Millaisia muistoja teillä on Pilliniemen Juhannuksesta? Tälläinen perinteinen tapahtuma olisi mukava saada elvytettyä Hyvinkäällä.
Pilliniemen Juhannus
29
1425
Vastaukset
- Ei naattikorva
Aamupostissahan tuota menneisyyden haamua on jo väännetty viikkotolkulla.Talkootyöhön perustuvat suuret juhlatapahtumat ei enään toimi, kun kukaan ei tee talkootyötä.Eikä tuo Pilliniemi kaksinen juhlapaikka ollut ja sen voin sanoa todella kokemuksesta.Tulihan siellä käytyä, jos muualle ei ollut mahdollisuutta päästä.
- Pilliniemi
Niin, muistan eräänkin kerran kun siellä korkokengissä kurasessa pellossa käveltiin kun mentiin latoon tanssiin ja yleensä aina satoi. Jos oikein muistan niin siinä ladon pihapiirissä oli huimakelkka jolla sai melkoiset kyydit. En nyt muista oliko siellä mitään muuta ohjelmaa kun ne latotanssit ja se kokon poltto, porukat oli tietysti ympäripäissään. En kyllä kaipaa moista juhlapaikkaa enään takaisin.
- yöäk Pillis
Juu ei tarvita enää mitään Pilliniemeä.
- Tepon Jaakko
Jaaha, taas ovat palstan elämäntapavalittajat olleet aktiivisena asialla. :)
Pilliniemen juhannustapahtuma pitäisi ehdottomasti saada takaisin jo siitäkin syystä ettei tällä paikkakunnalla ole tuona aikana minkäänlaista vastaavaa ohjelmaa tarjolla. Seudun yrittäjät ja kaupunki voisivat osallistua hankkeeseen ja edistää samalla paikallista yhteisöllisyyttä sekä tuoda matkailijoita pidempienkin matkojen takaa. Musiikkia, tanssia, grilliruokaa, juhannussalkoja ja kokkoja.
Suomalaista kesäperinnettä kehiin!- Pillis
Jaahas ja mistä haalit ne artistit jotka juhannukseksi saisi sinne, on meinaan niin kovat palkkiot nykyään heillä, ei kukaan nykyään tule katsomaan jotakin kurtunsoittajaa jossakin rupisen ladon nurkassa. Juhannuksena on suomi pullollaan kesätapahtumia ja toinen toisaan vetävämpiä, siinä loppuisi hyvinkään yrittäjiltä rahat jos sitä alettaisiin elvyttämään. Se on ollutta ja mennyttä aikaa se.
- mikä teitä vaivaa?
"Jaaha, taas ovat palstan elämäntapavalittajat olleet aktiivisena asialla."
Joo ja sitten ihmetellään, kun kansalaisilla on paha olla.
- purutko märkinä?
Ai että, matkailijoita tulisi katsomaan makkaran paistoa ja juhannus salkoja.
Mitähän ihmeen -50 lukua sinäkin vielä elät. Ja oikeinko seudun yrittäjät sinne rahantoivossa? kyllä nykyisin yrittäjätkin viettävät mielummin juhannusta, kuin värjöttelevät tyhjän panttina jossain pusikon laidassa.- Ei naattikorva
Aivan oikein.Kun nuo Pilliniemen juhlat aikoinaan tulivat vuosittaisiksi juhliksi ei Suomalaisilla ollut kesämökkejä kuin muutamilla "ökyillä". Nykyisin kaikki jotka pääsevät lähtevät mökeille juhannuksena, eikä tuollaisiin "kolhoositapahtumiin" enään lähde kuin hipit, jotka menevät notkumaan omiin konsertteihinsa.Tää on todellista nykyaikaa ja museotapahtumia voi pitää erikseen.Osa niistäkin on mielenkiintoisia, mutta ei niissä koko iltaa notkuta.
- antsa787
Ihan samaa mieltä aloittajan kanssa! Kaikilla hyvinkääläisillä, varsinkaan lapsiperheillä ei välttämättä ole omaa mökkiä tai muuta paikkaa viettää juhannusta. Olisi tosi kiva jos hyvä perinne saataisiin elvytettyä uudestaan.
Valittajat ja marsijat saa mun puolesta ihan vapaasti vetäistä herneet nokkiinsa ja painella niille mökeilleen syömään kaviaaria. ;D- Kokko 32 metriä
Ei mitkään juhlat sillain synny että kaikki menee valmiiseen pöytään.Nuokin pilliniemen juhlat oli talkooporukan aikaansaannos.Silloisen maatalousopiston vuosikurssi käytti siihen koko alkuvuoden vapaa-aikansa.Nykyisin siihen ei lähde kukaan ja onko Hyrialla koko kurssimuotoakaan enään.Halukkaat ryhtykööt hakemaan luvat ja sopimukset sekä talkootyön ilot kuukausien ajaksi.Sadevakuutuksille pitää muistaa järkätä rahoitus.Siitä vaan toimeen itse, eikä vetää herneitä nenäänsä jos realistit kertovat nykyajan totuuksia.
- antsa787
Kokko 32 metriä kirjoitti:
Ei mitkään juhlat sillain synny että kaikki menee valmiiseen pöytään.Nuokin pilliniemen juhlat oli talkooporukan aikaansaannos.Silloisen maatalousopiston vuosikurssi käytti siihen koko alkuvuoden vapaa-aikansa.Nykyisin siihen ei lähde kukaan ja onko Hyrialla koko kurssimuotoakaan enään.Halukkaat ryhtykööt hakemaan luvat ja sopimukset sekä talkootyön ilot kuukausien ajaksi.Sadevakuutuksille pitää muistaa järkätä rahoitus.Siitä vaan toimeen itse, eikä vetää herneitä nenäänsä jos realistit kertovat nykyajan totuuksia.
Eipä täällä mitään nykyajan totuuksia ole allekirjoittaneen mielestä kerrottu. Jollakulla ammattinarisijalla vain sattuu olemaan huono päivä.
- kuollut ja kuopattu
antsa787 kirjoitti:
Eipä täällä mitään nykyajan totuuksia ole allekirjoittaneen mielestä kerrottu. Jollakulla ammattinarisijalla vain sattuu olemaan huono päivä.
"antsa 787", siitä sitten vaan keräämään talkooporukkaa kasaan, ja järjestämään juhannusjuhlaa Pilliniemeen. Ethän sinä voi olla niin tyhmä, että sormia napsauttamalla vaan kekkerit on pystyssä. Talkoot tarkoittaa samaa kuin ilmainen työ, mistä luulet sellaisen sakin löytyvän. Kukaan ei mitään tee jos ei makseta, ja hyvin.
- Juhannus.......
Tuolla oli aikanaan ainakin paljon porukkaa. Hyvinkäällä ei nykyisin juuri ole tapahtumia. Pilliniemen Juhannus oli vuosittainen perinteinen iso tapahtuma, joka kokosi Hyvinkääläiset ja lähipaikkakuntalaiset yhteen. Moni tuli katsomaan Suomen korkeinta kokkoa. Kyllä tanssilavoille artisteja saadaan ja juhannustanssit ovat suosittuja muutenkin. Hyvinkäältä löytyy lisäksi nuorille monia paikallisia bändejä, joista saisi esiintyjiä mukaan tapahtumaan. Nykyisin vaihtoehtona on vain Sääksin seurakunnan juhannus ja muutama auki oleva ravintola. Pilliniemessä viihtyivät niin nuoret, kun vanhat.
- Anonyymi
Nyt on Hyvinkäällä tapahtumia. Viime vkl oli Steel festarit, kohta Rock festarit ,Red karpetti, ym toritapahtumia,Suurmarkkinoita unohtamatta. Jokaiselle jotakin ,turha valittaa ettei Hyvinkäällä tapahdu mitään.
- ent. eloveena
Latotanssit oli hienot! Saksalainen motoristikin oli poikennut Pilliniemeen ja tuli hakemaan tanssiin. Oli silmät pyöreinä kun viattoman näköinen Eloveena-tyttö kaivoi taskumatin veskastaan ja tarjosi votkahuikkaa :). Ei kelvannut ei.
Minulle on esiintyjistä jäänyt mieleen Tuulikki Eloranta, pitääkin töissä vilkasta sitä Aamupostia, jos siinä olisi muisteluja muistakin.
Köydenvetoa oli ainakin Vantaan yli (jos oikein muistan).
Bussikin kuljetti ihmisiä moneen kertaan juhlapaikalle. - mennyt on mennyttä
Se ei vaan kuulkaa aika käänny takaisinpäin, joten jos se jonkun muistoissa hienolta tuntui, niin se oli silloin. Nyt on nyt, ei ne vanhat jutut oikeesti päiviy., Jos tapahtumalla olisi ollut kantopohjaa, niin ei se olisi koskaan loppunutkaan.
- kumminäenniieimuukka
Kai niitä muistella saa? Tämä "keskustelu" täällä on todella outoa, joillakin ihmisillä (ehkä tosielämässä eivät saa suutaan auki?) on kamala tarve lytätä ihmisiä. Anna ihmisten muistella, jos sua ei kiinnosta, älä lue.
Mene ajelemaan vaikka Willan hisseillä edestakasin ja istumaan nuorison kanssa rappusilla ja räkimään....ellet sitten olekin joku Jonne? - mennyt on mennyttä
Muistelua se on tuo arvostelukin. Jos joku sanoo, että mennyt on mennyttä, niin mikä sinä olet sitä arvostelemaan.
Mitä keskustelua se on, jos yksi sanoo jotain ja kaikki komppaa, ovat samaa mieltä.
Tuossakin oli aivan selvä mielipide. Jos tapahtumalla olisi ollut kantopohjaa, niin se perinne jatkuisi vieläkin.
Onko tuollainen totuus, niin vastenmielistä lukea, rikkooko se jotain muistelun sääntöjä ?
Nyt minä sanon yhtä "rakenravalla" taválla sinulle. Mene itse ajelemaan hisseillä, kerran mieleesi tulikin. Räkimään en kehoita, koska se vaikuttaa jo muidenkin viihtyvyyteen. - Hyvää faktaa
Viime perjantain Aamupostissa oli aiheesta kokosivun juttu, jossa haastateltiin mm. juhlien turvajärjestelyistä vastannutta henkilöä joka myös toimi opettajana maatalousopistossa.Maatalousopiston opiskelijat nuo juhlat järjestivät.Siitä jutusta selviää kaikille juhlien pitämisen realistinen mahdollisuus / mahdottomuus. Juhlapaikkakin on täynnä erilaisia rakennelmia minkä jokainen voi todeta ohi ajaessaan.
- Kokkopaikka.....
Kovin on vähissä Hyvinkään lähistön juhannustapahtumat ja kokot, jos seurakunnalla on ainoa Sääksissä.. Moni haluaisi Juhannuksena varmasti juhlapaikan, jossa voi myös nauttia alkoholia..
- solen.
Kuppilat on auki juhannuksena mene sinne nauttimaan alkomahoolia. Jos kaipaat luonnonhelmaan, käyskentele kukkakedolla, päivänkakkara suupielessä.
- ilman viinaa vaan
"nauttia alkoholia" Se on nähty mitä "nauttiminen" ulkoolosuhteissa on. Täyskännissä toikkaroidaan ja lopulta oksentelun jälkeen sammutaan, muitten riesaksi.
Alaikäisiä sitten vapaaehtoiset ensihoitajat elvyttää ja vie selviämispaikkoihin toipumaan. Muut sitten poliisikyydillä putkaan. Se siitä "nauttimisesta" - olluttajamennyttä
Muistoja on paljon, ihan mukavia.
Pilliniemen juhannusjuhlat hiipuivat siihen, kun entinen Pienviljelysneuvojaopisto/maaseutuopisto muutettiin ammattikouluksi eli toisen asteen oppilaitokseksi. Koululaiset ovat kesällä lomalla eivätkä juhannusjuhlia järjestämässä ja toteuttamassa. Pilliniemen juhannusjuhla vaati valtavat vapaaehtoistyömäärän, pelkästään yli 30-metrisen kokon rakentaminen.
Ohjelmaa oli varsionkin aiempina vuosina paljon. Näytelmäkatkelmat Seitsemästä veljeksestä, tanhuesitykset, köydenveto Vantaan yli, erilaiset kilpailut. Sekä latotanssit.
Juhla veti todella paljon väkeä.
Tanssilatoa ei enää ole, koska pahanpekijät polttivat sen jo vuosia sitten.
Mutta jos elvytyshaluja on, niin siitä vain tiedustelemaan juhlapaikkaa Hyrialta ja suunnitelmia laatimaan. Kyllä minäkin sinne juhliin tulen, jos ilmoja pitelee! - Oikia Jussi
Se vain tuo tanhuaminen on tärkiää juhannusjuhlissa, ja seittemän veljeksen mölinät myös.
- aamu...
Minulla on mukavia muistoja. Keskenkasvuisena pikkulikkana piti tietenkin notkua porukan jatkeena, aamuun saakka. Ja se kokko, oli hieno, voi veljet.
- Valmis pöytä
Samanlaiset on viestit olleet 2 vuotta sitten kuin tänäänkin. Talkootyö ei ole näinä kahtena vuotena kelvannut kenellekään, vaan odotellaan jos ne toiset tekisi.....
- P-niemi 10 pistettä
Näyttäis selvästi osa jengiä kaipaavan Pilliniemen juhannusta takaisin. Jotkut kirjoitteli tässä kuraisesta pellosta korkokenkien kanssa yms. porukka ympäripäissään pitkin pusikkoja jne. No mutta hei tällainenhan on se perinteinen Härmäläinen Suomalainen juhannus. Pilliniemi takaisin on mielipiteeni.
- Anonyymi
Eilen ainakin Pilliniemessä oli väkeä runsain määrin katsomassa, kun opiston lehmät pääsivät laitumelle. Ei haitannut kura eikä korkokengät, ketään ei maannut ojissa. Tilausta kesäjuhlalle maalaismaisemassa tuntuu olevan, mutta järjestäjistä on puutetta.
- Anonyymi
Kohta joku varmaankin haluaa Pilliniemen joulun uutena tapahtumana. Kaupungin omaisuutta jakava ryhmittymä antanee arvonnassa jollekin onnekkaalle tontin Pilliniemen ja hangonradan väliseltä alueelta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3287925Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662216- 1771886
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit01720epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161452- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91291Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181731260RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601230Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411101