Lukaisin aloituksen 'Väärä profetia Keuruulla ehtoollisen yhteydessä' alla olevat kirjoituksesi. Sinnikkäästi puolustelet kautta rantain kirkkokuntaasi, joka viekkaudella ja vääryydellä ryhtyi rikkomaan helluntailaisten keskinäistä yhteyttä ja ottamaan vallan paikallisseurakunnissa.
Osaatko kertoa, miksi helluntaikansa ei osallistunut juhannusjuhliinne vaan pitivät erillään teistä juhannusjuhlansa? Miksi helluntaikansa ei saa julkaista ilmoituksia ja kirjoituksia helluntaikirkon hallitsemassa RV-lehdessä? Miksi helluntailaisia saarnaajia, esimerkiksi Matti Pyykkönen ja Leo Niemelä, ei kutsuta puhumaan juhannusjuhliinne?
Kunnioitatko Eino Mannisen ja Veikko Mannisen opetuksia? Oletko tutustunut Valtter Luodon opetuksiin Ristin Voitossa 60-luvulla ja 40-vuotta myöhemmin?
Kysymyksiä olisi vaikka kuinka paljon, mutta tässä nyt muutama. Meinasi unohtua se tärkein: oletko helluntailaisuutta hajoittavan helluntaikirkon profeetta ja puolestapuhuja.
Voi tode* tode*
10
316
Vastaukset
- tode*
ei tästä ole pitkäkään aika, kun pidin Mannisveikkoa kotonani majoitettuna, eikä minulla ole koskaan ollut vaikeuksia kunnioittaa hänen opetuksiaan. Olen hänen faninsa aina ja ikuisesti.
Sen sijaan en fanita esim. Leo Niemelää, koska inhoan haitarinsoittoa (paitsi jazzissa). Olen siis vain iloinen, kun konfassa ei soinut hänen helluntaihumppansa, eikä muukaan Niemelän iskelmätyyppinen musiikki. Tämä on siis makukysymys, arvoisa nimimerkki "voi tode* tode*".
Matti Pyykkösen rohkeaa esilletuloa torontolaisuuden aikoina kunnioitan myös, olenhan itsekin harmillisen vähän uuskarismaattinen.
En osaa sanoa, miksi Helluntaikansa ei julkaise juttujaan RV:ssa, enkä sitä, miksi Helluntaikirkko ei julkaise juttujaan RIstin Kansa -lehdessä.
Konfan saarnamieslistaan minulla on paljonkin sanomista (=omia toiveita). Nyt, kun tässä on alettu nimiä mainitsemaan, niin ensimmäinen valitukseni on "KK Korhonen", jolla ei ollut mielestäni mitään kerrottavaa, entisten jorinoiden lisäksi. Sama koskee Seinäjoen jääkiekkomiestä. Kaipa hän on oikeutettu olemaan puhujan pöntössä, koska seurakuntansa on niin maan väkevä?
Olisin hänenkin paikallaan kuunnellut mielelläni vaikka kuinka montaa pienen seurakunnan naista tai miestä, jolla olisi ihan varmaan ollut paljonkin tuoretta viestiä taivaan valtakunnasta.
Jatketaan toiveitteni listaa myöhemmin...
Olen helluntaikirkkoseurakunnan jäsen, enkä ole vielä huomannut sen asian olleen minun hengelliselle elämälleni turmioksi. En näet ymmärrä, mitä raamatullista sanoissa "rekisteröity yhdistys" on, mikä tuosta sanaparista tekee Jumalan mieleisen. miksi Jumala ei tykkäisi sanasta "kirkko". Miksi Mannisveke aikoinaan perusti kirkkoja (Full Gospel Churches) mm. Keniaan? Miksi ei vain Helluntaikansa ry -nimisiä rekisteröityjä yhdistyksiä? Ja entä tuo sana "Gospel"? Oliko se 1960 -luvulla raamatullinen ihan vain sen takia, kun kyseessä oli lähetystyö???
Helluntaikansa siis julistaa olevansa ry. raamatun mukainen yhdistys mm. sentakia, kun se ei ole sitä "kirkkoa". Tähhh?
Huhhuh, tulipa tekstiä...- -sivusta katseleva-
Eiköhän tuohon "tähhh:iin tule vielä vastauksia. Et ollut uskottava tode.
- koleerikko
Heh, tode* tässä sinun lainaus: "Olen helluntaikirkkoseurakunnan jäsen, enkä ole vielä huomannut sen asian olleen minun hengelliselle elämälleni turmioksi."
Saanen huomauttaa, ettei Laodikean seurakuntakaan huomannut tilaansa, ennekuin Johannes sai ilmestyksen, joka on Ilmestyskirjassa. Olet samassa tilassa.
Älä palvo Veikko Mannista vaan kumarra Jeesusta.
Onnea elämääsi! - Niin,
koleerikko kirjoitti:
Heh, tode* tässä sinun lainaus: "Olen helluntaikirkkoseurakunnan jäsen, enkä ole vielä huomannut sen asian olleen minun hengelliselle elämälleni turmioksi."
Saanen huomauttaa, ettei Laodikean seurakuntakaan huomannut tilaansa, ennekuin Johannes sai ilmestyksen, joka on Ilmestyskirjassa. Olet samassa tilassa.
Älä palvo Veikko Mannista vaan kumarra Jeesusta.
Onnea elämääsi!tode on nimikristitty ja jumalaton ihminen, jolta puuttuu kaikenlainen hurskaus elämästään. Jos hän onkin joskus ollut uskova, nyt hän on luopunut ja mennyt maailman hulluuksiin mukaan.
- helluntai-tuli
Aamen.
Hienoa, että täällä päästään vauhtiin totuuden julkituomisessa, siitä mitä ja minkälaista tuhotyötä Helluntaikirkko todellisuudessa on tehnyt helluntaikansan, eli Helluntaiherätyksen uskovien keskuudessa.
Jumalaton meno, pintapuolinen ja kristillisten kirkkojen suosiota nuoleskeleva tekokirkollinen oppi, joka ei hetkeäkään petä esim. aitoja kristillisten kirkkojen jäseniä, jotka tuntevat esim. oman kirkkonsa, jos muidenkin kirkkojen, teologioiden taustat.
Helluntaiherätys on arvokas nimenomaan vapaana herätysliikkeenä. Rahan- ja kunnianahneet "pastorit" löysivät siitä sauman rakentaa itselleen sopiva kirkkokunta, jossa omilla "kirkkotulkinnoillaan" pääsisivät pitkälle. Tämä on Helluntaikirkon ainoa tarkoitus ja merkitys, älkää erehtykö luulemaan sen tarkoitusperiä hengellisiksi, vaikka pastorit kuinka poseeraisivat kuvissa raamatut käsissään ja hymyillen puhuisivat teille tulkintoja, jotka liippaavat vain pinnalta esim. luterilaisen, katolisen, tai ortodoksisen kirkkojen oppeja, mutta kuitenkin kieltävät niiden syvimmän merkityksen.
Pitäkää te aidot helluntaiherätyskristityt, pyhä Jumalan kansa, puolenne kaikenlaisia kukkahatturouvia ja mersumiehiä vastaan. Opetelkaa yhdessä laulamaan, ylistelyfiilistelyjen sijasta elävästi rukoilemaan, huutakaa kielillä, rukoilkaa armolahjoja, saarnatkaa evankeliumia, lukekaa sanaa!
Olen lapsuudessani kuullut Mannisten opetuksia, muistan hyvin isä-Mannisenkin. Netistä löytyy vanhoja saarnoja, kuunnelkaa niitä. Vaikka Ristin Voitto ja esim. Helsingin Saalem-seurakunta ei Helluntaikirkolle siirryttyään enää kunniaa heille antanut, me muistamme heitä ja heidän opetuksiaan, muistamme aidon Helluntaiherätyksen!- Voi luopumusta !
Eino 'kääntyisi haudassa' jos näkisi nykyisen menon helluntai-kirkossa. Eikä se sitä paitsi olisi onnistunutkaan hänen aikanaan. Ei todella tode.
- helluntai-tuli
Einon viesti haudasta varmasti olisi: "tehkää parannus! Puhdistakaa itsenne! Ajakaa pois se, mikä on saastaista! Puhdistakaa Helluntaiherätys kaikista sen eksytyksistä ja valheopettajista, jotka etsivät vain omaa aineellista etuaan! Uudelleen sytyttäkää helluntaituli! Lähtekää puhtaasti ja vapaasta tahdostanne jakamaan evankeliumia, ilman ihmiskunniaa ja ihmispalkkaa! Julistakaa Jumalan sanan evankeliumia ja Tuli tulee laskeutumaan päällenne! Aamen!"
- Naapurista, päivää!
Tehän olette jo lähteneet julistamaan, milloin ilosanomanne alkaa puremaan? Pekuhan on jo puolellanne, kohta koko Suomi?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 493807
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h613724Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062851Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv522589Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.541973Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p211739Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151639- 321503
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1061317- 1801261