Vaikka en noilla mielipidetutkimuksilla ole koskaan elämöinyt, niin kuitenkin näyttää siltä, että Keskusta saattaa hyvinkin olla kuntavaaleissa Suomen suurin puolue.
Viimeiset gallup-tulokset tukevat vahvasti arviotani. Erityisesti Persujen jääminen vihreiden taakse antaisi myös viitteitä asiasta.
Keskusta, kohta suurin?
26
134
Vastaukset
- Parempipantteri
On koko Suomelle suureksi siunaukseksi jos ja kun Keskusta nousee jälleen suurimmaksi puolueeksi.
Käsittämättömälle sähläämiselle saataisiin näin luonnollinen loppu ja palattaisiin vastuullisen koko Suomen huomioivaan politiikan tekoon.
Politiikan rintamakarkureita ja härskejä kotiinpäin vetoja ei isänmaan etu kaipaa. Ensinmainitussa ovat Perussuomalaiset erityisen kunnostautuneita ja jälkimmäisessä Ruotsalainen Kansanpuolue.
Miksi nimi muuten on tuo vaikka kyseessä pitäisi kai olla Suomen ruotsinkielinen järjestö?- Jykä Urppilainen
Höpsöti höpsis, keskittäminen on vastaus onkelmiin.
Minun mielestä kuntauudistus on vietävä loppuun ja koko Euroopasta on muodostettava yksi ainokainen kunta, Euroopan pankkikeinottelijoiden Valtakunta.
Kunnantalon voisi sitten pykätä Brysseliin ja haarakonttorin Hälsinkiin.
.....että tämmöttiin se menee, kuulemiskierros on jo aloitettu Brysselin kunnasta. - Parempipantteri
Koko yön valvotti ihana ajatus, että keskusta on kohta suurin. Mutta sitten heräsin ja huomasin, että en valvonutkaan, vaan se oli unta ja tuli niin paha olo. Miksi uni ei olisi voinut jatkua, kun en pysty näkemään yhtä iahanaa valveunta.
- Oletko pedofiili?
Parempipantteri kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Googlaamalla löytyy vaikka mitä. Googlaa vaikka kepulestat haulla, niin se antaa sinun oppisi mukaan jotain varteenotettavaa tietoa puoluetowereistasi.
- Parempipantteri
Oletko pedofiili? kirjoitti:
Googlaamalla löytyy vaikka mitä. Googlaa vaikka kepulestat haulla, niin se antaa sinun oppisi mukaan jotain varteenotettavaa tietoa puoluetowereistasi.
Tarkastelen asioita ja ilmiöitä yleisellä tasolla, johon kysymyksesi ei liity millään tavalla.
- Sitä kukin lukee
Parempipantteri kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
mikä häntä kiinnostaa. Paljon minäkin luen, kirjoja enimmäkseen, mutta juhannuksena on ollut muuta tekemistä niin paljon, että ei ole tullut kirjaa avattua. Mutta sinä yksinäinen ressu olet viettänyt juhannustasi niin kuin muitakin päiviäsi saitilla ja googlaillut aihepiirissä, joka aina mielessäsi on. Vapaamielinen olen, mutta en voi mitään sille, että tuollaiset hyypiöt minua inhottaa.
- Sonnimies.
Sitä kukin lukee kirjoitti:

Hohhohhooohoohoooooooooooo
Kapohan se siellä kurkkii... Ei osaa punikki pysyä palstalta pois edes Jussina.... - Parempipantteri
Sitä kukin lukee kirjoitti:
mikä häntä kiinnostaa. Paljon minäkin luen, kirjoja enimmäkseen, mutta juhannuksena on ollut muuta tekemistä niin paljon, että ei ole tullut kirjaa avattua. Mutta sinä yksinäinen ressu olet viettänyt juhannustasi niin kuin muitakin päiviäsi saitilla ja googlaillut aihepiirissä, joka aina mielessäsi on. Vapaamielinen olen, mutta en voi mitään sille, että tuollaiset hyypiöt minua inhottaa.
Inhorealistisen näkökulman avulla havaitsee paremmin asioiden todellisen tilan kuin hymistelemällä.
- Sonnimies.
Tulihan se kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Vai ei ole Sonnari häirinnyt Kapo homppelin Juhanusta... Ei tietenkään, Sonnimies, naistenmies, Sonnimies EI OLE homppeli, Sonnimies on naistenmies. Aina ja ikuisesti. Kapo on sellainen mies, ja homoilu, se on miesten puuhaa.... Surasaaressa varsinkin... hohohohoooooo---
Hohhohhohhooohoooooo........nostakaa minut.... - Ho ho hoo
Sonnimies. kirjoitti:
Vai ei ole Sonnari häirinnyt Kapo homppelin Juhanusta... Ei tietenkään, Sonnimies, naistenmies, Sonnimies EI OLE homppeli, Sonnimies on naistenmies. Aina ja ikuisesti. Kapo on sellainen mies, ja homoilu, se on miesten puuhaa.... Surasaaressa varsinkin... hohohohoooooo---
Hohhohhohhooohoooooo........nostakaa minut....Siinä meillä naistenmies, jolle fiddu on tuntematon. Vain anukset ja anustapit mielessä. Ja hiertimet. Ja tietysti kapi. Hohohohohohoooo...minua ei tartte nostaa, seisoviltani hohottelen homppelille joka ei ymmärtänyt fiddua. Ei se sitä kiinnosta, mielessä vain miesten anukset ja homoilu sonnihomppelilla.
- Mukava Pantteri
Sitä kukin lukee kirjoitti:
mikä häntä kiinnostaa. Paljon minäkin luen, kirjoja enimmäkseen, mutta juhannuksena on ollut muuta tekemistä niin paljon, että ei ole tullut kirjaa avattua. Mutta sinä yksinäinen ressu olet viettänyt juhannustasi niin kuin muitakin päiviäsi saitilla ja googlaillut aihepiirissä, joka aina mielessäsi on. Vapaamielinen olen, mutta en voi mitään sille, että tuollaiset hyypiöt minua inhottaa.
Minä en inhoa ketään ihmistä koska ymmärrän erilaisuuden.
Keskustaa lähellä olevana käytännön ihmisenä osaan erottaa hyvän ja pahan sekä oikean ja väärän.
Huumoria tarvitaan myös hyvässä elämässä. Yksinkertainen kuula jumissa paahtaminen saitilla ei ole hyväksi terveydelle. - Rysselin miäs
Jykä Urppilainen kirjoitti:
Höpsöti höpsis, keskittäminen on vastaus onkelmiin.
Minun mielestä kuntauudistus on vietävä loppuun ja koko Euroopasta on muodostettava yksi ainokainen kunta, Euroopan pankkikeinottelijoiden Valtakunta.
Kunnantalon voisi sitten pykätä Brysseliin ja haarakonttorin Hälsinkiin.
.....että tämmöttiin se menee, kuulemiskierros on jo aloitettu Brysselin kunnasta.Sieltä Brysselin "kommuunista" ne komennot on tulleet jo pitkään.
Kuulemiskierrokset onkin sitten sitä "virkkustelua". - Osmium 76
Parempipantteri kirjoitti:
Koko yön valvotti ihana ajatus, että keskusta on kohta suurin. Mutta sitten heräsin ja huomasin, että en valvonutkaan, vaan se oli unta ja tuli niin paha olo. Miksi uni ei olisi voinut jatkua, kun en pysty näkemään yhtä iahanaa valveunta.
Keskusta on ylivoimaisesti suurin kuntapuolue, keskustallalla on ylivoimaisesti suurin vankikunta ja kun mukaan lasketaan vielä syytesuojan saaneet, kuten Matti Vanhanen ja ne joiden rikosten tutkinta- ja oikeuskäsittely on kesken Keskusta aivan ylivoimainen.
Keskustan vankikunta on vakuuttava. Keskustan ja keskustalaisten rehellisyy on havaittu myösn oikeuslaitoksissa.
- Paraspantteri
Onko muita maita missä on vasemmisto ja oikeisto näin sopuisasti samassa hallituksessa??
- Mukava Pantteri
Allianssi on täysin epäpyhä ja pahimmanlaatuista äänestäjän iirikseen pissaamista.
- Mukava Pantteri
Mukava Pantteri kirjoitti:
Allianssi on täysin epäpyhä ja pahimmanlaatuista äänestäjän iirikseen pissaamista.
Kuntavaaleissa Keskusta mitä suuremmalla todennäköisyydellä nousee suurimmaksi kuntapuolueeksi. Nykyisen hallituksen keskittämispolitiikkaa tulisi kyllä jokaisen Keskustalaisen rummuttaa paljon näyttävämmin.
- oSMIUM 76
Mukava Pantteri kirjoitti:
Kuntavaaleissa Keskusta mitä suuremmalla todennäköisyydellä nousee suurimmaksi kuntapuolueeksi. Nykyisen hallituksen keskittämispolitiikkaa tulisi kyllä jokaisen Keskustalaisen rummuttaa paljon näyttävämmin.
Ja vedosta Keskustan ja keskustalaisten suureen VANKIKUNTAAN.
- ¤¤
Veikkaisin Pohjois-Koreaa
- Osmium 76
Asioita voi ja on hyvä hoitaa kun kekkos-stalinistiset pyhät voimat, siis telaketjukommunistit ja kepuänkyrät ovat pois asioden hoidosta.
Telaketjukommunisten Tiedonantaja ja kepuänkyröiden Suomenmaa julistivat "kuin yhdestä suusta" sitaatit ovat sen vuolsi, että em. lehdet julistivat juuri sananmukaisesti yhdestä suusta kekkkos-stalinistista totuutta.
Tätä ainoaa oikeaa totuutta julistivat koko Kekkosen Hovi, kuten Rauhanpuolistajien Matti Ruokola, Ylen Kekkosen luunkova luottomies Eino S.Repo ja monet muut päätyen Eino Uusitaloon ja Uuteen itsenäisyyspäivään.
Pieni esimerkki tästä kekkos-stalistisuudesa. "Neuvostoliitto, maailman johtava rauhanvaltio, joka ei ole milloinkaan hyökännyt toisen maan kimppuun.." Näin siis Suomenmaa ja Tiedonantaja.
- pimeää kepuilua
Kuulostaa mitä suuremmalla todennäköisyydellä Paavo Väyrysen kaltaiselta uholta. Sellainen ei ole johtanut muuhun kuin tappioon. Tulkaa nyt jo kepulit nykyaikaan sieltä menneisyyden pimennosta!
- Mukava Pantteri
Kyllä siellä menneisyydessä oli erittäin paljon hyvääkin, vakautta ja turvallisuuden tunnetta.
Myös televisio kesti jopa yli 20 vuotta, ihan noin esimerkin mainitakseni. Sinne minä todellakin kaipaan.
- Blondet
No tervejääntiä sittten menneisyyteenne kun kerran välttämättä niin haluatte. Me muut sitä emme saa takaisin. Siellä voitte harrastaa uhoilua koko tarmollanne häiritsemättä muita.
Ps. ei menneisyydessä ollut televisioa, radio oli vasta keksitty. - veronmaksaja++
Jo olisi aikakin.
Pankkitoimintaan keskittynyt "takuulainaamo-hallitus" on eväänsä syönyt ja joutaisi jo historiaan. Valitettavasti Katainen on Lipposen tavoin kerännyt pieniä siivästäjäpuolueita tukiryhmäkseen ja käskyläisikseen.
Näennäisdemokratia kukoistaa kuten EU:ssakin, suuret määrää, pienet vikisee ja kansa maksaa.- .
.
- ;;*
Millä voidaan perustella väitettä, että keskustasta tulisi suurin puolue kuntavaaleissa ? Kuntavaaleissa EU:n talouskriisi tuskin tulee näyttelemään merkittävää roolia. Kuntauudistus taas tulee herättämään keskustelua. Ei keskusta voi menestyä sillä, että järjenvastaisesti ylläpidetään kuntia joilla ei ole mitään edellytyksiä tulla toimeen ilman valtion tukea.
- Tollot....
Ei olisi valtiota ilman kuntia, ja täällä meluavista tolloista harva maksaa valtion veroa senttiäkään. Sillä valtion veroa maksaa vain me parempi tuloiset, ja me ei siitä meluta vaikka joka toinen päivä töissä tehdään valtion veron maksamiseen, siis itselle ei mitään.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341967Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29959- 69866
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?260740Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65726- 10709
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132680- 79665
- 26659
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.205652