Kun synti ensimmäisen kerran havaittiin,
se löytyi kolmannesta taivaasta, Jumalan puutarhasta, Eedenistä,
laajalti suojaavasta kerubista.
"Eedenissä, Jumalan puutarhassa, sinä olit.
Peitteenäsi olivat kaikkinaiset kalliit kivet;
karneolia, topaasia ja jaspista, krysoliittia,
onyksia ja berylliä, safiiria, rubiinia ja smaragdia sekä kultaa
olivat upotus- ja syvennystyöt sinussa,
valmistetut sinä päivänä, jona sinut luotiin.
Sinä olit kerubi, laajalti suojaavainen, ja minä asetin sinut pyhälle vuorelle;
sinä olit jumal'olento ja käyskentelit säihkyväin kivien keskellä.
Nuhteeton sinä olit vaellukseltasi
siitä päivästä, jona sinut luotiin,
siihen saakka, kunnes sinussa löydettiin vääryys." Hes 28
Tuossa luvussa puhutaan ensin Tyyron ruhtinaalle.
Mutta sitten osoite vaihtuu. Puhutaankin Tyyron kuninkaalle.
Lainaamani sanat on osoitettu tuolle kuninkaalle,
joka oli myös Tyyron ruhtinaan sisimmän hallitisija ja valtias.
Synti on siis hallitsija, joka pakottaa meidät noudattamaan sen tahtoa.
Jeesus sanoi, että me olemme synnin orjia, jotka Poika voi vapauttaa.
"Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa.
Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy,
koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta,
niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä."
Hallitsijan vaihdos on kuitenkin mahdollinen.
Meidän ei ole pakko jäädä synnin orjiksi.
"Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä,
sillä Jumalan siemen pysyy hänessä;
eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.
Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia." 1 Joh 3
Raamatun ilmoitus synnin alkuperästä
1
133
Vastaukset
Synti on siis kapinaa Jumalaa vastaan,
ja tuon kapinan aloitti kerubi, joka kantoi nimeä Aamuruskon poika.
Paremmin tuo kerubi tunnetaan nimellä Lucifer.
Ja tänään hän kantaa nimeä p..kele ja s..tana.
Hän on synnin eli kapinan aloittaja.
Tuo kapinajohtaja sai myös ensimmäisen ihmisparin kapinoimaan
eli vastoin Jumalan vakavaa varoitusta syömään kielletyn puun hedelmän.
Se sai myös Kainin tekemään veljesmurhan.
Vaikka Jumala taas varoitti Kainia tuosta synnin pyrkimyksestä,
päästä hallitsemaan Kainia: "Sen halu on sinuun".
Ihminen, joka tekee syntiä, on siis synnin orja.
Mutta tästä orjuudesta voi vapautua.
Vapautettukin voi langeta syntiin, mutta ei enää elä siinä.
Tämä vapautuminen tapahtuu siten,
että synnin pettämä eli hengellisesti kuollut ihminen
syntyy uudesti ylhäältä Hengestä.
Miten se on mahdollista, kysyi Nikodemus.
Jeesus vastasi viitaten vaskikäärmeeseen.
Siis tapaukseen, jonka Nikodemus kirjanoppineena tunsi erittäin hyvin.
Kun me nostamme katseemme Golgatan ristille, niin tapahtuu ihme.
Meidät kuolemaan tuomitut armahdetaan, siirretään kuolemasta Elämään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka522313Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3481997- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1081675Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581232
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771181
