Kukaan ei ota minua tosissaan.
Olen aina tarkkaillut painoani, ja painanut n. 50kg. Olen ollut siinä painossa tyytyväinen.
Kolme vuotta sitten, ollessani 22-vuotias oireeni alkoivat. Tuli ero ensimmäisestä avopuolisostani, henkisesti rankkaa aikaa. Sairastuin paniikkihäiriöön, oli jatkuva ahdistus ja masennus. Söin mielenterveyslääkitystä hetken aikaa, mutta en kokenut siitä olevan apua.
Oletan että aloin ahmimaan, koska se "lohdutti" hetkeksi. Toi hyvän olon. Lihoin vuodessa 20kg, ylipainon puolelle.
En kykene näkemään vanhoja ystäviäni, kaduilla vaihdan suuntaa mikäli näen jonkun tulevan vastaan, jos törmään niin vetoan kiireeseen. En tahdo heidän näkevän tätä alennustilaani, olen lihava. Minä, joka olin kaunis ja joka edelleen ihailee laihuutta. En ole nähnyt myöskään esim. mummoani kolmeen vuoteen.
Minulla on uusi avopuoliso, joka ei ole nähnyt minua laihana ja pitää minusta myös tällaisena - en ole KOSKAAN näyttäytynyt hänelle alasti. En voi, olen kamalan näköinen. Vaatteeni ovat kokoa 40. Hän ansaitsisi laihan puolison.
Nykyään lasken tarkasti joka kalorin, puhun miehelleni vain painostani, syömisestä, kaloreita, liikunnasta - hän turhautuu. Ei ymmärrä, että muutkin ongelmani johtunevat tästä, syömisestä. Ajoittain laihdun 5-6kg nopeasti, saatan syödä nutrifastia tms. ja kuukauden kuluttua ahmin 5000kcal päivässä ja lihon kilot äkkiä takaisin.
Syön mieheltäni salaa pizzoja ym, ja väitän laihduttavani. Sitten juoksen salaa 7km:n lenkkejä useita kertoja vuorokaudessa.
Ahmimisen jälkeen syön mm. laxoneronia, koska en kestäisi nähdä vaa'an lukemaa seuraavana päivänä. Myös diureetteja käytän. En oksenna koskaan, olen kyllä yrittänyt mutta ei onnistu.
Syön Allia rasvaisen ruoan jälkeen ja saan rasvaripulin, obesimedia töissä etten tuntisi nälkää. Olen teipannut koon 32 farkut jääkaapin oveen, mies ei ymmärrä.
Vaa'alla käyn monta kertaa päivässä, mittailen vyötäröäni ja ahdistun sentin lisästä, riemastun jos lukema on pienentynyt.
Mikä minua vaivaa, mitä voin tehdä? Miten saisin miehen ymmärtämään että tämä ei ole normaalia. Tuntuu kuin joku ottaisi vallan kehossani ja söisi roskaruokaa.
Minulla diagnosoitiin ADHD, sekä sanottiin aspergerpiirteiseksi, nyt tutkitaan kaksisuuntaisen mielialahäiriön mahdollisuutta, mutta mielestäni kaikki ongelmani johtuat siitä että arvotan itseni painoni ja kokoni mukaan - nyt olen arvoton ja epävarma. Lisäksi minulla on diagnosoitu paniikki- ahdistus- ja dissosiaatiohäiriöt.
Ei yhteen ihmiseen voi mahtua näin paljon, pakkohan jonkin on olla "pääsyyllinen"? ADHD, aspergerpiirteitä, paniikkihäiriö, ahdistushäiriö, dissosiaatiohäiriö, selkeästi jonkinlainen syömishäiriö, lisäksi fyysisiä oireita mm. vatsavaivoja, rytmihäiriöitä ja erilaisia kipuja.
Terveyskeskuskaan ei enää ota tosissaan minua.
Olen joutunut mm. sairaalaan itseaiheutetun nestehukan vuoksi, sekä kun söin aivan liikaa Xenicalia.
Olen aina tarkkaillut painoani, ja painanut n. 50kg. Olen ollut siinä painossa tyytyväinen.
Kolme vuotta sitten, ollessani 22-vuotias oireeni alkoivat. Tuli ero ensimmäisestä avopuolisostani, henkisesti rankkaa aikaa. Sairastuin paniikkihäiriöön, oli jatkuva ahdistus ja masennus. Söin mielenterveyslääkitystä hetken aikaa, mutta en kokenut siitä olevan apua.
Oletan että aloin ahmimaan, koska se "lohdutti" hetkeksi. Toi hyvän olon. Lihoin vuodessa 20kg, ylipainon puolelle.
En kykene näkemään vanhoja ystäviäni, kaduilla vaihdan suuntaa mikäli näen jonkun tulevan vastaan, jos törmään niin vetoan kiireeseen. En tahdo heidän näkevän tätä alennustilaani, olen lihava. Minä, joka olin kaunis ja joka edelleen ihailee laihuutta. En ole nähnyt myöskään esim. mummoani kolmeen vuoteen.
Minulla on uusi avopuoliso, joka ei ole nähnyt minua laihana ja pitää minusta myös tällaisena - en ole KOSKAAN näyttäytynyt hänelle alasti. En voi, olen kamalan näköinen. Vaatteeni ovat kokoa 40. Hän ansaitsisi laihan puolison.
Nykyään lasken tarkasti joka kalorin, puhun miehelleni vain painostani, syömisestä, kaloreita, liikunnasta - hän turhautuu. Ei ymmärrä, että muutkin ongelmani johtunevat tästä, syömisestä. Ajoittain laihdun 5-6kg nopeasti, saatan syödä nutrifastia tms. ja kuukauden kuluttua ahmin 5000kcal päivässä ja lihon kilot äkkiä takaisin.
Syön mieheltäni salaa pizzoja ym, ja väitän laihduttavani. Sitten juoksen salaa 7km:n lenkkejä useita kertoja vuorokaudessa.
Ahmimisen jälkeen syön mm. laxoneronia, koska en kestäisi nähdä vaa'an lukemaa seuraavana päivänä. Myös diureetteja käytän. En oksenna koskaan, olen kyllä yrittänyt mutta ei onnistu.
Syön Allia rasvaisen ruoan jälkeen ja saan rasvaripulin, obesimedia töissä etten tuntisi nälkää. Olen teipannut koon 32 farkut jääkaapin oveen, mies ei ymmärrä.
Vaa'alla käyn monta kertaa päivässä, mittailen vyötäröäni ja ahdistun sentin lisästä, riemastun jos lukema on pienentynyt.
Mikä minua vaivaa, mitä voin tehdä? Miten saisin miehen ymmärtämään että tämä ei ole normaalia. Tuntuu kuin joku ottaisi vallan kehossani ja söisi roskaruokaa.
Minulla diagnosoitiin ADHD, sekä sanottiin aspergerpiirteiseksi, nyt tutkitaan kaksisuuntaisen mielialahäiriön mahdollisuutta, mutta mielestäni kaikki ongelmani johtuat siitä että arvotan itseni painoni ja kokoni mukaan - nyt olen arvoton ja epävarma. Lisäksi minulla on diagnosoitu paniikki- ahdistus- ja dissosiaatiohäiriöt.
Ei yhteen ihmiseen voi mahtua näin paljon, pakkohan jonkin on olla "pääsyyllinen"? ADHD, aspergerpiirteitä, paniikkihäiriö, ahdistushäiriö, dissosiaatiohäiriö, selkeästi jonkinlainen syömishäiriö, lisäksi fyysisiä oireita mm. vatsavaivoja, rytmihäiriöitä ja erilaisia kipuja.
Terveyskeskuskaan ei enää ota tosissaan minua.
Olen joutunut mm. sairaalaan itseaiheutetun nestehukan vuoksi, sekä kun söin aivan liikaa Xenicalia.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olet sokeririippuvainen. Googleta aihe ja opiskele.
Hei!
Hyvin moni ihminen reakoi elämänsä suurempiin käänteisiin ruokailun tai herkuttelun muutoksella, niin myös sinäkin. Olet oikealla tiellä, koska haet apua ongelmaasi. Terveyskeskuksesta ei vieläkään saa ainakaan automaattisesti syömishäiriöistä tietävän lääkärin apua ja ohjeistusta hoitoon. Syömisongelmia edelleen vähätellään, vaikka kyse on usein vaikeasta sairaudesta, joka kroonistuttuaan on ikävä seuralainen, josta ei helpolla parane, elämän laatu kärsii.
Suosittelen, että otat yhteyttä Syömishäiriöliitto Syliin (syomishairioliitto.fi), siellä on syömishäiriöistä tietäviä henkilöitä, joskin tähän aikaan suurin osa on kesälomalla. Mutta k.o. liiton sivuilta löydät myös runsaasti tietoa.
Syömishäiriöihin erikoistunut yksityinen yritys on Syömishäiriökeskus (syomishairiokeskus.net), jonka kotisivuihin sinun myös kannattaa tutustua, sieltä saanet myös tarvittavaa tietoa. Jos asut pk-seudulla, suosittelen käymään vastaanotolla.
Sinun elämää hallitsee se, mitä syöt ja miltä näytät, mitä ajattelet muiden ajattelevan sinun ulkoisista mitoista. Elämäsi on kuitenkin kaikkea muuta kuin paino ja vaatteiden koko, ulkoiset mitat. Suosittelen, että haet apua, keskustelet avoimesti avokumppanisi kanssa, luette vaikka yhdessä e.m. kotisivuja ja mietitte, miten asiaa pitäisi viedä eteenpäin.
Sitten vielä, vaikka et pituuttasi maininnutkaan, niin vaatteiden koko nro 40 on tavallisen sopusuhtaisen naisen koko. Painon ollessa 50 kg olet mitä todennäköisemmin ollut alipainoinen, tai ainakin lähellä sitä. Luin tänään tekstin, vain koirat juoksevat luiden perässä. Huono vitsi, mutta silti liiallinen laihuus ei ole mitenkään kaunista, ei edes mallit.
Toivon, että löydät mielen tasapainon ja sisäisen rauhan. Ilo ja elämä on muuta kuin painon tarkkailua, kaloreiden laskemista.
Kaunista nautinnollista kesää avokumppanisi kanssa!