Kokoomuksen puoluekokous on avannut uuden Pandoran lippaan ja hikipisarat puheenjohtaja Kataisen otsalla sen kun suurenevat.
Antti-Pekka Vepsäläinen: ”Lopulta oli aika perinteikkään pakkoruotsialoitteen, jossa Kokoomuksen Nuorten Liitto vaati vapaampaa kielivalintaa. Oli hauska seurata kun eturivissä istunut puoluejohto hädissään hälytteli ihmisiä paikalle. Tässä vaiheessa myös tähän saakka varsin tiukasti työjärjestyksestä kiinnipitäneen kokouksen puheenjohtaja Juha Viertolan sipuli petti: hän päätti käyttää peräti kolme puheenvuoroa jossa kehotti kokousväkeä olla tulematta puhumaan aloitteeseen liittyen. Puheenvuoropyyntöjen tulva ei kuitenkaan laantunut ja näin puheenjohtaja päätti jo parin ensimmäisen puheenvuoron jälkeen ilmoittaa ettei ota enää vastaan puheenvuoroja aloitteeseen liittyen ja ilmoittaen, että tämän jälkeen puoluehallituksella on sanansa sanottavana. Ja kyllähän heillä olikin, puhujan pönttöön marssi peräjälkeen varapuheenjohtajat Virolainen ja Virkkunen ja lopulta myös puheenjohtaja Katainen päätti laittaa arvovaltansa peliin ja tulemalla pitämään viiden minuutin palopuheen aloitteen hylkäämisen puolesta.Harmi ettei puoluejohto halunnut käydä asiasta keskustelua enempää, sillä heidän usko asiaan tuntui olevan varsin kova. Luulisi että silloin löytyisi myös uhkailujen ja mielikuvien tueksi järkiperusteisia argumentteja. Toivonkin että joku heistä tulisi puolustamaan kantaansa myös 150:lle nuorten liittokokouksen edustajalle, jotta minäkin voisin joskus ymmärtää asian tärkeyden puoluejohdolle.”
http://vepsalainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/109355-kokoomus-kuuntelee
Kokoomuksessa kovat panokset pelissä pakkoruotsin puolesta
Vesa-Matti Louekoski: "Kumoon menivät kokoomuslaisten kielivapaustyöryhmän aloitteet pakkoruotsin poistamiseksi (HS, 17.6.2012). Tällä kertaa Katainen paljasti todelliset kielikorttinsa asettamalla suorastaan ”kovat piippuun” (vertauskuvallisesti).
Viimekertaiset Jyväskylän puoluekokouksen reaktiot puoluejohdossa puoluekokouksen kielikysymyspäätöksien suhteet taisivat jäädä toiseksi Kataisen suorastaan palopuhemaiselle esitykselle pakkoruotsin puolesta.
Tämä oli luonnollisestikin odotettavissa, sillä olihan uusi RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund tuonut painokkaasti esiin huolensa kielivapaustyöryhmän aloitteille (esim. Vasabladet, 14.6.2012). Haglund oli erityisen huolissaan ehdotuksesta kaksikielisiksi kouluiksi, jonka hän näki olevan leikkiä lasten tulevaisuudella. Sietää kysyä, että millähän ihmeellisellä tavalla?"
http://vmlouek.puheenvuoro.uusisuomi.fi/109185-kokoomuksessa-kovat-panokset-pelissä-pakkoruotsin-puolesta
Ja täältä löytyy runsaasti lisää:
https://www.google.fi/search?q=Uusi Suomi pakkoruotsi&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls=org.mozilla:fi:official&client=firefox-a
Katainen yrittää epätoivoisesti lakaista maton alle omassa puolueessaan kiihtyvän keskustelun pakkoruotsista, mutta kokoomusnuoret eivät näytä antavan periksi.
RKP:llä on vain huonoja vaihtoehtoja
32
246
Vastaukset
- heikki_tala
Googlatkaa "Uusi Suomi pakkoruotsi", niin havaitsette, miten laajaa pakkoruotsikeskustelu on.
http://search.mywebsearch.com/mywebsearch/GGweb.jhtml?searchfor=uusi suomi pakkoruotsi&cb=ZO&n=77ed287c&qid=150111e9d035430c809fb06607c20a4e&ptb=7D9DDD67-8C73-4488-873E-53AA5042E559&ct=PN&si=translateye&id=ZOxdm016YYfi&pg=GGweb&ptnrS=ZOxdm016YYfi&pn=5&ss=sub&st=sb&tpr=- Epätoivoista
Tala spämmäilee, niin että savu nousee konehuoneesta, mutta mitään ei tapahdu.
- wot.
Talan linkeissä viruksia! Varokaa!
- rautaako?
"Googlatkaa "Uusi Suomi pakkoruotsi", niin havaitsette, miten laajaa pakkoruotsikeskustelu on."
Jep. Laajahan se on. Ja ollakseen noin laajaa, niin hyvin vähän löytyy kiihkotonta perusteltua analyysiä jossa nykyistä kaikkien kannalta parempia vahtoehtoja esitetäisiin kustannuksineen, ylimenoaikoineen ja täsmäratksisuineen.
Sen sijaan suuri osa on epäsuomalaista päähänpotkimista ja hattuilua. Merkittävä osuus on myös vanhentuneita ennakkoasenteita joita spammaamalla pyritään herättämään henkiin. Osa on suoranaista IHRAilua ja teeseilyä, mutta se voidaan laittaa ihan omaan lokeroonsa.
Missä viipyy siis rakentava keskustelu?
- Jep!
Kirjoitat selvää tekstiä Kokoomuksen svekojohdon juonitteluista ja ahdingosta.
Säälittää tuo Virkkunen. Tyttöparka on alunperin ja varmaan vieläkin sisimmässään pakkoruotsituksen vastustaja, mutta joutuu menemää puhumaan sen puolesta.
Ei ole helppoa olla svekojen lakeija!- Kok remonttiryhmä
.
Kok remonttiryhmä http://www.kielivapaus.fi on päässyt Valvontacomission bannasta!
.
- heikki_tala
Pano- tai otto- tai molempia on sivuseikka, sillä tärkeintä on että suomalaiset nuoret ovat laajalla rintamalla nousseet pakkoruotsia vastaan. Edelläkävijät ovat jo vaatimassa pohjoismaisen mallin mukaista virallista yksikielisyyttä.
- Good Night!!!
Talan maailma on todella äärillisen rajallinen. Onko tilanne todella niin hälyttävä, että suomalaisen nuorison tärkeimpänä tavoitteena on ruotsin kielen ja kaiken ruotsalaisuuteen liittyvän vastustaminen?? Eihän tuohon usko kukaan! Sehän on agitaattori/vihakylväjä Talan oma, ja vain oma tavoite. Mene Tala nukkumaan, niin kuin minäkin menen, mutta kyllä sinä olet melko ennennäkemätön surkimus!! Mene nukkumaan, niin teet vähiten vahinkoa Suomelle ja suomalaisuudelle!!
- rautaako?
"että suomalaiset nuoret ovat laajalla rintamalla nousseet pakkoruotsia vastaan"
Harmi vaan että rintama rakoilee ja kapenee. Hyvä Suomi! - peltiäkö?
rautaako? kirjoitti:
"että suomalaiset nuoret ovat laajalla rintamalla nousseet pakkoruotsia vastaan"
Harmi vaan että rintama rakoilee ja kapenee. Hyvä Suomi!Erehdyt svekseni, jos tosiaan luulet vasemmistonuorten kannattavan pakkoruotsia.
Muutaman nuorisojohtajan ostettu mielipide ei tosiaankaan ole osoitus "rintaman rakoilusta tai kapenemisesta".
Muista Lukiolaisten Liiton äänestuysluvut: 176 -1(!) pakkoruotsin poistamisen puolesta.
- ISO KÄSI !
Hyvä Heikki, jos katsotaan tilannetta taaksepäin vaikkapa vain 3-4 vuotta on muutos melkoinen, pakkoruotsista äänestetään kokoomuksen puoluekokouksessa jossa vain vaivoin ja kieroilemalla pystyy enää puoluejohto estämään pakkoruotsin poistamisen, ja mediassa ja jopa eduskunnassa on käynnisttä avoin keskustelu pakkoruotsin mielettömyydestä.
Heikillä on tärkeä rooli tässä hienossa tilanteessa !
Kiitos Suomen nuorison puolesta !
Ja näiden herjaajien nimistä on täällä jo arvailuja, pari-kolme nimeä on laitettu ylös, ja heidän kanssaan vielä keskustellaan.- 35
Tuohon sopivaa taustamusiikkia: www.youtube.com/watch?v=4BXSkigN45w
- HeikkiJuhaniTala
Vuosikausien työ on alkanut tuottaa hyvää hedelmää. Tavoitteeni internetin tultua oli nimenomaan herättää suomalainen nuoriso ja nyt se on toteutumassa. Kokoomuksen puheenjohtajaa muistutin, miten nyt jo kolmas puoluekokous joutui äänestämään nuorison aloitteesta pakkoruotsin poistamiseksi. Se on vuoto padossa, joka takuuvarmasti murtautuu läpi. Suomessa ruotsin kielen asemaa arvioidaan kokonaan uudelleen lähimmän kymmenen vuoden sisällä.
- rautaako?
"Heikillä on tärkeä rooli tässä hienossa tilanteessa !"
Jep. Jos nyt kävivi niin että kielellinen tasaveratisuus olisi jotekin uhattuna niin päästetään Tala ja PS irti niin homma normalisoituu taas.
- paa.
ylös
- Suomalainen.
Olen kaikesta samaa mieltä Talan kanssa
- Suomen Kansa:..!1#%?
.
Suomen Kansa on samaa mieltä Talan kanssa
. - V**tuttaako
Suomen Kansa:..!1#%? kirjoitti:
.
Suomen Kansa on samaa mieltä Talan kanssa
.Mutta, ikävää teidän kannaltanne, suurin osa Suomen kansasta on eri mieltä teidän kanssanne.
- thatsit
Lahjusten koko ?!
- elo.
hurrít ei ole koko Suomen kansa.
Vain 1/19 osa siitä. - VOITTO!
Suomen kansa vrs pakkoruosti 6 .1 ! :)
- 14
Nuohan ovat lätkämatsin lukuja viime vuodelta jotka eivät liity kielipolitiikkaan millään tavalla. Vaan miten kävikään Kokoomuksen, Keskustan ja SDP:n puoluekokouksissa?
- thatsit
Synagoogaväen politiikkaa: HAJOITA JA HALLITSE !
- 16
Äärifennoilla menevät näköjään todella usein suomenruotsalaiset ja juutalaiset sekaisin. Liittynee siihen että äärifennoilu, samoin kuin antisemitismikin, perustuu ennen kaikkea salaliittoteorioihin, joten mainitut kaksi ääriaatetta vetoavat ennen kaikkea sellaisiin ihmisiin joilla jo valmiiksi on taipumusta vainoharhaisuuteen.
- 16
eipä muuta svekko pa kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Niin, osui ja upposi TEIHIN, mutta tuollaisten asioiden ymmärtämiseenhän äärifennoilta yleensä puuttuu älylliset edellytykset. =)
- Stenbäck?
16 kirjoitti:
Äärifennoilla menevät näköjään todella usein suomenruotsalaiset ja juutalaiset sekaisin. Liittynee siihen että äärifennoilu, samoin kuin antisemitismikin, perustuu ennen kaikkea salaliittoteorioihin, joten mainitut kaksi ääriaatetta vetoavat ennen kaikkea sellaisiin ihmisiin joilla jo valmiiksi on taipumusta vainoharhaisuuteen.
Kiihkosveko käyttää heti tilaisuutta hyväkseen, kun joku heittää hetulaa.
Surusvekothan Stenbäckin johdolla kehtaavat verrata itseään Natsi-Saksan juutalaisiin!
Niin he yrittävät luoda marttyyriasemaa maailman hyysätyimmälle vähemmistölle.
Naurettavaa ja raukkamaista tuo svekoilu! - up.
16 kirjoitti:
Niin, osui ja upposi TEIHIN, mutta tuollaisten asioiden ymmärtämiseenhän äärifennoilta yleensä puuttuu älylliset edellytykset. =)
up
- rautaako?
"Kokoomuksen puoluekokous on avannut uuden Pandoran lippaan"
Eikö tämä ollut jo viime vuonna? Sen jälkeen on ruotsinkielisyyden tasaarvon eteen tapahtunut kaikenlaista. Jytky vei kaksikielisyyttä suuria harppauksia eteenpäin.
"Katainen yrittää epätoivoisesti lakaista maton alle omassa puolueessaan kiihtyvän keskustelun pakkoruotsista"
Tällä kertaa pakkoruotsivastustus oli kokoomuksen puoluekokouksessa jo laimeaa, ja yhden pitkälti yhden harvatukkaisen "nuoren" ajama projekti. Jytkyn aikaansaannos tämäkin mielenmuutos.
Voisit siis keksittyä omaan puolueesi. Sehän on ratkaisevassa asemassa kaksikielisyyden ja suvaitsevaisuuden saralla maassamme. Suomi on jälleen osoittanut ettei se vieläkään siedä että pikkuveljeä potkitaan. Suomalaisuus on siis edelleen voimissaan. - Rasisti Kieli Puolue
Mene rautaako? takaisin hoitoon, ei mitään järkevää sanottavaa!
- rautaako?
"Mene rautaako? takaisin hoitoon, ei mitään järkevää sanottavaa!"
Jotenkin en jaksa ottaa tuonkaltaisia kehoituksia ihan tosissani. Yrittäisit uudelleen.
- heikki_tala
Kokoomusnuoret ovat todenneet puoluejohdon korruptoitumisen. Myös Kataisen puhdistusoperaatiot puoluetoimistossa ovat nousseet julkisuuteen. Suomenruotsalainen raha on saanut puoluejohdon rähmälleen, mutta nuoriso ajattelee ja toimii terveellä tavalla. Jyrki-boy tarvitsee jatkossa aspiriinia yhä useammin - hän näet potee timpuria! ;-)
- pois paskoruotsi
Kiitos; Heikki!
Säväyttää aina samalla tavalla, kun huomaa, miten selkeästi joku voi ilmaista tuon suomalaisten inhokin - PAKKORUOTSIN - olemassaolon.
Kuka kerääkään innokkaimmat netikot, niin suomalaiset kuin Suomen ruotsalaisetkin! Folktingetin tiatsikat käyvät muumina! Tietenkin Heikki Tala!
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640