On tullut ilmi että helluntaiseurakunta unohtaa vanhuksensa kun eivät enää käy seurakunnan tilaisuuksissa.Ehtoollinen kolmen viikon välein ei ole riittävä , vanhus kaipaa ehkä muutakin seurakunnan taholta , johon on tottunut vuosikymmeniä.Diakonia on heikoissa käsissä , jos vertaa moneen muuhun,Evlut,Jehovat ym.Toimikaa ja virkistäkää sitä vanhempaakin seurakuntalaista siinä on paljon parannettavaa.
Vanhustyö ja helluntaiseurakunta
Sivusta seurannut
47324
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Ainakin täälläpäin vanhuksia muistetaan. On erikseen nimetty henkilöt jotka käyvät kunkin vanhuksen luona. vanhustyöhön voivat ilmottautua halukkaat seurakuntalaiset, ja he sitten sopivat keskenään kuka soveltuu parhaiten kenenkin luona käymään. vapaaehtoinen ja vanhus yhdessä sopivat sitten käyntien tiheydestä , sisällöstä yms. yleensä luetaan yhdessä Raamattua, lauletaan yms. aina kulloinkin vanhuksen omien toiveiden mukaan.
Mutta kenenkään luo ei sopimatta tupata, vaam aloitteen täytyy tulla vanhukselta itseltään, tai omaiselta, joka on havainnut vanhuksen yksinäisyyden. Yhteistyö omaisten kanssa on tässäkin tärkeää.Ja nimenomaan sopuisa yhteistyö.
Ei siinä tarvita mitään omaisia, moni on aikanaan oman tiensä valinnut, myös loppua kohti voi käydä ja ottaa yhteyttä, jos juuri sillä kertaa ei käy niin myöhemmin, ei niin nykyajan pauloissa tarvitse olla että tarvitsee virallisia kutsuja.Jos se on omaisista kiinni niin uskovaisiin negatiivisesti suhtautuvat, esim lapset ei välttämättä kutsua koskaan esitä.
Sama aihe käsitelty.
On tärkeä aihe, kannattaa käsitellä, ottaa esiin seurakunnissa ja toimia asian hyväksi, ei se paranna epäkohtia että intetään asiaa vastaan ja kehutaan omaa seurakuntaa , aina on parannettavaa.
Niin, vanhus voi pyytää diakoniatyöntekijöitä ts. vapaaehtoisia käymään luonaan. Ei siihen todellakaan lapsia tarvita, ellei kyseessä ole muistisairas vanhus. Kyllä täälläpäin toimii hyvin.
Kaikkialla ei varmaankaan ole yhtä hyvin. Onhan savolaiset muutoinkin tunnettuja lusakkuudestaan, ehkä myös tuo yhteydenpito vanhuksiin on täälläpäin luontevampaa, myös vanhukset rohkeasti pyytävät apua tarvitessaan.Välillä vapaaehtoisista on jopa ylitarjontaakin.
Missäpäin Suomea mahdatte asua, ja oletteko ottaneet yhetyttä paikalliseen helluntaiseurakuntaa johon vanhuksenne ilmeiseti kuuluu?Tuntusi ihmeelliseltä ettei sieltä olisi reagoitu mitenkään.
Vanhustyö on erittäin tärkeä.
Vaara vaan tuppaa olemaan sellainen että vanhuksia käytetään hyväksi ja sen jälkeen ei käydä kun rahat on ruinattu pois vanhukselta.
Eräässäkin tapauksessa helluntaikirkkolainen kavalsi vanhuksen, mutta hänen epäonnekseen asia paljastui ja linnareissuhan siitä tuli.
No niinhän se on että aina helluntailainen syyllistetään.Jos et käy katsomassa olet unohtanut, jos käyt ,oletkin hyötymistarkoituksessa rahan perässä...
Onkos aloittaja sama katkera nurisija joka toisessa ketjussa valitti ettei helluntailasta vanhustaan käy seurakuntalaiset katsomassa ja sitten ilmenikin että lapset olivat kieltäneet helluntailaisia käymässä vanhuksen luona....??
Ei saa antaa väärää todistusta, ylläoleva, tässäpäs se nähdään ,arvostelu huonosta vanhusten muistamisesta otetaan tyylillä, ei saa arvostella. Hoitakaa asiat kuntoon ja ottakaa mallia muista seurakunnista. Löytyy muuten faktaa asiasta , on haastateltu asiasta seurakunnan saarnaajia eri paikkakunnilta ja myöntävät asian,lykkäävät kyllä vastuun laajemmalle seurakunnan sisällä.Miksi muuten ongelmista ei saa puhua, kaikki hyvin vai.
Vapaaseurakunta hoitaa vain hyväksyttyjen seurakuntalaisten asioita, eikä yksinäisten ihmisten tarpeita tavata joku joka edes huomioi.
Asiat ei ol eyksoikoisia.
nimittäin ei ole hyvä mennä kenenkään tykö yksin eikä aina kaksinkaan.
olen ollut tilanteessa jossa vanhuksen omaiset syyttävät että vanhustyöntekijä vei rahat.
aikanaan perunkirjoituksessa paljastui että mitään sellaista ei ollut tapahtunut, mutta varovaisuus jää elämään, ja helposti tilanteiden takia jää vanhuksien tykönä käymättä ihan ed. main. syistä.
helluntaiuskova kun tuppaa olemaan se jota kaikesta mahdollisesta syytetään.
tietenkään koskaan kukaan luterilainen ei ole syyllistynyt mihinkään, mutta helluntailainen suunnilleen aina ja joka asiassa.
eikö ole ihme, ja kuitenkin arvelisin että vankiloissa ei ol emonta helluntaiuskovaa rikosten tähden.
olisiko jopa heti pari kappaletta. suuri määrähän se on, kun yksikin on liikaa.
mutta ketä ovat ne loput !
Tällä ei nyt ole kriminaalijuttujen kanssa mitään tekemistä, jos todellinen diakoniatyö on tuolla tasolla sen voi unohtaa, täällä jo mainittiin joku muu seurakunta, ei tämä asia ole nyt kasteasia tämä on vanhustyö ja sen toteuttaminen hellareissa.
Oiskos aloittajan parasta osoittaa valitukset suoraan paikalliseen helluntaiseurakuntaan.
Tuskin nämä palstalaiset asioille mitään voivat...ainakin voin omalta kohdaltani sanoa että jos aloittajan kaltainen riidanhaluinen henkilö on kyseessä , jota pitäis vapaaehtoisesti lähteä tapaamaan ,niin empä k ovin halukas olisi .Ei sitä edes helluntailaisen tarvii sietää mitä tahansa.Rajansa kaikella..
Tai mikäli yhtä kärkkäitä arvostelemaan kuin tuo lähiomainen, niin kaukaa kiertäisin, saa omaiset hoitaa tapaamiset miten haluaa...
Ongelma on varmaan maan laajuinen,vielä mitä nimim, juttu ei oikein tunnu kristityn kirjoittamalta, rakkaus on kaukana kirjoittajan elämästä.Ongelmat ei poistu esittämällä seurakuntansa erinomaisuutta vaan poistamalla ongelmat,väitän että moni muu seurakunta hoitaa vanhustensa muistamisen paremmin.
Helluntailaisilla vanhuksien auttaminen on jo sinänsä vaikeaa, kun siihen ei ole ilmatteeksi kai halua ja toisaalta en usko vanhuksien ja heidän omaisten luottavan helluntailaisten rehellisyyteen ja tuskin luottavat helluntailaiset toisiinsakaan rehellisyysasiassa.
Helluntailaisten taustat kun ovat keskimäärin monessa suhteessa reippaasti keskivertoa huonomalla tolalla.
Kristynkään ei tarvii kaikenmaailaman ihmisillä haukututtaa itseään.
Kuule sinä aloittaja menepäs peilin eteen, katso sitä hapanta, katkeroitunutta naamaa joka siltä vastaan katsoo. siinä on syy miksi omaisesi unohtuu hellareilta.kaikissa muissa on vikaa paitsi sinussa. kukkan , ei kukaan halua sinunklatsien omaista lähestyä.Johan tuon raamattu kieltää monessa ohtaa.
Mikä se uskova on että pitäisi tuollaisilla itseään haukuttaa, käydä omaisesi luona!
uskovanko pitäisi olla joku likasanko jota haukut ja solvaat sekä helluntalaisia. menespäs sanomaan sinne seurakuntaan, vaan etpäs uskalla. takanapäin vaan räksytät!
Jos se on sulle ongelma, kaikille ei ole! kyllä toisia käydään katsomassa. taidat itse olla tuo unohdettu omainen!Samaa asiaa vaan jankkaa, taitaa dementiakin vaivata. Uskotaan kyllä että omaises on unohdettu.Mitäs sitte?mee sanomaan joille kuuluu.Ja ketään et voi pakottaa luonaan käymään, edes uskovia.
Älää heittäkö helmiä sioille sanoo Raamattu.
Vastaus aloittajan viestiin 21:26.
Oletkos itse kristitty ja mikä oikeus sinulla on toisia arvostella?Kristitynkö pitäisi vaan ottaa sinun hyökkäyksesi vastaan puolustautumatta?Kristityllä on lupa antaa samalla mitalla takaisin, älä luule että sun kaatosäkkejäs ollaan!
Millähän sijalla rakkaus mahtaa olla aloittajan elämässä, viesteistä ja hyökkäävästä tyylistä äätellen tuollainen ihminen ei osaa muuta kuin vaatia toisilta ja syyllistää. Men e tosiaan peilin eteen ja ota "malka ensin omasta silmästäsi" kuten Raamattu kehottaa.
pe.ku hävisi "linjoilta" alla olevan viestin jälkeen. Näin siinä käy, kun ei ole puhtaat jauhot pussissa.
tunturin kuiskaus
3.7.2012 21:01
13
Sulje
Miksi sinä peku suutuit kun poikasi otti uskovien kasteen liittyen paikalliseen helluntaiseurakuntaan? Haluatko tietää mikä sinut kavalsi? Petturi on usein juuri siellä missä sen ei oleta olevan .....................
Ja lisäks vielä, mee alottaja sinne seurakuntaan omaisines joka ne asiat paremmin hoitaa.
Jokaisella on vapaus valita mihin uskonlahkoon kuuluu. Ei pakolla tarvii helluntailainen olla, ei muuta kuin siihen seurauntaan vaan jäesenks nyt kipinkapin mikä vanhuksensa paremmin hoitaa!!
On niin RAKKAUDELLISTA tekstiä että,onko tämä kristittyjen palsta, tuskin.
Ei tunnu siltä, mahtaako olla pyhää vihaa.
HIRVITTÄVIÄihmisiä te jotka haukutte vanhaa ihmistä joka yrittää saada apua omalta kirkoltaan, jolle on tod. näk, antanut 10 % tai enemmän omista tuloistaan koko elämänsä!Ettet häpeäsi sinä selittelijä. Jos olet pastorin työn vastaanottanut ja palkattu se tekemään, niin sinun on mentävä ITSE vanhusten kotiin ja autettava, rukoiltava heidän puolestaan! Olen itse opiskellut Raamattukoulussa ja tämmöistä ei siellä opeteta! Pistää miettimään kaksi kertaa liittyäkkö ollenkaan helluntaikirkkoon kun luen nämä jutut! Itselläni edessä lapseton vanhuus, ja ainoa joku on uskossa koko suvussa, kukahan minulle apua hankkiin, jos tulee dementia yms.Ja selittelette ettäei muka voi mennä, kyllähän sossutkin käy asiakkaan kotna kotipalvelua tekemässä ilman syyttelyitä tai rikosepäilyjä! ELKÄÄHÄN NYT SENTÄÄN SELITELKÖ! tULE ENSIN USKOON SINÄ, JA HAKEUDU PASTORIN TYÖHÄN VASTA SEN JÄLKEEN!pOTKUT SULLE SANONMNÄ! Kirottu se joka Herran työn huonosti tekee!Leipäpappi, Palkkapaimen joka ei lampaista välitä!!
Mitä ihmettä vaahtoat? Kun et kerran edes ole helluntaiseurakunnan jäsen, oman kertomasi mukaan!Liity ihmeessä siihen seurakuntaan jonka tiedät huolehtivan vanhuksistaan, kun kerran sellaisiakin seurakuntia tietämäsi mukaan on.
(Olet ilmeisesti viestiketjun aloittaja, ja kolme ylläolevaa viestiä ovat varmaan myöskin sinun käsialaasi!
Toisekseen miten edes tiedät ennalta eläväsi niin vanhaksi ?!
Että omalla kohdallasi huolenaiheesi saattaa ollakin aiheeton.ja ennekaikkeahan sinulla näyttää olevan huoli itsestäsi, omasta vanhuudestasi, ei niinkään toisista, että sellainen "paimen" olet sinä!!
en ole ap, vaan 3-kymppinen lapseton nainen, ja toivon TODELLAKIN eläväni 120 vuotiaaksi! Mitä se sinulle kuuluu? huolesi on "aiheeton" vai niin, toivot jo toisten ennenaikaista kuolemaa?? Silälailla.En ole paimen, mutta jos olisin joskus, kannattaisin aina tasa-arvoa, koska vanhojen leskien avustaminen on UT:n KÄSKY! Se on srk:n tehtävä, se sanotaan Raamatussa useaan kertaan, ja jos joku srk ei näin toimi, se ei noudata Sanaa!
Mene hyvä ihminen itse avustamaan vanhoja leskiä, kun kerran sellainen huoli heistä tuntuu olevan . Sulla jos kellä tuntuu kutsumusta ja aikaa olevan , olletikin kun olet vielä lapsetonkin, kun täällä rähjäät riidanhaluisena syyttömille ihmisille. Mistä tiedät miten omista vanhuksitamme huolehdimme?
Lietsot täällä riitelyä ja halvennat helluntailaisia, sekö auttaa asiaasi?
Saati parantaa kenekään halkukkuutta lähteä kaltaisiasi tapaamaan?
Olet sairas ja vainoharhainen luuloinesi,!!
Toisten vaan pitäisi tehdä, tee itse jotain asian hyväksi...::)))
Liity hellsrk.n ja ala kulkea vapaaehtoisena, kun sulla ei perehttäkään kerran ole!!
Ensisijaisesti Raamatussa kehotetaan huolehtimaan omista perhekuntalaisistaan , ja siinä on nykypäivän työssäkäyville vanhemille tietämistä jo siinäkin että oma perhe, mukaanlukien lapset , vanhukset ym . lähiomaiset tulee muistettua ja huolehdittua.
En yhtään ihmettele että joudut sanomaan kuka sinusta venhemmiten huolehtii, jos tyylisi lähimiilesikin on sama kuin täällä niin aivan varmasti saat vanheta yksin omassa riidanhaluisessa seurassasi.
Jos viimeisimmät jutut on jonkun helluntaipäättäjän tai vanhustyöstä vastaavanjuttuja ,oudoksun ja suren seurakuntanne puolesta. En usko esim, että Evlut, seurakunnan diakonia ja vanhustyöstä vastaavien jutut ja asenteet on tuota luokkaa.,sillä mitään kristillisyyteen viittaavaa ei ole nimim riidankylväjä,hoi hoi taas näitä,mars matkaan, kammottava asenne ,koska elämänsä ja kaikki liikenevän rahansa sekä vapaaehtoistyönsä seurakunnan eteen tehneiden monen vanhuksenko osa on olla tällaisten ilveiltävänä,ei todellakaan. Tässä olisi nyt seurakunnan johdon kanta tervetullut vaikka Ristin Voiton sivuilla, koskien vanhusten asemaa ja heidän muistamistaan loppuun asti. Toivottavasti tämä asia selvitetään,kysymys on kristillisyyden ydinasiasta.
Asia on selvitetty jo, jokaisella hell.srk:lla on omat auttamiskanavansa. Asiaa on puitu myös täällä toisessa ketjussa. Mutta aloittaja ei näytä ymmärtävän eikä hyväksyvän muita kuin omat mielipiteensä ja kilteiset asenteensa.
Ja jos todella alle kolmikymppinen, lapseton henkilö olet , niin mene toki itse vapaaehtoistyöhön. Mutta taitaa jäädä menemättä, kivampi ja helpompi on muita käskeä koneella istuen ja purkaa kiukkua helluntailaisiin syytellen muita..Nuori, laiska ihminen.Nostamatta persettään tuoliltaMeidän iäkkäidenkö pitäisi aina olla menossa auttamaan muita??!!
Jokainen laittaa rahaansa mihin haluaa, ja vapaaehtoisesti. Tuskin keltään pakolla rahoja vie mikään lahko.
Tuskin minkään "seurakunnan johto" lähtee suomi24 palstalla asioita selvittämään käskystäsi, eikä ole vastuussa mitä ihmiset täällä kirjoittelevat...:))
Huonolla tolalla on vanhuksen muistaminen,itsellä on yli ysikymppinen äiti joka kuuluu hellareihin ,en ole kuullut että seurakunnasta soitellaan ja kysellään kuulumisia,kyllä hänenkin työnsä aikanaan kelpasi seurakunnalle samoin rahansa, olen enemmän kuin hämmästynyt sen seurakunnan vanhustyöstä ja sen organisoinnista,suvussa moni muu hämmästelee samaa,kyllä olisi korjattavaa,on vain niin että he ovat hiljaa ja tyytyvät osaansa,ehkä Herra heidät lopuksi muistaa.Seurakunnan vaihto siitä johtuen olisi tietysti yksi vaihtoehto mutta ehkä hän ei kuitenkaan siihenkään olisi valmis, seurakunta on kuitenkin karvansa näyttänyt joten muut tietää seurakuntansa valita.Epäkohtien ja laiminlyöntien salailu ei kuulu kristitylle ,vaan asioiden hoito kristilliseltä pohjalta kuntoon.
Hei.
Minä olen iäkäs ihminen. Uskon että kun vielä tästä vanhenen joku taho muistaa. Joko lapset tai muut tuttavat. En sure tälläisiä etukäteen. Jos unohdetaan jostain syystä, jää minulle kuitenkin Jumalan rakkaus.
Itsellänikin oon 92-vuotas äiti, helluntailainen, elää hoivakodissa . Helluntaiseurakunta tuo ehtoollisen sinne, samalla hän saa keskustella hengellisistä asioista halutessaan. Hoivakodissa on uskovia hoitajia, ja äiti kertoo rukoilevansa myöskin hedän kanssaan. Omat aikalaiset tuttavat hell.srk.sta ovat huonokuntoisia, eivät jaksa käydä katsomassa, ja suurin osa ikäisistään on jo kuolleita.Nuorempia kyllä käy, sekä suku, lapset perheineen ja naapureitakin usein . Koskaan ei ole sanonut ettei muisteta.
Oma asenne ja luonne ratkaissevat tästäkin. Seurallisella, ystävällisellä ja vieraanvaraisella ihmisellä on ystäviä. Hän myös aikanaan oli monen tuki ja turva ja kävi iäkkäiden tuttaviensa luona niinkauan kuin pystyi.
Aloittaja, kun kerran on nuori ihminen voi alottaa parannuksen teon itsestään. Ja onnistunee se vanhemmaltakin.
Tee ensinnä parannus katkeruudestasi ja nurjasta, arvostelevasta asenteestasi helluntailaisia kohtaan. Pyydä Jumalaa opsottamaan sinulle palvelustehtävä, ja osoita laupeutta ja armoa kanssaihmisiäsi ,sekä heidän mahdollisia virheitään kohtaan .Myös helluntailaisia ajattele siunaten.
Kun kerran olet vielä nuori, ehdit tehdä niin mittavan työn lähimäisiäsi palvellen , että sinut varmasti muistetaan, ja luonasi käydään, kun tulet vanhaksi.
Edellinen kirjoitus on hyvä ja myös kristityn rakkautta sisältävä,en kuitenkaan usko että arvosteleva asenne johtuu seurakunnan nimestä,vaan kysymys on yleiselläkin tasolla siitä kuinka kristityt hoitaa seurakuntatasolla vanhuksensa,oli seurakunta sitten mikä tahansa.On varmaan nurinkurista että ateistisen maailmankatsomuksen omaavat saattavat kuitenkin monasti hoitaa vanhuksiaan paremmin kuin kristityt.Nyt on kuitenkin tässä keskustelussa otettu kantaa seurakunnan suhtautumiseen vanhuksiinsa,ei niinkään lapsien ja muiden sukulaisten joiden hoiva ja huolenpito on oma fooruminsa.
Minkälaista rakkautta sinä alottaja osoitat lähimmäisillesi?
Mielestäni ei ole mitään nurinkurista siinä että "ateistisen maailmankatsomuksen" omaavaat huolehtivat vanhuksistaan paremmin. sehän riippuu niin monesta tekijästä. Ei kristityt ole mitään automaatteja . He ovat aivan tavallisia ihmisiä kaikkine huolineen ja murheineen, monella on taakkaa kantaa liikaakin ja juuri siksi etsineen Jeesusta. Mitä sinä olisit valmis tkemään auttaaksesi helluntailasta, sanotaan vaikka yksinhuoltajaa? heitäkin on naisvaltaisissa seurakunnissa yhä enemmän. Menisitkö kotiin siivoamaan ja laittamaan ruokaa että yh-äiti pääsisi kokouksiin. ja on isiäkin yksinhuoltajina.
vai olisitko sinä se lähimmäinen joka vie yksinäisen vanhuksen autollaan kokoukseen?
Vastaapa näihin , älää väistele kuten näytät tekevän.
Olen kirjoittanut ylläolevan,tärkeä aihe, nimim, kysymys, kyllä Kristusvalon täytyy näkyä kristitystä,kun kirjoitit että ei he ole mitään automaatteja,kyllä sydämen tila jotenkin on näkyvä kristityssä oli sitten hellari tai kenen seurakunnan jäsen tahansa, silloin ollaan metsässä jos rakkaus puuttuu,siinä on kaikki.Korostat ylläolevassa helluntailaisen auttamista, kyllä voidaan yleisesti puhua kristityistä eikä korostaa yksinomaa yhtä liikettä.Kyllä Hilja Aaltonen oli ja on oikeassa siinä että kristityissä on kovuutta ja parannusta pitäisi tehdä,se näkyy tälläkin sivulla.
Oletko itse "kristitty" ?Vaikutat kaikelta muulta kuin uskovalta joten siksikin ihmetyttää mikä sinä olet toisia arvostelemaan ja vaatimaan uskovia huolehtimaan "vanhuksistaan", tai paremminkin sinun vanhuksestasi, etkö itse ole kykenevä huolehtimaan hänestä? Sitten tulee sosiaalitoimi johon voit ottaa yhteyttä.Ensisijaisesti vastuu on kuitenkin sinulla eikä millään seurakunnalla!
Osaatko ollenkaan keskustella, vai syytellä ja arvostella vain, siinä taitaa olla syy miksi saat todellakin huolestua miten sun itsesi aikanaan vanhana käy?Jaksaako kukaan tosiaan kuunnella syytöksiä?
Mikään puhe ei myöskään näytä menevän sinulle perille, vaikka mitä sanoisi, ylemmyydentuntoisena arvostelet ja haukut muita.
jos omaisesi on vähääkään kaltaisesi, ei ihme jos on "unohdettu" ja samoin käy sulle itsellesi ellet tee parannusta.
Herran pieksut,sosiaalitoimi ja Helluntaiseurakunnan vanhustyö,mitä niillä on tekemistä keskenään,Nyt ei ole kysymys vaipoista,rahasta ,ruuasta vaan välittämisestä sen uskonyhteisön taholta mihin tällainen vanhus kuuluu, miksi kierrätte asiaa, mielestäni siinä on puutteita, olen sen nähnyt ja parannusta asiaan tarvitaan mutta tällä sivulla on harva joka sen myöntää,missä vetessä teidät on pesty,ei ainakaan Karitsan veressä.Totisesti tästä on keskusteltava koko yhteisön johdon kanssa ja sen jälkeen vedettävä lopullinen johtopäätös.
No johan aloittaja on viesteistään päätellen "johtopäätöksensä" tehnyt. Ei huolehdiat hänen vanhuksestaan ei. Ihan naurettavaa juttua.
Saman asian toistelua. Se uskotaan että hänen vanhuksensa on syystä tai toisesta unohdettu.
Mikähän se ois se sopiva seurakunta teikäläiselle, joka kaipaa tuollaista henkilöä. Ainakaan minä en tiedä, vai oiskos sitten se täydellisten ihmisten ja uskovien seurakunta?Missäs sellainen mahtaa olla?
Haluaisin sanoa ketjun aloittajalle, että siinä on juuri sinulle hyvä palvelutyö. Jos olet huolissasi, niin hakeudu diakoniksi kotiseurakunnassasi. Vai taitaa sittenkin olla helpompaa huudella pusikosta?
Hänelle on jo ehdotettu diakonia ym. vapaaehtoistyötä, mutta ei aloittajan itsensä näköjään tarvii kuin valmista odottaa ja syytellä muita..::))
Kokeilemallahan näkisi mitä on tuollainen vapaaehtoistyö nykypäivänä. Toki mukaviakin asiakkaita on...
Näinhän Raamattu kehottaa: "Ei se merkitse mitä olen saanut, vaan se mitä minulla on ollut ANTAA muille"...Mitenhän aloittajan kohdalla?
vai onkos sittenkin niin että aloittaja tarvii kokonaan muuta apua kuin hengellistä esim.psykiatrista keskusteluapua?
Neljä otti tässä ketjussa vakavasti ja rakentavasti esiin asian joka on tärkeä vanhusten kannalta helluntaiseurakunnissa ja myös muissa srk.Paljon on siis korjattavaa,siilipuolustus oli muiden pointti, Kristuksen rakkaus puuttuu monilta siksi tämä tilanne varmaan laajemminkin, mihin menet Kristikansa,hajaannus hajaannuksen perään on nähtävissä ja sydänten kylmyys,se oli anti tämän keskustelun.
Kannattaa kokeilla nimimerkille, tekstisi loppuosassa kirjoitat psykiatrisesta avusta aloittajan suhteen.Niin siinä käy kuten joillakin lääkäreillä,jos tieto ja konstit loppuu puhutaan korvien välistä. On kuitenkin vaarallista ja vastuutonta näillä palstoilla arvioida tuntemattoman ihmisen psyyken tilaa,sen voi joutua oikeudessa vastaamaan,kirjoittaja kyllä löydetään jos on tarvis,anteeksipyyntö on mielestäni vähäisin minkä syyttelijä voi tehdä.
Tuossahan selvästi kysytään että .onkos sittenkin niin...:)))Kysyähän aina saa...::)))
Aloittajalle.
Onneksi älysit lopettaa riitelyketjusi. Sinun tarkoitus ei alunalakaenkaan ole ollut kuin räkyttää ja riidellä, sen huomaa ketjua lukiessa. Mihinkään et kykene rakentavasti ottamaan kantaa , saati keskustelemaan ongelmista.Jotta turha sinullle kenekään on asiallista kommenttia kirjoittaa.
Ja vielä, olet kertomasi mukaan Raamattuopiston käynyt (lieneekö vielä hell.srkn opisto)joten lienet kuitenkin itse uskossa, ja tietoinen miten kristityn pitäisi elää. Joten raamatun sanan mukaan juuri sinulta itseltäsi eniten vaaditaan, koska tunnut tietävän miten uskovan pitäisi toimia.
Kun viimeisenä päivänä seisot Herran edessä Hän kysyy sinulta mitä SINÄ teit ja miten palvelit lähimpiäsi.
Ei Hän kysy miten joku helluntailainen toimi , vaan sinun omista synneistäsi, tekemisistsi ja tekemättä jättämisistäsi on kyse.
Siinä ei auta sanoa että "kyllä, kirjoitin suomi24.n sivuilla riidanhaluisesti kehottaen toisia tekemään, mutten itse viitsinyt, koska en satu kuulumaan hell.srkn. "
Koska sinulla on tietoa mitä pitäisi tehdä, sinun kuuluu itse toimia niin!
Sinä laiska ja huono palvelija, näin sanoo herra! Mene ja ala toimia vanhusten hyväksi!!!Ja heti!!
AAMEN! Näin tapahtukoon, vaan ei taida "sokeasta olla sokean taluttajaksi"...:)
Onko vanhustyö helluntaiseurakunnassa niin hyvällä tolalla kuin useampi väittää tällä sivustolla, jopa itsehyväisesti,enpä usko,kyllä aloittajan kritiikissä varmaan on perääkin.
VOI KAUHISTUS,onko tämä uskovina itseään pitävien palsta.missä armo,rakkaus ja hyvät teot Kristuksessa.
Eikö olisi hieno ja Kristillinen asia, että helluntai hoitaisi vanhuksensa ?
minusta olisi.
ja uskon senkin, etä vaikka mitään muuta toimintaa ei seurakunnassa olisi, se olisi sellainen singnaali ulospäin, että joku voisi jopa haluta lähteä Jeesuksen seuraajaksi.
ihmettelen, eikö ole koko maassa sellaista seurakuntaa helluntaita siis, joka olisi kuuluisa tästä asiasta.
mitä jaketä se ylistely ja jatkuva kokouksissa istuminen hyödyttää, kertokaapa se !
Perämelalla hyvä kirjoitus,näin hyvä olisi.
perämela
Olen kirjoittanut aiheesta aikaisemmin tänä vuonna.
Kopioin silloisen kirjoitukseni tähän vastaukseeni.
Asiasta on tarpeen muistuttaa uudelleenkin.
Uskoakseni helluntaiseurakunnat eivät havittele kuuluisiksi diakoniatyöstään, mutta kieltämättä vanhuksista ja muista seurakunnan apua ja huoltoa tarvitsevista huolehtiminen olisi todella hyvä signaali ulospäinkin. En tosin usko, että vanhustyö voisi olla seurakunnan ainoa työmuoto. Ei se ole koskaan ollut. Alkuseurakunnassakin se oli seurausta jäsenten keskinäisestä rakkaudesta ja yhteenkuuluvuudesta Kristuksessa.
Siihen liittyi silloin vähän samankaltaista nurinaakin, mitä täälläkin esitetään asian huomioimiseksi.
Seurakunnissa kaiken hyvän tekemisen motiivina on aina ollut Jumalan rakkauden ja Jeesuksen opetusten todeksi eläminen niin yksilöinä kuin yhteisöinäkin.
Näin kirjoitin toukokuussa:
"aiheellinen aloitus
2.5.2012 17:00
En tiedä tarkasti, miksi joku / jotkut seurakunta / seurakunnat laiminlyövät vanhuksia. Se on surullista, koska silloin raamatullisen jumalanpalveluksen oikea muoto ja tahrattomuus jäävät toteutumatta. Mielestäni myös seurakuntien sairaat, vammaiset tai muuten vain vähempiosaiset ja kärsivät voidaan rinnastaa Jaakobin kirjeessä lueteltuihin. He kaikki ovat tavalla tai toisella ahdistettuja.
Jaak. 1:27
Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.
Kotiseurakunnassani asia on hoidettu ja varmalla pohjalla. Vanhuksia ja muita em. varten on oma työmuotonsa / ryhmänsä, jossa asialle alttiit sisaret ja veljet ovat tähän asti toimineet kiitettävän aktiivisesti. Monet muutkin tekevät hiljaisesti samaa työtä, vaikka eivät kuulukaan virallisesti työryhmään.
Voi olla, että työmuoto on jäänyt joissakin seurakunnissa huomioimatta siksi, että ajatellaan vanhusten hoidon ja huollon samoin kuin sairaista huolehtimisen kuuluvan nykyään pelkästään yhteiskunnan velvoitteisiin. Periaatteessa niin onkin, mutta se ei estä katsomassa käymistä, yhteydenpitoa ja auttamista tarvittaessa.
Yhteiskunnassa yhä enemmän valtaa saanut välinpitämättömyys on ehkä hiljalleen saanut sijaa myös seurakunnissa. Ajattelen, että nykyään, kun laittomuus muutenkin on päässyt yhä enemmän valtaan, on myös rakkaus kylmennyt ja välinpitämättömyys saanut enenevässä määrin jalansijaa yksilöihmistenkin elämässä.
Individualismi on syrjäyttämässä altruismin.
Tässä olisi monille seurakunnille ja yhteisöille parannuksen paikka; ei vain helluntaiseurakunnille. Helluntailaisista jäsenistään huolehtiminen on tietysti ensisijaisesti helluntaiseurakuntien tehtävä. Vastuuta ei voi vierittää muille tahoille. Kieltämättä asia on epäkohta, joka tulee korjata.
Minusta jokainen helluntalainen voi ottaa asian esille omassa seurakunnassaan, jos tällaisia epäkohtia ilmenee.
Aiheellinen ja arvokas aloitus."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10625747#comment-54981073-view
Olen ollut pian viiskyt vuotta helluntaissa, eikä siellä ole koskaan ollut muu työmuoto tärkeää kuin evankeliointi.
eikö se olisi evankeliointia, että koko maa puhuisi kuinka hyvin helluntai huolehtii vanhuksistaan, leskistään sairaistaan köyhistään ja heikoistaan !
sekö ei olisi evankeliumia ?!
minä väitän, että sen parempaa evankeliointia ei ole vielä keksitty.
sitten sen sekundäärivauikutuksena tulee ihminen ja kysyy, miksi te noin hyvin hoidatte nuo asiat ! olisikosiihen valmiiseen vakoonhelppoa tiputtaa evankeliumin siemenet.
mutta ei.
aina vain tapahtumia.
konsertteja joissa humppahumppa soi hienosti, esille pyrkyrit laulaa niin hienosti, voimamiehet puhuuniin hienosti ja kaatajat kaataa.
mutta !
mitään todellista ei tapahdu.
kansa köyhtyy hengellisesti, riidellän kuka on suurin ja viisain, ekumenisoidaan, yhteiskristallisoidaan, mutta kansa köyhtyy köyhtymistään.
nuoret nakkelee niskojaan ja pitää omia juttujaan vilkuttaa valojaan ja savuttaa koneitaan, ylistää, menee ja tulee.
mutta.
kansa köyhtyy köyhtymistään hengellisesti.