STT
Yritystuista monet ovat tehottomia ja tulevat kalliiksi, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön selvitys. Viime vuonna yrityksille maksettiin 1,2 miljardia euroa erilaisia avustuksia, lainoja ja takauksia. Niistä jopa 15 prosenttia oli tehottomia, uutisoi MTV3.
Esimerkiksi starttiraha voi selvityksen mukaan olla hyödyksi lyhyellä aikavälillä, mutta pitkällä aikavälillä se haittaa tuottavuuden nousua.
Selvityksen mukaan hallituksen olisi ryhdyttävä uudistamaan koko yritystukijärjestelmää nopeasti. Elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok) kertoo MTV3:lle, että tukiviidakkoa onkin jo alettu karsia.
"Olennaista on nyt, että tukipolitiikalla tuetaan kasvua ja kansainvälistymistä", Häkämies sanoo.
Selvityksessä annetaan suosituksia tehottomien tukien lakkauttamisesta ja muista toimista, jotka pienentäisivät valtion tukimenoja jopa 250 miljoonalla eurolla vuodessa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.