Mikähän lie ollut peruste N-65 viestiketjun poistamiseen!
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ehdotatko syyksi puhdasoppisuutta - kenen, oliko sitä liikaa vai liian vähän?
Ei kai siitä sentään ollut kysymys - olen kokenut jatkuvasti, että näillä sivuilla "helluntailaisuus" on melkoinen opin kirjavuus. Opin yksityiskohdista voidaan ja saa olla eri mieltä, kun vain pääasia on pääasia. Lienee niin, ettei helluntailaisuudessa olekaan mitään yhtenäistä oppia, joka on perusasioissa kaikille yhteinen?
Mutta minulle tuli usein N-65 ketjue lukiessani surullinen olo N-65:n puolesta; miksi ihmeessä niinkin avoimesti sydämensä kaipuusta kirjoittavaa loukattiin selvästi viesteissä, hänen persoonansa kyseenalaistettiin, epäiltiin väärästä hengellisyydestä ja leimattiin jopa kelpaamattomaksi mihinkään rakkausuhteeseen? Kun hän vähänkin kirjoitti menneisyytensä kivuista, niin hänen vihjaitiin eläneen niin kelvottomasti, että on oikein vain, että hän on yksin.
Kuka tänne uskaltaa tuollaista luettuaan kirjoittaa? Eivätkö kommentoijat tunne lainkaan empatiaa, surua toisen murheen puolesta ja halua auttaa ja rohkaista. Joissakin lehdissä on ollut uutinen tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan uskovat ovat vähemmän empaattisia kuin ns. maailman ihmiset. Tulos on järkyttävä, kun asian tulisi olla juuri päinvastoin. Miksi pitämään "sielunhoidollista" ketjua pystyssä, jos se ei anna toivoa ja tohkaise kohtamaan elämän haasteet? Eivätkö kirjoittajat pysähdy edes hetkeksi ajattelemaan ja rukoilemaan hätäänsä ilmaisevan pulesta - kirjoituksen takana on tunteva, mahdollisesti kyyneleinen, haavoitettu ihminen samaa lihaa ja verta kuin sinäkin. Haluammeko, että meitä lyödään sanoilla ja haavojamme vain revitään auki?
>>Mutta minulle tuli usein N-65 ketjue lukiessani surullinen olo N-65:n puolesta; miksi ihmeessä niinkin avoimesti sydämensä kaipuusta kirjoittavaa loukattiin selvästi viesteissä, hänen persoonansa kyseenalaistettiin, epäiltiin väärästä hengellisyydestä ja leimattiin jopa kelpaamattomaksi mihinkään rakkausuhteeseen?
Minä PERÄÄNKUULUTAN ENEMMÄN RAKKAUTTA, ENEMMÄN IHMISEN HYVÄKSYMISTÄ IHMISENÄ kuin oikeita oppeja.
Miksi emme saa olla ihmisinä ihmisten joukossa, kun aina pitäisi olla joku uskis.
Ihminen kaipaa rakkautta, ihminen kaipaa saada olla sellainen kuin on, eikä mikään klooni, ei mikään foliouskis.
Johan Jeesus sanoi. " rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi..." Mutta se on kaikunut kuuroille korville ja oppi on syönyt rakkauden eväät.
Niin, mitä rakkaus on ja miten se ilmenee ihmis suhteissa ja käyttäytymisessä.
"Minä PERÄÄNKUULUTAN ENEMMÄN RAKKAUTTA, ENEMMÄN IHMISEN HYVÄKSYMISTÄ IHMISENÄ kuin oikeita oppeja."
Niin, eikö rakastanminen tekoina ole sitä, että pyrkii vaikuttamaan toisen ihmisen tilaan positiivisesti. Välinpitämättömyyden ymmärrän rakkaudettomuudeksi. Eikö uskonnollisten ihmisten käyttäytymistä korosta se, miten he nuljauttavat lähimmäisen asiat JUMALAN huoleksi ja kannettavaksi,- vaikka todellisesti JUMALA tahtoo; "Kantakaa toinen toistenne taakkoja, niin täytätte Kristuksen lain".
Luonnollinen asiahan tulisi olla, miten ihminen tulee hyvöksyä sellaisenaan,- jos ihminen on tyytyväinen itseensä ja oloonsa. Miksi muutaa ihmistä, joka pursuaa tyytyväisyyttä ja elää kiitosmielellä.
Mutta, mikä aloitukseen tulee ja siihen poistettuun viestiketjuun, niin siinähän pohdittava aihe oli kumppanin löytyminen eli lähimmäisen huolenaihe ja itse pidän hyvänä, että tähän huolenaiheeseen yleensä puututtaisiin. Löydettäisiin syy yhteyksiä, miksi Suomessa tämä on monelle ihmiselle todellinen ongelma.
Kiitos vastauksestasi Tomumaja!
Näitä viestejä ja erityisesti lohdutusta etsiville tulleita vastauksia lukee lähtökohtaisesti positiivisessa odotuksessa - millä tavalla joku osaa jakaa omia kokemuksiaan, rohkaisua tai jopa neuvoja.
Kiitos, että annoit minulle suhteellisuuden tajua. Niinhän se on, että nimimerkkien suojissa kirjoittavat ovat todella kirjavaa joukkoa. Eivät kaikki ole uskovia, eivätkä kaikki ole varsinkaan omantunnon kristittyjä, eivät kaikki tunne rakkautta ja myötätuntoa kärsivää kohtaan, jotkut voivat todella olla mieleltään sairaita, joku voi olla narsistinen ja joku hengellisyydessään pöyhkeilevä, tyly kommentoija.
Kiitos Tomumaja, en odota jatkossa enää niin paljon näillä sivuilla käydessäni. Itse ajattelin kirjoittaa jotain itsestäni, oman elämäni taisteluista - mutta en tahdo tulle lyödyksi: kun sisimmässä on vielä haavoja, itsesuojaleuvaisto neuvoo pysymään poissa sellaisilta foorumeilta, joisssa monilla on selvästi tarkoitus vain arvostella ja heittää lauseita yläpuolelta ilman sydämen ymmrrystä. Mielessäni kysyn vielä: miksi minusta tuntuu, että "helluntailaisuus" palstalla näitä loukkaajia on tavallista enemmmän, kuvittelenko vain?
Eikö kaikki kirjoita nimimerkkien suojassa? Tomumaja ja Lappalainen on ainoat jotka kirjoittavat nimellään.
Mainutusta poistetusta ketjusta en osaa sanoa juuta enkä jaata kun en ehtinyt sitä lukea.
"Tomumaja ja Lappalainen on ainoat jotka kirjoittavat nimellään."
Tä! Millä nimellään!
Joku Jari-Pekka kirjoittelee tänne oikein kuvansa kera. Hän ei kuitenkaan tuo esille henkilökohtaisia asioitaan, taistelujaan, surujaan eikä ilojaan. Hän on enemmän "neuvonantaja" ja Raamatun kohdilla vastaileva. Itsekin kirjoitin kerran nimelläni, mutta luovuin siitä - viestit eivät ole riittävän perusteellista keskustelua; jostakin yksittäisestä sanasta saatetaan vetää omalaatuisia johtopäätöksiä tai sitten itse en osaa ilmaista asiaa kirjoitettuna niin, että se ymmärrettäisiin niin kuin olen tarkoittanut. Keskustellessahan puolin ja toisin ajatukset vaihtuvat, sanomisiaan voi tarkentaa, erehdyksiään korjata heti eikä jostain lauseesta jää sellaista jälkeä kenenkään muistiin, että siitä saisi kuulla jatkuvasti vielä jälkeenkin päin. Kirjoitettuun tekstiin voidaan tarttua ja valitettavasti siihen tarttuvat helpoimmin sellaiset, jotka haluavatkin loukata. N-65 oli tästä elävä esimerkki.
Unohdin Jari-Pekan. Hänkin kirjoittaa omalla nimellään. Kaikki muut kirjoittavat puskista.
Jos on kirjautunut tai kirjoittaa kirjautuneella nimimerkillä ilman kirjautumista, niin yleensä tämän ihmisen voi jäljittää vaikka kotiovelleen. Niin, jos ei aseta salaiseksi koko profiliian.
Mutta, sekin todellisuus tulee huomioida, miten tuntemattomia kirjoitajina olemme toisillemmme.
Kaikki voidaan jäljittää, myös profiilittomat. Eräs herjausyytteen saanut kirjoitti profiilittomana. Hänet jäljitettiin ja oikeustoimethan siitä tuli.
Kannattaa siis kirjoittajien miettiä haluaako kunnianloukkauksesta syytteen.
Täällä kun rehottaa juuri henkinen väkivalta ja henkilöön kohdistuva rienaus.
Tottakai viranomaiset mahdollistuvat jäljittämään IP osoitteen kautta viestien kirjoittajan, mutta tarkoitin miten tavallinen lukijakin päättelykykyään käyttäen monasti voi jäljittää monen kirjoittajan. Siis jos on profiili julkinen.
Mutta,- aika on muuttunut tässäkin asiassa. Jos on mokkula, niin mokkulan joka käynnistyksen yhtreydessä muuttuu tuo IP osoite ja näin tämä kanava on hyödytön virkavallan selvittäessä viestin kirjoittajaa. Mutta,- onhan heillä muitakin kanavia kirjoittajan etsimiseen.
Muistan lisäksi ainakin Weijon (tai Veijon) kirjoituksia joissa oli yhteystietoja, muistaakseni Turun seudulta, ja Jukan, joka kirjoitti omalla nimellä. Oli eri henkilö kuin Jukka Lappalainen.
Mutta, eikö uskovan ihmisen tulee kirjoittaa selaisella tasolla, joka kestää kriittisen tutkiskelun, niin lukijoiden kuin viranomasten. Tosin vaikeita asioita pohdittaessa,- ja etenkin lyhyesti, niin helposti vastapuoli ymmärtää ne väärin ja siten kokee ne kielteisenä.
Mutta, onhan tällä foorumilla ihan todellisia asioiden kekisijöitä ja tietoisesti valhetelija ja luulijoita. Esim. vieläkin huvittaa kun Mohikaani väitti useaan kertaan minun kärsivän alkoholisimista, vaikka koko alkoholi on koko elämässäni ollut vieras käsite.
No, jokainen ihminen tietänee ja uskonee, miten totuus kaikista ihmisistä on ennen pitkään tuelva ilmi (ja JUMALAN tiedossa), jos ei tässä ajassa, niin ainakin viimeisellä tuomiolla. Eikö juuri tuo mielikuva, joa tuohon uskominen vapauta ihmistä koko kielteisestä asiasta, joka on tapahtunut.
"Ehdotatko syyksi puhdasoppisuutta - kenen, oliko sitä liikaa vai liian vähän?"
Minulle tuli oletus, että joku helluntailainen näki viestiketjun harhaoppisena, teki valituksen ja ketju poistettiin.
Viestiketjussa oli tärkeä teema ihmissuhteista ja sellaisen pohtiminen ei tietyille hellareille kelpaa.
N-65 yhdisti silti ihmissuhteet (ehkä omankin) uskonnollisuuteen. Sekään ei näköjään riittänyt. Ihmissuhde, vieläpä rakkaus ja sen kaipuu, on näköjään kieräpipoisille vaarallista harhaoppia.
Näin ajattelin ja tein aloituksen.
Niinhän tuo viestiketju on kadonnut. Toisaalta olisi hyvä tietää miksi poistaminen. Muistaakseni aloituksen aihe koski "tiedotusta" , onko kukaan löytänyt kumppania rukouksen avulla ja koko ketjun sisältöön liittyi vaikeasti löydettävä kumppani.
Lie henkivalloilla osuutta tms tai sitten tämän ajan ihmisen luonteella, niin asioiden tutkimista vastustetaan henkleen ja vereen ja tähän uskon liittyvän myös ketjun poistamisen.
Jos ihmisellä on pitkäkestoinen ongelma,- olkoompa se millä alueealla tahansa (kumppanin etsiminen tai parisuhde ), niin itse pidän erittäin tärkeänä paneutua asiaan mahdollisimman syvllisesti ja, niin,- itseään tutkien. Raamatussa on erittaäin laajasti ohjeita ja kehoitusta tutkia itseään.
Kun ihminen alkaa tutkimisen kautta selvittää ongelmaa, niin tämän kautta ihminen löytää JUMALAN tahdon ja vastauksen.
Esim. jos kumppanin etsinnässään on kariutunut jo 10 orastavaa suhdetta, niin helposti voi tulla tietämään mikä on ongelma ja sen ydin. Niin, itse toivon jokaisen ihmisen, joka etsii kumppania itselleen, - niin löytävän sen, mutta jos ei suhteet etene orastavaa suhdetta pidemmälle, niin myös selvittävän itselleen perusongelman.
Aiemmin oli pohdintaa omalla nimellä tai nimimerkillä kirjoittamisesta ja siitä tuleeko kirjoittajan todellinen nimi esille.
Sillä ei käsittäkseni ole mitään merkitystä. Kirjoitusten sisältö on ratkaiseva.
Jos kuvittelee, että nimimerkillä voi suoltaa mitä tahansa (tarkoitan epäeettistä, kirosanoja tms.), kirjoittaja ei ymmärrä olemustaan.
Emmehän tee rikoksia muutenkaan silloinkaan kun kukaan ei ole näkemässä.
N-65 viestiketju olisi voinut jatkua kauankin. Teema oli mitä koskettavin. Oletin, ettei kirjoittajien nostama uskonnollinen vire haittaisi mielipiteenvaihtoa.
Tämähän on uskonnollinen palsta.