Eräässä Yhdysvaltain kansallisen terveystilastokeskuksen tekemässä tutkimuksessa todetaan :
”Yleisesti ottaen näyttää siltä,
että terveydelle haitalliset tavat ovat lisääntyneet vuosina 1977–1983.”
Mitä ovat tällaiset ”terveydelle haitalliset tavat”?
Ne eivät ole sellaisia ongelmia, joille ihminen_ ei voi mitään_,
kuten esimerkiksi aliravitsemus, epidemiat tai saastuminen.
Sen sijaan ne ovat tekijöitä, jotka johtuvat _täysin ihmisestä itsestään_ – muun muassa sellaisia tapoja kuin tupakointi,
ylensyönti,
juopottelu ja huumeidenkäyttö.
On selvää, että meille ei riitä lääketieteellinen
eikä muunkaanlainen tieteellinen tieto siitä,
mitä hyvän terveyden hankkimiseksi pitäisi tehdä.
Sen sijaan me tarvitsemme voimakkaamman kannustimen voidaksemme elää siten, että tunnemme vastuuta omasta itsestämme.
Meidän täytyy kyetä näkemään mielekkäänä
paitsi kaiken sellaisen tekeminen, mikä edistää terveyttä,
myös kaiken sellaisen välttäminen, mikä voi heikentää sitä.
Mistä voimme löytää tällaisen kannustimen ja tarkoituksen,
jotka tekevät terveellisen elämän viettämisen meille helpommaksi?
Mistä voimme löytää tällaisen kannustimen ....?
Hertsykkä -89 8/12
4
64
Vastaukset
- 575747744
ja sinä ilmeisesti tarjoat vastaukseksi näihinkin asioihin jehovan todistajuutta?
eikö urheiluseura olisi yhtä hyvä tai raittiusliike? hei, jos liittyisi pasifisteihin ja raittiusliikkeeseen ja alkaisi viel urheilla. varmaan siten voisi välttää liittymästä valehtelevaan pedofiejä suojelevaan kulttiin. - terveystietoa:
todistaja=tupakoimaton
- Flat or tobac
todistaja=tupakoimaton, mutta usein ylensyönyt!
- smoking kills more
tupakoivat laihat anorektitot heräs ;D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341967Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29959- 69866
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?260740Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65726- 10709
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132680- 79665
- 26659
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.205652