TYÖLÄISET !!! TUKEKAA ESPANJAN PANKKIIREJA

SOLIDAARISUUS

Espanjan pankkituen tarve selvisi - noin 62 miljardia

Espanjan pankit tarvitsevat jopa 62 miljardia euroa pääomatukea selvitäkseen pahimmasta mahdollisesta talouskehitysennusteesta, kertoo kahden konsulttiyrityksen selvitys.

20

60

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Työeläkeläinen

      Pankkiirit eivät tukea tarvinne vaan tavalliset espanjalaiset joilla on varoja siellä pankeissa sekä ne yritykset jotka vielä sinnittelevät taloustilanteesta huolimatta, koska jos rahoitus loppuu niin loppuu työkin.

      Niihin pankkeihin sijoitetaan tuo määrä tai joku muu määrä pääomaa eli pankkien omistuksesta osa siirtyy pääoman lisääjälle eli Espanjan valtiolle tässä tapauksessa. Valtio voi myöhemmin kun tilanne paranee myydä osuutensa jopa voitolla muille sijoittajille ja maksaa velkansa sille järjestelmälle jolta on rahat saatu.

      Kyllä pankkiirien arvelen pitäneen huolen siitä, etteivät he henkilökohtaisesti mitään tukia saa eivätkä tarvitse. Et sitten tullut ajatelleeksi miten asia todellisuudessa hoidetaan vai loppuivatko herneet ensin.

      • buaaahhh

        KÄKÄÄKKÄÄÄÄÄ

        nyt voidaan nostaa pankkimiesten liksaa


      • blanco banco

        ei köyhillä mit'ään varoja ole..vain velkaa


      • Jussi Saramo

        Jos hyväuskoiset hölmöt olisivat oikeassa niin mitään pankkitukea ei tarvittaisikkaan. Tosiasiaksi vain jää että hyväuskoiset hölmöt eivät ole oikeassa vaan pankkitukea tarvitaan finanssikapitalistien kitaan loputtomasti - ihan vain siksi että hyväuskoiset hölmöt suostuvat maksamaan.

        Eihän se tyhmä ole joka pyytää, vaan se joka maksaa.


      • kyproksen pankkiiri
        buaaahhh kirjoitti:

        KÄKÄÄKKÄÄÄÄÄ

        nyt voidaan nostaa pankkimiesten liksaa

        Älkää myöskään unohtako Kyproksen pankkiireja ja heidän luxus-elämäänsä välimeren rannikolla. Kyllä duuranin pitää heittää puolet ilmaista ylityötä, että luxus-elämä voi jatkua. Monte Carlo, Capri, aah. Kyllä Vasemmistoliiton johto pitää huolen pörssikeinottelijoiden korruptioeliitistä.


    • PESSIMIST

      KUN NÄKIS VAAN

    • zsxdcfghjk

      Arhinmäki jo kauan sitten sponsoroi Cocakolaa juomalla 1,5 litraa kokista, http://www.youtube.com/watch?v=w3hf3yry7lQ
      Arhinmäki on pankkimiesten kätyri ja kansanpetkuttaja jopa maanpetturi!!

      • nikon_d90

        Teitä, onneksi varsin lyhytsanaisia ei näytä järki vaivaavan. Ei kannattaisi ihan kaikkea mitä kossu päähän tuo aina kirjoittaa julkisesti näkyviin.


      • kirjainhässäkkä
        nikon_d90 kirjoitti:

        Teitä, onneksi varsin lyhytsanaisia ei näytä järki vaivaavan. Ei kannattaisi ihan kaikkea mitä kossu päähän tuo aina kirjoittaa julkisesti näkyviin.

        Niin, onhan se kumma että entinen siwan kassa, on kulttuuriministeri, kaveri joka ei katso silmiin, mulkoilee vain vierestä.
        Missä vasuri ituhippien järki, onko niin että jalkapallohuliganismi ja smash asem vienyt vasuri ituhipeltä sen viimisenkin järjen?
        Seuratkaapa ihan vaan huviksenne televisiosta torstaisin eduskunnan kyselytuntia, ei voi kuin nauraa arhinmäen katseille, se on niin tyhmän näköstä, etten oikein tiedä mihin sitä vertais.


      • Jussi Saramo
        kirjainhässäkkä kirjoitti:

        Niin, onhan se kumma että entinen siwan kassa, on kulttuuriministeri, kaveri joka ei katso silmiin, mulkoilee vain vierestä.
        Missä vasuri ituhippien järki, onko niin että jalkapallohuliganismi ja smash asem vienyt vasuri ituhipeltä sen viimisenkin järjen?
        Seuratkaapa ihan vaan huviksenne televisiosta torstaisin eduskunnan kyselytuntia, ei voi kuin nauraa arhinmäen katseille, se on niin tyhmän näköstä, etten oikein tiedä mihin sitä vertais.

        "Missä vasuri ituhippien järki, onko niin että jalkapallohuliganismi..."

        Arhinmäen jalkapallo huliganismi ja vihamielisyys slaaveja kohtaan on selvä merkki ajalais-nationalistisesta äärioikeistolaisuudesta eikä sillä ole mitään tekemistä viattomien ituhippien kanssa.


    • ex...

      Näin on.Arhinmäki ollut hallituksen näkyvimpiä ja kieltämättä osaavimpia ministereitä!Hienoa että vasemmistolta tullut kaksi näin hyvää ministeriä.
      Hyvää jussia kaikille!!

      • sdcfhnjk

        Hahahhahahahaa....arhinmäki näkyvin ministeri, kyllä tosiaankin, nimittäin hölmöin katse :DDD
        Kyllä on vasurit taantunut aivan helvetisti.


    • VALTA=KANSAN

      Esko Seppänen sanoi että noiden apupakettien laillisuus on tutkittava,
      outoa etteivät kuuntele kokemuksen ääntä vaikka on omasta puolueesta.

      Nyt EVM-sopimus sitten hyväksyttiin se on kyllä viimeinen pisara.

      Kuinka kehtaavat enää naamaansa näyttää suomessa,petturit.

      ÄÄNESTÄKÄÄ IPUA, ITSENÄISYYS TAKAISIN.

      • Työeläkeläinen

        Nehän ovat juuri ne lainsäätäjät sen EVM:n hyväksyneet joten tuskin tulee ongelmia.

        Olisi ihan eri juttu jos siihen olisi sekaantunut ulkoparlamentaarisia tekijöitä kuten ammattiliitot esimerkkinä mainitakseni, nehän sitä tuppaavat muiden laitumille tunkeutumaan.


      • säästösi meni?
        Työeläkeläinen kirjoitti:

        Nehän ovat juuri ne lainsäätäjät sen EVM:n hyväksyneet joten tuskin tulee ongelmia.

        Olisi ihan eri juttu jos siihen olisi sekaantunut ulkoparlamentaarisia tekijöitä kuten ammattiliitot esimerkkinä mainitakseni, nehän sitä tuppaavat muiden laitumille tunkeutumaan.

        EVM:n rahaa ei makseta koskaan takasi. Lisää mankutaan kyllä. Tajuutko?


      • Työeläkeläinen
        säästösi meni? kirjoitti:

        EVM:n rahaa ei makseta koskaan takasi. Lisää mankutaan kyllä. Tajuutko?

        Miksikä ei? Perustele!


      • typerys,
        Työeläkeläinen kirjoitti:

        Miksikä ei? Perustele!

        Se on jemmarahasto. Kustaan taas sinua hölmöä tässäkin silmään . Et tiennyt?


      • näin on
        typerys, kirjoitti:

        Se on jemmarahasto. Kustaan taas sinua hölmöä tässäkin silmään . Et tiennyt?

        Se on pysyvä, Suomen valtionvelka ja korko nousee..


      • Työeläkeläinen
        typerys, kirjoitti:

        Se on jemmarahasto. Kustaan taas sinua hölmöä tässäkin silmään . Et tiennyt?

        EVM on yksityinen Luxemburgiin rekisteröity osakeyhtiö joka omaa osakepääomaa 80 miljardia euroa ja Suomi on siinä noin 1,8% osuudella mukana.

        EVM lainaa pulassa oleville valtioille, paino sanalla LAINAA. Lainathan aina maksetaan takaisin lainaehtojen mukaan joten rahat eivät mene Kankkulan kaivoon.

        Et siis pystynyt perustelemaan vaan haihattelet jotain mitä joku muu haihattelija on lausunut. Koita nyt hankkia omat mielipiteet, tutustu asioihin ennen kuin tuomitset!


    • KAIMAANIVIRGIN

      LUXEMBURG = VEROPARASIITTI

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1979
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      989
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      868
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      747
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      740
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      718
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      683
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      80
      674
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      662
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      207
      655
    Aihe