Mitä virkaa on lapsikasteella, kun pieni vauva ei ymmärrä siitä mitään?
Lähetyskäskyssä Jeesus käski tehdä kaikki kansat hänen opetuslapsikseen kastamalla heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä hän oli käskenyt omiensa pitää.
Apostolien aikana kokonaisia perhekuntia kastettiin. Perhe kuului yhteen. Siksi tuntui luontevalta, että kun perheen isä ja äiti tulivat uskoon, koko heidän perhekuntansa lapsineen ja ehkä palvelijoineen kastettiin.
Kaste oli portti Kristuksen yhteyteen ja Jumalan lasten joukkoon. Olisi outoa, jos lapset olisi jätetty pelastuksen ulkopuolelle.
Mikäli lapsikaste ei olisi ollut käytössä, varhaiskirkon historiasta tietäisimme ajankohdan, jolloin kastekäytäntö olisi muutettu. Emme tunne sellaista murrosta. Hyvin aikaisin kirkkoisät kertoivat, että lapsia oli kastettu apostolien ajoista saakka.
Varhaisen kirkon seurakunnat eivät muodostuneet vain aikuisista, vaan myös nuorista ja lapsista. Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä sanotaan: ”Lapseni, minä kirjoitan teille: te olette oppineet tuntemaan Isän. Isät, minä kirjoitan teille: te olette oppineet tuntemaan hänet, joka on ollut alusta asti. Nuoret, minä kirjoitan teille: te olette voimakkaita, ja te olette voittaneet pahan”.
Jeesuksen seuraajien joukossa oli myös lapsivihamielisiä ihmisiä. Jeesus närkästyi näille ja salli vanhempien tuoda lapset hänen siunattavikseen. Lasten kasteessa me raivaamme jo vauvoille tien Jeesuksen syliin.
Eikö lasten siunaaminen riitä?
Joku voi kysyä, eikö nykyisinkin riittäisi, että lapset vain siunattaisiin. Lapsia tuleekin siunata usein, mutta se ei korvaa kastetta. Siunatessaan lapsia Jeesus ei ollut vielä asettanut kastetta.
Kuitenkin ”lasten evankeliumi” on jatkuva muistutus siitä, että lapset eivät ole ikään kuin seurakunnan odotushuoneessa. Heille kuuluu koko pelastus jo nyt. Jeesus jopa asetti lapsen opetuslasten esikuvaksi.
Mutta eikö Uuden testamentin mukaan järjestys ole: ensin usko, sitten kaste? Järjestys on useimmiten tämä lähetystilanteessa. Ensin pakanan on opittava tuntemaan Jeesus Kristus, ennen kuin hänet voidaan kastaa. Seurakuntaelämän vakiinnuttua järjestys voi olla myös toinen: ensin voidaan kastaa ja omakohtainen usko kasvaa myöhemmin joko vähitellen tai äkillisenä murroksena.
Luterilainen kirkko ei suinkaan torju aikuiskastetta. Sellaista tapahtuu yhä edelleen kotimaassa ja etenkin lähetysmailla. Lapsikasteen sijasta voitaisiinkin puhua perheitten kastamisesta. Kasteen luoma yhteys ei saa rikkoa perhettä. Jokaiselle kastetulle on taattava joku, joka opettaa hänelle uskon lahjan.
Lapsikaste kuvaa Jumalan armoa avarimmillaan. Se on ympäröinyt meidät ennen kuin olemme itse ymmärtäneet mitään. Martti Luther jopa opetti, että pikku lapselle lahjoitetaan kasteessa usko. Mitä enemmän opimme tuntemaan Jumalan tahtoa, sitä enemmän uskomme jäsentyy. Kirkko turvaa rippikoulussa sen, että kastettu oppii kristinuskon pääasiat. Konfirmaatiossa nuori tunnustautuu siihen uskoon, johon hänet on kasteessa otettu ja seurakunta siunaa hänet matkalle aikuisuuteen.
Lutherin mukaan varmin kaste on lapsikaste. Näin siksi, että aikuinen voi pettää kuin Juudas, mutta lapsi on vilpitön. Kun kaste on Jumalan teko, se kestää koko elämän ajan. Saamme katuvina syntisinä päivittäin tai pitkien aikojen jälkeenkin palata siihen armoon, johon meidät on jo kasteessa otettu. Usko riippuu kiinni Jumalan lupauksissa.
Lähetyskäskyssä Jeesus käski tehdä kaikki kansat hänen opetuslapsikseen kastamalla heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä hän oli käskenyt omiensa pitää.
Apostolien aikana kokonaisia perhekuntia kastettiin. Perhe kuului yhteen. Siksi tuntui luontevalta, että kun perheen isä ja äiti tulivat uskoon, koko heidän perhekuntansa lapsineen ja ehkä palvelijoineen kastettiin.
Kaste oli portti Kristuksen yhteyteen ja Jumalan lasten joukkoon. Olisi outoa, jos lapset olisi jätetty pelastuksen ulkopuolelle.
Mikäli lapsikaste ei olisi ollut käytössä, varhaiskirkon historiasta tietäisimme ajankohdan, jolloin kastekäytäntö olisi muutettu. Emme tunne sellaista murrosta. Hyvin aikaisin kirkkoisät kertoivat, että lapsia oli kastettu apostolien ajoista saakka.
Varhaisen kirkon seurakunnat eivät muodostuneet vain aikuisista, vaan myös nuorista ja lapsista. Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä sanotaan: ”Lapseni, minä kirjoitan teille: te olette oppineet tuntemaan Isän. Isät, minä kirjoitan teille: te olette oppineet tuntemaan hänet, joka on ollut alusta asti. Nuoret, minä kirjoitan teille: te olette voimakkaita, ja te olette voittaneet pahan”.
Jeesuksen seuraajien joukossa oli myös lapsivihamielisiä ihmisiä. Jeesus närkästyi näille ja salli vanhempien tuoda lapset hänen siunattavikseen. Lasten kasteessa me raivaamme jo vauvoille tien Jeesuksen syliin.
Eikö lasten siunaaminen riitä?
Joku voi kysyä, eikö nykyisinkin riittäisi, että lapset vain siunattaisiin. Lapsia tuleekin siunata usein, mutta se ei korvaa kastetta. Siunatessaan lapsia Jeesus ei ollut vielä asettanut kastetta.
Kuitenkin ”lasten evankeliumi” on jatkuva muistutus siitä, että lapset eivät ole ikään kuin seurakunnan odotushuoneessa. Heille kuuluu koko pelastus jo nyt. Jeesus jopa asetti lapsen opetuslasten esikuvaksi.
Mutta eikö Uuden testamentin mukaan järjestys ole: ensin usko, sitten kaste? Järjestys on useimmiten tämä lähetystilanteessa. Ensin pakanan on opittava tuntemaan Jeesus Kristus, ennen kuin hänet voidaan kastaa. Seurakuntaelämän vakiinnuttua järjestys voi olla myös toinen: ensin voidaan kastaa ja omakohtainen usko kasvaa myöhemmin joko vähitellen tai äkillisenä murroksena.
Luterilainen kirkko ei suinkaan torju aikuiskastetta. Sellaista tapahtuu yhä edelleen kotimaassa ja etenkin lähetysmailla. Lapsikasteen sijasta voitaisiinkin puhua perheitten kastamisesta. Kasteen luoma yhteys ei saa rikkoa perhettä. Jokaiselle kastetulle on taattava joku, joka opettaa hänelle uskon lahjan.
Lapsikaste kuvaa Jumalan armoa avarimmillaan. Se on ympäröinyt meidät ennen kuin olemme itse ymmärtäneet mitään. Martti Luther jopa opetti, että pikku lapselle lahjoitetaan kasteessa usko. Mitä enemmän opimme tuntemaan Jumalan tahtoa, sitä enemmän uskomme jäsentyy. Kirkko turvaa rippikoulussa sen, että kastettu oppii kristinuskon pääasiat. Konfirmaatiossa nuori tunnustautuu siihen uskoon, johon hänet on kasteessa otettu ja seurakunta siunaa hänet matkalle aikuisuuteen.
Lutherin mukaan varmin kaste on lapsikaste. Näin siksi, että aikuinen voi pettää kuin Juudas, mutta lapsi on vilpitön. Kun kaste on Jumalan teko, se kestää koko elämän ajan. Saamme katuvina syntisinä päivittäin tai pitkien aikojen jälkeenkin palata siihen armoon, johon meidät on jo kasteessa otettu. Usko riippuu kiinni Jumalan lupauksissa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
>>Jokaiselle kastetulle on taattava joku, joka opettaa hänelle uskon lahjan.
Taitaa olla tämän vuoden pulella vähintäin 300 kertaa ollut tämäkin aihe esillä. Viimeiset 250 on ollut saman jauhamista. Kyllä varmaan viikon sisällä tulee ainakin 10 utta kasteaihetta. Jos ette ole muuta mioelestänne tärkeää löytäneet niin lukekaa vaikka muutma kuukausi Raamattua joka päivä niin voisi löytyä jotain uuttakin keskusteltavaa. Vaikka se mikä on meidän vastuumme kun miljardit ihmiset kuolevat kuulematta kertaakaan elämänsä aikana sanaakaan Jeesuksesta. Joten ei muuta kuin rattoisaa kastekeskustelua ja toisten puremista.
Ajattelin, että kerran on hyvä laittaa tännekin tiedoksi luterilainen näkökulma, kun luterilaisuuden palstalla päivittäin joku avaa keskustelua "uskovien kasteesta" ja "lapsikastelun" (erittäin loukkaava termi) harhasta. Voidaanko sopia, että kyseessä on opillinen ero, joka mm. on aiheuttanut erilleen joutumisen. Kun näin on käynyt lienee kohtuullista, että kumpikin osapuoli saa harjoittaa uskoaan rauhassa ilman kalastelua vierailla vesillä?
http://www.adventtikirkko.fi/opetus/kaste.htm
Ottakaa huomioon, että pienilapsi ja Jumala ymmärtää lapsikasteen merkityksen, vaikka me emme kaikki sitä ymmärretä, silti Jumala on kaikki valtias Jumala, häneen käsissämme on meidän elämä...:) terv. juppe.