Syrjäytyminen on tuhoisaa

kohtuuskaikessa

Itse murehin kauhiasti näitä Suomessakin tapahtuvia, yhä useammin tapahtuvia hirmutekoja. Perhesurmia, joukkosurmia. Taustalla usein kiusaamista, ahdistusta, epäonnistumisia, mielialahäiriöitä, väliinputoamista. Ja usein pinta voi olla aivan normaalia, sisällä kiehuu. Ihmisiä pitää alkaa auttaa paljon enemmän. On oltava enemmän vaihtoehtoja elää elämäänsä. Enemmän tukea, avoimuutta ja puhumista. Mun mielestä ei saa olla niin, että vain paras eliitti saa olla onnellinen. Rahaa palvova äärikapitalismi pahoinpitelee yhteiskuntaa, samoin kuin ääripää toisella puolella. Nalle Wahlroos on esimerkki muiden kustannuksella rikkaaseen onneen nousseesta opportunistista. Ja sanelee vielä ohjeita muille miten elää elämäänsä. Kuvottavaa. Eihän siinä mitään jos muut eivät joudu siitä kärsimään. Jotain rajaa. Eivät kaikki voi ikinä pystyä pärjäämään, kaikille ei suoda eväitä menestymiseen. On oltava tilaa olla onnellinen myös huonoilla elämän lähtökohdilla. Tai muuten pahoinvointi vain lisääntyy ja lisääntyy ja lisääntyy, ja kukaan ei voi välttyä hirmuteoilta. Meidän pitää muuttua.

7

139

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Apuva !!!!

      Jatkuvat huono-osaisiin ja köyhiin kohdistuvat sortotoimet tulisi lopettaa mutta aivan päinvastoin Suomessakin on käymässä. Miljardeja riittää esim. Espanjan pankkien asuntokuplaan mutta omille köyhille ja huono-osaisille ei riitä kohta enää mitään. Kaikki palvelutkin ollaan lakkauttamassa ja yksityistämässä. Karmeaa meininkiä.

    • syyt pahaan oloon

      Kaikki eivät ole niitä rohkeita, älykkäitä ja kestämään sitä stressiä ja vastuuta, jota nykyinen työelämä vaatii. Ennen oli niitä hanttitöitä ja aputöitä heikoimmille ja silloin nämäkin saivat elättää päänsä työllään.
      Yksi syy on myös moraalin ja uskon alasajo. Ihmien ei ole enää muuta kuin vain hetkenoleva kehittyneempi eläin. Ei ole vastuullinen kenellekään, mutta sihen kun ei ihmisen omatunto kuitenkaan sopeudu.

    • Juha82222222

      hetkessä eläminen lisää onnellisuutta mun mielestäni....
      .....
      jos ei sopeudu työelämään niin koko elämän ei tarvitse silti mennä ihan rappiolle eli alamäkeen.

      Syypäänä on liian kova työtahti Suomessa mikä polttaa ihmisiä koulu-ja työpaikkakiusaaminen.
      Nämä on kipeimmät kohdat yhteiskunnassamme.
      Niihin pitää puuttua KOVALLA KÄDELLÄ.

      Kapitalismi on usein pahempi kuin vasemmisto.

    • rautaseppo

      Muutoksen pitää lähteä syrjäytyneitten ympärillä olevasta yhteiskunnasta. Muutosta ei voi odottaa ensisijassa syrjäytyneiltä itseltään. Yhteiskunnan on muututtava vastaanottavaisemmaksi erilaisille persoonille ja elämäntavoille niin, että pienet yksilölliset erot eivät sysää ihmistä syrjäytymiskierteeseen. Moni nuori ihminen kuvittelee nykyään olevansa epäonnistunut, jos ei ole samanlainen kuin television Diili-ohjelman dynaamiset valkokaulusmenestyjät, tms. Se on tuhoisa ajatusmalli, jota kuin vaivihkaa syötetään nykyajan nuorille.

    • friartuck
      • Hei haloo

        Mitä tekemistä pyramiidihuijauksella on tän asian kanssa?


    • Joopa joo

      Hyvää työtä Sherlock...Huomaa myös kaikki "Oho..ajoin rekkaa päin"
      tyypiset onnettomuudet, mihin pankkien kuristusremmissä olleet perheenisät ovat päätyneet..Jättäen niin tyhjän tilin, ettei se avovaimo saa häntä edes hautaan.

      Olen toki sitä mieltä, että paljon tapahtuu ja syytkin
      käsitän samoiksi.
      Mutta mikään meidän muuttuminen ei auta...Jos et sotaa aloita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2005
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1052
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      878
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      766
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      752
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      735
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      688
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      673
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      671
    Aihe