Minä olen.............

Hei

Minä olen mä ja muut on mun krannista.

Siis minäpä.

Hyvää Juhannusta ja Jumalan siunausta
tv. jari
1352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Joko sulla alko pyhät?

Äänestä
  • Aloittaja

    Lisäys;

    Seurakunta ja kirkko on aina Jumalan silmäterä jota en sinänsä moiti. Siellä missä ihmisiä liikkuu syntyy aina myös ristiriitoja. Kirkot eivät ole poikkeuksia tässä asiassa. Aikuisena ihmisenä olen jo läksyni ikään kuin saanut ja pitää suhtautua aikuisen ihmisen tavoin. Ei jokainen joka paikassa ole aina itseä varten ja kukaan ei osaa olla aina mieliksi jokaiselle.

    Käy katsomassa, olen vain pari pikku matkaa tänä vuonna;
    Esittelen matkahirmuni;
    http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/kuvia2

    Minun pitäisi saada lapin matkoille joku kaveri tai omahoitaja mukaan sillä edellytyksellä että tässä muuten polvi ja minä pysyvät siinä kunnossa että voi lähteä Norjan vuoristoonkin. Minulla on oma ohjelma suunnitteilla millä rauhassa lepuutan polveni kesän jälkeen seuraavaksi kesäksi. Hylkään sen liikunnan talven yli missä kipuili ja otan muuta rajusti tilalle.
    En siinä kulumaan vielä usko. Kierukka meni varhain ja siksi kuluman vaara on ilmeinen iän myötä. Viisi vuotta sitten se oli paljon pahempi mutta kortisonipiikillä ja parilla hylcanilla ja tulehduslääkkeellä toipui nopeasti.
    Reisi- ja pakaralihaksen päästäminen sis rennoksi jännitteistä on tarkaisevan tärkeä. Kannattaa hierojallekin mennä jos ei osaa noita lihaksia päästää.
    Viime syksynä juoksin tunnin lenkkejä täysin oireettomasti. Toipuu vielä toki mutta en ole antanut sille tarpeeksi tilaisuutta toipua, olen ollut liian pian kokeilemassa kestävyyttä.

    Juhannuksia ja Jumalan siunausta
    jari

    Äänestä

I am Aset, daughter of earth and sky
I am mother of power, I am sister of authority
I am wife of death, I am his twin
I am the enemy's adversary
I know the secret ren of the old one
I am the watcher of the limits
I walk the boundaries
I test them, I break them
I bring life out from death
my wings bring the breath of life
I am the weeper, the mourner
but never the mourned
I am the throne, the seat of power
I give the throne, and I take it away
I am Aset, i live through the ages

Äänestä
  • Aloittaja

    Hei

    On mukavaa että maan ja taivaan väliltä kuitenkin.

    Hyvää juhannusta
    jari

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Hei

    On mukavaa että maan ja taivaan väliltä kuitenkin.

    Hyvää juhannusta
    jari

    Hyvää Juhannusta Jarille

    Äänestä

Aloittaja

Huomenta !

Pyhät alkaa hissunkissun. Asun kaupungissa joka on autio ja tyhjä kesäisin.

Kerrostalohuoneistossa menee juhannus. En kuulu siihen eliittiin jota edes jonkun mökille koskaan olisi kutsuttu. Jos joskus olen ollut tyrkyllä minut on aina haukuttu mielisairaaksi. Inhottavaa on maajussin elämä joskus ja toisinaan.
Seurakuntayhteyksissä takavuosina kysyin kerran saanko pystyttää pikku teltan huvilavieraaksi erään veljen mökille, niin en kelvannut huvilalleen vieraaksi.
Ei käy.

Kyselin kirkon leirikeskuksesta saanko pystyttää pienen teltan johonkin etäiseen nurkkaan matkapyöräilylomallani 20 hehtaarin tontille ja en tarvitse kuin vettä ja ulkovessaa + järveä, ja olen huomaamattomasti niin ei puoleen tusinaan tiedusteluitani mitään vastausta koskaan. Jaoin joskus 150 000 (sataviisikymmentätuhatta) raamattuopiston mainoskorttia mutta onhan se totta ettei millään ansioiduta.
Joskus halusin pitää yhteyttä seurakuntalaisiin ja kirkkoon ja minut torjui jokainen persoonallisuus jotenkin epämiellyttävänä. Varmaan haisen pahalta. Niin ihania veljiä ja siskoja minulla ollut on. Minussa on aina jotakin liikaa tai liian vähän kun mummotkin virittävät henkilökohtaiset mittarinsa. Inhottava ihminen perinjuurin läpipaska. Minulla oli joskus kirkon hengellisiä virkoja mutta en kelvannut kertaakaan seurakunnan ohjelmanpitäjäksi lehti-ilmoitttelussa.

Elämässä on hyviäkin hetkiä ja harvoja hyviä päiviä kaikessa ankeudessa ollut kuitenkin. Oli esim. mukavaa heittäytyä opiskelijaksi ja opiskella yliopistossa 26 opintopistettä painotetulla keskiarvolla tasan 4,00 (neljäpistenollanolla) eli kiitettävä. (Asteikolla 1-5) Hallintotieteen kursseja.

Minun piti lähteä keksisuomeen polkemaan kuukaudeksi pahimpia mäkiä, mutta polveni tuli kipeäksi talven hiihtolenkillä kun innostuin liikaa ja kovilla lihaksilla lähdin liian pian uudelle lenkille. 56 (viisikuusi) km oli pisin lenkki mutta en tehnyt niitä montaa.
Oli lesta pikkusen liian alhaalla ja ärtyi polvi taas kun alitin pyöräilyn. Pyysin sitten hyalcania ja kortisonipiikinkin. Eilen ratkesi ongelma. Löysin sen sopivan verryttelyn. Ns. "juoksijan polveen" on pakaralihaksen päästäminen tärkeä. Eilen sitten vasta keksin sopivan asennon ja tuntui pistävä "kipu" pakarassa kun venytin sitä ja polvi laukesi. Pidän pikkusen tukea ja lepuutan hyvin. Joudun hiukan muuttamaan suunntelmia. Heinäkuussa tulee lämmin ja ten päivämatkoja puolipakkauksilla ja pyrin parin viikon lomaan jossakin tasaisemmassa maastossa. Ostin kaikki varusteet uusiksi viime talvena. Kevyempää ja kaikki vedenpitävää. Elämäni parhaimmat varusteet. Haluan vielä matkapyöräilijän vuosia kun olen homman oppinut. Alumiinirunkosten pyörien hinnat tulivat alas 50% ja sellainen on edessä ja takana levyjarrut. Onneksi on kylmää että saan potea polvea rauhassa. Tulisin hulluksi muuten jos en pääsisi matkaan ja sopivia kelejä. Minulla pitää olla lämmin että nautin menosta maantiellä.

Juhannuksen olen kotona ja on viileää ja tutkin lähinnä muutamia kirjoja ja syön hyvin uusiaperunoita ja ostin grillivarrasvärkkiä > kanapaketin + isoja herkkusieniä, maissia, kesäkurpitsaa ja sähkögillillä parvekkeella yksinäni kun kaikki mahdolliset ihmiset riemuitsevat menoissaan missä kukakin huviloillaan + maakunnissa. Grillivartaita.

Olen jo siinä issä ettei maalliset "hauskuudet" enää vedä minua. Voin huonosti sellaisesta. Keski-iässä ymmärtää terveytensä arvon ja haluan ennen keinutuolia vielä tehdä kaikkea kivaa.

Hyvää Juhannusta
jari

Äänestä
  • Pyhät?
    Mitkä "pyhät" - kuka juhannuksen on pyhittänyt ?
    Eikös Juhannuksen juhliminen ole seurausta auringonpalvonnasta aivan samalla tavalla kuin joulukin?

    Äänestä

  • Aloittaja

    kysyn vaan // kirjoitti:

    Pyhät?
    Mitkä "pyhät" - kuka juhannuksen on pyhittänyt ?
    Eikös Juhannuksen juhliminen ole seurausta auringonpalvonnasta aivan samalla tavalla kuin joulukin?

    Hei

    Raamattu velvoittaa oikeastaan uuden liiton aikana vain kahteen juhlaa;

    1. Viikottainen lepopäivä on lain yksi käsky.
    2. Kaste

    Ehtollisesta Jeesus sanoi: "Niin usein kuin te sitä vietätte."
    Saa viettää vaikka joka päivä ja jotkut ei juurikaan.

    Kalenterit ovat täynnä sitten erilaisia juhlia joiden vietto ei ole sinänsä mikään pakko velvoite eikä syntikään. Riippuu aina missä hengessä viettää.

    Aivan varmasti tekee syntiä jos alkaa viettämään sitten juhannusta auringonpalvonnon juhlana se on tietyst sitten viettäjälleen synti.
    Joku toinen viettää suloista suvea, tekee saunavihdan ja sillä siisti aina juhannus kerrallaan.

    Riippuu siis asenteesta. Synti on joskus suhteellinen käsite toisinaan ja suhteessa ja riippuvainen ihmisen omaantuntoon.

    Lain tehtävä on opettaa mikä on syntiä noin muutoin.

    yst. t. jari

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Hei

    Raamattu velvoittaa oikeastaan uuden liiton aikana vain kahteen juhlaa;

    1. Viikottainen lepopäivä on lain yksi käsky.
    2. Kaste

    Ehtollisesta Jeesus sanoi: "Niin usein kuin te sitä vietätte."
    Saa viettää vaikka joka päivä ja jotkut ei juurikaan.

    Kalenterit ovat täynnä sitten erilaisia juhlia joiden vietto ei ole sinänsä mikään pakko velvoite eikä syntikään. Riippuu aina missä hengessä viettää.

    Aivan varmasti tekee syntiä jos alkaa viettämään sitten juhannusta auringonpalvonnon juhlana se on tietyst sitten viettäjälleen synti.
    Joku toinen viettää suloista suvea, tekee saunavihdan ja sillä siisti aina juhannus kerrallaan.

    Riippuu siis asenteesta. Synti on joskus suhteellinen käsite toisinaan ja suhteessa ja riippuvainen ihmisen omaantuntoon.

    Lain tehtävä on opettaa mikä on syntiä noin muutoin.

    yst. t. jari

    OK.
    Et tosin vastannut kysymykseeni.
    Kuka sinun Juhannuksesi on pyhittänyt koska kutsuit juhannusta pyhäksi. Tai mitä "pyhää" sinä tarkoitit? Mutta älä erehdy minun puolestani saavat kaikki ihmiset viettää ihan mitä päivää tahansa, se on heidän oma valintansa. Omantunnon asia :)

    Äänestä

  • Kysyn vaan // kirjoitti:

    OK.
    Et tosin vastannut kysymykseeni.
    Kuka sinun Juhannuksesi on pyhittänyt koska kutsuit juhannusta pyhäksi. Tai mitä "pyhää" sinä tarkoitit? Mutta älä erehdy minun puolestani saavat kaikki ihmiset viettää ihan mitä päivää tahansa, se on heidän oma valintansa. Omantunnon asia :)

    Mitä ihmettelet? Jumalahan sapatin pyhitti ja meillä ainakin juhannuspaivä osuu päällekkäin sapatin kanssa. Eikö lauantaita nyt saakaan pitää pyhänä siksi, että se on juhannuksen kanssa päällekkäin?

    Äänestä

  • Kysyn vaan // kirjoitti:

    OK.
    Et tosin vastannut kysymykseeni.
    Kuka sinun Juhannuksesi on pyhittänyt koska kutsuit juhannusta pyhäksi. Tai mitä "pyhää" sinä tarkoitit? Mutta älä erehdy minun puolestani saavat kaikki ihmiset viettää ihan mitä päivää tahansa, se on heidän oma valintansa. Omantunnon asia :)

    Olisiko se ajatus, että pyhittänyt tahi erottanut jotain varten.
    Ei siitä kannata hernettä nenään vetästä, muuten se alkaa niiskuttaa joka päivä, kun vietetään vaikka syntymäpäiviä.

    Äänestä

  • Vastaan vaan // kirjoitti:

    Mitä ihmettelet? Jumalahan sapatin pyhitti ja meillä ainakin juhannuspaivä osuu päällekkäin sapatin kanssa. Eikö lauantaita nyt saakaan pitää pyhänä siksi, että se on juhannuksen kanssa päällekkäin?

    Ja juhannusta ei sitten olekaan pyhitetty.

    Äänestä

  • :)---< kirjoitti:

    Ja juhannusta ei sitten olekaan pyhitetty.

    Huominen päivä on pyhitetty. On sapatti. On juhannus, mutta silti se päivä on pyhitetty.

    Elikkä juhannus on nyt sapattina, joka on Jumalan pyhittämä päivä. Siis juhannuspäivä on pyhitetty.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7129034 kirjoitti:

Hei

Minä olen mä ja muut on mun krannista.

Siis minäpä.

Hyvää Juhannusta ja Jumalan siunausta
tv. jari

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu