"Nokian viimeisimpien leikkausuutisten jälkeen toimitusjohtaja Stephen Elop on jälleen saanut melkoisesti kritiikkiä niskaansa.
Ryhmä Nokian entisiä Meltemi-sovelluskehittäjiä kertoo, että Meltemi-alustan palaset olivat juuri loksahtamassa paikoilleen, kun Elop päätti lakkauttaa projektin.
Kaikessa hiljaisuudessa kehitetystä Meltemistä ehdittiin jo odottaa Nokian edullisemman hintaluokan puhelimien uutta käyttöjärjestelmää. Kehittäjien mukaan Meltemin kehityksessä oltiin päästy suurien esteiden yli".
http://www.mtv3.fi/uutiset/it.shtml/2012/06/1569956/turhautuneet-nokialaiset-lahes-valmis-meltemi-joutui-elopin-leikkurin-alle
Kehittäjä olivat saamassa nokialle maailmaluokan halvan luurin, kunnes Floppi torpasi Nokian menestyksen.
Meltemi-kehittäjät ovat perustaneet "MPD Alumni" -ryhmän LinkedIn-palveluun. Ryhmässä on nyt yli 360 jäsentä. Aiemmin ryhmä tunnettiin nimellä "Meltemi Product Developer Alumni".
Kehittäjät ovat turhautuneita siitä, miten Nokia ylipäänsä hoiti koko projektin lakkauttamisen.
Erään ryhmän jäsenen mukaan luottamus, ilo ja intohimo yhtiötä kohtaan ovat kadonneet.
- Luulin, että meillä oli merkitystä, miten naiivi ajatus se olikaan, toteaa eräs ryhmän jäsen.
Valmis Meltemi joutui Elopin
5
107
Vastaukset
- Nokian tuhonta
Asia on niin yksinkertaisen tyhmä kaiken kaikkiaan, että 17-kertainen Bilderberg kokousten kävijä Jorma Ollila sai Bildeberg-ryhmältä vuonna 2010 määräyksen ajaa Nokia alas.
Ollila totteli! Hän palkkasi Microsoftilta Elopin äijän, ja sanoi että aja tuo Nokia alas. Myy sen patentit polkuhintaan ulos, hauku tuoteet, lopeta kaikki elinkelpoiset uudet kehityshankkeet. Aja firma sellaiseen kuntoon että Microsot tai tarvittaessa joku kiinalaisfirma voi ostaa Nokian rippeet hyvin pienellä hintaa, joskus 2013 vuoden alkupuolella
Elop teki niinkuin isäntä käski, haukkui aluksi kaikki olemassa olevat tuotteet aivan pas-koiksi, palavan öljynporauslautan rääppeiksi. Polkuhinnalla myytion keskeiset patentit. Maailman johtajuus matkapuhelinalalla ei painanut mitään, jättiläisfirma painettiin väkisin polvilleen. Elop sai sisältä käsin rauhassa toteuttaaa myyräntyönsä.
Elop torppasi kesällä yhden Nokia-puhelinjulkistuksen tehneet Meegon, joka oli nostamassa Nokiaa taas ylös. http://www.gsmarena.com/nokia_n9-3398.php
Nyt Elop aluksi tahallaan jarrutti Meltemiä, mutta kun nokialaiset yötö päivää taostellen saivat sen kuitenkin vietyä läpi, niin loppupelissä Elop torppasi viittä vaille valmiin tuotteen. Koko projekti avasi valtavia, täysin Microsoftista riippumattomia tuotemahdollisuuksia Nokialle. Elop myyrä sulki lopullisesti meltemin.
Elopille loppuvuodesta 2010 annettu toimeksianto yksinkertaisesti on tuhota Nokia. Ja se määräys on tullut entiseltä Hallituksen puheenjohtajalta, Jorma Ollilalta ja Bilderberg-ryhmältä.
Nokian uusi hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa kävi toukokuun lopulla myöskin Bilderberg-kokouksessa. Hänella annettiin sama määräys, että Nokian tuhoa ei hän saa estää. Eikä Siilasmaa myöskään estä, vaan katselee tyynenä sivusta.
Nokian suuret osakkeenomistajat voivat milloin tahansa vaatia uutta yhtiökokousta koolle, ja korjata tilanteen kokonaan uusille raiteille, erottaa sekä Elopin että Siilasmaan. Mutta tuleeko tätä kokousta, ennen kuin Nokian kassa on aivan tyhjä?- Mikä virka odottaa?
Suomalaisia poliitikkot ja yrityspamput on lähes samanlaisia helposti ohjailtavia tärkeilijöitä joita on helppo "lahjoa" titteleillä ,luottamustoimilla , hyvillä viroilla yms. paskalla mikä vetoaa näiden itsetärkeyteen.
Ollila valittiin Fordin hallitukseen ja Shellin hallituksen puheenjohtajaksi.
Mitähän huomionosoituksia Siilasmaalle suodaan ? - raakkuna1
Mikä virka odottaa? kirjoitti:
Suomalaisia poliitikkot ja yrityspamput on lähes samanlaisia helposti ohjailtavia tärkeilijöitä joita on helppo "lahjoa" titteleillä ,luottamustoimilla , hyvillä viroilla yms. paskalla mikä vetoaa näiden itsetärkeyteen.
Ollila valittiin Fordin hallitukseen ja Shellin hallituksen puheenjohtajaksi.
Mitähän huomionosoituksia Siilasmaalle suodaan ?Nyt täytyy huomioida se tosiasia että Stephen Elop on Nokian korkein Toimitusjohtaja, ja hänellä tiedossaan aivan kaikki Meltem käyttöjärjestelmän kehittämiseen liittyvät yksityiskohdat. Ja voin rauhoittaa ihmisiä sillä tiedolla että kun Nokia suoriutuu tehtävistään, niin kokemuksesta tiedämme että onnistuneet projektit eivät ole takkuilleet koskaan, vaan aito innovaatinen Nokia productions tuotanto tarkoittaa että suunnittelun ja tuotannon eri vaiheet sujuvat ongelmitta eteenpäin aina lopulliseen käyttövalmiiseen tuotantoon asti. Tajuatteko että tuo Meltemin suunnittelu ryhmä ei täyttänyt Nokian innovaatista vaatimustasoa, vaan halvemman puhelinmallin käyttöjärjetelmän kehittäminen takkuili suhteettoman kauan. Ja se ei ole aidon Nokia innovaation mukaista lainkaan. Joten Stephen Elop on toiminut Pääjohtajan tehtävässään aivan oikein, ja ainoastaan vähemmän pätevät Meltemin projektiin osallistuneet suunnittelijat eivät täytä Nokian vaatimuksia lainkaan, ja heidät tullaan irtisanomaan yhtiön palveluksesta.
- raakkuna1
raakkuna1 kirjoitti:
Nyt täytyy huomioida se tosiasia että Stephen Elop on Nokian korkein Toimitusjohtaja, ja hänellä tiedossaan aivan kaikki Meltem käyttöjärjestelmän kehittämiseen liittyvät yksityiskohdat. Ja voin rauhoittaa ihmisiä sillä tiedolla että kun Nokia suoriutuu tehtävistään, niin kokemuksesta tiedämme että onnistuneet projektit eivät ole takkuilleet koskaan, vaan aito innovaatinen Nokia productions tuotanto tarkoittaa että suunnittelun ja tuotannon eri vaiheet sujuvat ongelmitta eteenpäin aina lopulliseen käyttövalmiiseen tuotantoon asti. Tajuatteko että tuo Meltemin suunnittelu ryhmä ei täyttänyt Nokian innovaatista vaatimustasoa, vaan halvemman puhelinmallin käyttöjärjetelmän kehittäminen takkuili suhteettoman kauan. Ja se ei ole aidon Nokia innovaation mukaista lainkaan. Joten Stephen Elop on toiminut Pääjohtajan tehtävässään aivan oikein, ja ainoastaan vähemmän pätevät Meltemin projektiin osallistuneet suunnittelijat eivät täytä Nokian vaatimuksia lainkaan, ja heidät tullaan irtisanomaan yhtiön palveluksesta.
Se on niin sanotusti "Smelted Meltem"
- Elop naattii
>- Luulin, että meillä oli merkitystä, miten naiivi ajatus se olikaan,
> toteaa eräs ryhmän jäsen.
Aktiivisena urheilukalastajana iIlmeisesti Elop on hiukan vain nautiskellut asiassa. Antanut pikkuisen siimaa ulos, sallinut kapinallisen väen rehkiä ja valvoa yökaudet, tehdä uhrautuvaa duunia muutaman kuukauden putkeen.
Sitten naksauttanut kiellot päälle, ja lyönyt lopullisen naulan arkkuun, kelannut siimat sisään. Kaupallisen isännän, Microsoftin palveleminen menee kuitenkin kalastuksen intohimojen edelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134782Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293483No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452410- 501538
- 361473
- 391299
- 141192
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv221154- 271078
- 1651069