Mitä ihmettä teen?
Ihan aluksi sanon että oon todella masentunut jo vuosia ja varmaan paniikkihäiriö ja todella passiivinen ja apaattinen luonne, ei ole motivaatioita ollenkaan, ja itsetunto on olematon.
En osaa edes ulko-ovesta astua ulos enään, ja viimeksi astuin ovesta ulos noin vuosi sitten ja sekin oli kaupassa käynti.
Oon 20v kundi, ja asun äidin luona vielä, peruskoulun jälkeen on ollut yrityksiä opiskella, yritin paljon mutta koska olen 5 luokalta asti kiusattu ja kavereita ei ole ollut koskaan en vain pystynyt siihen, se oli sairaan ahdistavaa ja masennus ja väsymys siihen päälle, luulen että mulla on myös ADHD sillä en voinut keskittyä tunneilla mihinkään. Kaikki opiskelut jäivät 1-2 viikkoon ja lopetin menemästä. Koulumatkatkin oli sairaan ahdistavia kun piti kulkea linja-autolla, linja-autossa tuntui aina että pyörryn kun oli niin huono olo.
Sosiaalinen elämäni on täysin kuollut jo 5 vuotta, kavereita ei ole ollenkaan, ei edes netissä, edes omat sisarukseni eivät juttele minulle, ja he ovat minulle kuin vieraita ihmisiä en edes tiedä mitä sanoa niille kun ne käy kylässä.
Ei ole mitään syytä poistua kotoa, kun ei tarvi edes kaupassa käydä kun mutsi hoitaa sen.
En ole koskaan käynyt lääkärissä tai psykiatrilla sillä en yksinkertaisesti kykene siihen, en halua että minut leimataan mielisairaaksi, luulen että joutuisin johonkin hoitolaitokseen.
Tulojakaan ei ole ollenkaan, sillä en ole käynyt työkkärissä tai soskussa koskaan, en edes tiedä haluanko sillä tunnen itseni niin arvottomaksi että en halua elää yhteiskunnan siivellä ja asuisin mielummin kadulla.
Äidiltäni en pyydä rahaa koskaan sillä en mielestäni ansaitse mitään, en pyydä rahaa muiltakaan.
Minulla ei ole edes puhelintakaan sillä se hajosi 2 vuotta sitten ja kun ei ole mitään elämää ei ole tullut hankittua uutta, en myöskään käytä facebookkiakaan sillä ei ole elämää niin ei ole mitään syytä siihenkään.
Ainaki menee siihen että istun tietokoneella ja mietin mitä järkeä on elää.
Päiväni ovat niin pitkästyttäviä että monesti tunteja kuluu siihen että tuijotan tietokoneen näyttöä tekemättä mitään.
Viimeisen 4 vuoden aikana olen astunut ulko-ovesta ulos arviolta noin 25 kertaa, tuosta voi varmaan päätellä että näen muita ihmisiä erittäin erittäin erittäin harvoin, jos mukaan ei lasketa äitiä tai pikkusiskoa, mutta en niillekkään puhu juuri koskaan kun ei ole mitään sanottavaa.
Olen aamulla aina erittäin pettynyt kun olen vielä elossa.
Oikeesti mitä ihmettä pitäisi tehdä? päässä on niin paljon vikaa että en osaa edes ulko-ovesta astua ulos enään.
Ja ideakin siitä että menisi jollekkin sosiaalityöntekijälle selittään tämmöstä tilannetta saa mut voimaan todella pahoin.
Syrjäytynyt todella pahasti.
14
674
Vastaukset
- änkyrävänkyrä
Tuo voi olla jonkin trauman jälkeinen stressireaktio. Onko sinulla mitään, mikä olisi vaikuttimena? Se voi olla hyvin kaukainenkin tapahtuma.
Oma kokemus on hieman samanlainen, tosin olin jo 35, kun sain romahduksen, joka myöhemmin liitettiin trauman jälkeiseksi tilaksi.
Minulla oli käytössä nukahtamislääkkeet, mielialalääkkeet ja rauhoittavat, mutta silti jouduin luopumaan bussinkäytöstä. Ulos menin vain pimeällä ja odottelin, että suurin osa ihmisistä oli kotonaan, ettei tarvitse ketään nähdä. Töistä olin pois 3kk, pitempäänkin olisin ollut, mutta olisin tippunut päivärahalle, joten menin päiviksi panikoimaan töihin. Mitään en pystynyt tekemään, koska en kyennyt lukemaan, kuuntelemaan, enkä katsomaan televisiota. Myös tuo keskittymishäiriö oli stressitilaa.
Paranin pikkuhiljaa. Olen jo hyväksynyt, etten ole enää se sosiaalinen ihminen, kuin ennen. Tosin tuo kausi antoi vahvuutta hyväksyä itsessään erakkoluonteen. Tajusin, ettei omaa erakkoluonnetta tarvitse pelätä.
Näistä huolimatta, olen ollut ihan pidetty esimies pitkän aikaa. Ehkä se, etten oleta muiden olevan samasta muotista, on auttanut olemaan ihminen ihmisten keskellä. Minulla on ollut alaisena syömishäiriöinen ja paniikkikohtauksia saava. Kummatkin sanoivat, että on hyvä tunne, että sairauksista huolimatta heidät hyväksytään työyhteisöön.
No miten paranin? Se on ehkä hankala todentaa. Järjestin omat hautajaiset (en tosin kutsunut sinne ketään). Kun olin valmis kuolemaan, heräsin yksi aamu ja totesin, että elämänhalu on sittenkin voimakkaampi. - kapeatieeioleapeatie
Tiedän että se on vaikeaa mutta koita jaksaa! Parasta olisi nyt hankkiutua lääkärille ja sen kautta mahdollisesti terapiaan jotta löytäisit vielä elämästä jotain iloa. Olen 19-vuotias myöskin mies ja pitkään masentunut ja ahdistunut sekä yksinäinen. Kaikki motivaatio elämään on melkein poissa ja itsetunnon kanssa olen kamppaillut koko elämäni. Olen kamppaillut pitkään lääkäriinhakeutumisen kanssa ja tuntuu että nyt olen valmis menemään lääkärille. Ei ole ainakaan mitään menetettävää. Itsemurhaa olen hautonut melkein päivittäin 13-vuotiaasta asti. Elämä ei vaan tunnu mielekkäältä. Mutta silti se pieni toivonkipinä siitä että saisin normaalin elämän ystävineen ja parisuhteineen on siellä jossain takaraivossa.
Nyt pyydät vaikka äidiltäsi apua lääkäriinmenossa. Tiedän että se tuntuu tyhmältä ja saattaa nolottaakin mutta äitisi rakastaa varmasti sinua ja tahtoo auttaa. Ellet sitten itse kykene soittamaan terveyskeskukseen varataksesi lääkäriajan.
Psykologit sun muut osaavat kyllä auttaa sinua ongelmissasi! Sulla on vielä koko elämä aikaa, nyt julmasti sanottuna otat itseäsi niskasta kiinni ja hankkiudut hoitoon. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty, mutta yrittäminen kannattaa!- kapeatie
Missä päin muuten asut? Itse asun Keski-Suomessa. Olisi mukava tutustua vaikka sähköpostin avulla.
- fjgjhlkjökäöä'
Kuulostaa tutulta. Itsekin olen viettänyt kaksi pitkää vuotta neljän seinän sisällä. Haluan rohkaista sinua ja sanoa, että apua noihin ongelmiin on olemassa ja mitä nopeammin pääset avun piiriin, sen parempi. Ensimmäinen askel on varmaan terveyskeskuksen lääkärin ajan varaaminen. Kirjoita vaikka kirje, jos tuntuu ettet muuten saa sanottua kaikkea oleellista. Ja äitiäsi kannattaa käyttää ehdottomaksi avuksi. Sinä olet vielä niin nuori ja sinulla on koko elämä edessä. Ei ole mikään ihme, että olet niin masentunut, koska sinua on koulukiusattu ja eristäytyminen vain pahentaa oloasi. Mutta sinun ei tarvitse elää noin loppuelämääsi. Kumpa saisit rohkeutta ja motivaatiota hakea apua! Sinun kaltaisiasi kotiin eristäytyneitä on paljon muitakin. En usko, että mitään muutosta tapahtuu jos jäät vain kotiin hautomaan ongelmia. Tiedän että ensimmäinen askel on se pahin, mutta mitä sinä voit siinä menettää? Ei sinun olosi varmaan pahemmaksi enää voi mennä? Von omasta kokemuksesta sanoa, että psykoterapia, lääkkeet ja kuntoutus voivat muuttaa elämän. En enää ole eristäytynyt, vaan menen elämässä eteenpäin. Nuorena ihmisenä tarvitset toisia ihmisiä ja mielekästä tekemistä. Toivottavasti voit rohkeasti ottaa ensimmäisen askeleen kohta parantumista!
- 46456456
Ahahahha, hanki elämä, säälittävää valitusta
- 53045367
Tyypillinen narsistin vastaus.
- why so serious??
7 vuotta itse astumatta himasta. Ei ole tuloja. Omaiset hoitaa asiat. Sitten, kun ne kuolee astun ulos. Viimeisen kerran.
- pohjassa23232322
Vietin aloittaja tässä taas, mietin että jos sais itsensä raahattua vaikka väkisillä sinne terveyskeskukseen vaikka pyörtyisi matkalla sinne.
Niin mitä siellä pitäisi sanoa, en yksinkertaisesti tiedä mitä. - yhteiskunnan tuilla
elämisessä ei ole mitään väärää, kun maailmamme on mitä on. Et elä mitenkään "muiden" siivellä, toisin kuin mediassa näkemäsi turhikset puhumattakaan pörssien työntekijöistä tai pankkiireista.
- pohjassa23232322
Ihan vaan jos jotakin kiinnostaa, raahasin itseni sosiaalitoimistoon ja kerroin tilanteeni nyt on asiat alkanut meneen paremmin, saan heidän kautta oman asunnon ja sitten viitin mennä lääkäriin yms.
Suosittelen samaa muillekkin, myönnän että se oli erittäin noloa ja alentavaa mutta se oli sen arvoista.- toivoa on.
satuin tänne vaan lukemaan...
mutta hyvä että sait itsesi sinne. annan arvostusta...
osaan eläytyä tarinaasi.. tiedän miltä tuntuu. - Satunnainen lukija
Kyllä todellakin kiinnostaa. Tuommoisen jutun lukemisen jälkeen todella haluaa kuulla että miten kävi.
Itse hieman vastaavassa tilanteessa ilmoittauduin ammattikouluun alalle jolla on paljon töitä (pyrkiminen oli niin helppoa että kyse oli oikeastaan ilmoittautumisesta, kaikki hakijat otettiin) ja sain opiskelija-asunnon. Rahaa tuli työharjoitteluista ja oman alan kesätöistä. Sosiaaliset taidot karttuivat, uuden koulun ja uusien työpaikkojen ihmisissä oli sen verran valikoimaa että kavereita löytyi.
Tämä tapahtui vuonna 1999. Olen täystyöllistetty ja asun omassa kämpässä. Tunnen olevani tärkeä. Mikään sosiaalinen hirmu en edelleenkään ole, mutta tarvitseeko kaikkien ollakaan.
Tsemppiä uuteen elämääsi! Se onnistuu, se on ennenkin onnistunut.
- jesssususususs
Koita kestää. Voit olla tietämättäsi sairas ja jos opit tuntemaan itsesi paremmin niin se on jo puoli voittoa. Todennäköisesti ongelmasi on oma terveytesi koska jos se on kunnossa niin ei sinua voi estää mikään jos vain tahtoa löytyy ja uskoa.
-Kannattaa lukea lääkekannabiksesta tietoa.
Sanotaan että jos nykyään syntyy 30 000 lasta niin niistä 5000 on neurologisesti vammautuneita. Sanottiin että sikainfluensa rokote vaikutti 30% ihmisistä niin ei sitä tiedä vaikka oltaisiin monet vaan syrjäytyneet vielä pahemmin rokottuksista aiheutuvien aivosairauksien takia. Keskittymishäiriöt ja adhd asperger on todella yleistä. - Ole mies
Voisit aluksi olla sen verran mies kun äitisi ei osannut olla
ihminen ja järjästää itsesi omaan himaasi loisimaan.
Sen jälkeen ollaa samassa kuopassa niin katotaan sitten
mitä tehdään mutta ensin oma kämppä sen verran vastuuta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668