Miksi juutalaisuus on teille niin iso asia, että jaksatte kiistellä siitä viikosta toiseen?
Yksikään teistä ei käsittääkseni ole juutalainen. Kenelläkään ei selvästi ole mitään henkilökohtaista sidettä juutalaisiin. Harva edes tunnistaa katukuvassa juutalaisen. Suomen juutalainen seurakunta on niin pieni ja näkymätön, ettei siitä ole minkäänlaista uhkaa tai epätasapainon aihetta suomalaiselle yhteiskunnalle.
Eräät ovat asettuneet puolustamaan juutalaisuutta.
Johtuuko se holocaustin aiheuttamasta myötätunnosta vai yleisestä etnisten vähemmistöjen puolesta puhumisesta?
Toisille juutalaisuus edustaa jotakin ikivanhaa, hyvin henkistä, mystistä ja vaikeaselkoista, jonka jonkinlaisella tuntemuksella voi osoittaa älykkyyttään ja jopa ylivertaisuuttaan muihin nähden. Etenkin tällä palstalla. Miksi?
Monet suhtautuvat negatiivisesti ja jopa vihamielisesti. Se lienee monilla opittu asenne, joka ei tee siitä yhtään vähemmän vastenmielistä.
Se liittynee ainakin osittain yleiseen muukalaisvihaan. Mutta mistä syntyy ihmisen ajatuksiin tyhjiö, joka pitää täyttää tällaisella vihamielisyydellä? Että on turvauduttava totalitaarisen asennemaailmaan, jossa vihalle etsitään aina sijaiskärsijä. Jossa turvaudutaan aina helpoimpaan ja vähiten älykkyyttä vaativaan reagointitapaan - yhden ainoan, hyvin rajatun vaihtoehdon hyväksymiseen.
Siis kertokaa minulle. Ja perustelkaa kantanne myös. Kansallissosialistisilta sivuilta poimitut iskulauseet eivät minua vakuuta.
Yksikään teistä ei käsittääkseni ole juutalainen. Kenelläkään ei selvästi ole mitään henkilökohtaista sidettä juutalaisiin. Harva edes tunnistaa katukuvassa juutalaisen. Suomen juutalainen seurakunta on niin pieni ja näkymätön, ettei siitä ole minkäänlaista uhkaa tai epätasapainon aihetta suomalaiselle yhteiskunnalle.
Eräät ovat asettuneet puolustamaan juutalaisuutta.
Johtuuko se holocaustin aiheuttamasta myötätunnosta vai yleisestä etnisten vähemmistöjen puolesta puhumisesta?
Toisille juutalaisuus edustaa jotakin ikivanhaa, hyvin henkistä, mystistä ja vaikeaselkoista, jonka jonkinlaisella tuntemuksella voi osoittaa älykkyyttään ja jopa ylivertaisuuttaan muihin nähden. Etenkin tällä palstalla. Miksi?
Monet suhtautuvat negatiivisesti ja jopa vihamielisesti. Se lienee monilla opittu asenne, joka ei tee siitä yhtään vähemmän vastenmielistä.
Se liittynee ainakin osittain yleiseen muukalaisvihaan. Mutta mistä syntyy ihmisen ajatuksiin tyhjiö, joka pitää täyttää tällaisella vihamielisyydellä? Että on turvauduttava totalitaarisen asennemaailmaan, jossa vihalle etsitään aina sijaiskärsijä. Jossa turvaudutaan aina helpoimpaan ja vähiten älykkyyttä vaativaan reagointitapaan - yhden ainoan, hyvin rajatun vaihtoehdon hyväksymiseen.
Siis kertokaa minulle. Ja perustelkaa kantanne myös. Kansallissosialistisilta sivuilta poimitut iskulauseet eivät minua vakuuta.
Vastaukset 23
Vanhimmat
pohjimmiltaan minun vaistoni sanoo että juutalaisissa on jotain hämärää.....
olen ottanut tehtäväksi selvittää tämän löyhkän mikä tästä kansan ryhmästä nousee..
olen vielä alussa.....
samoin arabeissa on vielä enempi hämärää.....
sanoin tämän lohdutukseksi shalomille.... juutalaiset ovat vähän parempia kuin arabit.
En missään tapauksessa vihaa tai halveksi juutalaisia, en todellakaan. He ovat tavallisia ihmisiä kuten me kaikki muutkin, ja heidän uskonsa on yksi muiden joukossa.
Eräs huomio, miksi niin moni juutalaisia sättii on Israelin ulkopolitiikka. Monet ihmiset näyttävän yhdistävän Israelin ja juutalaisuuden samaksi asiaksi, unohtaen samalla kaikkialla maailmassa asuvat juutalaiset. Olen itsekin hyvin kärkkäästi vastaan Israelin politiikkaa, mutta se ei tee minusta kansallissosialistia tai natsia, ei missään nimessä. Tunnustan ehdottomasti myös arabiväestön virheet Lähi-Idässä, enkä hyväksy itsemurhapommittajia!
Israelin valtio hiertää monien mieltä, ja siitä syntyy väkisinkin kiistaa. Enkä usko, että täällä kirjoittelvista kukaan oikeasti mikään uusnatsi on, vaikka sitä leimaa täällä lyödäänkin liian herkästi. Nekin tekstit, jotka avoimesti puolustelevat natsisimia, näkisin vain tahalliseksi provokaatioksi, johon ikävän moni tarttuu.
Tässäpä näkemykseni.
En pidä Israelia arvossa sen harjoittaman miehitys- ja valtionterrori politiikan vuoksi ja koska israelilaiset ovat äänestäneet omat päättäjänsä, en voi kunnioittaa heitä. Sama koskee myös suomalaisa, jenkkejä ja kaikkia muitakin jotka harjoittavat alistavaa ja väkivaltaista käyttäytymismallia.
Miksi et sitten muuta maahan joka ei alista? Luonnon laki on, että joku on vahvempi, joku heikompi. Joskus valtasuhteet muuttuvat ja silloin alistetusta tulee alistaja..ainakin heikomman näkökannalta. Syyttämällä vahvempaa ja terrorisoimalla ei luoda ja vaalita mitään hyvää ja pysyvää. Muslimien viha ja agressio ei tuota ja vaali elämää missään maailmassa. Ehkä siinä on yksi vastaus miksi monet muslimit ympäri maailman kärsivät.
Mistäs tiedät etten olisi jo muuttanutkin muualle? Ja ihan vain pienenä kommervinkkinä sanon, että jos ja kun saan raha-asiani sille mallille, että lähtö on mahdollinen niin painun mahdollisimman kauas koko Suolesta sekä sen vähemmän arvostamistani kansalaisista joita vertaisin loisinkaisiin.
ja erityisesti juutalaisuudesta historian erottamattomana osana. Miksi kiinnostuin? Siksi, että opiskellessa juutalaisuus esimerkiksi uskontona jätettiin opiskelijoitten ominpäin luettavaksi. Juutalaisuus ei ole mikään erillinen osa mistään (länsimaiden aatehistoriassa) eikä muussakaan historiassa.
Mitä sillä muka on merkitystä, ettei ole juutalainen? Mistä antisemitismi muusta johtuu kuin siitä että 'kukaan ei tiedä juutalaisuudesta oikeastaan mitään'..
Kyllä siitä voi tietää ja sitä ymmärtää vaikka ei olekaan juutalainen. Ainakin alkaa ymmärtää paremmin omaa historiaansa ja sitä miksi holokaustista ei paljoa näytettä opitun.
Tuskin täällä kukaan muu paitsi joku, joka on testannut älykkyytensä Tiede-lehden 'laita-ruksi'-testillä, on kiinnostunut esittelemään älykkyyttään..
minulla on aivan henkilökohtainen suhde ei juutalaisuuteen mutta antisemitismiin on ja millaisia merkillisiä ilmauksia se voi saada - Suomessa.
Se jäi sanomatta, että minulle juutalaisuudessa ei ole mitään mystistä. Kabbala on luku erikseen, mutta se tuskin on alue, jonka kautta - jos siitä joku kuvittelee voivansa aloittaa - juutalaisuuteen voi tutustua. Lisäksi muistan Hakehilasta artikkelin aiheesta, jossa sanottiin: Juutalainen voi elää elämänsä ilman kabbalaa ja silti olla kunnon juutalainen (rabbiini Moshe Edelman).
Historiaan, uskontoihin ja kulttuureihin tutustuminen ei vaadi älyllistä 'ylivertaisuutta'. Tuo ilmaisuhan muuten kuullaan täällä useammin juutalaisia vihaavien suusta, he käyttävät sitä lähinnä juutalaisuutta vastaan, yhtenä stereotypiana juutalaisista 'ylimielisinä' ym ym.. *ihmettelee*
Sitähän toi Boborovskikin taitaa just hakea. Et jotkut yrittää osoittaa sen tietävyytensä ja ylivertaisuutensa kertomalla "faktaa" jostain mikä suurelle yleisölle on aika vierasta. Suuntaan tai toiseen väritettynä. Se "fakta" voi olla just vaikka tollasta, et "kaikki juutalaiset on ylimielisiä ja rikkaita välistävetäjiä".
Tai sit tällasella keskustelupalstalla voi kertoilla vaikka mitä, pätee oikein tosissaan, eikä sitä tarvi edes millään tavalla todistaa oikeaksi. Täällä yksikin heppu sanoo olevansa antamassa tietoa juutalaisuudesta mut kertaakaan en ole nähnyt mitään perustetta MISTÄ nää tiedot on peräisin! Sit kun yksi siteeraa Raamattua, tää tuomitsee sen valeeksi. Just näin, siks en viitsi täällä paljon kommentoida.
Mut juutalaisille itselleen juutalaisuus ei ole niin mystistä ja ihmeellistä. Sehän on niille jokapäiväistä elämää ja ne katsoo asioita aivan eri puolelta kuin me. Ne näkee juutalaisuudesta sellasetkin jutut, joita ei missään dokumentoida. Ja se täällä unohdetaan vähän liian helposti.
siis esiinnyit nimimerkillä Boborovski ja poltit käämisi?
Ootko vielä vainoharhainenkin?? Ei mun tarvitse kenenkään nickillä esiintyä. Enkä usko, et täällä on kukaan esiintynyt muutenkaan, joten relaa jo. Kukaan muu ei täällä kyseenalaista toisten olemassaoloa ku sinä, joten pieni vilkaisu peiliin vois olla hyväksi..
tällä foorumilla ei muita vakituisesti vainoharhaisia ole ollut kuin juutalaisten vihaajat. Aika ovelaa esiintyä sekä juutalaisena (ylimielisenä kaikille muille naureskelijana) että hänen/heidän muka hyvänä ystävänä. Minnes Erica katosi? No on monenlaista yrittäjää..
tiedoksi, että meitä on varmaan monta, jotka täällä käydään lueskelemassa teidän juttuja mut kommentoidaan sit, kun tulee stooria, joka iskee kiinni. Mä en ole ikinä tajunnut näitten keskustelupalstojen vainoharhaisuutta. Eli jos ei kommentoi kaiken aikaa niin on heti jonkun viides tai sadas nickki? Vai? Yhtälaillahan sitä vois epäillä, et samalla nickillä kirjoittaa neljä eri ihmistä? Tai ihan mitä vaan! Puhumattakaan sit jos sanoo jotain mikä ei jotain täällä mielytä. Leimautuu välittömästi feikiks. Mä en ole Erica enkä mä ole Bobo, joten jatketaan tästä ihan sillee rauhassa jooko?!
Ja mä kyl kommentoin jo aiemmin tuolla noihin Israel/arabit-juttuihin, et en ihan uusi tyyppi kuitenkaan ole.
mm chatissa (kiusallanikaan en sano keinä). Sullahan aivan erityinen kiinnostus juutalaisuuden vääristelyyn. Mitä sä höpiset?? Tää foorumi on juutalaisuudesta keskustelua varten, ei sitä varten, että kiistellään siitä kuka on kuka. Unohda koko juttu. Se nyt on päivänselvää, että täällä on juutalaisten vihaajia, jotka esiintyvät milloin milläkin nikillä.. Minkäs sille mahtaa. Joskus vaan joku jää housut kintuissa kiikkiin..
lisää vainoharhaa. Siis eiks teille tosiaan tule mieleen, et täällä voi joku olla ihan reilusti omana itsenään??! Mä en tiedä millasta valehtelijoiden klubia te itse edustatte mut mua ei kyllä pahemmin edes kiinnosta! Tällasten juttujen takia nää palstat menee ihan pilalle.
Tarkoitus on tuoda esiin oikeaa tietoa , jota täällä ei todella ole liikaa. Rasistit puhuvat omaa pötyään ja toisinaan juutalaisina esiintyvät ei-juutalaiset myös.
Ja minusta kun sun jutut tuntuu olevan suoraan juutalaisuutta koskevilta sivustoilta. Olen itekin niitä lueskellut ja sieltähän nämä sun tiedot löytyy ihan suoraan, hepreankielistä sanastoa myöten. Helppo leikkiä tietävää?
Ja jos olet tosiaan aihetta opiskellut, niin luulisi et olisit tiennyt juutalaisen uskon perustan olevan Raamatussa. Muinoin juutalaisia jopa sanottiin "Mooseksen uskoisiksi" just siksi. Mä luin nuo Mooseksen kirjat sen jälkeen kun Boborovski niistä mainitsi ja sieltähän ne kaikki säädökset todellakin löytyy. Et ole tainnut koko kirjaa avata, koska siellä mainittiin myös lammas ja härkä, jota sinä väitit pötypuheeksi?! Että et taidakaan olla ainoa, joka täällä jotain tietää.
Mua itseäni kiinnostaa sekä juutalaisuus että arabikulttuuri. Mun veli oli aikoinaan Golanilla ja seurusteli silloin 1,5 vuotta juutalaistytön kanssa. Silloin tuli kyseltyä paljon asioita ja luettua kirjallisuuttakin. Tämä Warda sanoi, et ei-juutalaisilla on ollut kautta aikojen tarve selittää juutalaisille mitä ne on ja mitä ne ei ole ja musta tuntuu, että sä Ateisti yrität täällä just sitä.
Miks täältä on muuten kadonnut joitain ihan asiallisia kannanottoja? En ehtinyt aiemmalla kerralla ku silmäileen ja nyt ne on poissa. Kävikö Ateistin itsetunnolle?
on oikeaakin tietoa . Ei minun kuitenkaan netistä tarvitse tietojani hakea, yli puolet elämästäni on kulunut sellaisten opintojen tai työn parissa joka sivuaa lähi-itää ja juutalaisuutta.
Boborovski väitti että vain lammasta ja härkää sai syödä, se ON pötypuhetta. Boborovski sekoitti sektauksen ja kashrutin, ja suurin piirtein kaiken muunkin.
Totta kai juutalaisuuden perusta on kirjoitettu oppi =tanach =heprealainen raamattu, mutta sitä oppia sovelletaan suullisen opin mukaan = Mishna.
Olen lukenut koko Tooran alkukielellä ja suullisen opin tulkintoja myös. Sitä varten piti opiskella hepreaa, arameaa ja lopulta vielä jiddishiäkin.
Ihmettelen itsekin mihin täältä on hävinnyt kirjoituksia.Minun pyynnöstäni niitä ei ole poistettu.
Mäkin luin ne jutut. Itse asiassa Boborovski ei sotkenut niitä käsitteitä. Sehän jopa totesi et olet oikeassa mutta esitti lisäväitteen, jonka sinä taas kumosit, vaikka se on mainittu sekin Raamatussa. Kysymys oli verestä ja siihen liittyvistä kielloista. Musta tuntui niitä lukiessa, et sä olit vaan päättänyt, et tämä tyyppi on väärässä, etkä miettinyt mitä se oikeasti sanoi. Boborovski ei myöskään väitä, et VAIN lammasta ja härkää saa syödä, koska mainitsi, et on olemassa pitkä lista myös muista kielletyistä ruoka-aineista. Et siis lukenut koko juttua sen enempää ajatuksella, mikä tukee edelleen tuota aiempaa mielikuvaani. Mut ei se mitään, sä saat leikkiä täällä suurta tietäjää. Mä uskon mieluummin niitä juutalaisia, jotka tunnen, koska uskon, et jokaisen kulttuurin paras tietäjä on se, joka sitä kulttuuria edustaa.
Boborovskilta unohtui että possu on treife vaikka kuinka teurastettuna. Sitten hän sanoi "Vanhan Lain mukaan sallitut eläimet ovat lammas ja härkä." Toora sanoo : märehtivät sorkalliset nisäkkäät ovat sallittuja.
Hän myös sanoi että verensyöntikielto on pääasia. Ei ole, koska silloinhan kaikki sektattu ja suolattu liha olisi kasher kun se nimenomaan määritellään useimmissa tapauksissa terefaksi.
Luin koko jutun ajatuksella ja siksi kysyin häneltä asiasta. Omasta mielestäni asiallisesti. Kustakin kulttuurista tietää se joka sitä on opiskellut kuuluipa siihen itse tai ei.
Juutalaisuus ei ole salaoppia, siksi onkin sääli että siitä luullaan niin paljon ja tiedetään niin vähän. Ja vielä: miksi uskot että Boborovski on juutalainen? Voi olla että on, voi olla että ei, emme vain mitenkään voi varmasti tietää.
mä en usko sitä enkä tätä. Mä vaan luen ja yritän ymmärtää mitä tyypit täällä haluaa sanoa. Mua vaan ketuttaa nää ajojahdit tällasilla palstoilla yleisesti ja se, et ihmiset vetää niin hätäsiä johtopäätöksiä.
juuri sinä itse annat aiheen, mitenkä seepra raidoistaan.. jne.. höpö nyt vaan..
toisaalta olen itse yrittänyt korjata vain asiavirheitä jotka ovat ilmeisiä. Enkä tee sitä suuresta riemusta, jos tänne tulisikin juutalainen tai pari oma urakka helpottuisi...
siinä että täällä tuskin on ketään muuta oikeaa juutalaista kuin sinä:-) Täällä olevat keskustelijat ovat barrikaadeillaan ja puhuvat yhdestä asiasta ja vain yhdensuuntaisesti. Ja kommentit jotka ovat ristiriidassa tahi toisin asetettuja kuin mitä kommentoijan kanta on , on heti vastustaja. Unohdetaan se asia että keskustellaan monimuotoisesta ja monelle lopulta täysin vieraasta asiasta. Juutalaisuus on tapetilla todella Israelin politiikan takia. Toiset katsovat sitä uskontolasien läpi ja näkevät Israelissa vain Jumalan esikoiskansan erikoisaseman ja oikeutuksen. Toiset näkevät Israelin nykyisen aseman täysin keinotekoisena ja suurvaltojen aikaansaamana sekasorron pesänä. Nykyään näin ajatteleviin kuulun myös minä. Kun olin nuori ihannoin Israelin olemassaoloa ja olin ihastunut ajatuksiin kibbutseista ja muista kolhooseista joita siellä oli. Nykyään tiedän eivät ne mitään onnenpesiä olleet vaan monet ongelmat pesivät niissä, sillä on ihmisen luonnonvastaista elää sellaisissa kommuuneissa. Lapset yhdessä, miehet yhdessä ja naiset yhdessä. Olen jopa miettinyt ovatko nykyiset ongelmat jopa seurauksena siitä kibbutsi-ajasta. Juutalaisuudesta uskontona olen kiinnostunut yhtä lailla kuin budhalaisuudesta tahi hindulaisuudesta. Kaikki ne ovat vieraita ajatuskulultaan ihmiselle joka on kuitenkin saanut evankelisluterilaisen kasvatuksen Suomessa. Kaikki kolme uskontoa kuten myös Islam ovat huomattavasti vanhempia uskontoja kuin luterilaisuus, ja kaikissa uskonnoissa on sama pohjimmainen ajatus tulla yhdeksi ns. Jumalan kanssa. Jumaluudella on monia nimiä, kuten on uskontojakin.
Se että kautta aikojen on ollut hienoja ihmisiä jotka ovat huutaneet ns. Jumalan puoleen ja puhuneet elämän todellisista viisauksista on uskonsuunta mikä hyvänsä kiinnostaa minua ja siksipä seilaan näillä uskontopalstoilla kuuntelemassa ja katselemassa mitä missäkin sanotaan.
Tämä juutalaispalsta on enimmäkseen kiistaa eipäs--juupas Israelia, joten tämä rupeaa jo aikalailla kyllästyttämään. Itse ajattelen että juutalaisuus on paljon muutakin kuin fyysinen Israel ja sodat siellä. Oma kantani on sen opitun mukainen, että koska juutalaiset hylkäsivät Jeesuksen messiaanaan tappamalla hänet, niin Jeesuksen ennustus toteutui, eli Jerusalemin temppeli tuhottiin vuonna 70 ja sen jälkeen ei enää esikoiskansaa ollut eikä sen pappisjärjestyksestä enää saanut selkoa.Ja maallinen Israel tuhoutui. Se että taivaassa on edelleen Jerusalemin temppeli ja taivainen esikoiskansa ja pappisluokka on taas eri juttu. Tämmöisiä mietteitä, näin äkkisiltään. Taidan vaan olla hiukan myöhässä, kun pihamaa on vaatinut oman osansa. Mansikat ovat makeita, ainakin sokeroituina:-)