä, viinaa ja naisia oli enemmän kuin kunto kesti. Voi sitä ihanaa nuoruutta, vielä vanhanakin tulee tippa silmään muistellessa.

      • tamperelainen.

        Neuvostoliiton aikaisella kaupalla on rahoitettu monen omakotitalon rakentaminen, kuten meidänkin. Sekä minä että nuori rouvani olimme tehtaassa, jonka tuotannosta n.80 % meni itärajan taa. Nykymenolla ilmeisesti joudumme myymään talomme että selviämme Saksan pankkien tukemisen omasta osuudestamme. Että kyllä todella on aika muuttunut ja joistain se on pelkästään hyvä asia. En vain käsitä miksi.

      • Siinä alkaa jo
        tamperelainen. kirjoitti:

        olla pohjanoteerausta jopa tälle palstalle.

        "Nykymenolla ilmeisesti joudumme myymään talomme että selviämme Saksan pankkien tukemisen omasta osuudestamme"

        Kun saat laskun, niin ilmoita tilinumero palstalla. Minä maksan sen.

      • tamperelainen.
        Siinä alkaa jo kirjoitti:

        olla pohjanoteerausta jopa tälle palstalle.

        "Nykymenolla ilmeisesti joudumme myymään talomme että selviämme Saksan pankkien tukemisen omasta osuudestamme"

        Kun saat laskun, niin ilmoita tilinumero palstalla. Minä maksan sen.

        ----Kun saat laskun, niin ilmoita tilinumero palstalla.----

        Voi voio tuota ihmisen typeryyttä. Kerro mitä pahaa siinä on jos haluaa pitää suomalaisen työn tulokset Suomessa. Eivätkö kaikki muutkin kansat niin halua?

        Kun perustelet oikein hyvin niin lupaan olla koskaan enää äänestämättä persuja vaan äänestän aina sitä puoluetta, joka kaikkein rennoimmin lupaa lähettää rahaa Suomesta milloin minnekin. Olisikohan Tansanialla talousvaikeuksia, voitashan muutama miljardi lähettää sinnekin ettei maailma kaadu.

        Tiedän vain sen, etteivät entiset eivätkä nykyiset sukupolvet ole raataneet sen takia, että meillä olisi enemmän tuohta lähettää etelän maille.

      • tox orlv launte
        tamperelainen. kirjoitti:

        Neuvostoliiton aikaisella kaupalla on rahoitettu monen omakotitalon rakentaminen, kuten meidänkin. Sekä minä että nuori rouvani olimme tehtaassa, jonka tuotannosta n.80 % meni itärajan taa. Nykymenolla ilmeisesti joudumme myymään talomme että selviämme Saksan pankkien tukemisen omasta osuudestamme. Että kyllä todella on aika muuttunut ja joistain se on pelkästään hyvä asia. En vain käsitä miksi.

        Jooh jooh kerrohan Korppi lisää satuja miten Neuvostoliitossa oli kadut kultaisia ja ukot ja ämmät eli kaksisataavuotiaiksi eikä pyyhitty sormella tai Pravdan vuosikertanumerolla. Eiköhän se ole ihan viisasta pitää Saksaan hyvät suhteet auki.

      • merkki-erkki
        tox orlv launte kirjoitti:

        Jooh jooh kerrohan Korppi lisää satuja miten Neuvostoliitossa oli kadut kultaisia ja ukot ja ämmät eli kaksisataavuotiaiksi eikä pyyhitty sormella tai Pravdan vuosikertanumerolla. Eiköhän se ole ihan viisasta pitää Saksaan hyvät suhteet auki.

        Kun neukku oli naapurina niin työttömiä oli vain 40 000, ei koko ajan leikattu kaikesta vaan luotiin uutta, ei lähetetty rahaa itänaapurin velkojen maksuun, ei puhuttu työurien pidentämisestä vaan sen lyhentämisestä, luotiin päiväkotiverkosto, oli pankkeja ja posteja eli palvelu pelasi, ei ollut leipäjonoja, jne... Sekö sinua jurppii kun noinkin moni asia on tällä hetkellä huonommin kuin silloin.

        Eiköhän se ole ihan viisasta pitää Saksaan hyvät suhteet auki niin josko meillä menisi kohta vieläkin "paremmin".

      • kyllä se oli hyvä
        merkki-erkki kirjoitti:

        Sota-aikana oli kaikki miehet kineksessä, eikä työttömiä ollenkaan. Kiitos NL

      • Potaskaa merkki
        merkki-erkki kirjoitti:

        Kun neukku oli naapurina niin työttömiä oli vain 40 000, ei koko ajan leikattu kaikesta vaan luotiin uutta, ei lähetetty rahaa itänaapurin velkojen maksuun, ei puhuttu työurien pidentämisestä vaan sen lyhentämisestä, luotiin päiväkotiverkosto, oli pankkeja ja posteja eli palvelu pelasi, ei ollut leipäjonoja, jne... Sekö sinua jurppii kun noinkin moni asia on tällä hetkellä huonommin kuin silloin.

        Eiköhän se ole ihan viisasta pitää Saksaan hyvät suhteet auki niin josko meillä menisi kohta vieläkin "paremmin".

        >>>Kun neukku oli naapurina niin työttömiä oli vain 40 000,

    • fanifanifani

      Tässä oli Erkki-Mikaelin tai Ollin pakioihin verrattava teksti. Pitkään aikaan ei ole vedet ollut silmissä tälleen. Isaskar Keturin ja Mustapartaisen Miehen seikkailuihin verrattavaa proosaa. Kirjoita lisää tällaista!

      • merkki-erkki

        Juuri noin kääkät puhuu silloin kun ei ole mitään järkevää vasta-argumenttia vaan summu pölisee täynnä jauhoja.

    • nälkää näkeville
    • toisinpäin

      Vastahan yksi neukkukenraali kävi uhkailemassa.
      Eiköhän sieltä kohta jotain uutta Mainilaa keksitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1954
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      919
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      863
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      736
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      722
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      704
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      678
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      656
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      78
      656
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      204
      647
    Aihe