varustautuminen / valmistautuminen

Nyt lopunajan viimehetkissä ennen ylöstempausta: Pitäisi Jumalan seurakuntalaisten, ennen kaikkea seurakuntana valmistautua siihen tilaan että ei ole tahraa eikä ryppyä. Että kaikki ovat yksimielisiä, keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä, täydellisessä yhteistyössä Jumalaa ja toisiaan kokosydämistään palvellen, toistensa kunnioittamisissa kilpaillen. Irrottautua osallisuudesta tämän pahan vallassa olevan maailman synteihin. Järjestäytyä Hengelliseksi huonekunnaksi Kristuksessa, joka on maailmassa, muttei osa maailmaa, ei siis olisi enää osa tätä Jumalatonta, Jumalan kieltävää, Jumalaa vastaan sotivaa, saatanaa palvelevaa, luomakuntaa ja kaikkia luotuja tuhoavaa ja turmelevaa maailmaa.

Hengelliseksi huonekunnaksi Kristuksessa yhdistyminen vaatii järjestystä apostolisen seurakuntaopin pohjalta ja mukaisesti, kaikki Kristuksen omat yhtä olevaksi ja yksimielisinä, elämään ja kantamaan huolta kaikista jäsenistä. Niin että jokainen osallistuu yhteistyöhön ja jokainen myös saa tasapuolisen Kristuksen opetusten pohjalta oikeudenmukaisen toimeentulonsa, jossa myös tehdään apostolien opetusten mukaista tasausta, jossa jokainen käyttää omaisuuttaan kaikkien yhteiseksi hyväksi ja menestykseksi. Mitä sitten kenelläkin on tiloja, välineitä, tietoa, taitoa, ym.

Jumalan paikallis-seurakuntien on toimittava seurakuntina keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpidossa samoin kuin yksilöiden tasolla paikallis-seurakunnissakin, (jos toimii ?) Olemme seurakuntina velvolliset elämään yhteistyössä, ja pyrkimään sellaiseen tilaan että pedonmerkin tullessa voimaan olemme itsenäisesti toimeentulevia, pedonmerkki systeemistä riippumattomia. Ollen siinä vaiheessa varustautuneet omavaraisuuteen kaikessa mahdollisessa, johon mahdollisuudet tänä päivänä ainakin länsimaissa ovat hyvät ja suuret. Uskottavasti myös muualla maailmassa, kun vain lähtevät käytännön tasolle samalla periaatteella. Syyllä että, ei voi osallistua vallassa ja valtaa pitävien ja heitä tukevien synteihin, Jumalaa ja lähimmäisiään vastaan pahaa tehden. Jota kaikkialla maailmassa törkeästi harrastetaan. Toimia samoin kuin Israel akanaan Egyptistä irrottautuessaan.

Nyt koko maailma kuvaa silloista Egyptiä, sen velhoutta ja Jumala vastaisuutta, ja siksi Heidän synteihin osallisuudesta ja mukautumisesta pitää sanoutua irti, pitää erota siitä / heistä, vaihtoehdoksi ja vaihtoehtoiseksi valtakunnaksi, eli yhteistaloudeksi, Kristilliseksi yhteiskunnaksi, eli Jumalan seurakunnaksi. Tämä kyseinen asia vaatii rakentumisyhteyttä, aluksi kirjallista kokoontumista, profetoimista ja arvostelua, eli keskustelua niistä asioista jota tähän lähtemiseksi ja pääsemiseksi tarvitsee selvittää. Niin että ne kaikki, jotka ovat tähän työhön kutsutut saisivat tietoa tästä suuresta, monia herättävästä hankkeesta. Johon monet yrittää jopa teeskennellen päästä mukaan, ja paljon tuleekin pääsemään, Mutta käy niin kuin kuninkaan järjestämissä juhlissa Raamatun kertomuksessa, kaikilla ei ollut juhlakelpoista asua yllään, ja siksi tulivat ulosheitetyksi.

Jeesuksen nimessä kehotukseksi kutsutuille, valmistautukaa ja varustautukaa, Jumala ei ole epäjärjestyksen, vaan järjestyksen Jumala ja Herra. Esko H. Osoite: [email protected]
059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Esko H. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu