Mitä virkaa on lapsikasteella, kun pieni vauva ei ymmärrä siitä mitään?
Lähetyskäskyssä Jeesus käski tehdä kaikki kansat hänen opetuslapsikseen kastamalla heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä hän oli käskenyt omiensa pitää.
Apostolien aikana kokonaisia perhekuntia kastettiin. Perhe kuului yhteen. Siksi tuntui luontevalta, että kun perheen isä ja äiti tulivat uskoon, koko heidän perhekuntansa lapsineen ja ehkä palvelijoineen kastettiin.
Kaste oli portti Kristuksen yhteyteen ja Jumalan lasten joukkoon. Olisi outoa, jos lapset olisi jätetty pelastuksen ulkopuolelle.
Mikäli lapsikaste ei olisi ollut käytössä, varhaiskirkon historiasta tietäisimme ajankohdan, jolloin kastekäytäntö olisi muutettu. Emme tunne sellaista murrosta. Hyvin aikaisin kirkkoisät kertoivat, että lapsia oli kastettu apostolien ajoista saakka.
Varhaisen kirkon seurakunnat eivät muodostuneet vain aikuisista, vaan myös nuorista ja lapsista. Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä sanotaan: ”Lapseni, minä kirjoitan teille: te olette oppineet tuntemaan Isän. Isät, minä kirjoitan teille: te olette oppineet tuntemaan hänet, joka on ollut alusta asti. Nuoret, minä kirjoitan teille: te olette voimakkaita, ja te olette voittaneet pahan”.
Jeesuksen seuraajien joukossa oli myös lapsivihamielisiä ihmisiä. Jeesus närkästyi näille ja salli vanhempien tuoda lapset hänen siunattavikseen. Lasten kasteessa me raivaamme jo vauvoille tien Jeesuksen syliin.
Eikö lasten siunaaminen riitä?
Joku voi kysyä, eikö nykyisinkin riittäisi, että lapset vain siunattaisiin. Lapsia tuleekin siunata usein, mutta se ei korvaa kastetta. Siunatessaan lapsia Jeesus ei ollut vielä asettanut kastetta.
Kuitenkin ”lasten evankeliumi” on jatkuva muistutus siitä, että lapset eivät ole ikään kuin seurakunnan odotushuoneessa. Heille kuuluu koko pelastus jo nyt. Jeesus jopa asetti lapsen opetuslasten esikuvaksi.
Mutta eikö Uuden testamentin mukaan järjestys ole: ensin usko, sitten kaste? Järjestys on useimmiten tämä lähetystilanteessa. Ensin pakanan on opittava tuntemaan Jeesus Kristus, ennen kuin hänet voidaan kastaa. Seurakuntaelämän vakiinnuttua järjestys voi olla myös toinen: ensin voidaan kastaa ja omakohtainen usko kasvaa myöhemmin joko vähitellen tai äkillisenä murroksena.
Luterilainen kirkko ei suinkaan torju aikuiskastetta. Sellaista tapahtuu yhä edelleen kotimaassa ja etenkin lähetysmailla. Lapsikasteen sijasta voitaisiinkin puhua perheitten kastamisesta. Kasteen luoma yhteys ei saa rikkoa perhettä. Jokaiselle kastetulle on taattava joku, joka opettaa hänelle uskon lahjan.
Lapsikaste kuvaa Jumalan armoa avarimmillaan. Se on ympäröinyt meidät ennen kuin olemme itse ymmärtäneet mitään. Martti Luther jopa opetti, että pikku lapselle lahjoitetaan kasteessa usko. Mitä enemmän opimme tuntemaan Jumalan tahtoa, sitä enemmän uskomme jäsentyy. Kirkko turvaa rippikoulussa sen, että kastettu oppii kristinuskon pääasiat. Konfirmaatiossa nuori tunnustautuu siihen uskoon, johon hänet on kasteessa otettu ja seurakunta siunaa hänet matkalle aikuisuuteen.
Lutherin mukaan varmin kaste on lapsikaste. Näin siksi, että aikuinen voi pettää kuin Juudas, mutta lapsi on vilpitön. Kun kaste on Jumalan teko, se kestää koko elämän ajan. Saamme katuvina syntisinä päivittäin tai pitkien aikojen jälkeenkin palata siihen armoon, johon meidät on jo kasteessa otettu. Usko riippuu kiinni Jumalan lupauksissa.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Aamen.
Evl onkos se niin kuin evankelisluterilainen vai everstiluutnantti vai mikä?
Kirjoituksesi osoittaa ettet sinä elä EVL vaan Luther elää sinussa! Otan osaa!
En ole kuitenkaan sinua parempi ihmisenä. Yhtä kadotettu itsessäni, yhtä pelastettu Kristuksessa.
HÄNESTÄ, on meidän olemisemme Kristuksessa. Ei kasteiden, ei kirkkojen, eikä uskon ratkaisujen kautta vaan JUMALAN PÄÄTÖKSELLÄ!
Ovathan kaikki luodut Jumalan tahdon mukaan Kristuksen kautta ja Kristukseen! Löytyy Raamatustakin! Siunausta!
Olen nähnyt kuvia kun luterilaiset kastavat aikuisia läträämällä vettä päälakeen. Hassua. Mitäs se kastaa sana (muistaakseni baptizo) onkaan suomeksi? UPOTTAA!
Kun Herra avaa perheellisten sydämet, niin lapset viedään kiiruusti kasteelle nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen. Amen!
Runsasta siunausta Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä!
Avasit helluntailaispalstalla keskustelun kasteesta ja perustelit sitä sillä, että päivittäin joku avaa luterilaisten palstalla kastekeskustelun. Ei täällä ainakaan nyt kukaan helluntailainen sitä avannut vaan Sinä itse. Eikö ketään kyllästytä pyrittää jatkuvasti muutaman nimimerkin voimalla kastekeskustelua. Samat väittämät ja vastaväittämät ja perustelut toistuu joka keskustelussa. Muistuttaa jo Budhalaisten rukousmyllyn pyöritystä. Tämäkö on tärkein asia ja suurin ongelma näissä suunnissa. Kysyn täälläkin. Eikö ketään vaivaa se, että miljardit ihmiset eivät ole vielä kuulleet kertaakaan sanomaa Jeesuksesta. Entä onko Suomen hengellinen ja maallinen tila niin hyvä, ettei siinä ole murehtimista. Onko kukaan keksinyt mikä näitä suuntia voisi yhdistää taistelussa sielunvihollista vastaan.
On vain kohtuullista, että tälläkin palstalla esitetään kerran kokonaisvastaus tärkeimpiin säännöllisesti esiin tuleviin vastaväitteisiin, joita luterilaista kastekäsitystä vastaan "vapaitten" suuntien taholta esitetään. Kyse on siitä, että kaste merkitsee eri suuntauksissa eri asiaa. Väittelemällä tilanne ei korjaannu, pikemminkin päinvastoin (itseltänikin on mennyt kaikki halu yhteistyöhön vapaitten suuntien kanssa, jota sentään tähän asti olen harjoittanut). Täällä ei käydä virallisia oppikeskusteluja - todellakaan.
EVL! Olemme siinä mielessä erilaisia uskovia, että sinä luotat lapsikasteen pelastavaan voimaan. Itse uskon että Jeesuksen Kristuksen kuolema ja ylösnousemus on juuri se koko ihmiskunnan pelastava teko. Voin olla väärässäkin.
On meillä yhteistäkin. Me molemmat kuolemme joskus. Hyvä niin!
On se jännä, ettei vapaitten suuntien ajatteluun mene, ettei kaste/lapsikaste tekona pelasta ketään. Vaikka sitä jauhaa ja selittää, niin samat näkemykset tulevat yhä uudestaan eteen.
Kaste ilman uskoa on turha. Jos et aikuisena usko Kristukseen, niin ei kasteesta ole mitään hyötyä.
Mutta jos uskot, niin kaste kertoo sinun liittyneen Jumalan yhteyteen jo silloin. Vaikka ihmiset kastavat, niin silti kastetta pidetään Jumalan tekona.
Uudenliiton solmi Jumala. Kasteen asetti Kristus.
Näin ei siis ihminen solmi kasteessa liittoa Jumalan kanssa vaan Jumala solmii liiton ihmisen kanssa. Tässä on ero luterilaisuuden ja vapaiden suuntien välillä.
Ja vielä minä mainitsen erään asian koska useimmat tämän lukeneet kiirehtivät kirjoittamaan vastausta muistamatta, mitä alussa kirjoitin.
" Kaste ilman uskoa on turha. Jos et aikuisena usko Kristukseen, niin ei Jumalan kasteessa tarjoamasta liitosta ole mitään hyötyä".
...minä kun luulin että Jumala lukee Kristuksen kasteen meidän eduksemme! Olemmehan me Hänessä jo kastetut niin Jordaniin kuin kuolemaankin.Minä kun luulin että nämä pesut ovat vain vertauskuvia.