Nikean uskontunnustus ja kaste

Tärkeä keskustelu kasteesta ja Nikean uskontunnustuksella otsikolla "Nikean uskontunnustus on harhaoppinen", on siirretty toiseen keskusteluosioon, nimittäin "yleistä kristinuskosta" -osioon:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9451990

Kaste on hyvän omantunnon liitto. Vain elävällä uskolla omistetaan syntien anteeksiantamus omalle kohdalle. Kaste on tarkoitettu uskon vahvistamiseksi ja säilyttämiseksi. Kaste on siis uskon vahvistus eli sinetti. Elävä usko, elävällä uskolla omistettava syntien anteeksiantamus ja taivaskelpoisuus pysyy ihmisellä mikäli hän kilvoitellen synnin pois panijana tekee matkaa kasteen liitossa eli hyvän omantunnon liitossa luonnolliseen kuolemaansa asti.

Kaste vahvistaa ja suojelee elävää uskoa ja siten myös syntien anteeksiantamusta, joten se on sillä tavalla olemassa syntien anteeksiantemiseksi. Edellä kuvaamassani merkityksessä uskon "yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi", mutta joudun tavallaan väkisin vääntämään ajatuksiani, koska ei siitä lauseesta kovin helppo ole tuollaista merkitystä lukea.

Mutta jos tuolla Nikean uskontunnustuksen lauseella ("Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi") tarkoitetaan sitä, että lapsi tai muu elävässä uskossa oleva ihminen ei olisi ennen kasteen sakramentin toimittamista taivaskelpoinen ja Kristukseen puettu, niin siinä merkityksessä tuo Nikean uskontunnustuksen kohta on Raamatun vastainen, harhaoppinen ja saata_nallinen. Ehkä tuota lausetta ei ole kuitenkaan pakko tulkita tuolla tavalla, ja niin ajattelen että varmaan pappisveljetkään eivät sitä sillä tavalla tulkitse lausuessaan Nikean uskontunnustuksen pappisvalansa yhteydessä.

Kristushan puetaan ihmisen päälle vain Jumalan valtakunnan evankeliumin synninpäästön vilpittömästi katuvaisena vastaanotettaessa Jumalan lapselta, sekä jokaisen ihmisen alussa eli hedelmöityksessä.

Gal. 3:27
Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.

Tuossa galatalaiskirjeen kohdassa siis ei suinkaan tarkoiteta sitä että Kristus puettaisiin ihmisen päälle kasteen sakramentissa, vaan sillä tarkoitetaan sitä että ensin tulee olla puetettuna Kristukseen, ja sitten vasta on sovelias ottamaan vastaan kasteen sakramentin, sillä kasteen sakramentti tulee ottaa vastaan elävällä uskolla, jonka vain Kristus Henkensä kautta voi synnyttää ihmisen sydämeen Jumalan lapsen julistaman evankeliumin synninpäästön kautta, sekä jokaisen ihmisen alussa eli hedelmöityksessä.

Joh. 1:
1 Alussa oli sana, ja se Sana oli Jumalan tykönä, ja Jumala oli se Sana.
2 Tämä oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki ovat sen kautta tehdyt, ja ilman sitä ei ole mitään tehty, joka tehty on.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9451990

2

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kasteessa tai ehtoollisessa ei suinkaan voi saada syntejä anteeksi.

      Silti kaste ja ehtoollinen eivät suinkaan ole turhia tai halpoja.

      Kaste ja ehtoollinen ovat kalliita Herran Jeesuksen Kristuksen asettamia sakramentteja, jotka vahvistavat niiden osallisuuteen tulleiden Jumalan lasten uskoa syntien anteeksisaamiseen Jumalan valtakunnan evankeliumin synninpäästöstä Herran Jeesuksen Kristuksen vanhurskauden, sovintotyön ja ylösnousemisen voiman kautta, Pyhän Hengen voimalla.

      Kaste ja ehtoollinen ovat samalla myös mysteereitä. Jokainen ihminen siis joka sanoo tietävänsä täydellisesti kasteen tai ehtoollisen merkityksen, on paisunut mieleltään ja puhuu röyhkeästi, tietämättä mitä puhuu. Sillä mysteereitä ei täysin olla ilmoitettu kenellekään ihmiselle täällä ajassa. Tuollaiseen röyhkeyteen ovat syyllistyneet kalvinistit, uudestikastajat ja kaikki sellaiset jotka opettavat kasteessa tai ehtoollisessa tapahtuvan hengellisen uudestaansyntymisen tai syntien anteeksisaamisen.

      Kuitenkin Raamatusta saadaan selville se varmuus (tämä ei siis sisälly mysteriyteen eli salaisuuteen) että kasteen tai ehtoollsen avulla ei voi koskaan uudestisyntyä kukaan ihminen, eikä saada Pyhää Henkeä eikä elävää uskoa niiden avulla. Kaste ja ehtoollinen kuuluu ottaa vastaan uskovaisella sydämellä, eli ensin usko ja sitten vasta kaste ja ehtoollinen.

      Kasteen tai ehtoollisen puuttuminen eivät myöskään kadota ihmistä, sillä niiden avulla ei voi saada taivaskelpoisuutta, sillä niiden tehtävänä on vahvistaa elävää uskoa niissä ihmisissä jotka jo ennen sakramenttien vastaanottamista ovat elävässä uskossa. Kuitenkin tahallinen sakramenttien halveksiminen on syntiä, joka saattaa (minkä tahansa synnin tavoin) kuolettaa elävän uskon kuolemansyntinä(jos on hyvin korkea tahallisuusaste), tai saada aikaiseksi huonon omantunnon.

      Meidän tulee uskoa ja sanoa, että sakramenttien tehtävänä on siis vahvistaa ennestään elävässä uskossa olevien elävää uskoa. Meidän tulee myöskin uskoa ja sanoa että kaste ja ehtoollinen eivät vaikuta uudestaansyntymistä eivätkä syntien anteeksisaamista. Tämän lisäksi meidän tulee myös uskoa ja sanoa, ettemme ymmärrä emmekä tiedä kaikkea kasteesta tai ehtoollisesta ja niiden vaikuttamista siunauksista ja asioista, ettemme olisi röyhkeitä ja halveksisi näitä itsensä Kristuksen asettamia sakramentteja ja niiden pyhää mysteeriyttä eli salaisuutta.

    • Toinen vaihtoehto on että tuossa galatalaiskirjeen kohdassa tarkoitetaan elämän veden kastetta elikkä Jumalan lapsen julistamaa Kristuksen evankeliumin eli Jumalan valtakunnan evankeliumin synninpäästöä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5445
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2286
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1840
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      145
      1761
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1565
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      30
      1477
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1368
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1107
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1078
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      219
      989
    Aihe