Näin kirjoittaa blogissaan 7.6.2012 Perus-nuori Teemu Lahtinen: " Olin viime viikolla Tanskassa pohjoismaisessa ystävyyskaupunkikokouksessa ja havaitsin että ruotsin kielestä ei ole hyötyä siinä yhteisössä. Virkamiesruotsini ei riittänyt tansakalaisten esityksen ymmärtämiseen eikä riittänyt matkassa olleiden suomenruotsalaistenkaan äidinkieli!!! Islantilaisetkin kommunikoivat englanniksi muiden kanssa. Yhteinen lopputulema oli, muistaakseni norjalaisen sanomana, "We need to do something to this language problem!" Myös Suomessa meidän pitää reagoida muuttuneeseen maailmaan ja luopua kansalliseksi rasitteeksi muodostuneesta pakkoruotsista."
Näin Teemu Lahtinen kirjoittaa ja hienosti kirjoittaakin!
Nuorissa on tulevaisuus! Perus-nuoret, Kokoomusnuoret, Keskustanuoret ja Nuoret Vihreät sen jo ymmärtävät, pakkosuomenruotsi on täysin turhaa, ajan, resurssien ja rahan tuhlaamista ja menneisyydessä elämistä, ei enää nyky päivää!
Ruotsin kieli ei ole avain pohjoismaiseen yhteistyöhön!
26
124
Vastaukset
- 22
Noin kirjoittaa Teemu Lahtinen, joka on yksi niistä kahdeksasta persusta jotka muodostavat vankan enemmistön Suomalaisuuden liiton kymmenjäsenisessä hallituksessa. Lahtinen tunnetaan myös IKL:n perinnettä jatkavan Suomen Sisun aktiivijäsenenä. Lahtinen oli myös takavuosina mukana siinä projektissa, jonka puitteissa vuonna 1944 fasistisena järjestönä lakkautettu IKL perustettiin uudestaan. Tämä projekti on vähitellen hiipunut ja siihen osallistuneet satsaavat nykyisin siihen kotimaisen äärioikeiston ydinjoukkoon, joka koostuu Suomen Sisusta, Suomalaisuuden liitosta ja persujen halla-aholaisesta siivestä.
- C.E.
"Noin kirjoittaa Teemu Lahtinen, joka on yksi niistä kahdeksasta persusta jotka muodostavat vankan enemmistön Suomalaisuuden liiton kymmenjäsenisessä hallituksessa. "
Tärkeintä ei siis olekaan mitä sanoo, vaan se kuka sanoo. Ja sen perusteella lukematta mielipidettä se voidaan suoraan lytätä?
Kai muuten tiesit, että ennen kuin Suomi aloitti Saksan kanssa aseveljeyden, niin siihen asti lähes kaikki Suomen kansallissosialistit olivat olleet ruotsinkielisiä. - 22
C.E. kirjoitti:
"Noin kirjoittaa Teemu Lahtinen, joka on yksi niistä kahdeksasta persusta jotka muodostavat vankan enemmistön Suomalaisuuden liiton kymmenjäsenisessä hallituksessa. "
Tärkeintä ei siis olekaan mitä sanoo, vaan se kuka sanoo. Ja sen perusteella lukematta mielipidettä se voidaan suoraan lytätä?
Kai muuten tiesit, että ennen kuin Suomi aloitti Saksan kanssa aseveljeyden, niin siihen asti lähes kaikki Suomen kansallissosialistit olivat olleet ruotsinkielisiä.Tuo ei pidä paikkaansa. 1930-luvulla Suomessa toimi useita kilpailevia kansallissosialistisia pikkupuolueita ja ryhmiä, jotka kaikki toimivat vain suomeksi paitsi Arvi Kalstan johtama Suomen Kansan Järjestö eli SKJ, jossa oli mukana myös ruotsinkielisiä ja jonka perusasenne kaksikelisyyteen oli myönteinen, toisin kuin IKL:n. Kansallissosialistiset minipuolueet eivät koskaan saaneet edes yhtä kansanedustajaa valituksi lähinnä siitä syystä että Suomessa äärioikeiston kenttää hallitsi täysin hegemonisesti IKL, joka ei ideologialtaan ollut kansallissosialistinen vaan selkeän fasistinen. IKL suhtautui Natsi-Saksaan tietenkin hyvin myönteisesti, mutta sen merkittävin ideologinen esikuva löytyi Mussolinin Italiasta pikemminkin kuin Saksasta.
Lapuanliikkeessä oli mukana väkeä myös RKP:n oikealta laidalta, vaikka suurin osa RKP:stä suhtautuikin siihen kielteisesti. Kun Lapuanliike vuonna 1932 lakkautettiin ja sen tilalle alettiin perustaa IKL:ää, jotkut ruotsinkielisetkin olivat aluksi kiinnostuneita projektista, kunnes ilmeni että IKL ryhtyisi ajamaan virallista yksikielisyyttä, jolloin kaikki ruotsinkieliset ja ne suomenkieliset jotka olivat kaksikielisyyden kannalla vetäytyivät siitä. IKL:llälle perustettiin kaksikielinen kilpailija nimellä Isänmaallinen kansanpuolue (IKP), mutta se jäi lyhytikäiseksi. - C.E.
22 kirjoitti:
Tuo ei pidä paikkaansa. 1930-luvulla Suomessa toimi useita kilpailevia kansallissosialistisia pikkupuolueita ja ryhmiä, jotka kaikki toimivat vain suomeksi paitsi Arvi Kalstan johtama Suomen Kansan Järjestö eli SKJ, jossa oli mukana myös ruotsinkielisiä ja jonka perusasenne kaksikelisyyteen oli myönteinen, toisin kuin IKL:n. Kansallissosialistiset minipuolueet eivät koskaan saaneet edes yhtä kansanedustajaa valituksi lähinnä siitä syystä että Suomessa äärioikeiston kenttää hallitsi täysin hegemonisesti IKL, joka ei ideologialtaan ollut kansallissosialistinen vaan selkeän fasistinen. IKL suhtautui Natsi-Saksaan tietenkin hyvin myönteisesti, mutta sen merkittävin ideologinen esikuva löytyi Mussolinin Italiasta pikemminkin kuin Saksasta.
Lapuanliikkeessä oli mukana väkeä myös RKP:n oikealta laidalta, vaikka suurin osa RKP:stä suhtautuikin siihen kielteisesti. Kun Lapuanliike vuonna 1932 lakkautettiin ja sen tilalle alettiin perustaa IKL:ää, jotkut ruotsinkielisetkin olivat aluksi kiinnostuneita projektista, kunnes ilmeni että IKL ryhtyisi ajamaan virallista yksikielisyyttä, jolloin kaikki ruotsinkieliset ja ne suomenkieliset jotka olivat kaksikielisyyden kannalla vetäytyivät siitä. IKL:llälle perustettiin kaksikielinen kilpailija nimellä Isänmaallinen kansanpuolue (IKP), mutta se jäi lyhytikäiseksi."1930-luvulla Suomessa toimi useita kilpailevia kansallissosialistisia pikkupuolueita ja ryhmiä, jotka kaikki toimivat vain suomeksi paitsi Arvi Kalstan johtama Suomen Kansan Järjestö eli SKJ, jossa oli mukana myös ruotsinkielisiä ja jonka perusasenne kaksikelisyyteen oli myönteinen, toisin kuin IKL:n."
En puhunut puolueista ja näitä kannattavista, vaan henkilöistä jotka olivat aidosti saksalaisen natsismin kannattajia. Käytännössä Suomesta juurikaan löytynyt kuin ruotsinkielisiä natsismin kannattajia ennen aseveljeyttä, sillä näiden rotuopit karkoittivat hyvin suomenkieliset, ja toisaalta kiehtoivat erityisesti juuri ruotsinkielisiä. Tietenkään kaikki eivät olleet ruotsinkielisiä, vaan oli kannattajissa myös näitä suomenkielisiä akateemisia, jotka olivat opiskelleet Saksassa ja sitä kautta tutustuneet aatteeseen.
"IKL suhtautui Natsi-Saksaan tietenkin hyvin myönteisesti, mutta sen merkittävin ideologinen esikuva löytyi Mussolinin Italiasta pikemminkin kuin Saksasta. "
Vasta myöhemmin, oikeastaan kun ideologisesti kansallissosialismilla ja fasismilla ei ole kovin paljoa yhteistä, ja tiettävästi monet IKL:n jäsenet suhtautuivat varsin varautuneesti Hitleriin, ennen aseveljeyttä, jolloin kaikki tietenkin muuttui.
Mielenkiintoista tämä sinun intosi pyöriä pakkoruotsikysymyksen osalta historian kellareissa, vaikka kysymys ei ole menneisyyden tapahtumista, vaan tulevaisuuden ratkaisusta ja siihen liittyvästä asiasta, johon historialliset kysymykset ovat vain yksi taustatekijä, joiden perusteella ei voi tehdä päätöstä mihinkään suuntaan. - Oikein!
C.E. kirjoitti:
"Noin kirjoittaa Teemu Lahtinen, joka on yksi niistä kahdeksasta persusta jotka muodostavat vankan enemmistön Suomalaisuuden liiton kymmenjäsenisessä hallituksessa. "
Tärkeintä ei siis olekaan mitä sanoo, vaan se kuka sanoo. Ja sen perusteella lukematta mielipidettä se voidaan suoraan lytätä?
Kai muuten tiesit, että ennen kuin Suomi aloitti Saksan kanssa aseveljeyden, niin siihen asti lähes kaikki Suomen kansallissosialistit olivat olleet ruotsinkielisiä.Surusvekojen raukkamaiseen väittelytaktiikkaan kuuluu ad hominem-hyökkäykset.
Eli kun ei löydetä henkilön argumenteista vikaa, niin hyökätään itse henkilöä vastaan.
Kyse on versio vanhasta svekoväitteestä, että pakkoruotsin vastustus on surujen vihaamista. Siten vihjataan vastustajien olevan huonoja ihmisiä, jopa rasisteja!
Surusvekot ovat aina jostain ihmeen syystä aliarvioineet suomalaisten ymmärryksen, vaikka PISA-testitkin osoittavat suomalaisten olevan fiksumpia kuin he. - 22
C.E. kirjoitti:
"1930-luvulla Suomessa toimi useita kilpailevia kansallissosialistisia pikkupuolueita ja ryhmiä, jotka kaikki toimivat vain suomeksi paitsi Arvi Kalstan johtama Suomen Kansan Järjestö eli SKJ, jossa oli mukana myös ruotsinkielisiä ja jonka perusasenne kaksikelisyyteen oli myönteinen, toisin kuin IKL:n."
En puhunut puolueista ja näitä kannattavista, vaan henkilöistä jotka olivat aidosti saksalaisen natsismin kannattajia. Käytännössä Suomesta juurikaan löytynyt kuin ruotsinkielisiä natsismin kannattajia ennen aseveljeyttä, sillä näiden rotuopit karkoittivat hyvin suomenkieliset, ja toisaalta kiehtoivat erityisesti juuri ruotsinkielisiä. Tietenkään kaikki eivät olleet ruotsinkielisiä, vaan oli kannattajissa myös näitä suomenkielisiä akateemisia, jotka olivat opiskelleet Saksassa ja sitä kautta tutustuneet aatteeseen.
"IKL suhtautui Natsi-Saksaan tietenkin hyvin myönteisesti, mutta sen merkittävin ideologinen esikuva löytyi Mussolinin Italiasta pikemminkin kuin Saksasta. "
Vasta myöhemmin, oikeastaan kun ideologisesti kansallissosialismilla ja fasismilla ei ole kovin paljoa yhteistä, ja tiettävästi monet IKL:n jäsenet suhtautuivat varsin varautuneesti Hitleriin, ennen aseveljeyttä, jolloin kaikki tietenkin muuttui.
Mielenkiintoista tämä sinun intosi pyöriä pakkoruotsikysymyksen osalta historian kellareissa, vaikka kysymys ei ole menneisyyden tapahtumista, vaan tulevaisuuden ratkaisusta ja siihen liittyvästä asiasta, johon historialliset kysymykset ovat vain yksi taustatekijä, joiden perusteella ei voi tehdä päätöstä mihinkään suuntaan.Kiistätkö siis sen seikan että Kalstan johtama Suomen Kansan Järjestö edusti täysin yksiselitteisesti saksalaistyyppistä natsismia? SKJ oli kaksikielinen ja siinä oli mukana suomenruotsalaisia, mutta ainakin minun tietääkseni enemmistö sen jäsenistä oli suomenkielisiä. Kalstan merkittävin kilpailija kansallissosialismin alalla 30-luvun Suomessa oli Yrjö Ruutu, jolla oli oma kansallissosialistinen puolueensa. Ruutu edusti jo lähtokohtaisesti vasemmistolaisempaa versiota kansallissosialismista kuin Hitler ja hän otti vähitellen yhä enemmän etäisyyttä Natsi-Saksaan, nimesi puolueensa uudestaan "suomalaissosialistiseksi" ja lopulta, pettyneenä vuoden 1936 eduskuntavaalien huonoon tulokseen, fuusioi puolueensa vuonna 1937 osaksi SDP:tä, jossa hänet ja hänen kannattajansa otettiin avosylin vastaan. Osalle "ruutulaisista" oli SDP:hen liittyminen jo hieman liikaa, joten heitä siirtyi myös muihin kansallissosialistisiin pienryhmiin.
Tiedän hyvin että ruotsinkieliset olivat 30-luvun kansallissosialistisissa pienryhmissä suhteellisen vahvasti yliedustettuina, pitkälti siksi että he eivät voineet liittyä IKL:ään sen omaksuman yksikielisyyslinjan vuoksi. En voi kuitenkaan sen perusteella mitä tuosta aiheesta tiedän millään tavalla pitää uskottavana että ruotsinkielisten osuus 30-luvun Suomen kansallisosialistisissa pienryhmissä olisi noussut edes 50%:iin. Eiväthän ruotsinkieliset olleet edes Kalstan SKJ:ssä enemmistönä, vaikka se selvästi olikin se natsiryhmittymä jossa ruotsinkielisiä oli suhteessa eniten. - niihkö
22 kirjoitti:
Tuo ei pidä paikkaansa. 1930-luvulla Suomessa toimi useita kilpailevia kansallissosialistisia pikkupuolueita ja ryhmiä, jotka kaikki toimivat vain suomeksi paitsi Arvi Kalstan johtama Suomen Kansan Järjestö eli SKJ, jossa oli mukana myös ruotsinkielisiä ja jonka perusasenne kaksikelisyyteen oli myönteinen, toisin kuin IKL:n. Kansallissosialistiset minipuolueet eivät koskaan saaneet edes yhtä kansanedustajaa valituksi lähinnä siitä syystä että Suomessa äärioikeiston kenttää hallitsi täysin hegemonisesti IKL, joka ei ideologialtaan ollut kansallissosialistinen vaan selkeän fasistinen. IKL suhtautui Natsi-Saksaan tietenkin hyvin myönteisesti, mutta sen merkittävin ideologinen esikuva löytyi Mussolinin Italiasta pikemminkin kuin Saksasta.
Lapuanliikkeessä oli mukana väkeä myös RKP:n oikealta laidalta, vaikka suurin osa RKP:stä suhtautuikin siihen kielteisesti. Kun Lapuanliike vuonna 1932 lakkautettiin ja sen tilalle alettiin perustaa IKL:ää, jotkut ruotsinkielisetkin olivat aluksi kiinnostuneita projektista, kunnes ilmeni että IKL ryhtyisi ajamaan virallista yksikielisyyttä, jolloin kaikki ruotsinkieliset ja ne suomenkieliset jotka olivat kaksikielisyyden kannalla vetäytyivät siitä. IKL:llälle perustettiin kaksikielinen kilpailija nimellä Isänmaallinen kansanpuolue (IKP), mutta se jäi lyhytikäiseksi.Ja RKP se jakeli vaan Freudenthal-mitalleja tietysti ilman että asiaan liittyi rotubiologia, niinkö. Kansallismielisillä oli kyllä ihan riittävästi ruotsinkielisiäkin voimia. Esimerkiksi kansallismielinen kustantamo Vasara oli täysin von Hertzenin ja Jalanderin käsissä. Syy siihen miksi mitään ruotsinkielistä kansallismielistä puoluetta RKP:n lisäksi ei ollut oli juuri se että enemmistö rasisti svekoista kuului RKP:hen. Tiedän että tätä on rajallisena ihmisenä vaikea käsittää. RKP suhtautui myönteisesti kaikkeen suomalaista yhteiskuntaa horjuttavaan koska kuvitteli että siitä syntyy tilanne jossa Freudenthalin oppien mukainen vuoden 1918 työ "viedään loppuun".
- etteenpän
22 kirjoitti:
Kiistätkö siis sen seikan että Kalstan johtama Suomen Kansan Järjestö edusti täysin yksiselitteisesti saksalaistyyppistä natsismia? SKJ oli kaksikielinen ja siinä oli mukana suomenruotsalaisia, mutta ainakin minun tietääkseni enemmistö sen jäsenistä oli suomenkielisiä. Kalstan merkittävin kilpailija kansallissosialismin alalla 30-luvun Suomessa oli Yrjö Ruutu, jolla oli oma kansallissosialistinen puolueensa. Ruutu edusti jo lähtokohtaisesti vasemmistolaisempaa versiota kansallissosialismista kuin Hitler ja hän otti vähitellen yhä enemmän etäisyyttä Natsi-Saksaan, nimesi puolueensa uudestaan "suomalaissosialistiseksi" ja lopulta, pettyneenä vuoden 1936 eduskuntavaalien huonoon tulokseen, fuusioi puolueensa vuonna 1937 osaksi SDP:tä, jossa hänet ja hänen kannattajansa otettiin avosylin vastaan. Osalle "ruutulaisista" oli SDP:hen liittyminen jo hieman liikaa, joten heitä siirtyi myös muihin kansallissosialistisiin pienryhmiin.
Tiedän hyvin että ruotsinkieliset olivat 30-luvun kansallissosialistisissa pienryhmissä suhteellisen vahvasti yliedustettuina, pitkälti siksi että he eivät voineet liittyä IKL:ään sen omaksuman yksikielisyyslinjan vuoksi. En voi kuitenkaan sen perusteella mitä tuosta aiheesta tiedän millään tavalla pitää uskottavana että ruotsinkielisten osuus 30-luvun Suomen kansallisosialistisissa pienryhmissä olisi noussut edes 50%:iin. Eiväthän ruotsinkieliset olleet edes Kalstan SKJ:ssä enemmistönä, vaikka se selvästi olikin se natsiryhmittymä jossa ruotsinkielisiä oli suhteessa eniten.Ja kiistätkö sinä ettei Freudenthal pitännyt suomalaisia, virolaisia ja unkarilaisia ihmisinä. Nooh kiistätpä tietysti joten turha jatkaa. Freudenthal ja muut ruotsinkieliset toivat käsitteen "rotu" suomenkielisten tietoisuuteen. Tämä on fakta. Freudenthalin, Lillen ja muiden täällä riehuvien rotuspesialistien mielestä unkarilaiset, suomalaiset ja virolaiset kuuluivat alempaan ugri rotuun ja olivat aasialaisia villejä. Tätäkään et pysty kieltämään. Unkarilaiset toki oppi rotukäsitteen enemmin kuin me tai virolaiset mutta sielläkin se oli lähinnä germaanista kieltä puhuvien itävaltalaisten esittelemä.
- ja svekkuli
Se jaksaa ihannoida välirauhansopimusta ja muita ruotsalaistaustaisen Vladimir Uljanovin perustaman Neuvostoliiton saavutuksia. Kiihottaako sinua myös raa'at murhat joita slaavilainen työväki teki "heimoveljesi" käskystä. Soo soo soo mitähän Mannerheimkin tuosta sanoisi.
- C.e.
22 kirjoitti:
Kiistätkö siis sen seikan että Kalstan johtama Suomen Kansan Järjestö edusti täysin yksiselitteisesti saksalaistyyppistä natsismia? SKJ oli kaksikielinen ja siinä oli mukana suomenruotsalaisia, mutta ainakin minun tietääkseni enemmistö sen jäsenistä oli suomenkielisiä. Kalstan merkittävin kilpailija kansallissosialismin alalla 30-luvun Suomessa oli Yrjö Ruutu, jolla oli oma kansallissosialistinen puolueensa. Ruutu edusti jo lähtokohtaisesti vasemmistolaisempaa versiota kansallissosialismista kuin Hitler ja hän otti vähitellen yhä enemmän etäisyyttä Natsi-Saksaan, nimesi puolueensa uudestaan "suomalaissosialistiseksi" ja lopulta, pettyneenä vuoden 1936 eduskuntavaalien huonoon tulokseen, fuusioi puolueensa vuonna 1937 osaksi SDP:tä, jossa hänet ja hänen kannattajansa otettiin avosylin vastaan. Osalle "ruutulaisista" oli SDP:hen liittyminen jo hieman liikaa, joten heitä siirtyi myös muihin kansallissosialistisiin pienryhmiin.
Tiedän hyvin että ruotsinkieliset olivat 30-luvun kansallissosialistisissa pienryhmissä suhteellisen vahvasti yliedustettuina, pitkälti siksi että he eivät voineet liittyä IKL:ään sen omaksuman yksikielisyyslinjan vuoksi. En voi kuitenkaan sen perusteella mitä tuosta aiheesta tiedän millään tavalla pitää uskottavana että ruotsinkielisten osuus 30-luvun Suomen kansallisosialistisissa pienryhmissä olisi noussut edes 50%:iin. Eiväthän ruotsinkieliset olleet edes Kalstan SKJ:ssä enemmistönä, vaikka se selvästi olikin se natsiryhmittymä jossa ruotsinkielisiä oli suhteessa eniten.Sanoin että suurin osa saksalaismielisistä Suomen natseista oli ruotsinkielisiä, en puhunut mitään puolueista tai vastaavista organisaatioista, vaan henkilökohtaisen vakaumuksen omaavista. Onko luetun ymmärtäminen vaikeaa?
On useamman kerran aatehistoriallisesti tutkittu, ja havaittu ettei suomenkielisiä natseja juuri ollut, ennen kuin vasta aseveljeyden jälkeen. Syyt johtuivat useista syistä, kuten siitä etteivät suomenkielisten äärioikeistolaisten välit olleet hyvät Saksaan IKL:n dominoinnin takia, vaan esikuva oli puhtaasti Italian fasismi.
Samoin näillä kielisotaan liittyneillä rotuopeilla, jotka myöhemmin Saksassa nousivat arvoon arvaamattomaan, oli erilainen suhtautumistapa itäbalttilaisiin suomenkielisiin kuin pohjoista rotua mielestään edustaviin ruotsinkielisiin, se taas houkutteli tietenkin eri lailla suomenkielisiä kuin ruotsinkielisiä kansallissosialismiin.
No Suomalaiset tiedemiehet saivat tietenkin myöhemmin läpi oman länsibalttilaisen rodun, ja sotaonnen käännyttyä ei ollut enää rodulla väliä kunhan kivääri pysyi kädessä.
Jotenkin näyttää ettet ymmärrä peruseroa näiden äärioikeistoideologioiden välillä, eli näistä vain hyvin konservatiivista korporationismia edustava fasismi oli oikea poliittinen ideologia, jonka pääpaino oli nationalismissa ja kommunismin vastustamisessa jota vastaan taistelemaan se oli aikanaan luotu ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Kansallissosialismi ei ole oikea poliittinen ideologia, vaan eräänlainen ryväs erilaisia nationalistisia, häpeärauhaan liittyviä militaristisia, mystisiä yli-ihmis- ja rotuoppeja, oppeja Saksan asemasta maailman keskuksena tuhatvuotisena valtakuntana, eräitä vasemmistolaisia kansan hyvinvointiin liittyviä suuntauksia, naturalismin ja kansallisromantiikan ihannointia, modernisaatio ja tehokkuusideologiaa jne. Tämä kaikki alistettuna yhden johtajan ja puolueen kulttimaisen päätäntävallan alle. Joten on varmaankin mahdollista että kansallissosialismista on ollut olemassa erilaisia versioita eri aikoina.
Mutta selitäs nyt mitä tekemistä jollain IKL:n toiminnalla vajaan sadan vuoden takaa on nykypäivän pyrkimysten saada aikaan kielivapaus opintojen suhteen.
En näe tätä yhteyttä, joten joko motiivisi haututua itse, ja yrittää kiskoa keskustelu mukaan samaan menneisyyden suonsilmään on joko keskustelun tahallinen ja mustamaalava harhaanjohtaminen tai sitten et ymmärrä mistä tässä kielikeskustelussa on kyse.
Voi tietenkin olla että halua keskustella vain silloin kun tunnet olevasi turvassa, eli vedät keskustelun tutulle historian alueelle.
Toisaalta voidaan kysyä, miksi otat kantaa jos jo nykypäivän ongelmista keskusteleminen ilman jotain IKL:ää ottaa noin lujille, puhumattakaan siitä, että puhuttaisiin tulevaisuuden ratkaisuista. - lbj
C.e. kirjoitti:
Sanoin että suurin osa saksalaismielisistä Suomen natseista oli ruotsinkielisiä, en puhunut mitään puolueista tai vastaavista organisaatioista, vaan henkilökohtaisen vakaumuksen omaavista. Onko luetun ymmärtäminen vaikeaa?
On useamman kerran aatehistoriallisesti tutkittu, ja havaittu ettei suomenkielisiä natseja juuri ollut, ennen kuin vasta aseveljeyden jälkeen. Syyt johtuivat useista syistä, kuten siitä etteivät suomenkielisten äärioikeistolaisten välit olleet hyvät Saksaan IKL:n dominoinnin takia, vaan esikuva oli puhtaasti Italian fasismi.
Samoin näillä kielisotaan liittyneillä rotuopeilla, jotka myöhemmin Saksassa nousivat arvoon arvaamattomaan, oli erilainen suhtautumistapa itäbalttilaisiin suomenkielisiin kuin pohjoista rotua mielestään edustaviin ruotsinkielisiin, se taas houkutteli tietenkin eri lailla suomenkielisiä kuin ruotsinkielisiä kansallissosialismiin.
No Suomalaiset tiedemiehet saivat tietenkin myöhemmin läpi oman länsibalttilaisen rodun, ja sotaonnen käännyttyä ei ollut enää rodulla väliä kunhan kivääri pysyi kädessä.
Jotenkin näyttää ettet ymmärrä peruseroa näiden äärioikeistoideologioiden välillä, eli näistä vain hyvin konservatiivista korporationismia edustava fasismi oli oikea poliittinen ideologia, jonka pääpaino oli nationalismissa ja kommunismin vastustamisessa jota vastaan taistelemaan se oli aikanaan luotu ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Kansallissosialismi ei ole oikea poliittinen ideologia, vaan eräänlainen ryväs erilaisia nationalistisia, häpeärauhaan liittyviä militaristisia, mystisiä yli-ihmis- ja rotuoppeja, oppeja Saksan asemasta maailman keskuksena tuhatvuotisena valtakuntana, eräitä vasemmistolaisia kansan hyvinvointiin liittyviä suuntauksia, naturalismin ja kansallisromantiikan ihannointia, modernisaatio ja tehokkuusideologiaa jne. Tämä kaikki alistettuna yhden johtajan ja puolueen kulttimaisen päätäntävallan alle. Joten on varmaankin mahdollista että kansallissosialismista on ollut olemassa erilaisia versioita eri aikoina.
Mutta selitäs nyt mitä tekemistä jollain IKL:n toiminnalla vajaan sadan vuoden takaa on nykypäivän pyrkimysten saada aikaan kielivapaus opintojen suhteen.
En näe tätä yhteyttä, joten joko motiivisi haututua itse, ja yrittää kiskoa keskustelu mukaan samaan menneisyyden suonsilmään on joko keskustelun tahallinen ja mustamaalava harhaanjohtaminen tai sitten et ymmärrä mistä tässä kielikeskustelussa on kyse.
Voi tietenkin olla että halua keskustella vain silloin kun tunnet olevasi turvassa, eli vedät keskustelun tutulle historian alueelle.
Toisaalta voidaan kysyä, miksi otat kantaa jos jo nykypäivän ongelmista keskusteleminen ilman jotain IKL:ää ottaa noin lujille, puhumattakaan siitä, että puhuttaisiin tulevaisuuden ratkaisuista.Niinpä niin. Tässähän se germaanien raukkuus nähdään. Kun tuli turpaan niin alettiin nuolemaan uutta isäntää kuten Rooman aikoina. Yhdysvallat ei sitten muuten ollut mikään germaani valtio vaan tehdastyöläiset koostui paljolti mustista miehistä. Ai niin svekkulihan vihaa tehdastyötä kuten Yhdysvaltojakin mikänkä jo amerikkalaiset näki Vietnamin aikoihin. Nyt kun puhe on jälleen agressiivista ja uhoilevaa varsinkin Ruotsin puolella seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin eivät suurvallat tee muuta kuin naura. Sinä saat kuvitella tietysti että Ruotsi on suurvalta eikä valtio joka voidaan kartalta hävittää alle kymmenessä minuutissa mikäli kiinalaiset ja venäläiset niin tahtovat. Kuvitelmasi ei kuitenkaan vastaa todellisuutta. Nobel-dynastian päivät ja muut yhteydet jolloin ruotsalaisilla oli vaikutusta Venäjän ja Kiinan johtajiin ovat nekin kaukana takanapäin.
- C.E.
lbj kirjoitti:
Niinpä niin. Tässähän se germaanien raukkuus nähdään. Kun tuli turpaan niin alettiin nuolemaan uutta isäntää kuten Rooman aikoina. Yhdysvallat ei sitten muuten ollut mikään germaani valtio vaan tehdastyöläiset koostui paljolti mustista miehistä. Ai niin svekkulihan vihaa tehdastyötä kuten Yhdysvaltojakin mikänkä jo amerikkalaiset näki Vietnamin aikoihin. Nyt kun puhe on jälleen agressiivista ja uhoilevaa varsinkin Ruotsin puolella seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin eivät suurvallat tee muuta kuin naura. Sinä saat kuvitella tietysti että Ruotsi on suurvalta eikä valtio joka voidaan kartalta hävittää alle kymmenessä minuutissa mikäli kiinalaiset ja venäläiset niin tahtovat. Kuvitelmasi ei kuitenkaan vastaa todellisuutta. Nobel-dynastian päivät ja muut yhteydet jolloin ruotsalaisilla oli vaikutusta Venäjän ja Kiinan johtajiin ovat nekin kaukana takanapäin.
"Sinä saat kuvitella tietysti että Ruotsi on suurvalta eikä valtio joka voidaan kartalta hävittää alle kymmenessä minuutissa mikäli kiinalaiset ja venäläiset niin tahtovat. Kuvitelmasi ei kuitenkaan vastaa todellisuutta."
Häh! Mitä ihmettä selität, missä minä olen väittänyt Ruotsia suurvallaksi ym? - he he he
C.E. kirjoitti:
"Sinä saat kuvitella tietysti että Ruotsi on suurvalta eikä valtio joka voidaan kartalta hävittää alle kymmenessä minuutissa mikäli kiinalaiset ja venäläiset niin tahtovat. Kuvitelmasi ei kuitenkaan vastaa todellisuutta."
Häh! Mitä ihmettä selität, missä minä olen väittänyt Ruotsia suurvallaksi ym?Älä yritä. Kyllä sen näkee teidän svekkulien puheista. Nooh sen vaan tiedät että Putin, Obama ja kiinalaiset ei taatusti suomalaisia hävitä jos joku mitätön kokki Wiklöf ja kilpikonnapää kunkku Ruotsista sitä pyytäisikin.
- C.E.
he he he kirjoitti:
Älä yritä. Kyllä sen näkee teidän svekkulien puheista. Nooh sen vaan tiedät että Putin, Obama ja kiinalaiset ei taatusti suomalaisia hävitä jos joku mitätön kokki Wiklöf ja kilpikonnapää kunkku Ruotsista sitä pyytäisikin.
Jaahas svekoprovoilija yrittää innovoida itsestään luovuutta sabotoida tällä tavoin, kun keskustelu ei suja muuten.
- vvmpvvmpvvmp
VVMP! Muut pohjoimaalaiset haluavat että Pohjoismaisessa yhteistyössä käytettäisiin englantia, vain suomalaiset(eri toten suomenruotsalaiset) haluaisivat kommunikoida tönkkösuomenruotsilla! Hah, hah, hah! VVMP!
- heikki_tala
Teemu on kokenut saman, jonka minäkin jo kymmeniä vuosia sitten. Pohjoismaisen terveydenhuoltokorkeakoulun hallintoneuvoston jäsenenä ja monivuotisena kurssinjohtajana Göteborgissa totesin tilanteen olevan ihan sama. Suomalaiset luennoitsijat pitivät esityksensä englanniksi, koska virkamiesruotsi ei riittänyt (ja kaikkialla muuallakin ulkomailla pidämme esityksemme englanniksi). Tanskalaiset oppivat kantapään kautta, ettei kannata yrittää käyttää tanskaa, koska sitä eivät muut pohjoismaalaiset ymmärrä - etenkään suomalaiset. Niinpä hekin pitivät luentonsa englanniksi.
Pohjoismaisen yhteistyön nykyinen yhteinen kieli on aikamme lingua franca - siis englanti. Pakkoruotsi tässäkin mielessä on hukkaan heitettyä.- Lisäksi!
Päätoimittaja Jarmo Virmavirta koki saman, kun oli kolleegoidensa pohjoismaisessa tapaamisessa. Hän yritti aluksi sopertaa ruotsiaan, mutta huomasi pian kaikkien muiden käyttävän englantia.
Mm. tämän valaisevan kokemuksen takia hän ilmoitti vastustavansa koulujen pakkoruotsia. Tuo pohjoismaisuushan on eräs tärkei pakkoruotsittajien perustelu pakkoruotsille.
- nvnbvbgbjfghbfglhf
Keskustelu on mennyt sivuraiteille tässä ketjussa. Mitä aloittaja on halunnut sanoa? A) Teemu Lahtinen (Ps.) on ollut kutsuttuna edustajana ystävyyskaupunkikokouksessa Tanskassa perussuomalaisena kunnanvaltuutettuna. B) Edustaja Lahtinen ei ymmärtänyt tanskan kielellä tehtyä esitystä ja sitä ei myöskään ymmärtäneet mukana olleet ns. suomenruotsalaisetkaan. C) Tästä seurasi se että Norjan edustaja totesi englanniksi, että tälle kieliongelmalle tulisi tehdä jotain Pohjoismaisessa yhteistyössä, eli hänen ratkaisutensa oli todenäköisesti se, että siirryttiin käyttämään englantia ja näin kaikki ymmärsivät toisiaan. D) Lahtinen päätteli tästä oman kokemuksensa kautta tulleesta asiasta, että pakkoruotsi on rasite ja siitä pitäisi luopua, sillä se ei ole avain edes Pohjoismaisessa yhteistyössä, vaan se on englannin kieli.
Ps. Hyvä että perussuomalainen edustaja uskaltaa sanoa ääneen että keisarilla ei ole vaatteita, ja sen tähden Rkp:läiset vastustavat perussuomalaisia ja pelkäävät heitä ja jopa Kokoomusnuoria, sillä he tietävät että PerusN KokNuoret ovat huomisen päivän päättäjiä, ja silloin pakkoruotsi saa kyytiä, ja ennen pitkään myös Suomesta tulee virallisesti yksikielinen maa, eli suomenkielinen, jossa suomenruotsi saa virallisen vähemmistökielen aseman.- Tiirikka
Jos tanskalaiset eivät ymmärrä minun suomenruotsiani ja minä en ymmärrä heidän tanskaansa, on järkevää siirtyä puhumaan englantia. Suomenruotsalaiset yrittävät estää suomenkielisten ja pohjoismaisten veljeskansojen yhteistyön vaatiessaan, että ainoa hyväksyttävä kieli olisi "skandinaaviska", josta tanskalainen kysyi "mitä se on?"
Ruotsinkieliset ovat vetäneet tähän keskusteluun mukan natsit ja Freudenthalin, jotta tosiongelma jäisi sivuun. Tämän keskustelun aloitus kuului: Ruotsin kieli ei ole avain pohjoismaiseen yhteistyöhön.
- ölöiten
Ruotsin kieli on avain apartheidiin.
- Burjan
Ruotsin kieli on portti muihin kieliin joka on suomenkielisille suljettu
- Tiirikka
Kun aloitin oppikoulun 10-vuotiaana, opettaja sanoi, että suomalaisen lapsen on ensin opittavat ruotsia ennenkuin hän voi oppia saksaa. Se oli lapsesta tavattoman typerästi sanottu, ja muistan jonkun vilpittömästi hämmästyneen pojan viitanneen ja sanoneen, että täytyy oll käytännöllisempiäkin tapoja oppia saksaa.
Tuo pikku juttu palaa yhä vuosien takaa mieleeni, kun joku heläyttää typeryyksiä porttiteoriasta. Todennäköisesti suomenruotsalaiset puhuvat "portista" vain ärsyttääkseen ja provosoidakseen suomalaisia. Ainakin se on takuuvarma tapa herättää vastahakoisuutta ruotsin kieltä kohtaan. Täytyy olla parempiakin syitä opiskella ruotsia. - 21
Tuossa kommentissahan ei ole päätä eikä häntää. Miten niin ruotsin kieli on muka "suomenkielisille suljettu", jos se kerran on kouluissa oppiaineena? Ja jos se on jollain määrittelemättömällä tavalla tavalla "suljettu", niin kuka sen oikein on sulkenut?
- 6
"Ruotsinkieliset ovat vetäneet tähän keskusteluun mukan natsit ja Freudenthalin, jotta tosiongelma jäisi sivuun. Tämän keskustelun aloitus kuului: Ruotsin kieli ei ole avain pohjoismaiseen yhteistyöhön."
Aivan. Ja kun pakkoruotsia perustellaan pohjoismaisella yhteistyöllä, ei mitään todellista perustetta jää jäljelle. - Burjan
Se portti mikä on suljettu on este tai ainakin helvetinmoinen haitta oppia muita
kieliä koska senkin ajan voisi käyttää tärkeämmän kielen opiskeluun.
Siihen RKP ja svekot pyrkivät, antamaan Ruotsille etumatkaa (kotimaalleen).
Mitäs jos ruotsalaisten pitäisi opiskella ensin kiina ennen kuin saisivat opiskella
saksaa ?
No, nyt alkaa se kansalliskielimantra ... svekopsykoosi- ei portti vaan este
Aivan, pakkoruotsi on suomalaiselle este, haitta, riesa, rasite,...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668