James Randi - tieteennäköisiä taikatemppuja: CSICOP:in piirissä on aina ollut taikureiden yliedustus. James Randi on näistä ollut eniten esillä tiedotusvälineissä. Hän on ollut CSICOP:in touhukas "markkinointipäällikkö", täysin ei-tieteellinen henkilö niin koulutukseltaan kuin tavoiltaan. Tässä joitakin poimintoja hänen saavutuksistaan. Vuonna 1988 hän väitti eräässä lehtihaastattelussa, että Eldon Byrd, Uri Gellerin ystävä oli lasten seksuaalinen hyväksikäyttäjä, joka oli saanut vankilatuomion (arvaa mikä on James Randin sukupuolinen suuntaus?).Byrd nosti kanteen parjauksesta ja voitti oikeusjutun. Tekaistussa lausunnossa ei ollut mitään perää. Samana vuonna 1988 Randi väitti Gellerin panneen liikkeelle kiristyskampanjan häntä vastaan. Geller nosti useita syytteitä Randia vastaan ja voitti oikeusjutut. Randi erosi virallisesti CSICOP:ista jotta hänen nimeään ja CSICOP:ia ei yhdistettäisi toisiinsa. Randilla on ollut ilmeinen takertuma Uri Gelleriin, jota vastaan CSICOP on ehkä eniten hyökännyt kokonaisuudessaan. Miksi? Maalaisjärkeni sanoo, että kyse on kilpailusta; Geller teki suurempia "taikoja" kuin pelkkä silmänkääntäjä Randi ja siksi Randi kantaa kaunaa Gelleriä kohtaan. Edelleen samana vuonna 1988 Randi häiriköi Benvenistan laboratoriossa kuten aikaisemmin mainittu. Kritiikissä Randin menetelmiä kohtaan mainittiin, että hän "huolimaton" ja "ennakkoasenteellinen". Erään kritiikon mukaan "Randi pystyy vääristämään karkeasti tosiasioita". Arvostetut ja kokeneet paranormaalin tutkijat kuten Stanley Krippner, Harold Puthoff ja Russell Targ ovat löytäneet Randin väitteistä karkeita virheitä ja kritiikkiä on julkaistu.
Randi on järjestänyt hokkuspokkus -kokeita mm. varvuntaivuttajille. Hän on luvannut kuuluisan 1000000 dollarin palkkion sille, joka osoittaa pitävästi pystyvänsä "tuottamaan" jonkun paranormaalin ilmiön. Tämä on ikivanha hämäysmenetelmä; Randi ei aio maksaa tätä pikkusummaa kenellekään vaan voi tarpeen vaatiessa nostaa mielivaltaisesti paranormaalin näytön kriteerejä henkilökohtaisten mieltymystensä mukaisesti, jolloin siihen ei kukaan yllä. On huolestuttavaa kun tällaiset markkinointikikat sekoittuvat aitoon tieteelliseen pyrkimykseen löytää uusia tosiasioita. Vuonna 1982 väittelyssä Randin tekemistä karkeista virheistä, Randi lupasi maksaa heti 1000 dollaria sille, joka osoittaa hänen virheensä. Haasteeseen tarttui kolmekin paranormaalin tutkijaa. Randi pyörsi tässä vaiheessa ympäri eikä 1000 dollarin palkkiota koskaan maksettu. Voi realistina kuvitella miten käy ihmisen joka lupaa maksaa miljoona taalaa, mutta ei maksa tuhatta kun kyse tulee...Randin kirjojen nimet ovat myös paljastavia, eräs on "Flim flam: The Truth about Unicorns, Parapsychology and Other Delusions". Jos tykkää tästä tyylilajista, siirtyy automaattisesti tieteen ulkopuolelle - niin raflaavan halpaa on tyyli. Tiedemiehet, jotka etsivät tukea Randin halpahalli-tyylistä ja markkinointimenetelmistä, laskelmoivat menestyvänsä hänen vanavedessään, mutta pitkässä juoksussa tulos on päinvastainen - tieteen maine luotettavana tosiasoihin pitäytyvänä menetelmänä on jo alentunut - kiitos Randin & co. Taikureiden osuuden suuri määrä CSICOP:issa ja heidän näkyvyytensä julkisuuskampanjoissa ja propagandassa viittaa luonnollisesti tämän ammattikunnan sisäsyntyiseen kateuteen ja kaunaan kaikkia niitä kohtaan, joilla on aitoja psyykkisiä kykyjä. Tämä kauna näyttää levinneen laajalle koko akateemiseen maailmaan: onhan niin, että kaikkien "ihmeiden" pitää tulla tieteen kautta maailmaan, onhan isi?
Dog World -lehdessä julkaistiin vuonna 2000 artikkeli koirien "kuudennesta aistista", jossa brittiläinen biologin Rupert Sheldraken omia tutkimuksia selostettiin. Tässä artikkelissa siteerattiin myös Randia, joka sanoi, että hän on tutkinut myös asiaa eikä siinä ole mitään perää. Mitään yksityiskohtia tutkimuksesta ei kerrottu. Sheldrake lähetti Randille sähköpostia, jossa hän kysyi asiaa. Randilta ei tullut vastausta - eikä tullut myöskään toiseen tiedusteluun. Lopulta Sheldrake lähetti viestin Randin hallitseman tutkimussäätiön johtokunnalle, joka vastasi, että olisi parasta kääntyä Randin puoleen. Viimein Randi vastasi neljänteen pyyntöön ja sanoi, että hän oli suorittanut kokeita ystäviensä koirilla ja että tutkimuksista oli aikaa ja asiaan liittyvät muistiinpanot olivat kadonneet (hm...vaikuttavaa, toim. huom.).
Myöhemmin Randi kirjoitti liioitelleensa omia näkökantojaan ja myönsi kielteisen käsityksensä perustuneen liian pienen tutkimuksen aineistoon. Randi on väittänyt myös, että hän on osoittanut miten Sheldraken kokeissa käytetty Jaytee -niminen terrieri saavutti positiivisia tuloksia eläintern ESP:tä koskevissa kokeissa. Sheldraken kokeissa mitattiin aikaa, jonka koira vietti kotonaan ikkunan ääressä, josta näki taloon johtavalle portille ja kuinka paljon muualla talossa. Koemenettelynä oli satunnainen koiran omistajan poistuminen talosta ja satunnainen palaaminen takaisin. Koiran käyttäytymistä, ikkunassa käyntejä ja muuta toimintaa tarkkailtiin ja videoitiin. Näissä kokeissa Jaytee osoitti kirkkaasti, että se riensi ikkunan ääreen kun koehenkilö (omistaja) oli tehnyt päätöksen palata kotiin tai oli jo kotimatkalla. Nyt Randi sanoi, että Jaytee oli reagoinut ohiajaviin autoihin ja rientänyt sen vuoksi ikkunaan. Sheldrake osoitti, että näin ei voinut olla. Myöhemmin Randi myönsi, ettei ollut nähnyt koko tutkimusvideota.
Jos "tutkija" käyttäytyy näin ja vetelee väitteitä miten sattuu, peruu sanojaan eikä ole edes kiinnostunut asiasta, josta väittelee, mikä on hänen oikea nimensä? Haluaisiko Helsingin yliopisto tällaisen kivan "tiedemiehen" laitoksiinsa antamaan lisäpotkua tiedemaailman rituaaleihin? Randin työmentelmät ovat olleet uskomattomia verrattuna siihen maineeseen, jonka hän on onnistunut luomaan markkinoinnillaan ja propagandallaan. Kaikki CSICOP:in piirissä eivät tietysti hurraa Randille, mutta mies on selvästi ollut hyödyllinen aatteen kannalta. Pseudoskeptikkojen "tiede" on Randin tieteen kaltaista, joskus hienostuneempaa, joskus perusteellisempaa, mutta aina siellä on pukinsorkka näkyvissä.
skepsis-uskovainen randi
11
1458
Vastaukset
- Markku
Kaikki väitteesi on tuulesta temmattuja. En viitsi edes oikaista tuota paskaa kuin että miljoonan dollarin palkkio - sille joka tuottaa yliluonnollisen ilmiön/asian - on maksettu puolueettomalle tilille useimmankin yrityksen aikana.
- Andronikos
Kaikki meni hyvin siihen asti, kun otit esiin tuon ESP-tutkimuksen. Yhden koiran kokoinen koeryhmä, eikä minkäänlaista vertailua muiden testien kanssa = huonoa tiedettä. Haluaisin vain tietää, miten tutkijat ovat mitanneet koiran omistajan 'aikomuksen' lähteä kotiin?
Jos tällainen testi haluttaisiin tehdä OIKEAN tieteen sääntöjen mukaan, otettaisiin 1000 koiraa ja testattaisiin 500:lla ESP:tä. Toiselle 500 sanottaisiin, että niillä testataan ESP:tä, mutta todellisuudessa niille syötettäisiin vain kalkkitabletteja. Jäljellejääneitä testattaisiin eri tilanteissa, kaupungeissa ja eri isännillä.- noinkaan
ESP-tutkimuksissa on tehty joukkokokeita kaiketi Rhinestä alkaen. Eläinten käyttäytymisen tutkiminen ESP:n kannalta perustuu oletukseen, että "telepaattiset" vaikutukset voisivat tapahtua tietoisen ajattelun "alapuolella", ja "omimmillaan" tuollaisia ilmiöitä voitaisiin siis havaita signaalitason viestinnässä tai vaikkapa eläinten käyttäytymisessä. Koirahan on laumaeläin ja sillä on selviä tunnistettavia laumaeläimen reaktioita.
Jos ESP-ilmiöt palautuvat primitiivisen laumakäyttäytymisen tasolle silloin on ehkä ajanhaaskausta yrittää jäljittää niitä koejärjestelyin, joissa niitä yritetään tavoittaa tietoisen ajattelun piiristä. Tätähän perinteinen ESP-tutkimus on yrittänyt osin kontrovertein tuloksin. Sheldrake näyttäisi lähtevän liikkeelle toisesta suunnasta.
Jos ja kun tieteessä ei tiedetä mitä tarkkaan ottaen jäljitetään, silloin tutkimusta tietysti täytyy tehdä paljon alustavampien oletusten pohjalta kuin mitä esim. joukkokokeet edellyttävät. Tämä on täysin legitiimiä. Se jääkö millään menetelmällä käteen mitään mielenkiintoista, nähdään joskus myöhemmin.
Tieteessä uudet ajatukset ovat samassa asemassa kuin uudet todentamismenetelmätkin. Tieteen historia on kertomus siitä miten uudet ajatukset ovat tuoneet selityksen piiriin uusia asioita, jotka aiemmin joko kiellettiin tai leimattiin huuhaaksi, ja myös uudet todentamismenetelmät ovat aina laajentaneet käsiteltäviksi otettujen ilmiöiden piiriä.
Skepsis-yhdistys tuntuu keräävän jäsenikseen varsinaisia tieteisuskovia, joille taikuri James Randi on todellisempi auktoriteetti kuin esim. mainittu Sheldrake - tai vaikkapa Brian Josephson. - Andronikos
noinkaan kirjoitti:
ESP-tutkimuksissa on tehty joukkokokeita kaiketi Rhinestä alkaen. Eläinten käyttäytymisen tutkiminen ESP:n kannalta perustuu oletukseen, että "telepaattiset" vaikutukset voisivat tapahtua tietoisen ajattelun "alapuolella", ja "omimmillaan" tuollaisia ilmiöitä voitaisiin siis havaita signaalitason viestinnässä tai vaikkapa eläinten käyttäytymisessä. Koirahan on laumaeläin ja sillä on selviä tunnistettavia laumaeläimen reaktioita.
Jos ESP-ilmiöt palautuvat primitiivisen laumakäyttäytymisen tasolle silloin on ehkä ajanhaaskausta yrittää jäljittää niitä koejärjestelyin, joissa niitä yritetään tavoittaa tietoisen ajattelun piiristä. Tätähän perinteinen ESP-tutkimus on yrittänyt osin kontrovertein tuloksin. Sheldrake näyttäisi lähtevän liikkeelle toisesta suunnasta.
Jos ja kun tieteessä ei tiedetä mitä tarkkaan ottaen jäljitetään, silloin tutkimusta tietysti täytyy tehdä paljon alustavampien oletusten pohjalta kuin mitä esim. joukkokokeet edellyttävät. Tämä on täysin legitiimiä. Se jääkö millään menetelmällä käteen mitään mielenkiintoista, nähdään joskus myöhemmin.
Tieteessä uudet ajatukset ovat samassa asemassa kuin uudet todentamismenetelmätkin. Tieteen historia on kertomus siitä miten uudet ajatukset ovat tuoneet selityksen piiriin uusia asioita, jotka aiemmin joko kiellettiin tai leimattiin huuhaaksi, ja myös uudet todentamismenetelmät ovat aina laajentaneet käsiteltäviksi otettujen ilmiöiden piiriä.
Skepsis-yhdistys tuntuu keräävän jäsenikseen varsinaisia tieteisuskovia, joille taikuri James Randi on todellisempi auktoriteetti kuin esim. mainittu Sheldrake - tai vaikkapa Brian Josephson.Väitätkö, että laumaeläimet suunnistavat ESP:llä ja tieteellisiä todentamismenetelmiä pitää muokata, niin että tulokset todistavat tämän?
- todellakaan
Andronikos kirjoitti:
Väitätkö, että laumaeläimet suunnistavat ESP:llä ja tieteellisiä todentamismenetelmiä pitää muokata, niin että tulokset todistavat tämän?
tarkoita mitään tuollaista. Tarkoitan ihan sitä mitä sanon:
"Jos ESP-ilmiöt palautuvat primitiivisen laumakäyttäytymisen tasolle silloin on ehkä ajanhaaskausta yrittää jäljittää niitä koejärjestelyin, joissa niitä yritetään tavoittaa tietoisen ajattelun piiristä...
...Tieteen historia on kertomus siitä miten uudet ajatukset ovat tuoneet selityksen piiriin uusia asioita, jotka aiemmin joko kiellettiin tai leimattiin huuhaaksi, ja myös uudet todentamismenetelmät ovat aina laajentaneet käsiteltäviksi otettujen ilmiöiden piiriä." - Andronikos
todellakaan kirjoitti:
tarkoita mitään tuollaista. Tarkoitan ihan sitä mitä sanon:
"Jos ESP-ilmiöt palautuvat primitiivisen laumakäyttäytymisen tasolle silloin on ehkä ajanhaaskausta yrittää jäljittää niitä koejärjestelyin, joissa niitä yritetään tavoittaa tietoisen ajattelun piiristä...
...Tieteen historia on kertomus siitä miten uudet ajatukset ovat tuoneet selityksen piiriin uusia asioita, jotka aiemmin joko kiellettiin tai leimattiin huuhaaksi, ja myös uudet todentamismenetelmät ovat aina laajentaneet käsiteltäviksi otettujen ilmiöiden piiriä."Tiede on kuitenkin tuonut 'selityksen piiriin' perinteisesti ainoastaan sellaisia asioita, joita ei pystytä vanhoilla teorioilla kyllin suurella tarkkuudella ennustamaan. Esimerkkinä vaikkapa valon vakionopeus, tai alkusyntyteorian hylkääminen.
- päinvastoin
Andronikos kirjoitti:
Tiede on kuitenkin tuonut 'selityksen piiriin' perinteisesti ainoastaan sellaisia asioita, joita ei pystytä vanhoilla teorioilla kyllin suurella tarkkuudella ennustamaan. Esimerkkinä vaikkapa valon vakionopeus, tai alkusyntyteorian hylkääminen.
Mainostamasi "oikea" tiede ei tuonut selitystä valonnopeuden vakioisuudelle, sillä käytännössä kävi juuri päinvastoin: Einsteinin suhteellisuusteoreettiset ajatustyökalut loivat selityksen, johon sitten havainnot valon nopeudesta asettuivat. Tällainen etenemisjärjestys on tieteessä ihan ok.
Moniin fysiikan historioihin on kirjattu käsitys, jonka mukaan valon nopeuden mittauksessa yleensä mainittu Michelsonin ja Morleyn koe olisi luonut selitystä kaipaavan anomalian, ja Einsteinin suhteellisuusteoria olisi ollut ratkaisuyritys tähän, ei pidä käytännössä paikkaansa. Einstein ei edes ehkä ollut edes kuullut Michelsonista ensimmäisiä papereitaan kirjoittaessaan. (Eikä sen kummemmin Michelsonkaan itse tajunnut kokeidensa teoreettista merkitystä kuin mahdollisesti joskus jälkeenpäin.)
Joten valonnopeuden vakioisuus on siis esimerkki nimenomaan siitä miten ajatustyökaluilla luodaan teoriaa, joka sitten saa vahvistuksensa, kun teorian ennustavuus todetaan mittauksin. - Andronikos
päinvastoin kirjoitti:
Mainostamasi "oikea" tiede ei tuonut selitystä valonnopeuden vakioisuudelle, sillä käytännössä kävi juuri päinvastoin: Einsteinin suhteellisuusteoreettiset ajatustyökalut loivat selityksen, johon sitten havainnot valon nopeudesta asettuivat. Tällainen etenemisjärjestys on tieteessä ihan ok.
Moniin fysiikan historioihin on kirjattu käsitys, jonka mukaan valon nopeuden mittauksessa yleensä mainittu Michelsonin ja Morleyn koe olisi luonut selitystä kaipaavan anomalian, ja Einsteinin suhteellisuusteoria olisi ollut ratkaisuyritys tähän, ei pidä käytännössä paikkaansa. Einstein ei edes ehkä ollut edes kuullut Michelsonista ensimmäisiä papereitaan kirjoittaessaan. (Eikä sen kummemmin Michelsonkaan itse tajunnut kokeidensa teoreettista merkitystä kuin mahdollisesti joskus jälkeenpäin.)
Joten valonnopeuden vakioisuus on siis esimerkki nimenomaan siitä miten ajatustyökaluilla luodaan teoriaa, joka sitten saa vahvistuksensa, kun teorian ennustavuus todetaan mittauksin.Pieni ajatusvirhe minun osaltani.
- Jesus Hitler
No, jokainenhan tietää, että Randi on showbisnesnarri. Varmaan häntä suunnattomasti harmittaa, että Gellerin kyvyt on todistettu oikeiksi LUKUISISSA kokeissa, jotka täyttävät tieteellisyyden kriteerit.
Randi on vain ilveilijä ja uskovainen fanaatikko, vieläpä luonnehäiriöinen. Mutta silti hän on onnistunut sumuttamaan Höpsis ry:n kritiikittömiä reppanoita..- Örkki
"Gellerin kyvyt on todistettu oikeiksi LUKUISISSA kokeissa, jotka täyttävät tieteellisyyden kriteerit"
Missähän kokeissa? Ja mistäs ne löytää? - Jesus Hitler
Örkki kirjoitti:
"Gellerin kyvyt on todistettu oikeiksi LUKUISISSA kokeissa, jotka täyttävät tieteellisyyden kriteerit"
Missähän kokeissa? Ja mistäs ne löytää?No etsi netistä. Mulla on yli 900 kirjaa enkä sun takia ala käymään niitä läpi että löydän tietoja... :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1435930
Maisa Torppa
Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL2704998Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400002733627- 122081
- 1661776
Nainen, älä tee aloitetta, jos
Jos olet: - ylipainoinen - yksinhuoltaja - tatuoitu - tukassa on varoitusväri - sinulla on muita lävistyksiä kuin korvak1901710- 1041343
Persut palkitsisi verohelpotuksin röökin polton ja ryyppäämisen lopettamisesta
>> Perussuomalaiset ehdottavatkin, että haittaverojen sijaan terveellisestä elämää viettäville ihmisille voitaisii2281327Veronika Honkasalo(vas.)venäjän asialla
Honkasalon mukaan mukaan venäläisiä turvapaikanhakijoita kohdellaan lainvastaisesti. "Vasemmistoliiton varapuheenjohtaj1021235- 621205