Pinnallisuuden, lyhytjänteisyyden, töykeyden, itsekkyyden ja ties minkä negatiivisuuden valtaamissa kollektiivisissa tajunnoissa, alamme kaikki olla, jos minkäkinlaisen syrjinnän, kohtuuttoman arvostelun ja suoranaisen pilkan kohteena. Syyksi riittää yleensä ihan mikä tahansa, lähinnä se, että satut olemaan olemassa.
Tätä ei pidä missään tapauksessa hyväksyä, vaan ihmisten on aika yhdistää voimansa ja alkaa vastarintaan heihin kohdistuvaa pilkkaamista vastaan. Esim. ikääntyminen on luonnollista ja siihen kuuluva ulkonäön muuttuminen myös. Edes suurella rahalla ja kirurgin veitsellä, tai täytteillä, et voi peittää ikääsi, se kuultaa sisältäsi ja näkyy sinusta, ehkä vielä varmemmin, mitä enemmän sitä yrität peitellä.
Jatkuva tälläytyminen, meikkaaminen, puunaaminen, vaateshow ym on kuluttavaa ja rasittavaa puuhaa, riittääkö se elämänsisällöksi ? Olisikohan sittenkin tärkeämpiäkin ja viisaampia asioita, joihin käyttää elämänaikansa, joka yleensä osoittautuu lyhyemmäksi, kuin sitä nuorempana luuleekaan.
Ihmiset välittäkää toisistanne ja osoittakaa se toisillenne. Antakaa aikaanne ja läsnäoloanne, apuanne ja hoivaa, kun sitä tarvitaan. Jokainen on joskus avun tarpeessa, mitäs jos sitä annettaisiin silloin, kun ollaan vielä elävien kirjoissa ?
Kapina mm. ikärasismia vastaan syytä aloittaa heti
11
<50
Vastaukset
- kiemunki
viimeistään viisikymppisenä täytyy potkia kortistoon. muutenhan niille pitäisi maksaa korkeampaa eläkettä... työvoimapula jne...
- Et kelpaa sinäkään
Ihmisiä yleensä kohdellaan pelkkinä käyttöesineinä, jotka on aina vaihdettavissa uusiin, jos ei meno miellytä, mutta kohta ei ole mistä vaihtaa, kun luonnon tuhoutumisen myötä, ihmisetkin tuhoutuvat. Syöpien määrän on ennustettu kasvavan 70%:lla tulevaisuudessa, joten epäkelpoja ja raihnaisia tulee riittämään.
- EU-luuta lakaisee
jo kovaa kokkari-demarien johdolla ja keski-ikäiset suomalaiset on poistolistalla, ulkomailta tulee halvempaa ja nuorempaa ja kansainvälisempää työvoimaa EU-vallan makuun. Kunta-uudistus lyö viimesen naulan hommaan, suomalaiset ulos hallinnostakin?
- pääasiassa töihin
ei tarvita enää ketään, van vain väliaikaista työvoimaa, eli vuokratyövoimaa tai 'halpatyövoimaa', tai yrittäjätunnuksella olevia. Oikeita työntekijöitä ei paremminvointiyhteiskunnassa tunneta.
Työpaikkoja on vain hyvinvoivalle eliitille ja puolueiden jälkikasvulle.
- Petosjytky löyhkää
Nimimerkki "EU-luuta lakaisee" han sen Petosjytkyläisenä=Kokoomuslaisena tietää.
- Petosjytky hajoaa
Äärioikeisto=Persut=Kokoomus ovat maahanmuuton aloittajia, ylläpitäjiä, kulttuurien pakkosekoittamisen takana, "työperäisen maahanmuuton" virrellään ja ILMAISEN SUOMALAISEN ORJATYÖVOIMAN perässä.
- Ihmiset Ensin
Onneksi syksyn kunnallisvaaleissa Suomen Vasemmistoliitto voittaa.
- kekkonenkukkonen
suomen vasurit eivät voita kuin kokoomuksen nuolenta- ja takinkääntökisat.
- Arhinmäki ärisee
Kataisen taskusta.
- Persut=Kokoomus
Arhinmäki sentään ärisee, Soini piipittää.
- http://www.kansanuut
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/2821759/syriza-”kreikkalaiset-peloteltiin-vanhojen-valtapuolueiden-taakse”
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668