EM-kisat alkavat keskiviikkona ja Kyöstihän tietysti scouttaa niitä pää märkänä ja peräsuoli pitkällä, sillä yleisurheilu on Kyöstin intohimo ampumahiihdon lisäksi. Onko kiinnostusta lukea pitkiä ja seikkaperäisiä Kyöstin jaaritteluja, vai jättääkö Kyösti suosiolla ennakkonsa lähettämättä? Peukuttakaa, jos siltä tuntuu, tai sormettakaa Tepon tapauksessa. Asiahan on niin, että Kyösti joka tapauksessa scouttaa tuntikausia EM-kisoja varten, koska hänellä on sellainen perskutina, että nyt voi jostain esim. voittajavedosta tulla iso potti, koska suuret tähdet eivät noin niinkus pääsääntöisesti tule Helsinkiin. Sehän tarkoittaa sitä, että kisoista tulee tasaiset ja supertriplojen ja päivän triojen kertoimet nousevat. Olympialaiset eivät pääsääntöisesti kiinnosta Kyöstiä vedonlyöntimielessä, koska silloin radalle hyppäävät Usain Bolt ja muut erittäin ruskettuneet supertähdet konkurssikypsän Euro-alueen ulkopuolelta.
No joo, Kyösti kirjoitti tämän avauksen lähinnä ajan kulukseen, odotellessan Trollhättanin avausmaalia kjäh kjäh, mutta saa sitä silti peukuttaa tai jopa kommentoida, jos siltä tuntuu. Kyösti on nyt ottanut pari Heinekeniä (vaihtelu virkistää), joten hän ei enää tänään palaa palstalle. Mutta yu EM-kisoja varten sanottakoon nyt sellainen periaatelauselma, että jos Kyösti betsaa supertriploja tai päiväntrioja, hän laittaa vihjeensä 30 minuuttia ennen niiden sulkeutumista. Ei ole mitään järkeä pistää vihjerivejä tänne jo aamulla, niin että miljoonat tai peräti miljardit Suomi24-palstalaiset pääsevät niitä peesaamaan ja laskemaan kertoimia! Röyh.
Osanottajalista ei ollut ainakaan vielä iltapäivällä ilmestynyt, joten Lahden naistenkaataja ei osaa antaa minkäänlaisia suuntaviivoja betsauspuuhiin. Mutta niin kai se on, että rahakkainta on varsinkin supertriploissa tehdä raaka ohipeli suursuokista,varsinkin herkissä lajeissa kuten aitajuoksuissa tai hypyissä. Kyösti on aika varma, että Renaud Lavillenie on pelattu jättisuosikiksi miesten seipäännielennässä, joten ainakin Kyösti aikoo kylymän viileesti tehdä hänestä ohipelin ja toivoa, että tulee sade ja fransmannin askeleet menevät sekaisin ja hän ei pääse edes aloituskorkeutta. Tuollaiset ohipelit eivät ole tavallista pulliaista varten, vaan niihin vaaditaan munaa lähes yhtä paljon kuin Andrea Pirlolla oli eilisessä rankkipotkukisassa. Siis ihan oikeasti...uh! Kyösti ei edes tykkää italialaisista, mutta Pirlon rankkarin ansiosta Kyöstistä tuli nyt viikon tai parin ajaksi Italian fani! On olemassa takuutähtiä, kuten Cristiano Ronaldo, jotka suorittavat koko ajan huipputasolla, mutta sitten on näitä Pirloja, joiden pää kestää suurissa otteluissa ja jotka johdattavat maansa suuriin saavutuksiin. Kyösti liputtaa nyt Italialle ja sitten kisojen jälkeen taas muille, heh!
Ja nyt saksalainen marssimusiikki soimaan, jibbii! Italian kansallislaulu on muuten ihan vi..n homomainen...
Yleisurheilun EM -filosofointia
3
61
Vastaukset
- non-stop duracell
Tottahan toki sun ennakkojas jo täällä kaivataankin. Myös itellä on toi Trollhättan singlevetona jännityksen kohteena.
Pituushypyssä vois hakea ylläreitä tämän uuden, "nimeä en nyt muista" tyypin kautta. Siis suomalainen nuori pituushyppääjä. Keihäskisassa tullaan näkemään myös varmasti yllättävän kovia kertoimia kun Thorkildsen tähtää jälleen olympialaisiin eikä varmaankaan halua rikkoja paikkojaan em:ssä jos ylipäätänsä osallistuu. Keihäässä suomalaisilla on mahdollisuus pronssille jos Pitkämäen nousukunto jatkuu parilla kolmella metrillä. Sitten siellä on uusi Tshekki-mies sekä virolainen.
Joo mutta Kyösti saa jatkaa analysointia tästä...- lahtelaissika
Jep. Roni Ollikainen hyppäsi 832 ainoastaan 2.2m/s myötätuulessa! Se on ainakin Kyöstin mielestä ylivoimaisesti paras suomalainen yu-suoritus tänä kesänä. Antaa median meuhkata keihäästä, niin Ollikainen saa keskittymisrauhan. Kyösti ei odota Evilältä enää mitään, koska hän taitaa nykyään olla enemmänkin suunsoittaja kuin hyppääjä, mutta jos Ollikainen hyppäisi finaaliin, ja finaalissa tulisi mukava myötätuuli taakse, niin...
- lahtelaissika
Bärkkel, oli pakko palata vielä kerran, koska Sködemeister teki ilmeisen arviointivirheen. Italian national anthem on itse asiassa ihan ok biisi, eikä suinkaan homomainen--Kyösti pikakuunteli sen Juutuubista. Kyösti pyytää anteeksi aiheuttamaansa mielipahaa kaikilta italialaisilta, kuten nykyään on tapana. Kyösti kannattaa Portugalia Espanjaa vastaan välierissä, mutta ei enää olekaan niin varma, kumpi, Sakut vai Italia, pitäisi mennä portugeesejä vastaan finaaliin. Jos Kyöstiltä kysytään mielipidettä ihan viihdytysmielessä, niin finaaliin pitää totta kai saada yksi dominoiva joukkue (Espanja tai Sakut) ja sitten se "yllättäjä" eli vastaiskujoukkue (Portugali). Italia oli dominoiva Englantia vastaan, joten miten mahtaa sen muodonmuutos altavastaajaksi sujua välieriin? Kyösti on näissä kisoissa altavastaajan puolella, eli jos Espanja voittaa välierän, Kyösti toivoo sille vastustajaksi Italian. Jos Sakut voittaa välieränsä, sille pitää saada Portugali vastustajaksi. Espanja -Italia on monen unelmafinaali, mutta Kyösti ei enää tykkää Espanjan jauhannasta, joten hänen mielestään Saksa-Portugali olisi unelmien unelma. Hik, burp ja röyh.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342005Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291052- 69878
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261766Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65752- 14735
- 83688
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213673- 26671