http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/114733-niinisto-ja-katainen-riitelevat-rahasta
Niinistö ja Katainen riitelevät rahasta (LUE: päätoimittaja A-P Pietilän kirjoitus selkokielellä euro-tukiasioista).
Kolumnit
19.6.2012
Kaikki suomalaiset eivät ole yhtä mieltä ylivelkaantuneiden maiden auttamisesta.
Tukemisen idea heitti kuperkeikkaa Espanjan kohdalla. Espanja ei ole pieni ja köyhä, vaan se kuuluu maailman kymmenen suurimman ja Euroopan viiden suurimman talouden joukkoon. Espanjan pankit pelasivat rahansa asuntokeinottelussa. Nyt kun ylivelkaantuneiden maiden tappiot pannaan kaikkien veronmaksajien piikkiin, Euroopan pienimmät taloudet kuten Suomi ja Viro saavat jättilaskut.
Presidentti Sauli Niinistö on muistuttanut pääministeri Jyrki Kataista (Kok) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaista (Sdp), että pienten euromaiden osuus pelastuspaketista on paisunut jo liian suureksi. Suomen tukiosuus on suhteellisesti suurempi kuin suomalaisten saatavat Kreikasta ja Espanjasta.
Suomalaisia kuljetetaan pässinä sen varjolla, että auttamisen lopettaminen johtaisi kaaokseen. Miksi sama peruste ei kasvata Saksan, Ranskan ja Englannin apua Espanjalle ja Kreikalle? Tuki ei kasva, koska suuret euromaat haluavat muiden maksavan heidän puolestaan.
Mitä enemmän Suomi tukee Espanjan pankkeja, sitä vähemmän saksalainen veronmaksaja joutuu tukemaan Espanjalle lainanneita saksalaispankkeja.
Suomen diplomaatit kiertävät kriisi- ja kehitysmaita, jotta mahdollisimman moni maa äänestäisi Suomea ensi lokakuussa YK:n turvaneuvoston määräaikaiseksi jäseneksi.
Suomi toteuttaa Jorma Ollilan maabrändityöryhmän ohjetta, jonka mukaan Suomen pitää olla kriisienhallinnan suurvalta. Suomen ulkopolitiikkana on sallia suomalaisten hyväksikäyttö, löysä rahanjako ja kriisimaiden luuserijohtajien nuoleskelu. Siksi, että meitä ihailtaisiin.
Niinistön linjaukset liippaavat perussuomalaisten kantoja. Ne muistuttavat erehdyttävästi myös perusdemarien mielipiteitä, joiden mukaan Urpilainen petti sosialidemokratian kannattaessaan Espanjan peluripankkien tukemista. Meillä on kaikki edellytykset sisäpoliittiseen kriisiin.
Lue Helsingin Uutisten kolumni Katais/Niinistön kiistasta tukiin
Selkokielinen juttu!
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640