Ainoaa oikeaa elämää on asua maaseudulla omakotitalossa, viljellä maata, kasvattaa eläimiä, nauttia raikkaasta ilmasta ja luonnon äänistä. Olen joskus käynyt Helsingissä ja voin sanoa että siellä ihmiset nauttivat elämästään vain jos eivät tiedä paremmasta.
Jos joutuisin vakituisesti asumaan kerrostalossa kävelisin varmaan virikkeiden puutteessa ympyrää ja söisin itseäni kaiken päivää. Olen ehdottomasti sitä mieltä että oikeaa onnea on tehdä töitä; leikata nurmikkoa, tehdä lumitöitä, työskennellä pelloilla ja hoitaa kotieläimiä. Ja kaikkien lasten tulisi kasvaa maalla.
Kaupungeista tulee vain juoppoja ja narkomaaneja, laiskureita jotka pienestä pitäen oppivat ettei elämisensä eteen tarvitse tehdä mitään. Sen sijaan maaseudulta tulee ahkeria ja vastuuntuntoisia ihmisiä jotka ovat oppineet huolehtimaan paitsi itsestään myös muista.
En ymmärrä miten kaupunkilaiset pystyvät elämään ilman pihaa tai hyvin pienellä pihalla. Itse en voisi mitenkään asua talossa jossa on alle 1 hehtaarin kokoinen piha, eihän siellä mahdu pitämään muita eläimiä kuin korkeintaan pientä koiraa. Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä että kaupungit ja kerrostalot ovat sellaisia surkimuksia varten jotka juuri ja juuri kykenevät huolehtimaan itsestään ja kun huolehtivat itsestään koko pitkän päivän heille ei sitten jää enää aikaa mihinkään muuhun
Kaupungit kamalia paikkoja elää
13
87
Vastaukset
- Iso tontti
Viisaita sanoja, aivan samaa mieltä. Onhan kaupungeissa omakotitalojakin mutta tontit ovat aivan onnettoman kokoisia, naapuri 10-20 metrin päässä, ei omaa rauhaa. Aivan naurattavia tuollaiset omakotitalot.
- raakkuna1
Esität asian oikein hyvin, ja monikin ihminen on pohtinut tuota asiaa omalla kohdallaan. Kaupungissa elämä kutoutuu suhdeverkoston kautta yhteen, ja siinä oma viehätyksensä ja mahdollisuutensa, mutta monelle se on ollut varsin tuhoisaa. Puhutaan sellaisesta käsitteestä kuin "Sin City" eli synnin kaupunki, eli varsinainen hornan kattila se voinee olla joillekkin. Mutta tiedän kyllä että maaseudulla on omat juttunsa, ja kukaan ei ole välttämättä turvassa maaseudun ihanteellisuudessakaan. Ja niin voidaan todeta että elämän peli on varsin vaativaa, ja sielu siinä on panoksena. Niinpä kehoitan aina uudestaan löytämään aidon elämisen mielekkyyden hengellisyydestä, johon kuuluu olennaisena osana moraalin vaaliminen kaikissa toimissaan. Ja kun ihminen on sielussaan tyytyväinen, niin ei haikaile maailman houkutusten perään, joita kaupunki on tulvillaan.
Elämä on elettävä lakia kunnioittaen, ja silloin ollaan oikealla rakentamassa omaa elinpiiriä, oli se sitten maaseudulla, tai kaupungissa. Ja kaupunkilaiset ovat monestikkin vastuullisemmassa asemassa yhteiskunnan virkaasemissa, ja voi niitä henkilöitä jotka ovat synnin rappion kautta menettäneet oman hallinnan kykynsä, mutta kuitenkin pitäytyvät vahvasti valtaa pitävissä asemissa. Tälläinen on kokonais tilanteemme tänään suomessa. - Sanon totuuden !
Suuressa Kaupungissa on se etu, että saa olla rauhassa jos ei halua seurustella naapureiden kanssa. Maaseudulla sosiaalinen kanssakäyminen eli kyttääminen on riesa.
Omistan asunnon maalla ja kaupunki alueella. - Hidasta kehitystä
tässä sen huomaa Suomalaisista, varsinkin maalaisista.
Puusta ollaan juuri pudottu sitten männyn oksien alle
omaan koloon lymyilemään ja pälyilemään "outoa maailmaa".
Ollaan niin epäsosiaalisia juntteja "omissa oloissa" ja sitä parempi
mitä kauempana on lähin muu ihminen.
Ei ihme että siellä maalla on laiskanpulskeita vanhoja poikia
makoilemassa pankolla kaivamassa nenää - YKSIN.
Ja sitten ne luulee että onnellisuutta on se että saa olla RAUHASSA. - Kaupunki-ihminen
raakkuna1 kirjoitti:
Esität asian oikein hyvin, ja monikin ihminen on pohtinut tuota asiaa omalla kohdallaan. Kaupungissa elämä kutoutuu suhdeverkoston kautta yhteen, ja siinä oma viehätyksensä ja mahdollisuutensa, mutta monelle se on ollut varsin tuhoisaa. Puhutaan sellaisesta käsitteestä kuin "Sin City" eli synnin kaupunki, eli varsinainen hornan kattila se voinee olla joillekkin. Mutta tiedän kyllä että maaseudulla on omat juttunsa, ja kukaan ei ole välttämättä turvassa maaseudun ihanteellisuudessakaan. Ja niin voidaan todeta että elämän peli on varsin vaativaa, ja sielu siinä on panoksena. Niinpä kehoitan aina uudestaan löytämään aidon elämisen mielekkyyden hengellisyydestä, johon kuuluu olennaisena osana moraalin vaaliminen kaikissa toimissaan. Ja kun ihminen on sielussaan tyytyväinen, niin ei haikaile maailman houkutusten perään, joita kaupunki on tulvillaan.
Elämä on elettävä lakia kunnioittaen, ja silloin ollaan oikealla rakentamassa omaa elinpiiriä, oli se sitten maaseudulla, tai kaupungissa. Ja kaupunkilaiset ovat monestikkin vastuullisemmassa asemassa yhteiskunnan virkaasemissa, ja voi niitä henkilöitä jotka ovat synnin rappion kautta menettäneet oman hallinnan kykynsä, mutta kuitenkin pitäytyvät vahvasti valtaa pitävissä asemissa. Tälläinen on kokonais tilanteemme tänään suomessa.Niin, onhan tämä kaupungistuminen tosi outoa ja uutta, ihmeellistä.
Varhaisimmat kaupungit syntyivät vasta 3000-luvulla eaa. Egyptissä.
Ensimmäisenä miljoonakaupunkina pidetään antiikin Roomaa.
Suomessa kaupungistuminen alkoi tosiaan vasta keskiajalla.
Turku perustetiin 1200-luvulla joten kyllä tosiaan, kaupunki on pelottava.
Mutta näin se vaan on, vaikka kaupunkeja on ollut 5000 vuotta
niin silti löytyy tuollaisia hiippareita jota eivät uskalla kaupunkeihin mennä
- raataja kaupungista
Näinhän se on. Ei täällä kaupungeissa pihoja tarvita, kun uhraa 10 tuntia vuorokaudessa työssä käyntiin, niin iltaisin ei muuta kaipaa kun unta kalloon.
Nukkumiseen ei pihaa eikä suurta asuntoa tarvitse. - Näin se vain on
Kaupunkilaiset ovat uusavuttomia, eivät he mitään osaa itse tehdä, siksi asuvat kerrotalossa jotka on laiskureille tarkoitettuja.
- DUUNARI
Nurmikon ajaminen ja lumityöt ovat riesa ja täysin tuottamatonta turhaa työtä.
Ehkä tyhjäntoimittja-eläkeläiselle sopivaa ajanvietettä ja itsensä toteuttamista..nuolla kolan kanssa lumipenkkoja ja rapsuttaa nurmikkoa..
Ei maailmaa näpertelyllä rakenneta,,,täytyy tehdä raakaa työtä ! - näin se vaan on
Maalaiset ovat uusavuttomia, kun ne ei osaa tehdä mitään muuta
kuin pihahommia. Ne ei ymmärrä mitään tietotekniikasta eivätkä nykymaailmasta.
- puhdas maaseutu
Meidän kunnasta on tosin juopoille järjestetty asunto kaupungista ja ´valmiiksi tehtyyn muuttoilmoitukseen haettu nimi alle. Sitten vaan litterat kouraan ja taskuraha mukaan, Sinnehän häipyvät kaupunkilaisten riesaksi.
- Stadilainen aina
no pysy siellä sitten, älä vaan tuu tänne edes käymään
- valitettava tosiasia
Punainen tupa ja perunamaa -suuntaus tulee lisääntymään tulevaisuudessa.
Siihen on yksinkertainen pakon sanelema selitys.
Kaupungit tulevat ikäänkuin saastumaan holtittoman sosialipakolaisuuden myötä, joten kaikki kynnelle kykenevät yrittävät lähteä näistä paikoista.
Huono puoli on tietenkin se, että varakkaat lähtevät ensin ja varaton väestönosa jää paikoillaan, mikä lisää edelleen sosialimenojen kasvua ja siten kaupunkien näivettymistä.- ei pidä paikkaansa
toi nyt on täyttä skeidaa!
Erään arvion mukaan käänne olisi tapahtunut vuonna 2008.
Tällöin kaupunkilaisia olisi ollut enemmän kuin maalla asuvia, globaalisti.
Kaupunkilaisten määrän on ennustettu nousevan vuonna 2030 jo viiteen miljardiin, jolloin kaupungeissa asuisi 70 prosentilla maailman ihmisistä
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668