IMF:n johtaja kertoi totuuden: EU:n talousunionin syventäminen on oikea tie. Suomi, Saksa ovat väärässä - Paul Krugman vääntää rautalangasta:
"...Nobel-palkitun taloustieteen professorin Paul Krugmanin mielestä euromaiden tulisi suunnata tarmonsa finanssikriisin ratkomiseen syyllisten rankaisemisen sijaan.
- Tässä ei ole enää kyse opetuksen antamisesta. Euromaiden on kehitettävä ratkaisuja, Krugman lataa amerikkalaisen tv-kanavan PBS:n haastattelussa.
Krugmanin mukaan eurooppalaisten, ja erityisesti saksalaisten, tulisi ymmärtää ettei eurokriisissä ole kyse syyllisten etsimisestä ja rankaisemisesta – varsinkin kun suurin osa kriisin kärsijöistä on tavallisia kansalaisia, joilla ei ole ollut osaa eikä arpaa tilanteen luomiseen.
- Olin vuosi sitten vaimoni kanssa kuuntelemassa Saksan valtionvarainministerin Wolfgang Schäublen puhetta. Vaimoni otti kuulokkeensa pois seuratakseen Schäublen kehonkieltä. Puheen loputtua hän tokaisi minulle, että meille varmaan jaetaan pian ruoskat, jotta voimme rankaista itseämme. Puhe oli silkkaa läksytystä, Krugman naurahtaa.
Krugmanin mukaan reuna-alueen euromaat kuten Kreikka, Espanja, Portugal, Irlanti ja Italia saattavat joutua lopulta eroamaan yhteisvaluutasta niiden valtionvelkojen korkojen kivutessa yhä ylemmäs. Tämä uhkaa koko euron tulevaisuutta. Silti euroalueen johtajat ovat Saksa etunenässä pakottaneet kriisimaita leikkaamaan menojaan, mikä on vain tiputtanut maat syvemmälle lamaan ja entistä pahempiin velkoihin.
- Menoleikkaukset ovat olleet euromaiden ainoa ratkaisu ja ne ovat vain pahentaneet tilannetta, Krugman päivittelee.
Krugmanin mukaan euroalueen ongelma on määritelty virheellisesti.
- Kriisin syynä pidetään kuritonta veropolitiikkaa ja tuhlailua ja sitä yritetään ratkoa kiristämällä vyötä – tämä on täysin väärä lähestymistapa, Krugman tyrmää..."
(Verkkouutiset)
Soini täysin väärässä kuten myös Suomen hallitus
4
<50
Vastaukset
- Suuntaa muutettava
Euro on ollut suuri huijaus. On yritetty uskotella, että euron jäsenmaiden talous- ja budjettipolitiikka voisi toimia irrallaan valuutasta. Nyt ollaan tulossa tämän tien päähän, kun heikkojen talouksien velkaantuminen on viemässä koko valuutan mennessään. Korjausliikkeeksi esitetyt budjettileikkaukset ovat todellakin vain syventämässä kriisiä.
Miksi sitten tällaista järjestelmää on ylläpidetty? Taustalla on halu syventää ja nopeuttaa liittovaltiokehitystä kriisin varjolla ikään kuin "ainoana vaihtoehtona". Kehitystä ovat olleet ohjaamassa ennen kaikkea kansainväliset suuryritykset ja EU:n tiivistymisestä hyödyn saavat suuret jäsenmaat.Oikeasti EU-kriittiset tahot - ei siis tämä Soinin persuteatteri - toivat asian esille jo ennen EU-kansanäänestystä, joka muuten ei edes pitänyt olla äänestys euroon liittymisestä, vaikka asia näin jälkikäteen selitettiin.
Kun hallinnon kaikki rakenteet on luotu EU:n ja euron jäsenyyttä silmällä pitäen ja on lisäksi laiminlyöty suhteita EU:n ulkopuolisten maiden kanssa, on helppo väittää, ettei EU:n liittovaltiolle olisi vaihtoehtoa. Eurosta ja EU:sta irtautuminen on kuitenkin mahdollista ja pitkällä tähtäimellä myös Suomen talouden ja työllisyyden kannalta parempi vaihtoehto, jos niin halutaan. Eurossa pysyminen sen sijaan edellyttää lopunkin päätösvallan siirtoa oman maan ulkopuolelle, mikä olisi katastrofi maantieteellisesti ja talouden rakenteeltaan muista EU-maista poikkeavalle maalle.
Kansainväliset sopimukset niin EU:n kuin muidenkin tahojen kanssa ovat käytettävissä EU:sta eroamisen jälkeenkin niissä asioissa, joihin kansainvälinen yhteistyö parhaiten soveltuu. Myös vientiteollisuuden edut on mahdollista turvata EU:n ulkopuolella.
Mitä tulee Soiniin ja persuihin, he ovat käyttäneet EU-kriittisyyttä vain markkinointikikkana kannatuksensa maksimoimisessa. Järjestelmällistä pyrkimystä vaihtoehdon hakemiseen EU:lle ei Soinilla ole koskaan ollut. Kriittisimmillään persut ovat tyrmänneet euron kriisimaiden lainoituksen ja puuttuneet teatraalisesti direktiivien pahimpiin ylilyönteihin, mutta muuten on jääty "vähemmän mutta parempaa EU:ta" -tyylisiin hokemiin. Persujen toiminta onkin syönyt pohjaa aidolta EU-kriittisyydeltä, ja tosiasiassa he ovat olleet turvaamassa EU-myönteisten voimien toimintaa.- Alkion haave
Euroopan Yhdysvalloista toteutuu siitä huolimatta, onko Suomi siinä mukana vai ei. Jääminen yksin Venäjän kainaloon on suuri virhe Suomelta.
- Ajat muuttuu
Alkion haave kirjoitti:
Euroopan Yhdysvalloista toteutuu siitä huolimatta, onko Suomi siinä mukana vai ei. Jääminen yksin Venäjän kainaloon on suuri virhe Suomelta.
Heh! Ennen oli Neuvostoliitto idässä. Nyt on EUvostoliitto lännessä.
- tippua..
Ajat muuttuu kirjoitti:
Heh! Ennen oli Neuvostoliitto idässä. Nyt on EUvostoliitto lännessä.
Suomessa 50-luvun elintasoon ja maksaa toisten mälläys!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342016Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291065- 69880
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261768Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65759- 14739
- 83689
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213676- 26672