Onko suomenruotsalaisilla jotain todistettuja geneettisiä yhteyksiä ruotsalaisiin vai ovatko suomalaisten ja ruotsalaisten geneettiset ja fenotyyppiset erot ylipäänsä merkittäviä? Puhumattakaan suomalaisten ja 'suomenruotsalaisten' eroista?
Ruotsin aikoinahan ruotsalaiset sukunimet olivat vallassa. Minunkin sukuni sukunimi oli ennen ruotsalaisvaikutteinen mutta suomennettiin sitten 1900-luvulla. Jos isoisoisäni olisi säilyttänyt ruotsalaisen nimen niin olisinko jotenkin ruotsalaisempi?
-
Vai perustuuko homma kuitenkin enemmän kieleen? Jos opiskelee espanjaa seitsemän vuotta kansalaisopistossa ja kannattaa Espanjaa pallokisoissa niin olenko silloin suomenespanjalainen?
Minä sinänsä ymmärrän sen että joku ensimmäisen polven maahanmuuttaja määrittelee itsensä esim.suomenvenäläiseksi koska hän tietää tulevansa Venäjältä; hän tuli sieltä itse ja hänellä on venäläinen fenotyyppi ja venäjä äidinkielenä jne.
Ymmärrän myös sen jos joku ruotsalainen joka on asunut Suomessa viisi vuotta määrittelee itsensä suomenruotsalaiseksi koska hänkin tietää juuriensa oikeasti olevan juuri siellä.
Onko suomenruotsalaisuudessa siis kysymys haikailusta johonkin 'korkeampaan' kulttuurimuotoon ja olemukseen johon ei kuitenkaan ole oikeita laillisia eikä geneettisiä siteitä? Miten ihmisen elämää palvelee 'ruotsalaisena' eläminen Suomessa? Miten nämä ihmiset voivat olla 'suomenruotsalaisia' jos he eivät ikinä edes käy Ruotsissa?
Mihin suomenruotsalaisuus perustuu?
12
125
Vastaukset
- Tutkimus!
Geenitutkimuksen mukaan surut ovat lähempänä suomalaisia kuin ruotsalaisia.
Ja sehän oli tietysti surusvekoille suuri pettymys ja shokki.- Mies1985
No minä taidan sitten ruveta suomenespanjalaiseksi kunhan olen käynyt kansalaisopistoa vielä pari vuotta.
- Neuvo.
Ei kannata alkaa miettimään surujen identiteettisotkua.
On monta kertaa yritetty, mutta pää mene sekaisin.
Totisesti on vaikeaa yrittää olla ruotsalainen Suomessa!- twervig
Se identiteettisotku on kyllä enemmän teidän päässäänne kuin meidän. Meille se ei ole mitenkään ongelmallinen ja se taitaa harmittaa koska ette näköjään pysty sitä ymmärtämmään. Miksi se olisikaan ongelma? Sitä en edes pysty ymmärtämään. Kansalaisuutemme: Suomi, Kielemme: ruotsi - siinä ei ole ollenkaan ongelma. Tunnekotimaamme: tietenkin Suomi. Mutta se ei mitenkään sulje pois että kielelliset vaikutukset saamme siitä maasta missä suurin osa ruotsinkielisistä kuitenkin asuu, ihan samalla tavalla kuten suomenkieliset Ruotsissa saavat vaikutteet Suomesta. Suomenruotsi ei voi kehittyä ihan erilliseksi omaksi ruotsinkieleksi, sekin on selvä. Mutta tietenkin myös vaikutteet omasta maastamme näkyy kielessämme.
Geneettisestihän on niin että itäsuomalaiset ja Ruotsissa asuvat ovat eri ryhmiä. Mutta länsisuomalaiset kielestä riippumatta ovat välimuotoa näistä. Saristossa ja osa Pohjanmaan alueista geenit sitten ovat lähempänä Ruotsia. Geneettinen "raja" kulkee suurin piirtein Suomen keskellä. Ero on siis isompi suomenkielisten kesken kuin länsisuomenkielisten ja suomenruotsalasten kesken. Mikä siinä taas voisi olla meille vaikea, jokainen on mitä on. - Nyfik
twervig kirjoitti:
Se identiteettisotku on kyllä enemmän teidän päässäänne kuin meidän. Meille se ei ole mitenkään ongelmallinen ja se taitaa harmittaa koska ette näköjään pysty sitä ymmärtämmään. Miksi se olisikaan ongelma? Sitä en edes pysty ymmärtämään. Kansalaisuutemme: Suomi, Kielemme: ruotsi - siinä ei ole ollenkaan ongelma. Tunnekotimaamme: tietenkin Suomi. Mutta se ei mitenkään sulje pois että kielelliset vaikutukset saamme siitä maasta missä suurin osa ruotsinkielisistä kuitenkin asuu, ihan samalla tavalla kuten suomenkieliset Ruotsissa saavat vaikutteet Suomesta. Suomenruotsi ei voi kehittyä ihan erilliseksi omaksi ruotsinkieleksi, sekin on selvä. Mutta tietenkin myös vaikutteet omasta maastamme näkyy kielessämme.
Geneettisestihän on niin että itäsuomalaiset ja Ruotsissa asuvat ovat eri ryhmiä. Mutta länsisuomalaiset kielestä riippumatta ovat välimuotoa näistä. Saristossa ja osa Pohjanmaan alueista geenit sitten ovat lähempänä Ruotsia. Geneettinen "raja" kulkee suurin piirtein Suomen keskellä. Ero on siis isompi suomenkielisten kesken kuin länsisuomenkielisten ja suomenruotsalasten kesken. Mikä siinä taas voisi olla meille vaikea, jokainen on mitä on.Miksi kutsutte itseänne suomenruotsalaisiksi koska olette suomalaisia jotka tykkäävät puhua ruotsia toistensa kanssa? Olette syntyneet Suomessa ja moni teistä ei ole edes nähnyt Ruotsia livenä.
Ymmärrän että Ruotsi on hieno maa, tai ainakin oli ja ymmärrän että moni haluaa asua siellä ja haluaisi sanoa olevansa ruotsalainen matkoilla ollessaan. Mutta te ette sitä ole. Entäs sitten RKP? Puolue suomalaisia jotka psykoosissa kuvittelevat olevansa ruotsalaisia ja ajavat vieraan vallan etua? Eikö tämä puolueen olemassaolokin kerro jonkinlaisesta identiteetin häiriintymisestä?
En kysy tätä mitenkään keljuillessani vaan yritän vain ymmärtää.
Miten suhtaudutte siihen että vaikka kylä ihmisiä jossain päin Suomea alkaisi kutsua itseään suomenranskalaisiksi tai suomenhollantilaisiksi vaikka eivät olisi ikinä käyneet noissa maissa? Luulen että sitä pidettäisiin lasten pelleilynä mutta tätä tutumpaa ilmiötä taas ei pidetä historiallisen painolastin takia. - Samma på svenska
Nyfik kirjoitti:
Miksi kutsutte itseänne suomenruotsalaisiksi koska olette suomalaisia jotka tykkäävät puhua ruotsia toistensa kanssa? Olette syntyneet Suomessa ja moni teistä ei ole edes nähnyt Ruotsia livenä.
Ymmärrän että Ruotsi on hieno maa, tai ainakin oli ja ymmärrän että moni haluaa asua siellä ja haluaisi sanoa olevansa ruotsalainen matkoilla ollessaan. Mutta te ette sitä ole. Entäs sitten RKP? Puolue suomalaisia jotka psykoosissa kuvittelevat olevansa ruotsalaisia ja ajavat vieraan vallan etua? Eikö tämä puolueen olemassaolokin kerro jonkinlaisesta identiteetin häiriintymisestä?
En kysy tätä mitenkään keljuillessani vaan yritän vain ymmärtää.
Miten suhtaudutte siihen että vaikka kylä ihmisiä jossain päin Suomea alkaisi kutsua itseään suomenranskalaisiksi tai suomenhollantilaisiksi vaikka eivät olisi ikinä käyneet noissa maissa? Luulen että sitä pidettäisiin lasten pelleilynä mutta tätä tutumpaa ilmiötä taas ei pidetä historiallisen painolastin takia.Hurrit haluavat että heitä kutsutaan "suomenmaalaisiksi", ei suomalaisiksi. Osa heistä vaikuttaa suuttuvan, jos heitä kutsuu suomalaisiksi. Sekavia, sekavia ovat hurrit.
- Niinkö tosiaan!
twervig kirjoitti:
Se identiteettisotku on kyllä enemmän teidän päässäänne kuin meidän. Meille se ei ole mitenkään ongelmallinen ja se taitaa harmittaa koska ette näköjään pysty sitä ymmärtämmään. Miksi se olisikaan ongelma? Sitä en edes pysty ymmärtämään. Kansalaisuutemme: Suomi, Kielemme: ruotsi - siinä ei ole ollenkaan ongelma. Tunnekotimaamme: tietenkin Suomi. Mutta se ei mitenkään sulje pois että kielelliset vaikutukset saamme siitä maasta missä suurin osa ruotsinkielisistä kuitenkin asuu, ihan samalla tavalla kuten suomenkieliset Ruotsissa saavat vaikutteet Suomesta. Suomenruotsi ei voi kehittyä ihan erilliseksi omaksi ruotsinkieleksi, sekin on selvä. Mutta tietenkin myös vaikutteet omasta maastamme näkyy kielessämme.
Geneettisestihän on niin että itäsuomalaiset ja Ruotsissa asuvat ovat eri ryhmiä. Mutta länsisuomalaiset kielestä riippumatta ovat välimuotoa näistä. Saristossa ja osa Pohjanmaan alueista geenit sitten ovat lähempänä Ruotsia. Geneettinen "raja" kulkee suurin piirtein Suomen keskellä. Ero on siis isompi suomenkielisten kesken kuin länsisuomenkielisten ja suomenruotsalasten kesken. Mikä siinä taas voisi olla meille vaikea, jokainen on mitä on.Halutaan olla suomalaisia, mutta ei kuitenkaan suomalaisia!? Välillä ollaan suomenruotsalaisia ja välillä ruotsinkielisiä suomalaisia? Lopulta ollaankin suomenmaalaisia!
Tuosta sotkusta valitaan sitten aina sopiva identiteetti poliittisen tarkoituksen ja kuulijakunnan mukaan. - tuulesta temmattu
Samma på svenska kirjoitti:
Hurrit haluavat että heitä kutsutaan "suomenmaalaisiksi", ei suomalaisiksi. Osa heistä vaikuttaa suuttuvan, jos heitä kutsuu suomalaisiksi. Sekavia, sekavia ovat hurrit.
höpö höpö
- Kysyn vain!
Miltä planeetalta oikein olet???? Oletko yhtä paljon pihalla maailman muiltakin asioista?
- pakkoruotsinet
Käsite "suomenruotsalaisuus" on keksitty käsite, jonka keksivät Suomessa asuvat ruotsinkieliset. On eri asia, mitä Suomen ruotsinkieliset ovat geneettisesti, kuin mitä suomenruotsalaisuus on ja mihin se perustuu.
Suomenruotsalaisuus perustuu rasismille eli erottautumiselle suomenkielisistä ja viljelemällä ajatusta, että suomenruotsalaisuus on parempaa kuin suomenkielisyys. Tämä suomenruotsalaisuuden rasismi kulminoituu pakkoruotsissa eli suomenruotsalainen haluaa pakottaa oman kielensä suomenkielisille, koska suomenruotsalainen ei yksinkertaisesti arvosta suomenkieiisiä eikä suomen kieltä eli ei hyväksy yksikielisesti suomenkielisiä suomalaisia vaan suhtautuu yksikielisyyteen rasistisesti.
Sillä mitä suomenruotsalaiset ovat geneettisesti ei ole mitään merkitystä. Merkitystä on sillä, mitä suomenruotsalaisuus on ja että sen ydintä, rasismia, ei pidä hyväksyä Suomessa. - Svenskafjolla
Maailma on täynnä sekoituksia, monissa suomalaisissa on esim venäläistä vertaa. Ei tarkoita että puhuisi venäjää. Ruotsalaisuus on on ollut hyvin läsnä meidän historiassa, ja jotku perheet ovat luonnoliisesti jatkanuut ruotsia puhumaan (esim rannikolla missä on aina ollut hyvin paljon ruotsalaisia) ja meillä on omaa kulttuurimme. Se on luonnollista että maan sisällä voi syntyä erillisiä kulttuureja. Ecuadorissa on noin 28 eri intiiaani nationalitys (huono suomi katos,) ja heillä voi olla hyvin samallaista geneenejä, mutta kulttuuri ja kieli kokonaan erilainen. Olen suomenruotsalainen, minulla on sekä ruotsin että suomenkielisiä ystäviä. En toki odota, että hlöt jotka eivät kiinosta erilaisuus/muita kultuurja edes yrittävät ymmärtää. Ps. Vaikka suomenkieleni näin korjoitettuna on huono, puhun suomea kaupassa ja opiskelen jotta oppisin viellä lisää. Teen töitä suomeksi, ruotsiksi a englaniksi. Välillä käöytän espanjankieltä ja opiskelen venäkää! On hyvää osata montaa kieltä.
- Svenskafjolla
turhan montaa kirjoitus virhettää puhelimen kanssa ;) Nyt suomruots vihaajat voivat nauraa meille ruotskiliselle haha ;)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756