Viikin yliajaja oli paniikissa tappaessaan 11-vuotiaan tytön

niinpä niin...

Hän on tullut siis oikeuden eteen vapaalta jalalta, aivan käsittämätöntä! Kertoo olleensa paniikissa törmättyään ihmiseen, paniikissa varmaan sen vuoksi että pelkäsi jäävänsä kiinni. Katsotaan minkä pelle rangaistuksen tämäkin juoppo saa, istuu pari vuotta ja se siinä.

Ihmishenki on halpa Suomessa. jenkeissä tulisi elinkautinen tai vähintään 50 vuotta. Suomessa on lapsen henki halpa, todella halpa.

---------
Mies itse on poliisikuulusteluissa kertonut nautiskelleensa alkoholia töissä pitkin päivää ennen rattiin tarttumista. Hän muisti törmänneensä ihmiseen, mutta sanoi menneensä paniikkiin ja paenneensa sen vuoksi paikalta.
-------------
Viikin yliajajaa kuultiin Helsingin käräjäoikeudessa tänään aamupäivällä.

Viikin yliajaja saapui oikeuteen

Yliajaja myöntää kaikki syytteet

- Havahduin törmäykseen. Olin sokissa.

Rauhallisesti puhuva syytetty kertoi illan tapahtumista. Töissä yhdeksästä asti olutta, lonkeroa ja viinaa juonut mies lähti ajamaan viiden aikaa ajamaan takaisin kotiinsa.

Sitten kolahti.

- Viikintiellä osuin voimakkaasti johonkin. Havahduin törmäykseen. Tuli sellainen olo, että pitää vaan mennä kotiin. Olin sokissa. Lopulta kerroin vaimolle että osuin johonkin, hyvin rauhallisesti puhuva mies toteaa.

Syytetty suuntasi tämän jälkeen samaa reittiä takaisin työpaikalleen. Miehen mukaan tarkoituksena oli samalla tarkastaa, näkyykö törmäyspaikalla mitään.

- Mitään en siellä nähnyt. Olin paniikinomaisessa tilassa.

Takaisin työpaikalle mentyään syytetty joi lisää, tällä kertaa raakaa viinaa.

Syytä suurelle ylinopeudelle hän ei osannut kertoa. Miehen mukaan hän ei havainnut tyttöä suojatien kohdalla. Törmäyksen jälkeen hän kuitenkin ymmärsi olevansa suojatien kohdalla.

IL

9

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuomio: 40 vuotta

      HELSINGIN OIKEUDENMUKAISUUSOIKEUDEN LAGETTAMA TUOMIO:
      40 vuotta vankilaa ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen. Tuomion pituuteen raskauttavasti vaikuttavat tekijät:

      -uhri oli 11v lapsi
      -vanhempien sekä sisarusten suuri kärsimys läpi elämän
      -toistuva rattijouppus syytetyllä, täydellinen piittaamattomuus Suomen lakeja kohtaan
      -pakeni rikospaikalta, yliajon jälkeen.

      Päätös kumoaa mahdolliset käräjä- ja hovioikeuden päätökset.
      PÄÄTÖKSESTÄ EI VOI VALITTAA

      • KK-OO

        Korkein oikeudenmukaisuusoikeus ottaa asian käsittelyyn ilman valitusta, ja toteaa päätöksen olevan kiihottamista perusjuoppoa vastaan. Koska syytetty tarvitsee autoa päivittäin, toteaa oikeus kohtuulliseksi että auton kolhut kustannetaan yhteiskunnan varoista, ja että syytetty tuomitaan viikon osapäiväiseen yhteiskuntapalvelukseen.


      • jolioiy
        KK-OO kirjoitti:

        Korkein oikeudenmukaisuusoikeus ottaa asian käsittelyyn ilman valitusta, ja toteaa päätöksen olevan kiihottamista perusjuoppoa vastaan. Koska syytetty tarvitsee autoa päivittäin, toteaa oikeus kohtuulliseksi että auton kolhut kustannetaan yhteiskunnan varoista, ja että syytetty tuomitaan viikon osapäiväiseen yhteiskuntapalvelukseen.

        ...ja valtio tuomitaan 15,000 euron vahingonkorvauksiin juopolle, sillä juopon maine "kunnon juoppona" mennyt liiallisen julkisuuden takia.

        Juopon seuraavaan autoon TRAFI toimittaa virtalukkoon yhdistetyn alkometrin, valtion kustannuksella sillä juoppo tarvitsee autoa jotta pääsisi töihin. Juoppo ei kuitenkaan saa töitä, kosko dokasi edellisessäkin työpaikassa työaikana.

        Sossu järjestää hänelle kaksion Herttoniemestä ja maksaa asunnon sekä toimeentulotuen. Harkinnanvaraisena toimeentulotukena myönnetään harrastustoimintaan rahaa, sillä tämän uskotaan ehkäisevän syrjäytymistä. Kriminaalihuolto tukee päätöstä. Juoppo alkaa ajamaan Karting autoja Käpylän sisähallissa sossun piikkiin, huomaa että selvin aika haastavaa, onneksi löytää lähikapakan jossa ottaa aina kunnon pohjat ennen ajoa. Elämä taas hymyilee.

        Uhrin toinen vanhempi sairastuu vakavaan masennukseen lapsen kuoltua, saa lopulta potkut. Työssäkäyvälle vanhemmallekin elämä käy erittäin raskaaksi, on käytävä työssä ja huolehdittava puolisosta, perheen elämä muuttuu surulliseksi ja harmaaksi, entinen elämä iloineen on vain kaukainen muisto. Rakas lapsemme on tapettu.

        Näin Suomessa.


    • Tosi on

      Liikenneministeri vaatii nollatoleranssia. No mitä sitten vaikka laitetaan miinustoleranssi rattijuopoille, kun rattijuopumuksesta ei tule mitään todellista rangaistusta. Rangaistusten on kovennuttava ja kunnolla linnaa aina kun tulee ihmisuhreja. Turhaa puhetta nuo nollatoleranssi puheet, kun entiselläkään promilleilla ei rangaistuksia tule. Äänten kalastelu on lopetettava näillä rattijuoppojen uhreilla.

      • paras keino, halpa

        Nollatoleranssi ihan naurettavaa puhetta. He, ketkä haluavat ajaa kännissä myös ajavat kuten tämäkin jätesäkki. Oliko rattijuopumustuomioita 7 vai 9 entuudestaan tälläkin skeidalla.

        Paras ja halvin, sekä toimivin keino olisi pakolla ihon alle istutettu antabus lääkkeen tapainen kapseli joka estäisi alkoholin juomisen.koko elämän ajan. Tämä varmistaisi että tämän henkilön toimesta ei kuolisi yksikään ihminen ainakaan rattijuopumuksen takia.


      • hermot menee

        Vitun hyysäreille kuula kalloon, pahentavat vain asioita kun yrittävät ajatella asioita naisen/hinttarin logiikallansa.

        Miten helvetissä asialla on mitään tekemistä nollatoleranssin kanssa, kun joku uuno ajelee tuhannen kännissä???


      • dsfgfdsdfgsdfg
        paras keino, halpa kirjoitti:

        Nollatoleranssi ihan naurettavaa puhetta. He, ketkä haluavat ajaa kännissä myös ajavat kuten tämäkin jätesäkki. Oliko rattijuopumustuomioita 7 vai 9 entuudestaan tälläkin skeidalla.

        Paras ja halvin, sekä toimivin keino olisi pakolla ihon alle istutettu antabus lääkkeen tapainen kapseli joka estäisi alkoholin juomisen.koko elämän ajan. Tämä varmistaisi että tämän henkilön toimesta ei kuolisi yksikään ihminen ainakaan rattijuopumuksen takia.

        nollatoleranssipuheet on vain halu rampauttaa poliisin toimintakyky. seulonta-alkometri värähtää kun on polttanut tupakan tai juonut hapanta juomaa. sitten poliisi odottelee viisi minuuttia että voi puhalluttaa uudelleen, jolloin tulos on tietenkin nolla.
        jokainen partio monta kertaa päivässä poissa oikeista töistä tekee vuodessa satoja menetettyjä työtunteja ja heikentää poliisin palvelutasoa. mistä? niiden oikeiden rikollisten kiinniotosta!

        tarkkuusalkometriä ei tupakat ja happamat juomat hämää, mutta niitäpä ei poliisiautoissa ole. tai no sitten on, jos ministeri ne sinne ostaa.

        se on totta, että alkoholi ja liikenne ei yhteen sovi. silti pitää tajuta tekniikan rajoitteet ja ottaa nollatoleranssin sijaan käyttöön vaikkapa ruotsin 0.2 promillen raja. ja mitä tämä sitten auttaa? no niihin monen promillen rattijuoppoihin ei tietenkään yhtään mitään.


    • AAWEEERTS

      JOO, ISTUU VUODEN KAKSI JA SITTEN VIETTÄMÄÄN AIKAA OMIEN LASTEN KANSSA. MITENKÄS UHRIN VANHEMMAT? EIVÄT ENÄÄ VOI VIETTÄÄ AIKAA LAPSENSA KANSSA KOSKA TÄMÄ HÄNET TAPPOI !!!!

      NISKALAUKAUS, OIKEUS JA KOHTUUS. ELÄMÄ ELÄMÄSTÄ. ESIMERKKINÄ MUILLE.

      ---------------------------------------------------
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012062015736275_uu.shtml
      Syyttäjä vaatii aiemminkin useisiin rattijuopumukseen syyllistyneelle miehelle neljän vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta. Lampelan mukaan

      rangaistuksen tulisi olla korkeintaan kolme vuotta.Joka tapauksessa äärimmäisen törkeästä yliajosta on luvassa pitkä vankeusrangaistus.Tuomio annetaan ensi torstaina.

      - Sitä ennen aion viettää mahdollisimman paljon aikaa perheeni kanssa, mies huokaa vaimeasti.

      Hänellä on kotona kaksi pikkulasta, puolitoistavuotias ja kolme kuukautinen.

      EMIL ASP
      emil.asp@iltalehti.fi

    • nami nami aivotsulaa

      alkoholin kanssa pärjää elämässä sitten hyvin!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1967
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      959
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      866
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      260
      740
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      726
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      709
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      680
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      79
      665
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      659
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      205
      652
    Aihe