Surkea tiedotustoiminta kaatoi Nokian

Surkea tiedotustoiminta kaatoi Nokian maailman matkapuhelinvalmistajien ykköspaikalta. Kaikki Nokian tiedottajat oli valjastettu vahtimaan vain sitä, ettei Nokian johtoa, toimintaa ja tuotteita saanut arvostella.

Tiedottajat toimivat portinvartijoina, vaikka heidän olisi pitänyt toimia portinavaajina. Sisäsiittoinen Nokian johto ei lopulta enää tiennyt, mitä ihmiset todellisuudessa sen tuotteista ajattelivat.

Johtajat unohtivat kysyä kännyköiden käyttäjiltä näiden mielipiteitä Nokian tuotteista. Tiedottajilta ei herunut tietoa käyttäjiltä johtajiin päin, vaan tiedotus hoidettiin yksipuolisesti johtajilta käyttäjiin päin.

Esko Aho näki mihin kaaokseen firma oli menossa ja keksi pakoreitin vähän ennen kuin hänet ehdittiin erottaa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Luulivat että maailma on pysähtynyt ihan heitä varten. Nokia alkoi lepäillä laakereillaan pari vuotta sitten. Nokialaiset luulivat omaavansa suojatyöpaikan ja lakkasivat yrittämästä. Sen kylvön hapanta satoa nyt korjaavat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voi äly mikä puhelin kirjoitti:

Surkea tiedotustoiminta kaatoi Nokian maailman matkapuhelinvalmistajien ykköspaikalta. Kaikki Nokian tiedottajat oli valjastettu vahtimaan vain sitä, ettei Nokian johtoa, toimintaa ja tuotteita saanut arvostella.

Tiedottajat toimivat portinvartijoina, vaikka heidän olisi pitänyt toimia portinavaajina. Sisäsiittoinen Nokian johto ei lopulta enää tiennyt, mitä ihmiset todellisuudessa sen tuotteista ajattelivat.

Johtajat unohtivat kysyä kännyköiden käyttäjiltä näiden mielipiteitä Nokian tuotteista. Tiedottajilta ei herunut tietoa käyttäjiltä johtajiin päin, vaan tiedotus hoidettiin yksipuolisesti johtajilta käyttäjiin päin.

Esko Aho näki mihin kaaokseen firma oli menossa ja keksi pakoreitin vähän ennen kuin hänet ehdittiin erottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu