Jumalan rakkaus

kotiäiti85

Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus,että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan.
(1Johannes4:9) Ajatelkaa miten suuri JUmalan rakkauden osoitus.
"Sillä niin on JUmala maailmaa rakastanut,että Hän antoi ainokaisen poikansa,ettei yksikään joka häneen uskoo,hukkuisi,vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä"(Joh.3:16)

Moni ymmärttä väärin Jumalan rakkauden. Jumala on rakkaus ei tarkoita että kaikki on kaunista,ihanaa ja onnellista ja ettei Jumalan rakkauteen voi mitenkään sisältyä rangaistusta synnistä.

Jumalan pyhyys vaatii,että kaikkea syntiä on rangaistava. Jumalan rakkaus kuitenkin tarjoo pelastussuunnitelman ja pelastuksen tälle kadotetulle ja syntiselle maailmalle. Tämän suunnitelman seurauksena Jeesus tuli alas taivaasta ja antoi elämänsä lopullisena ja täydellisenä uhrina synnistä.

Meidän on kuitenkin reagoitava tähän suunnitelmaan. Meidän täytyy uskoa Jeesukseen. Meidän täytyy antaa elämämme Jeesukselle ja luottaa Häneen omana Vapahtajanamme ja Herranamme. Oletko sinä asettanut uskosi Jeesukseen? Jos olet, silloin sinulle on iankaikkinen elämä.
Jeesus sanoo: Minä olen tie,totuus ja elämä,ei kukaan pääse isäni tykö muutoin kuin minun kauttani.

36

230

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ingenjör_81

      Amen.

      Tämä profetia on ikävä kyllä jo käynyt luterilaisessa kirkossa lähes 100% toteen.

      William Boothin (pelastusarmeijan perustajan) profetia 1900: (http://www.pelastussanoma.fi/Profetiat/Profetia_maailman_viimeisista_paivista.htm)
      1 Silloin on politiikka ilman Jumalaa.
      Tulee päivä, jolloin koko läntisen maailman virallinen valtiopolitiikka on sellaista, ettei kukaan päättäjistä enää pelkää Jumalaa. Uusi sukupolvi poliittisia johtajia hallitsee Eurooppaa, sukupolvi joka ei enää pienimmässäkään määrin pelkää Jumalaa.

      2 Silloin on taivas ilman helvettiä.
      Tulee päivä, jolloin tapahtuu suuri irrottautuminen siitä, mitä raamattu nimittää täyden totuuden evankeliumiksi. Silloin raamatun profetioiden mukaan saarnataan korvasyyhyn. Kuuliat määräävät, mitä saarnatuoleista julistetaan. Ja silloin yleinen määräys saarnatuoleille on tämä: Puhukaa lempeitä, makeita sanoja. Puhukaa taivaasta, jättäkää meidät vapaiksi, jotta emme joutuisi rasittumaan, kun saarnaatte helvetistä.

      3 Kristikunta on täynnä anteeksiantamusta ilman parannuksen tekemistä.
      Kristikunnasta katoaa se raamatun oppi, ettei syntien anteeksiantamista voi olla ilman, että tehdään parannusta synnistä.

      4 Päivä ennen Jeesuksen tuloa, ihmiset, jotka eivät ole uudestisyntyneet ylhäältä, ovat täynnä pelastusiloa.

      5 On paljon uskontoa, ilman Pyhää Henkeä.

      6 Kristikunta on ilman Kristusta.
      Kristus ei ole siellä, missä veri ja tuli eivät ole voimassa – kieltäkää noista sanoista toinen, ja teillä on kristillisyyden muodot, mutta teillä ei ole Kristusta.

      Ihmettelenkin, että mihinkä luterilaiset tarvivat Kristusta, kun eihän heillä ole syntiä ja helvetistä nyt puhumattakaan.

      • Miksi vain luterilainen kirkko on tulilinjalla?

        Epäilen että siksi, kun muutakaan Suomessa ei voi ”vihollisena” pitää. Tämä oppi on ymmärtääkseni tullut rapakon takaa eli amerikkalaisia juuria. Siellä puolestaan ei ole luterilaista kirkkoa. Joten, jotta opin voi kopioida, on ollut tehtävä joku syntipukki.

        Kirkko opettaa synnistä ja kadotuksesta. Vaikka papit eivät hekumoi enää synnintuntoon saattamisella, ei se tarkoita synnin kieltämistä. Hyvä näin.

        En näihin ennustuksiin aina luota. Jostain syystä koetan karttaa kaikkea, mikä viittaa okkultismiin. Vapaat suunnat taas pitävät sellaisista. He vaativat ihmeitä ja taikuutta. Muuten ehkä usko Jumalaan ei riitä? Mutta muutama sana tuosta ennustuksesta, jota täällä on kymmeniä kertoja jo lainattu.

        1 ”…koko läntisen maailman virallinen valtiopolitiikka on sellaista, ettei kukaan päättäjistä enää pelkää Jumalaa.”

        Jos valtioiden historiaa tarkastelee, on tuo ollut aivan totta jo ainakin 100 vuoden ajan. Politiikkaan, eli yhteisistä asioista päättämiseen on tullut vaikuttaja, joka kääntää poliitikkojen päitä kuin marionettinukkeja ikään; rahan maailman eli talouden päättäjät. Taloudelliset arvot ovat niin tärkeitä, että sen alle on uhrattu miljoonia ihmisiä.

        Keitä sitten he ovat? Siinäpä kysymys. Entä ovatko he uskovia? Epäilen että joukossa heitä on aika monta.

        Matt. 6:24
        Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.

        2 ”…saarnataan korvasyyhyn. Kuuliat määräävät, mitä saarnatuoleista julistetaan.”

        Tuo korvasyyhy voi olla sitäkin, että halutaan kuulla koston evankeliumia. Miten hyvältä se tuntuukaan, kun saa kuulla kuinka kaikille niille ”muille” käy huonosti. Kun vihdoin he kärsivät, koska eivät kärsineet kylliksi täällä maan päällä. Itse ei tarvitse käsiään liata, kun Jumala tekee sen puolestasi? Tuntee vain riemua ja pelastuksen varmuutta. eikö tämäkin ole sitä korvasyyhyä?

        Matteuksen evankeliumi:
        7:1 "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
        7:2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
        7:3 Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
        7:4 Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi?
        7:5 Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.

        On sanottu että viimeisinä aikoina ihmisten sieluista käydään kamppailua. Huudetaan, että täällä ja vain meillä on ”jeesus”. Tule tänne, liity meihin, me takaamme sen että pelastut. Me teemme ihmeitä ja poistamme syntisi niin, ettei enää tarvitse pelätä kadotusta. Nämä markkinamiehet ovat nyt erittäin aktiivisia.

        3 Kristikunta on täynnä anteeksiantamusta ilman parannuksen tekemistä.
        Tämä pitää paikkansa. Kyse onkin siitä, mistä synneistä parannusta tehdään? Kukin taitaa valita ne, jotka itselle parhaiten sopii? Muodoilla, jotka vetoavat ihmisiin? Uskomus jonka mukaan vain kerta riittää, vie mielestäni kadotuksen tielle. Se altistaa synteihin, joita ei enää kaduta.

        4 Päivä ennen Jeesuksen tuloa, ihmiset, jotka eivät ole uudestisyntyneet ylhäältä, ovat täynnä pelastusiloa.

        Tässä kohtaa voi jokainen pysähtyä ja miettiä, kuka sen onkaan joka päättää pelastuksesta? Nekö jotka ovat pelastusvarmoja ”uudesti syntyneitä”? Tämä on aika kavala ansa.

        5 On paljon uskontoa, ilman Pyhää Henkeä.

        Tämä pitää paikkansa. Kun Jumalasta on tehty ihmisten toimesta sellainen, ettei Häntä enää kukaan halua lähestyä, moni kääntyy pois. Sen voi tehdä monella tapaa. Yksi on rationaalinen oppi, mutta muistaen, sitä voi olla myös oppi koston Jumalasta.

        Nöyrtyminen on sitä, että uskaltaa jättäytyä Jumalan huomaan. Kun rukoilee, ei se ole mikään halujen ja himojen automaatti, vaan sen tulee tehdä näin;

        Matteuksen evankeliumi:
        6:9 Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi;
        6:10 tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;
        6:11 anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme;
        6:12 ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;
        6:13 äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta, [sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen].


      • Anonyymi

        "Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä; sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä; sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti."

        "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan."


    • Mirka...

      Yli 2000000 ihmistä koki aivan läheltä jumalan rakkauden kun heidät poltettiin uuneissa Hitlerin keskitysleireillä. Raamattukin kertoo näistä ihmisten joukko tappamisista joissa koko kylä piti hävittää, myös naiset ja lapset.

      • H.¶

        Uuneihin mahtu neljä ihmistä kerralla ja uunit oli käytössä 24h/vrk

        Uuneista lähti uskomaton palaneen lihan käry.


    • body

      Kyllä on ihmisen uskon värilasit tummat ja kierot kun "Jumalan rakkaus on suuri kun lähetti tänne poikansa"

      tänne korpeen, kurjuuteen, kiusattavaksi ja kuolemaan... missä siinä se rakkaus on .?

      Jos ihminen tekisi noin, hän joutuisi syytettyjen penkille.

      Tuollainen hengellisyys on sairasta.

    • Ikävä kyllä

      Uskoa ei voi ottaa itse kukaan. Usko Kristukseen annetaan kenelle annetaan.

      Jumalan sana on siemen. Työ lähtee kylvöstä, siemenet putoavat maahan, joka tarkoittaa ihmisen sydäntä.

      Maan laadusta ja vallitsevasta säästä sitten riippuu, itääkö siemen ollenkaan, ja jos itää, niin kasvaako se lopulta syötäväksi kelpaavaa puintikypsää viljaa.

      Ahdas portti ja kaita tie eivät miellytä ihmisen ns. "vapaata" mieltä.

      Kuten luonnollisellakin viljalla, myös Jumalan sanan siemenellä on monta tuholaista uhkaamassa Jumalan sanan elämän jatkumista ja sadon tuottamista ihmisen sydämessä. Jeesus puhuu näistä uhkatekijöistä mm. Matt. 13. luvussa.

      Vain harvat ihmiset pelastuvat taivaaseen, näin se vaan valitettavasti on tänäkin päivänä, kuten Raamatustakin voimme asia tarkistaa.

      Sananl. 16:4 Kaiken on Herra tehnyt määrätarkoitukseen, niinpä jumalattomankin onnettomuuden päivän varalle.

      Sananl. 16:5 Jokainen ylpeämielinen on Herralle kauhistus: totisesti, ei sellainen jää rankaisematta.

      Sananl. 16:6 Laupeudella ja uskollisuudella rikos sovitetaan, ja Herran pelolla paha vältetään.

      • kotiäiti85

        näinhän se on.


      • Anonyymi

        "Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti."


    • body

      ME OLEMME JUMALAN LAPSIA, TÄLLAISINA, JA SIIHEN EI TARVITA MITÄÄN TEURASTUKSIA, EI SOVITUKSIA, VAAN ME OLEMME JUMALAN LAPSIA.

      JEESUS TULI TÄNNE PAIKAN PÄÄLLE KATSOMAAN MITEN TÄÄLLÄ PÄRJÄTÄÄN, MUTTA KANSSAVELJET, NUO HAUTAUAMAAN VELJET TAPPOIVAT HÄNET.

      Uskonto on ajettu väärille raiteille kun se edellyttää teurastustuksia,sovitustuksia, kidutuksia ja vasta sitten ihminen saisi rauhan.

      Tuo kuuluu vanhaan homeiseen taikauskon ja poppamiesten maailmaan ja sitä kehdataan vielä ihannoida.

    • body

      Juutalainen uskonto perustui uhreihin ja sitä oli pauhattu muutama vuosituhat, niin ei ihme ettei alkuseurakunta päässyt siitä eroon.
      Sitä minä ihmettelen kun VIELÄ NYTKIN KIRKKO JA HERÄTYSLIIKKEET NUKKUVAT SAMOILLA lätäköillä. ja jauhetaan samoja uhrausmenettelyä, sovituksia ja muita juutalaisen pakanauskonnon noituuksia.

      ME OLEMME JUMALAN LAPSIA TÄLLAISINA. Tämä ei ole vielä täydellisyyden taivas, joten täällä on vielä pahasti vajavaisuuksia.
      Kun katsoo luontoon, ei sielläkään ole täydellisyyksiä, joku puu on kiero, on väärä, on koppurainen ja laho.

      Kirkon ja hengellisyyden on jo aika luopua noista pakanakultturien poppakonteista ja uhrilauluista. Ne kuuluvat menneisyyden magiamaailmaan.

      Tuo ihmisen JATKUVA SYNNEILLÄ SYYLLISTÄ PITÄÄ LOPPUA JA JULISTAA JUMALAN LAPSEUTTA, SILLOIN KANSA VOI PAREMMIN.

      Se on tietenkin vaikeaa, kun sitä syyllistämistä on mekastettu muutama vuosituhat.

      Jeesus sanoi,"autuaita ovat rauhantekijät,ja heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman "

    • just*

      jumala osoitti rakkauttaan Pomarkussa

      • Anonyymi

        Hienoa! Kiitos Jeesukselle! 😁


    • goddeloos

      "Moni ymmärttä väärin Jumalan rakkauden. Jumala on rakkaus ei tarkoita että kaikki on kaunista,ihanaa ja onnellista ja ettei Jumalan rakkauteen voi mitenkään sisältyä rangaistusta synnistä."
      - jumalaanne liittyy paljon muutakin mistä uskovaiset tosi mielellään vaikenevat.

    • M@k3

      Siinä se koko raamatun ainoa kohta jossa Jumala tekee jotain rakastavaa sitten onkin, paitsi että siinäkin hän tapattaa viattoman.

      Säälittävää.

    • kotiäiti85

      1. Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
      2. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
      3. ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
      4. Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.
      5. He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä.
      6. Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
      7. Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan.
      8. Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
      9. Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
      10. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
      11. Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.
      12. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä.
      13. Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä.
      14. Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi.
      15. Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.
      16. Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.
      17. Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.
      18. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.
      19. Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.
      20. Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.
      21. Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä. (1:Joh.4)

    • AamenkiitosJeesus

      Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,

    • AamenkiitosJeesus

      Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.

    • AamenkiitosJeesus

      Anna siis anteeksi tämän kansan pahat teot suuressa armossasi, niinkuin sinä ennenkin olet anteeksi antanut tälle kansalle, Egyptistä tänne saakka."

    • AamenkiitosJeesus

      Sillä sinä, Herra, olet hyvä ja anteeksiantavainen, suuri armossa kaikille, jotka sinua avuksensa huutavat.

    • Jer. 13:14 "Ja minä murskaan heidät, toisen toistansa vastaan, sekä isät että lapset, sanoo Herra. Minä en sääli, en säästä enkä armahda, niin että jättäisin heidät hävittämättä."
      1. Sam. 15:3 "Näin sanoo Herra Sebaot: Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit."
      Naah. 1:2,6 "Kiivas Jumala ja kostaja on Herra. Herra on kostaja ja vihastuvainen ... Kuka seisoo hänen tuimuutensa edessä, ja kuka kestää hänen vihansa hehkua? Hänen vihastuksensa vuotaa niinkuin tuli, ja kalliot halkeilevat hänen edessänsä."
      Hoos. 14:1 "Samaria joutuu syystänsä kärsimään, koska se on niskoitellut Jumalaansa vastaan: he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan."
      Jer. 19:9 "Ja minä (Herra) panen heidät syömään poikiensa ja tyttäriensä lihaa, ja he syövät toinen toisensa lihaa siinä hädässä ja ahdistuksessa ..."
      Jer. 4:8 "Sen tähden kääriytykää säkkeihin, valittakaa ja parkukaa, sillä Herran vihan hehku ei ole kääntynyt meistä pois."
      2. Sam. 22:7-9 "Ahdistuksessani minä rukoilin Herraa, Jumalaani minä rukoilin; ja hän kuuli minun ääneni temppelistänsä, minun huutoni kohosi hänen korviinsa. Silloin maa huojui ja järisi, taivaan perustukset järkkyivät; ne horjuivat, sillä hänen vihansa syttyi. Savu suitsusi hänen sieraimistaan, kuluttava tuli hänen suustansa, palavat hiilet hehkuivat hänestä."

      • Anonyymi

        Tällaista hirviötä uskonharhaiset kiittää ja kumartaa,
        todella sairasta.


    • AamenkiitosJeesus

      Mutta hän sanoi heille: "Älkää peljästykö; te etsitte Jeesusta, Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut ylös; ei hän ole täällä. Katso, tässä on paikka, johon he hänet panivat.

    • AamenkiitosJeesus

      Hän on myös vahvistava teitä loppuun asti, niin että te olette nuhteettomat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä.

    • AamenkiitosJeesus

      Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.

    • AamenkiitosJeesus

      Herra auttaa heitä ja vapahtaa heidät, vapahtaa jumalattomista ja pelastaa heidät; sillä he turvaavat häneen.

    • AamenkiitosJeesus

      Sillä Herra Jumala on aurinko ja kilpi; Herra antaa armon ja kunnian, ei hän kiellä hyvää niiltä, jotka nuhteettomasti vaeltavat.
      Aamen!

    • AamenkiitosJeesus

      Heitä murheesi Herran huomaan, hän pitää sinusta huolen, ei hän salli vanhurskaan ikinä horjua.
      Aamen!

    • AamenkiitosJeesus

      Hän tuomitsee maanpiirin vanhurskaasti, vallitsee kansoja oikeuden mukaan.

    • AamenkiitosJeesus

      Ei yksikään, joka sinua odottaa, joudu häpeään; häpeään joutuvat ne, jotka ovat syyttä uskottomat.

    • Anonyymi

      "Ja apostolit todistivat suurella voimalla Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja suuri armo oli heillä kaikilla."

    • Anonyymi

      "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä."

      • Anonyymi

        "Sillä Herra hankkii oikeuden kansalleen ja armahtaa palvelijoitansa."


    • Anonyymi

      Hyvä!

    • Anonyymi

      Normilogiikalla tuo tempaus osoitti vain jumalan tyhmyyden, pahansuopuuden, kyvyttömyyden ja voimattomuuden.
      Tunkiolle tuommoinen jumala.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2016
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1065
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      880
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      768
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      759
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      739
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      689
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      676
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      672
    Aihe