Luontokin sen tietää

Sinivihreä Nainen

Tein mökillämme kokeen. Pyysin puutarhuriamme hautaamaan maahan kolmen puolueen puolueohjelmat ja tarkkailemaan, miten kasvit kasvavat näillä kohdin.

Ensin puutarhuri hautasi kokoomuksen puolueohjelman. Tällä alueella kasvit tuottivat aivan uskomattoman hyvän sadon. Tomaatit olivat isompia kuin koskaan, kurpitsoista tuli jättimäisiä ja mansikat olivat meheviä ja kiinteitä.

Seuraavaksi puutarhuti hautasi vihreiden puolueohjelman. Tällä alueella oli kaunein koskaan näkemäni sato. Hyötykasvitkin menestyivät, mutta ruusut, orvokit ja freesiat olivat todellinen silmänilo! Kukat puhkesivat täyteen loistoonsa varhain ja ne kukkivat vielä pitkälle syksyyn, jolloin ne tiputtivat terälehtensä kauniisti.

Viimeisenä puutarhuri hautasi ipun ns. "puolueohjelman". Tämä oli suuri virhe. Oletimme, että tällä alueella kasvua ei vain tapahtuisi, kuten ei tapahtunutkaan, mutta tämän lisäksi itse maa näytti sairastuneen. Kasvien lisäksi maasta kuolivat täysin kaikki eliöt aina kastematoja myöden ja maa eritti haisevaa visvaa. Puutarhuri yritti kaikkensa, mutta mitään hän ei saanut alueella kasvamaan. Talven jäljiltä maa oli edelleen sairas ja paljas, joten puutarhuri tilasi kaivinkoneen kaivamaan koko alueen viiden metrin syvyydeltä puhtaaksi ja viemään ongelmajätelaitokseen.

Kuoppaan tehtiin katettu uima-allas, jonka vesi pidetään kesät, talvet 28-asteisena. Ipun puolueohjelmaa ei enää kartanomme maille tuoda.

- SN

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hortonomix

      Joo, kasvit olivat geenimuunneltuja ja USA:n ylikansalliset yhtiöt omistaa ko. puutarhankin. Siksi maassa lopulta ei mikään kasvanutkaan,se oli tyhjäksi riistetty aivan kuten kehitysmaat, elätti hetken ulkomaisia ylikansalllisia loisia ja lopulta se on jätemaata.

      Tähän auttaa vain Pesosen puheiden ääneen lukeminen puutarhassa seuraavan talven ajan, silloin luontokin ymmärtää missä mentiin vikaan ja saa uutta voimaa parantua ja parantaa maa, Pesosen ohjeilla on maata parantava voima. Valitettavasti moni yksinkertainen puutarhuri ei ymmärrä tätä perusasiaa vaan jättää puutarhansa ulkomaisten sijoittajien ryövättäväksi pikavoittojen toivossa.

      • Totta on

        Pesosen Anttia olisi hyvä kuunnella, kuten olisi pitänyt kuunnella jo pitkän aikaa sitten.

        "Kehitysmaiden velkaantumisen kaava on ollut tiedossa jo pitkään. Ulkomaista velkaa on tarjottu usein runsaasti. Ongelmat ovat alkaneet siinä vaiheessa, kun on tarvittu uutta velkaa vanhojen velkojen maksamiseen. Velan saamisen ehtona on ollut mm. valtion omaisuuksien myynti, julkisten palvelujen yksityistäminen ja markkinoiden avaaminen ulkomaisille yrityksille. Aiemmin lähes omavaraisten valtioiden on ollut pakko viedä tuotteitaan saadakseen velkojen maksuun tarvittavaa ulkomaan valuuttaa. Viennistä saatava raha on ollut tiukassa, kun se on pitänyt hankkia muualle jalostettaviksi viedyistä halvoista raaka-aineista. Piiskurina "rakenteellisten uudistusten" toteuttamisessa ovat olleet Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF. Hyödyn tästä eriarvoisuutta ja köyhyyttä tuottaneesta politiikasta ovat korjanneet pieni paikallinen eliitti sekä kansainväliset suuryritykset ja -sijoittajat."

        http://www.anttipesonen.fi/2012/06/eurovelka-on-ulkomaan-velkaa.html

        Geenimuuntelu on huono asia, viljelijästä tulee siinä lopulta torppari omille mailleen, joka vuosi on ostettava Monsatolta tai jotain vastaavalta uusi siemenvilja, vanhaa ei joko saa tai voi käyttää, se ei välttämättä lisäänny omista siemenistään, hyötyjä tässä on taas kansainvälinen suuryritys, viljelijälle jää aina vain vähemmän.

        Yhdysvallat pakotti Irakilaiset maanviljelijät käyttämään näitä GMO-siemeniä ja nyt ne viljelijät makselevat joka vuosi rahaa Yhdysvaltoihin, melkoinen kuppaus sekin sodan varjolla ja avulla.

      • Eliitin demokratia
        Totta on kirjoitti:

        Ylikansallisten suuryritysten lobbamiahan EU-lait ovat, demokratiasta tietoakaan.

        3. Aidon demokratian palauttaminen Demokratiassa eli kansanvallassa kansalaiset voivat päättää tulevaisuudestaan ja valita lainsäätäjät. EU-Suomen laeista säädetään valtaosa Brysselissä ja ne ovat Suomen omien lakien yläpuolella. EU ei ole demokratia vaan harvainvalta, jota ohjaavat suuryritysten ja suurten jäsenmaiden edut.

        http://ipu.fi/tietoja-2/eu-jasenyys-ja-vaihtoehdot/10-syyta-erota-eusta/

    • Jätemaata

      Kokoomuksen, Vihreiden, Keskustan ja Demareiden hallitusaikana = eu-aikana noiden puolueohjelmilla on hävitetty puolet Suomen maatiloista ja taloudesta, hoitamatonta kesantoa ja pelkkää ryteikköä tullut tilalle, samoin siellä täällä pilkistää maasta kaivoksia, joissa linnutkin kuolee myrkky-ympäristössä.

      Talvivaaran työntekijä ja linnut kuolivat eri myrkkyihin

      Talvivaaran kaivoksen prosessiliuosaltaaseen kuolleista linnuista on löytynyt isoja myrkkypitoisuuksia.

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288471273106.html

    • Ongelmajäätteenmäki

      kätkee todistettavasti alleen erään kuihtuvan oppositiopuolueen puolueohjelman.

    • aivan ensiksi sini-

      vihreä, anna puutarhurille loparit on nimittäin ammattitaidon puute jos ongelmajätettä peltoon istuttaa
      tässä tämmöinen hyvä lannoitusohje, aseta TV- pellon laitaan niin saat tuutin täydeltä pas.aa pellolle ja kasvit voi hyvin
      Suomi ei muuten lähde nousuun kun kaatamalla tämä ns. demokratia, pieni diktatuuri on parempi vaihtoehto kuin ns. demokratia

    • remokratia

      "Suomi ei muuten lähde nousuun kun kaatamalla tämä ns. demokratia, pieni diktatuuri on parempi vaihtoehto kuin ns. demokratia"

      Tuonhan EU jo teki, kaatoi demokratian ja luo rahan diktatuuria...Oikea demokratia vain pitäisi saada takaisin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5425
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2246
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1830
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      145
      1761
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1555
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      30
      1467
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1358
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1107
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1078
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      213
      963
    Aihe