Saloon yritetään saada jotain isoa kansainvälistä yritystä. Keskustelussa sekoitetaan ohjelmoijat ja tuotannon työntekijät. Ohjelmapuolella voi alkaakin olla vapaata työvoimaa, vaikka paljon sinne on heitä Nokia-yritykseen jäämässä. Mielestäni on väärin työllistää kokoojia uudelleen johonkin uuteen elektroniikkayritykseen. Näillä on aikaisemmin ollut jonkin toisen ammatin koulutus ja kokemus. On ainakin kerrottu alaa vaihtaneista sairaanhoitajista. Mielestäni nyt on jonkin muun kuin elektroniikkayrityksen aika. Mahdollisuus muuhun osaamiseen.... Siihen on tähdättävä. Ei myöskään takaisin esim. sairaanhoitajaksi.
Kännykänkokoojat
jää nähtäväksi
2
<50
Vastaukset
- Somalihoitoa
Somalienhoitajilla on runsaasti vakansseja auki.
Somaleita on paljon, ja ne tarvitsevat kasvavassa määrin palveluita kotiensa siivoamiseen ja varpaidenkynsien hoitoon, kaupassa käyntiin ym. ym.
Vakaata, jatkuvasti kasvavaa työtarjontaa tällä puolen luvassa.
Jos viedään noin 7.000 Somalia Saloon, niin niiden hoitoon voidaan helpolla työllistää kaikki tehtaalta pois jäävät 850 suomalaista. Valtio maksaa tällaiset kustannukset, vuosikymmeniä eteenpäin. - hyötyliikuntaa
Tekisivät nuokin Nokian pellet jotain hyödyllistä, vaikka kaivaisivat ojia tai vastaavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455140Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241643Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151479Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501406- 141205
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol16827