Minusta ei koskaan tule helluntailaista

ei väkivaltaa

Minusta ei koskaan tule helluntailaista. Eettinen ja moraalinen näkemykseni on se, että kieltäydyn täysin kaiken väkivallan harjoittamisesta. En osallistu aseelliseen, fyysiseen enkä henkiseen väkivaltaan toista ihmistä vastaan mistään syystä. Se merkitsee kieltäytymistä myös siviilipalveluksesta jos ja kun joku kriisi tai sota tulee. Valtio on väkivaltakoneisto, jota kaikki seurakunnat edustavat. En tottele minkäänlaista auktoriteettia jos auktoriteetti käskee mun osallistua jollakin tavoin aseelliseen toimintaan tai sellaisen tukemiseen.

Kantani on täydellinen kieltäytyminen valtion ja kaikkien kirkkojen palvelemisesta. En tee mitään kenenkään eteen valtiokoneiston käskystä. Teen jotakin vain jos tekeminen on mun oman eettisen näkemykseni mukaista eikä palvele asekoneistoa mitenkään.

Rajalla tilanne on se, että kun se venäläinen nuori mies tulee rajan yli aseensa kanssa, niin tämä venäläinen ei ole tehnyt mulle mitään sellaista miksi ampuisin kuoliaaksi. En laita tikkuakaan ristiin estääkseni rajan ylityksen. Se ei kuulu mulle eikä ole mun asiani. Jos joku muu ampuu, se on sen jonkun muun asia. Mä en tee mitään mikä vaatii aseiden käyttämistä. Venäjän Armeija marssikoot vaikka Helsinkiin asti. Se on mulle ihan sama minkä maan lippu liehuu valtion yllä.

6

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hae Siperiasta oppia

      Suomen kaltaisessa vapaassa maassa, jota isämme ovat raskain uhrein puolustaneet, on kaltaisesi herttaisen pikkupölvästin helppo laukoa päättömyyksiä .

      Meneppä kokeilemaan tuota asosiaalista anarkia-agendaasi sinne mainitsemaasi Venäjän ihannemaahan. Onnistuuko?

      Kun olet testannut "ei tikkuja ristiin rajalla" vastarinta-agendasi naapurimaan olosuhteissa, niin palaappa sen jälkeen palstalle kertomaan kokemuksiasi. Tuskin on enää sama ääni kellossa;).

    • KTS (Ei kirj.)

      Helluntaiherätyksessä on perinteisesti ollut tapana kieltäytyä aseellisesta palveluksesta ja herätysliikkeen Grand Old Man K.A. Pohjakallio on kirjoittanut oikein teoksiakin aseettomuuden puolesta.

      En sitten tiedä mikä on nykyään tilanne tässä asiassa. Onko ameriikkalaisten möhömahaevankelistojen imperialistis-militaristis-siionistis-menestysteoloooginen soopa jo saastuttanut Suomenkin helluntaiherätyksen viimeisetkin ripexet?

    • Arto T

      #Kantani on täydellinen kieltäytyminen valtion ja kaikkien kirkkojen palvelemisesta. En tee mitään kenenkään eteen valtiokoneiston käskystä.#

      Kai nyt kuitenkin otat vastaan valtion tuet, päivärahat, terveydenhuollon ja koulutuksen jos niitä ilmaiseksi tarjotaan.

    • j.t.p.

      Sinä saat pitää "kantasi". Meillä jokaisella on erilaisia kantoja ja käsityksiä. Aikuinen osaa pitää ne tarvittaessa itsellään. Kun kasvat aikuiseksi, niin ymmärrät.

      • KTS (Ei kirj.)

        Ai jaaha? Ovatko Jeesuksen Vuorisaarnassaan antamat Elämän Sanat muuttuneet pelkiksi "kannoiksi ja käsityksiksi"???


    • oikein...

      Oikein hyvä kirjoitus aloittajalta.Hienoja ajatuksia .Olen samaa mieltä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      122
      5115
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3658
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1578
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1504
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1391
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1292
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1198
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1117
    Aihe