erittäin hyvä kirjoitus:
http://www.onewaymission.fi/index.php/opetusta/luettavaa/405-odottaja-on-voittaja
Odota Jumalaa
2
179
Vastaukset
- Yksi odottaja
Kiitos linkisä, kirjoitus oli puhutteleva! Tapani on kertonut joskus hyvin vaikeina hetkinä ajatuksistaan lähteä maallisiin töihin - Jumalan tuotua viime hetkillä taloudellisen avun, hän jatkoi Herran elopellolla. Joskus odottamisen ajan on vaihduttava rukousvastaukseksi - jos apua ei tuolloin olisi tullut, olisiko Tapani maallisissa hommissa, mutta edelleen uskovana miehenä?
"Odottaminen ei merkitse, että olet niin huono uskova, ettei Jumala voi tehdä, mitä pyydät, ja joudut siksi vain odottelemaan samaan aikaan, kun Jumala siunaa toisia."
Valitettavasti meidän uskovien joukossa on paljon niitä, jotka jaksavat toistaa kuinka "Jumala välittää pienistäkin pyynnöistämme ja todistavat jatkuvasti saamistaan rukousvastauksista. Heidän rinnallaan itkevä odottaja on kyllä heikoilla.
"Päätin odottaa edelleen Herraa ja etsiä Häntä. Herra antoi lopulta myös kaiken sen, mistä haaveilin. Olen saanut kiertää maailmaa enemmän, kuin osasin edes toivoa, ja elää paljon rikkaampaa elämää kuin koskaan omilla teilläni."
Tapanille kävi kyllä hyvin ja Jumala siunasi häntä myös maallisella hyvyydellä. Jumalan tahto on kuitenkin meille salattu, emmekä voi määritellä kenenkään kokemuksella "Jumalan toimintamallia". Emme aina saa enemmän kuin osasimme odottaa. Uskovien joukossa on vasten tahtoaan yksin jääneitä, pysyvästi vakavasti sairaita ja niitä, jotka on hylätty esim. avioeron kautta. Jotkut menettävät työn, kodin ja ystävät. He eivät kierrä tätä maailmaa tai pientä huonettaan onnellisina menetettyään suuren osan haaveilemastaan onnesta.
"Uskon, että Jumala olisi halunnut käyttää tätä miestä ja valmisti häntä tärkeään tehtävään. Mutta hän ei jaksanut odottaa Jumalan aikaa vaan meni Herran edelle."
Tätä lienee mahdotonta tietää. Monet sellaiset, joita Jumala ei ole kutsunut, toimivat Jumalan elopellolla - Raamattu kutsuu heitä valheveljiksi ja valheprofeetoiksi (julistajiksi). Onko niin, että työntekijäkeskeisyys on vienyt siihen, että hengellisen papiston armolahjat jäävät seurakunnissa laajalti käyttämättä? Voi olla, että Jumala olisi halunnut käyttää tuota kyseistä miestä; eikö Jumalan tahto hänen kohdallaan sitten toteutunut? Toteutuuko se niiden monien kohdalla, joiden armolahjoja seurakunta ei ole osannut ottaa Jeesuksen ruumiin palvelukseen?
"Johannes pohti ahdistuneena, oliko hän erehtynyt ja mennyt kaikessa harhaan. Jeesus vastasi: "Kertokaa Johannekselle: "Sokeat saavat näkönsä, kuurot kuulevat, rammat kävelevät ja köyhille julistetaan evankeliumia." Johannes, sinä et odottanut turhaan!"
Ajatelkaamme Johannesta, joka sai tuon lohduttavan sanan. Jos itse olisimme hänen asemassaan, ehkä alkaisimme toivoa ja rukoilla loppuelämällemme myös siunausta. Emmekö me kaikki odota myös näkyvää hyvää Taivaalliselta Isältämme? Vapautumatta vankilasta Johannes Kastaja kärsi pian marttyyrikuoleman. Miten omaiset kokivat ja miten he kokevat, kun läheinen kuolee ylllättäen sairauden tai onnettomuuden kautta - Meilläkin on tuo Johannekselle lähetetty sana: "köyhille julistetaan evankeliumia", mutta joudun itse myöntämän, että "kaikki sen ohessa annetaan" saa itseni rukoilemaan myös tulevaisuuteen maallista siunausta. En vielä haluaisi menettää kaikkea elämässäni!
"Mitä merkitystä sillä loppujen lopuksi on, vaikka olisimme epäonnistuneet kaikessa elämässämme? Vaikka olisit omien virheittesi tähden menettänyt omaisuutesi, terveytesi ja ystäväsikin? Tämä maanpiiri on katoamassa. Sinun toivosi ja tulevaisuutesi on toisessa valtakunnassa. Siellä ei koi syö eikä ruoste raiskaa. Siellä ei ole sairautta eikä tuskaa."
Lainaus on aivan oikea, mutta sitä on käytettävä varauksin ja varovasti. Eräs uskova kysyi kerran minulta mitä minulle kuuluu ja kerroin hänelle avoimesti tuonaikaisista vaikeuksistani. Hän totesi siihen hymyillen: mitäs näistä maallisista, kunhan vain olemme matkalla Taivaaseen! Niinpä - mutta maallisen elämämme vähätteleminen ei tuo rinnallemme rakastavaa, empaattista sielunhoitajaa, joka nostaisi meitä ja lohduttaisi ahdistuksissamme. Tapani itse on lopulta onnistunut elämässään - toivottavasti hän muistaa masennuksensa ajat, jolloin hän oli valmis luopumaan Jumalan valtakunnan töistä. Vaikka taivas odottaa, niin meidän heikkojen syntisten tunteilla on merkitystä, "kantakaa toistenne taakkoja".
Toivon sydämestäni, että tähän ketjuun kirjoittaisivat ne, joilla on halu ymmärtää odottavien tuskaa ja taistelua. - Sairasta touhua
Tuo nyt oli aivan älyvapaa kirjoitus, varmasti mielisairaan ihmisen kirjoittama.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15511938
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1495430Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p434477Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323632Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392738Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071646Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3611601Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1021506Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361451