Ehtoollisen vietosta

kotiäiti85

Ehtoollinen on tarkoitettu Jeesuksen seuraajille,Jeesukseen uskoville.(uskovien upotuskasteella käyneille).

Kor.11:23-32
Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän,
kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni".
Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni".
Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.
Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.
Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta;
sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.
Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois.
Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi;
mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi.

Paavali kirjoittaa 1. Kor. 10:16:ssa: "Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen?"
Ehtoollisessa syntyy Hengessä yhteys Kristukseen.

Paavali lisää ehtoollisopetukseensa sanat: "Joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja ja vereen" (1. Kor. 11:27). Ja edelleen: "Joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa" (11:29). Kysymyksessä on vertauskuvan rikkominen ja uskon sisällön väärentäminen elämällä, mutta sanat viittaavat myös ehtoollisen syvempään merkitykseen. Kristus on Pyhän Hengen kautta todellisesti läsnä leivässä ja viinissä. Siksi ehtoollisen merkitys Kristus-yhteytenä on tavattoman suuri. Ehtoollisen nauttimisella on jopa vaikutus fyysiseen terveyteemme (1. Kor. 11:30).

Ehtoollinen on uuden liiton näkyvä muistutus ja vakuus (Luuk. 22:20, 1. Kor. 11:25).
Ehtoollinen on kasteessa Kristuksen kanssa haudattujen ja ylösnousseiden uskovien yhteysateria.

seurakunnan yhteyttä ja Herran paluun odotusta - sitähän ehtoollinen julistaa.
ehtoollinen julistaa myös yhteyttä Kristukseen ja seurakuntaan.

Jeesus kavallettiin ennen pääsiäistä ja hän kuoli ristillä pitkäperjantaina. Uusi liitto on tämä aika mitä me nyt elämme,armon aikaa.Pyhän Hengen aikaa. Jeesus kuoli ristillä sinun ja minun syntien tähden. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut että antoi ainoan Poikansa ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi(joutuisi kadotukseen,jossa on itku ja hammasten kiristys)vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Jeesus nousi kuolleista ja elää. Hän kutsuu meitä luokseen pelastukseen Pyhän Henkensä kautta,ota Hänet vastaan kun Hän kolkuttaa sydämesi ovella,älä jätä päätöstä huomiseen,huomenna voi olla myöhäistä,Pelastuksen aikana on nyt. Jeesus tulee pian hakemaan omansa pois täältä.

Kerran koittaa päivä, jolloin telineelliset rakenteet, kuten kielilläpuhuminen, profetoiminen (1. Kor. 13:8) ja paikalliset seurakunnat puretaan, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen. Silloin kokoonnutaan yhteiselle suurelle aterialle, jolloin riitaisuuksia ei enää ole, vaan kaikensuuntainen yhteys on saumaton. Silloin nautitaan ehtoollinen uutena Jumalan valtakunnassa.

Nyt odotamme tuon päivän koittamista. Siksi julistakaamme uskollisesti Herran kuolemaa myös ehtoollisen kautta pääsinpäiväämme asti. Raamattu käskee tutkimaan itseään, mutta ei jäämään pois ehtoolliselta.

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuunteleva_kirkko

      Hei, kyllä ehtoollinen on tarkoitettu uskon vahvistukseksi ja anteeksiannoksi KAIKILLE kristityille ei vaan upotuskastetuille. Missään Raamatussa ei ole tuollaista rajausta. Ehtoollisen asetussanoissakin sanotaan: Juokaa, te kaikki!

      Eipä siis rajata ehtoolliselta ulos uskovia kanssasisaria ja veljiä vaan polvistutaan vieri viereen Jeesuksen palveltaviksi hänen ateriallaan hänen muistokseen, hänen vuoksensa. Saammehan siinä haistaa ja maistaakin uskon salaisuuksia. Sakramentin iloja.

      t. Maarit-pappi

      • cwire_

        sakramentti on höpönlöpöä, ei perustu Raamattuun


    • kotiäiti85

      Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.
      Ehtoollinen on muistoateria,sillä ei ole minun käsittääkseni mitään tekemistä anteeksiannon kanssa. että synnit sais anteeksi ehtoollisee osallistumalla.

      • totuus on tämä

        Uskoon houkutellaan kuitenkin nimenoman sillä, että sitten saa synnit anteeksi. Kyllä niin vahvaa markkinointikikkaa kannattaa käyttää myös ehtoollisen yhteydessä. Bisneksen kannalta se on tärkeää.


    • kuunteleva_kirkko

      Hei, Kyllä ehtoollisella saat synnit anteeksi. Se on anteeksiantamuksen ateria. Melko vahvaa matkaevästä siis, jota tarvitsemme.

      Ehtoollisen elementit ovat leipä ja viini, joissa ehtoollisen vastaanottaja saa Kristuksen ruumiin ja veren. Viinillä on ehtoollisen yhteydessä myös eskatologinen merkitys: se ennakoi kerran tulevaa Jumalan valtakunnan juhla-ateriaa (Jes. 25:6, Mark. 14:25).

      t. Maarit-pappi

      • jo on paksua

        Höpön höpön.
        Eli siis voin elää ja rellestää miten vain. Sitten menen aina sunnuntaina syömään syntejäni anteeksi. Äläs nyt viitsi. Ei tuo ole edes kai luterilaista. Ja jos on, niin ei raamatusta ainakaan.


      • cwire_
        jo on paksua kirjoitti:

        Höpön höpön.
        Eli siis voin elää ja rellestää miten vain. Sitten menen aina sunnuntaina syömään syntejäni anteeksi. Äläs nyt viitsi. Ei tuo ole edes kai luterilaista. Ja jos on, niin ei raamatusta ainakaan.

        ryyppää lauantaina ja tule sunnuntaina kirkkoon ehtoolliselle niin saat syntisi anteeksi, kunhan vain kuulut kirkkoon niin kaikki tämä on sinulle mahdollista. Kun kirkollisvero kassaan kilahtaa niin sakramentin viettoon voit vilahtaa, kaikki on mahdollista Lutherin opetuksiin uskoville, mm. kymmenen käskyn pätkiminen


    • kuunteleva_kirkko

      Hei, tässä Katekismuksemme sanat ehtoollisesta:

      Ehtoollisessa muistamme Jeesuksen ristinkuolemaa. Golgatan ristillä Jumalan ainoa Poika, Jumalan Karitsa, vuodatti verensä ja kuoli koko maailman puolesta. Kristuksen ruumiin ja veren sakramentissa ristillä uhrattu Kristus lahjoittaa itsensä meille.

      Ehtoollisen lahja, syntien anteeksisaaminen, annetaan meille niissä sanoissa, jotka meille sakramentin saadessamme lausutaan: ”sinun puolestasi annettu”. Kun uskomme nämä sanat ja otamme vastaan leivän ja viinin, nautimme hengellisen aterian, joka uudistaa elämämme ja lisää meissä rakkautta lähimmäisiimme. Ehtoollinen yhdistää meidät Kristukseen ja toisiimme. Sitä vietetään yhdessä taivaan joukon ja kaikkien pyhien kanssa.

      Ehtoollista nauttimalla pysymme Kristuksessa ja hän pysyy meissä. Kristuksen ruumis, elämän leipä, ruokkii ja vahvistaa kasteessa alkanutta hengellistä elämää. Kristuksen veri, kuolemattomuuden lääke, parantaa meitä ja lahjoittaa meille iankaikkisen elämän. Ehtoollinen ennakoi taivaallista juhla-ateriaa, jolle Kristus kerran kokoaa kaikki omansa.

      Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. (Jes. 53:5)
      Kun Jeesus sitten aterioi heidän kanssaan, hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille. Silloin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet. (Luuk. 24:30–31)
      Jeesus sanoi: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.” (Joh. 6:35)

      t. Maarit-pappi

      • hei haloo

        Katekismus ei ole raamattu vaan yhden pienen luterilaisen kirkon keskiaikaisen ukkelin kirja.
        Etsi raamatusta ne vastaukset pappi.


    • cwire_

      Savonlinnan kirkossa kuulemma jokin aika sitten pappi toivoi että helluntalaiset eivät tulisi ehtoolliselle - siinäpä sitä kristittyjen yhteyttä vasta onkin!

      • cwire_

        tässä on siis katekismuksen sanat ja Raamatun sana vastakkain, yrität vain rimpuilla ja vedota Lutherin sanaan ennemmin kuin Raamatun sanaan. Luther oli vain ihminen, ja ihmisen varassa on luterilaisuuskin, Luther kirjoitti käskyt uusiksi, lyhenteli niitä miten tahtoi, ja Lutheriin te luotatte. Heivatkaa jo nyt hyvänen aika se katekismus kierrätykseen ja kiinnittäkää katseenne Raamatun sanaan, unohtakaa ne rituaalit ja jumalankuvien tekemiset ja vauvakasteet ja etsikää Raamatusta vastauksia, ei ihmisiltä ei Lutherilta ei paavilta ei piispalta


    • kotiäiti85

      Niin Raamatusta ne vastaukset löytyy ei katekismuksesta. Luotetaan vain Raamatun sanaan.Se on ainoa mikä on Jumalan sanaa täysin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2005
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1052
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      878
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      766
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      752
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      735
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      688
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      673
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      671
    Aihe