1982: Israel käynnistää laajan hyökkäyksen Libanoniin. Arien Sharon todetaan myöhemmin ”epäsuorasti syylliseksi” 2 000 palestiinalaispakolaisen massamurhaan Beirutin läheisillä leireillä.
Tuo on suoraan historian perusteoksesta (suomalainen), jota käytetään yliopisto-opetuksessakin, painovuois 2002. Eli siis yleisesti tiedepiirissä hyväksytty tieto.
Miten vastaat tähän? Äläkä vain sano ettei ole todisteita =) On jännää, miten Israelin kaltaisen "sivistysvaltion" johdossa on yhä massamurhaaja, mustan sunnuntain synnyttäjä
Tuo on suoraan historian perusteoksesta (suomalainen), jota käytetään yliopisto-opetuksessakin, painovuois 2002. Eli siis yleisesti tiedepiirissä hyväksytty tieto.
Miten vastaat tähän? Äläkä vain sano ettei ole todisteita =) On jännää, miten Israelin kaltaisen "sivistysvaltion" johdossa on yhä massamurhaaja, mustan sunnuntain synnyttäjä
Vastaukset 14
Vanhimmat
Miksi et vastannu
Miksi et poista asiattomia tekstejä?
Älä vastaa, että mielestäsi tämäkään ei ole asiaton. Olet kuitenkin saanut jo monta valitusta tästä, joten älä anna omien mielipiteittesi vaikuttaa LIIKAA ratkaisuihisi.
Terveisiä muuten Iron Mikelle!
Tämä viesti varmasti poistuu parin tunnin kuluessa tältä palstalta, ja se osoittaa sheriffin asennoitumisen asiaan!
Teidän ei tarvitse puuttua työhöni joka ikinen päivä... Toimin mahdollisimman objektiivisesti.
Suurimmat ylilyönnit tulen poistamaan varmasti, jokaista viestiä en kuitenkaan täältä poista! Jos viittaat asiaattomalla viestillä Elämöitsijä-nimimerkin keskustelunaloitukseen en todellakaan näe siinä mitään väärää! Olen itse historiaa tutkiessani törmännyt useasti samaan väitteeseen, myös historiateosten sivuilla.
Ei totuutta kannata poistaa. Ei vaikka se likaakin Israelin julkisuuskuvaa. Israelilaiset voisivat ehkä alkaa toimimaan asiallisesti, niin ei tälläisiä negativisia totuuksia tarvitsi kirjoitella.
niinpä totuus sattuu israelin puolustajat
toimeenpanivat falangistit kostona palestiinalaisten suorittamasta heidän johtajansa murhasta . Kristityttäjä falangisteja johti Eli Hubeika ,joka työnsä jälkee nousi useammankin Libanonin hallituksen ministeriksi-myös palestiinalaisten tuella. Lue myös Libanonin historiaa.
Verilöylyn toimeenpanivat falangistit IDF:n miehitysjoukkojen tiukasti valvomassa leirissä. Teurastus kesti pari kolme vuorokautta.
IDF tiesi hyvin mitä Hobeikan porukka tekisi leirissä, kun päästivät ne sinne.
IDF piti palestiinalais naiset ja lapset tiukasti "teurastus alueella" samalla kun Hobeikan porukka suoritti joukkoraiskausta ja -teurastusta.
Ei ainakaan Suomen Lain mukaan syytön ole se joka pitää uhria kiinni kun toinen puukottaa hänet.
Näin kuitenkin näyttää olevan "juutalaisasiantuntija" ateisti45:n ja Israelin juutalaisenemmistön mielestä?
Ateisti45:n "tiedot" ovat monelta osin hyvin sinisilmäistä tai sitten pahantahtoista sionisti-rasisti propagandaa!
... nämä niin ylen ihmeelliset tiedot, rakas neveri?
En itse ole tällaista roskaa löytänyt järjellisiltä sivuilta, vaikka netissä paljon käynkin.
Roskaa kyllä levittää PLO, ja ehkäpä heidän "tiedottamisestaan" nämäkin niin ylen ihmeelliset tiedot löytyvät, eivät sitten muualta.
... nämä niin ylen ihmeelliset kiellot, rakas Shalomi?
En ole mistään järjelliseltä sivulta löytänyt sellaista väittämää, etteivätkö Israelilaiset terrorisoisi palestiinalaisia sekä etteivätkö olisi myös järjestäneet näitä surullisia tapauksia joissa palestiinalaisia häväistiin leireissä.
"Tiedotteita" kyllä levittää fanaatikoiden ylläpitämät propagandasivut. Väitän, että kaikki väitteesi löytyvät äärijuutalaisilta fundamentalistisivuilta, eivät sitten muualta.
Mikäli sekaannutaan sisällissotaan, missä yksi osapuoli, tässä tapauksessa PLO Syyria liittolaisineen, on selvä vihollinen hankitaan heidän vihollisesta liittolainen. Vastapalvelukseksi pelastamisestaan ja tuesta tämä osapuoli hoitaa osan urbaanista lähitaistelusta, jossa hienot vehkeet ja pelit eivät niin paljon auta, tappioita tulee aina. Sabrassa ja Shatilassa oli sisällissodan aikana tuhansia PLO- militantteja ja IDF epäili että niitä olisi siellä vielä.
USA:han ei itse menettänyt Afganistanissa paljon joukkoja, kun ilmavoimien ja muun kaluston ja erikoisjoukkojen tukemana Pohjoinen liittouma hoiti lähitaistelun.
Libanonin sisällissodassa kuoli 150000 ihmistä. Suurin teurastaja oli PLO likaisine islamisti- ja vasemmistoliittolaisineen. Tilanteen karkaaminen käsistä oli pääasiassa sen syytä miten Arafat oli kohdellut maroniitteja omassa Libanonin sisäisessä roistovaltiossa.
Loistava artikkeli kyseisestä tapahtumasta.
http://www.frontpagemag.com/Articles/ReadArticle.asp?ID=9214
Arafat järjesti muunmuassa tälläisen tempauksen.
http://www.free-lebanon.com/LFPNews/hobeika_damour/hobeika_damour.html
Laaja moneen lähteeseen perustuva artikkeli Libanonin sisällissodasta.
http://www.cedarland.org/war.html
Vaikuttaa aivan virallisen Israelin tiedotteelta?
Onko jopa Israelin suurlähetystön kirjoittamat selitykset?
Selitä mitä selität, niin Israelin armeejan (IDF:n) valvonnassa ja suostumuksella ne naiset ja lapset teurastettiin!
Onko näin että Israelin juutalisten moraalin mukaan naisten ja lasten joukkoteurastus on luvallista jos samaan kansaan kuuluvat muut henkilöt ovat tehneet jotain jollekkin kolmannelle osapuolelle?
Olen aina tiennyt että juutalais-arabit harrastavat aivan samoin kostamista kuin muutkin arabit, mutta minä en sitä hyväksy, kuten selkeästi sen hyväksyvät Shalom ja Ruolinisti.
On sekin yhtä jännää kun uuden maan presidentiksi on nousemassa terroristijärjestön Al Fatahin johtaja johonka kuuluvat alajärjestöt tekevät terroritekoja koko ajan kuten Al Aqsan porukka. Eikö olekin jännää.
Miksi he ovat jänniä?
Herran valittu kansa astuu kuvioihin juuri, kun uusi maailmansota alkaa; he ovat jatkuvasta sodasta harjautuneita, niin kuin seemiläiset vain voivat; pahassakin parempia, elikkä parempi pitää vale yllä, kun on vanhan ja uuden testamentin ja koraaninkin alulle saattanu! Kommunismiin niinkuin ydinpommin kehitykseen osallistuneita, hollywood-laadun tae,Rothchildin perilliset ja herran ominaisuuskansa ylitse muiden maailmojen, kansojen.( tämä oli NOPEA TODELLISUUSREALISTINEN TIEDOITUSYDIN)....
Miksi?
Miksi te teette niinkuin teette?
Katsoin TELEVISIOsta, kun ihmisketjuun osallistunut nuori kaunis tyttö sanoi, ettei me mitään Gazaa haluta luovuttaa,ainakaan ARABEILLE.
Toinen kertoi juuri odottamanikin, että juuri RAAMATTU oli hänen lähdeaineistoaan alueen OMISTUS-SUHTEISTA perustellessaan vakuuttavin ja oikeudenmukaisin lähdeaineistoista.
Katson vain sivusta, ja totean; vailla todellista todistusarvoa, jos raamatulla perustelet; KAIKKI me ollaan vaellettu(VALITTU KULKEMAAN) sen PERKELEEN KANNAKSEN kautta tänne, eikä siinä ole mitään todellisuuden vastaista!!!!!
Mikä olisi mikään todellinen peruste miksi luojamme olisi valinnut kaltaisistaan yhtään erillistä kansakuntaa prinsiippi asemaan???
Antakaa perusteluja jumal-ymmärryksenne kautta!
Muuttakaamme vaikka kaikki kasaarijuutalaiset vanhan testamentin kertoman jumalan luvanneen maan haltioiksi! Hail sion!
Tutkitaan kaikkien todellinen geneettinen alkuperä, ja pakoitetaan jokainen muuttamaan omille geneettisille synnyinseuduilleen!!
Tästä tulis hauskaa ainakin siirtomaaherroille!!!
Katottas todellakin geneettiseen TODELLISUUTEEN, jos joistain valituista voi puhua:::.
HERRAKANSA, kuka todella edustaa sitä??Uskaltaisko Selvittää esim. kuninkaiden äpäräsuhteet??
Sitä ihmetteleen jään, kuka uskaltaa enää etsiä mitään valmiissa maailmassa?!