Elämä on aika, jonka voi olla olemassa.

Luuviulu

Silloin, kun ihminen joutuu olemaan esim kuukausia ilman ruokaa. Niin silloin liike alkaa hidastua. Ja, kun pakkopaasto vain jatkuu, niin sitten, kun ihminen saa taas ravintoa, niin kolme lihapullaa riittää heittämään ihmisen selälleen vuorokausiksi. Lopulta vesi, ruisleipä ja lihapullat taas nostavat ihmisen ylös huomaamaan, että kukkia ja koivunlehtiä on olemassa. Ja varsinkin voi, jos sitä on sekä maito tekevät ihmisen iloiseksi. Valitettavasti liian monen kohtalo on kuolla nälkään.

Myös helle, kylmyys ja ennenkaikkea kosteus ovat tulottomien ihmiset viheliäisiä ongelmia nälän ohella. On typerää väittää, että jano olisi joku ongelma. Aina voi löytää vesihanan, vaikka vaikeaa sekin joskus on. Mutta nälkä, koskeus ja peseytyminen ovat ongelmia.

Maaseudulla asiat ovat toisin, kun kuitenkin aina voi pyytää riistaa ja hankkia luonnosta muutakin ruokaa. Ja monesti asunto kuitenkin kuuluu osana ihmisten elämää. Vaikka aika käykin siellä muuten pitkäksi, jos ei satu pitämään niistä maisemista, joissa on.

10

100

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • akka vaan

      mikäs provo tuo on. Kukaan eimekä kuukausia syömättä. Niin, tai taatusti lakkaa liikkumasta, lopullisesti. 50 päivää, eli toista kuukautta on tietääkseni ennästys jollain nlkälakkolaisella, lääkärien valvonnassa ja nesteytettynä!

      • ogjklfdlgldnfljgnlfj

        Puhumattakaan siitä miten tämä ihminen on kuukausien paastonsa jälkeen jaksanut raahautua kauppaan ostamaan lihapullia, ruiskeipää ja maitoa?

        "On typerää väittää, että jano olisi joku ongelma. Aina voi löytää vesihanan, vaikka vaikeaa sekin joskus on."

        Aijaa, tässä rajattiinkin alue näemmä Suomeen? Suomessa ei kukaan joka osaa, viitsii, kehtaa ja ymmärtää pyytää apua kuole nälkään. Pakkohan tietenkään ei ole, sivistysvaltiossa kun asumme.


      • Luuviulu
        ogjklfdlgldnfljgnlfj kirjoitti:

        Puhumattakaan siitä miten tämä ihminen on kuukausien paastonsa jälkeen jaksanut raahautua kauppaan ostamaan lihapullia, ruiskeipää ja maitoa?

        "On typerää väittää, että jano olisi joku ongelma. Aina voi löytää vesihanan, vaikka vaikeaa sekin joskus on."

        Aijaa, tässä rajattiinkin alue näemmä Suomeen? Suomessa ei kukaan joka osaa, viitsii, kehtaa ja ymmärtää pyytää apua kuole nälkään. Pakkohan tietenkään ei ole, sivistysvaltiossa kun asumme.

        Kauppaan voi mennä siten, että nukkuu aina välillä matkalla. Muutamakin sata metriä, voi viedä koki päivän ajan. (matka kauppaa ja sieltä takaisin)

        Ja tietysti, kun ne lihapullat syö heti kaupasta päästyään, niin pitää katsoa mihin sammuu, koska monesti voi käydä niin, että esim. pikkupojat, tai muut vastaavat tulee ja varastaa ruokakassin, tai levittelee sen pitkin tantereita. (kun nälkäinen sammuu ruokaa saadessaan) Myös köyhien nälkäisten päälle kusemista ja potkimista on olemassa. Tavarat varastetaan ja kengät viedään köyhän nälkiintyneen jaloista, jne.

        Poliisit ja muut alan ammattilaiset kyllä osaavat tunnistaa ja jättää nälkiintyneen köyhän ihmisen kuolemaan kadulle tai pusikkoon. Taikakysymys, joka nälkiintyneelle aliravitulle köyhälle tehdään on kutakuinkin tämä: "onko olosi vapaaehtoista". Ja, kenenpä ei olisi. Niin ihmisen voi tämän perusteella jättää kuolemaan nälkään.

        Jos on asunto, niin ihminen pärjää teellä pitkään. Mutta ilman asuntoa max. aika minkä nykyihminen tulottomana kestää on aika lyhyt. Epäilenpä, että monikaan ei selviytyisi edes yhdestä vuodesta?

        Toki on olemassa ammattilaisiakin, jotka kestävät ilman asuntoa vuosikymmeniä ulkona. Mutta kuitenkin heillä voi monesti olla jonkinlainen sosiaalinen verkosto, joka voi ehkä auttaa? Sekä monesti heillä kuitenkin on olemassa joitain tuloja ja mahdollisesti jokin hyväkin koija?

        Sensijaan uusköyhyys ja uustulottomuus, jotka ihmisiä yhä enemmässä määrin koettelevat. Ja joista ei oikein edes ääneen uskalleta puhua. Saatika osa puhua asian todellisista sisällöistä. Koettelee pahiten sellaisia ihmisiä, joilla ei ole kokemusta köyhyydestä, tulottomuudesta ja nälästä. Koska heillä ei ole kokemusta siitä, että ihmisen on kaikissa olosuhteissa kuitenkin tultava toimeen omillaan. Ja, että elämän karu laki on se, että jos ihmiset eivät toimi yhdessä, niin sen seurauksena joku aina konkreettisesti kuolee nälkään.

        Valitettavasti uusköyhyys ja tulottomuus, sekä niihin liittyvä nälänhätä ovat niitä tulevaisuuden ongelmia. Joista tämä maa tulee ehkä eniten kärsimään ja mahdollisesti aikapiankin? Ja jota jo nyt, kun ainakin ehkä vielä keskustelun mahdollisuus asiaan suhtautumisesta olisi olemassa, pyritään sensuroimaan. Ja keskustelu ilmiöön suhtautumisesta jättämään käyttämättä.

        On helppoa olla tietämättä tai kääntää pää. Tieto asioista voi lisätä tuskaa. Ja perehtyneiden on vaikeaa jakaa tietoaan, koska luuleminen on helpompi vaihtoehto. Pioneerit alalla kuin alalla kuitenkin ovat heitä, ketkä edeltä asioihin on koeteltu.


      • Luuviulu

        Esim. vanhusten hoidossa ihmiset tekevät sitä, että jättävät syömättä. Ja lopulta kuukahtavat.

        Mutta itse asiaan liittyen, kammottavaa on katsella myös niiden ihmisten valokuvia, jotka jotenkin toipuneina näyttävät kuvia niistä ajoista, kun nälänhätä ja siihen mahdollisesti liittyvät kaikki oireet ovat olleet pahimmillaan.

        En nyt muista. Mutta tollaisen n. 50vrk jälkeen ja ehkä sitä ennenkin nälkiintymiseen liittyy tavallaan sellainen jonkinlainen transsitila, jossa lopulta ihminen nälän vaikutuksesta käpertyy aikalähelle sikiöasentoa. (ehkä luontaisesti säästääkseen energiaa, koska elämisen puolesta kuitenkin löytyy monilta)

        Esim ajatukset voi suunnata joihinkin itselleen tärkeisiin asioihin. Kuka mahdollisesti rukoukseen. Kuka mihinkin muuhun. Aistit ja tuntemukset pettävät ja herkistyvät. Jokin aisti saattaa tuntua yht, äkkiä tuntua kipeältä.

        Ensiksi palaa tietysti ihmisen kehon ruskea rasva, sitten häviää lihaksisto, lopulta ketoosin kautta kaikkia maksan rasvoittama keho.
        Myös aivojen toiminta vaikeutuu glukoosin puutteesta. Osa nälähädän aikaansaamista vaurioista voi olla ikuisestikin korjaamattomissa. (Siksipä ihmisten kannattaa vaikka kerjätä, että saisivat ravintoa. Koska nälkä kuitenkin on kylmä kaveri). Erityisesti proteiinin, rasvan ja vitamiinien saamiseen kannattaa kaikissa olosuhteissa kiinnittää huomiota.

        Sopii vain toivoa, ettei nälänhätä yllätä ihmistä talvella tai syksyllä. Koska aurinkokin kesällä ainakin näin pohjoisessa lämmittää ihmistä kivasti ja mieli, sekä olo sen johdosta, jos paikka on hyvä, säilyvät virkeinä.

        Itse en ole kuullut, että kukaan tuloton ja aliravittu olisi lääkärin valvonnassa ja nesteytyksekssä "tuomiotaan" kärsinyt. Ennemminkin epäilen, että kyseessä on ehkä jonkinmoinen eliittiin kuuluvan yksilön mahdollinen manifestaatio niiden asioiden puolesta, joita hän ehkä kokee tärkeäksi?


    • ogjklfdlgldnfljgnlfj

      Jätit kertomatta mihin sinulle kuuluvat yhteiskunnalliset tulonsiirrot hupenevat. Jos kuitenkin jätät ne hakematta, ottamatta yhteyttä viranomaisiin ja auttajiin, niin kyllä silloin tilasi katsotaan aikuisen ihmisen vapaaehtoiseksi valinnaksi.

      Toisaalta kuulostat myös .. sori nyt .. syyntakeettomalta. Missä asut, voisinko jotenkin auttaa sinua?

      • Luuviulu

        Missä asut, voisinko jotenkin auttaa sinua?

        Hyvä kysymys.

        Asun Suomessa, yleensä kesät ja talvet. Joskus jossain muualla.

        Voit auttaa minua siten, että perustat:
        - Tulottomien ja sosiaalituensaajien etujärjestön.

        Jossa on lakimies, joka katsoo (toteuttaa lippuslappus viidakon hankkimisen niille, keille se on esim. tulottomuuden tähden fyysisesti tai henkisesti jostain syystä mahdotonta), että jokaisen kansalaisen kohdalta oikeus toimeentuloon, jos sellainen on maan laissa mainittu jokaiselle kuuluvaksi, toteutuu.

        Ja, jossa on rahankeräystoimintaa sitävarten, että tulottomat voisivat asunnottomuusjaksojensa aikana saada peseytymispaikan, sekä ravintoa muutamana päivänä kuukaudessa, vaikkapa edullisessa hotellissa tms. Tämä on erittäin tärkeää, koska nykyinen avustamisverkosto tulottomille ja asunnottomille on tehty lähinnä mielenterveyspotilaiden ja alkoholistien tarpeita silmällä pitäen. Eikä sellainen tue niiden piiriin kuulumattoman perustulottoman ihmisen selviämistä arjessa parhaalla mahdollisella tavalla, koska kyseessä ovat eriasiat. (vaikkakin nykyisistä olemassa olevista palveluista saatava vaate, pyykkäys ja peseytymispaikka apu ovat korvaamattomia). Mutta kuitenkin niiden mahdollinen tietynlainen levottomuus, ei ehkä anna ihmiselle mahdollisuutta ajatella sitä kuinka omakohtainen ravintoketju voidaan uudelleen rakentaa? Jos on tuloton.

        Ja, jossa olisi myös yhteistoimintaverkko esim. joidenkin asiassa toimimaan haluavien lääkäreiden suhteen siten, että ihminen voisi saada terveydenhuoltoa niin halutessaan tulottomuusjakson aikana.

        Sekä olisi myös tietoa saatavana vapaa-ehtoisista avustusjärjestöistä ja ruoan jakelusta paikkakunnittain koottuna.

        Lisäksi ihmisten oikeutta työntekemiseen tulisi lisätä. Esim tulottomuuden aikana ihmisellä olisi oltava oikeus tehdä jotain vaikkapa ammattiinsa liittyvää tai yleishyödyllistä työtä, jota vastaan tulottomuuden aiheuttama nälkä voitaisiin ennaltaehkäistä ja estää.

        Töitä voisi olla vaikka teidenvarsien puhdistaminen, avuntarvitsijoiden auttaminen yms. Tai heille muutenkin, jotka jotenkin sosiaalisesti sellaista pitävät sellaista itselleen merkityksellisenä. Ja tätä työtä vastaan sosiaalitoimistosta voisi sitten kuitata jonkun rahasumman, että saisi ravintoa.

        Edellämainitusta voisi mahdollisesti olla hyötyä niille ihmisille, jotka joutuvat tulottomuuden loukkuun.


    • 1

      Taidat olla katsellut liikaa tuota "viihdettä".

    • Iita Myllyranta

      En tiedä oletko kerännyt itsellesi velkaa vai mistä johtuu varattomuus?

      Jotenkin kuitenkin muistelen, että 368,84 € on tulo joka saa kaikesta huolimatta, siis sossu ei pidätä kaikkea eikä velalliset voi viedä kaikkea.
      "Perusosaa voidaan alentaa enintään 20 % lain 10 §:n tarkoittaman henkilön kohdalla. (perusosan alentaminen yhteensä enintään 40 %:lla: ks alempana).

      Säännöksen mukaan alentaminen voi olla kestoltaan enintään kaksi kuukautta kerrallaan. Kestoaika lasketaan kieltäytymisestä tai laiminlyönnistä lukien. Alentamisen kestoa ei siten määritellä toimeentulotuen hakuajankohdasta tai tuen myöntämispäivämäärästä käsin."
      Tosin omavastuu vuokrasta ei pienen, se on hyväksytystä vuokrasta 20%.

      Olen itse elänyt kaksi viikkoa 2kg kauraryynejä ja 1kg hienoa sokeria paino putosi sinä aikana n. 13 kg.
      Ensin nälkä sattui palelin kuin horkassa, maksin sängyssä hiljaa peittojen alla kaiken vapaa-ajan, etten kuluttaisi energiaa. Kävin siis töissä, toimeentulotukea ei vielä ollut olemassakaan. Töissä vanhemmat naiset antoivat minulle eväistään, jouduin kävelemään aina toisen työmatkan se oli 8km.

      En ihan usko kenenkään jäävän täysin rahattomaksi nykypäivänä on toimeentulotuki, sen uskon että rahan voi laittaa muuhun kuin ruokaansa.

    • Herättäjä1

      >Maaseudulla asiat ovat toisin, kun kuitenkin aina voi pyytää riistaa ja hankkia luonnosta muutakin ruokaa. Ja monesti asunto kuitenkin kuuluu osana ihmisten elämää.

      Sanotaampa näin,että heikosti saattaisi noilla haaveilla käydä.

      Sinun riistan pyytämiset tarkoittavat sitä,että änkeät johonkin taloon ja pyydät antakee ruokaa..

    • Pikaista toipumista

      Onko sinulla anoreksia, syömishäiriö ?

      Silloin tarvitset ystävän apua.

      Mene joka tapauksessa lääkäriin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2016
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1065
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      880
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      768
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      759
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      739
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      689
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      676
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      672
    Aihe