Tähän on tultu, että lakimiehetkin ovat kadottaneet täydellisesti moraalintajunsa ja omantuntonsa ja ovat totaalisen sokeita suhteessa oikeaan ja väärään. Juristit haluavat kannabiksen vapaaksi ja haluavat poistaa laista niinsanotun jumalanpilkkapykälän (nyk. uskonrauhapykälä)! Iltasanomat uutisoi:
Juristikyselyssä turhimmiksi lainkohdiksi valittiin mietojen huumeiden käyttökielto ja uskonrauhan rikkomisen kieltävä pykälä.
Kun juristeilta kysyttiin, minkä lakipykälän he kumoaisivat jos voisivat, oli yleisin vastaus lakialan asioita käsittelevän Juristikirjeen tekemässä kyselyssä mietojen huumeiden käyttörikos.
Se kertoo ajattelun muuttumisesta.
- Mietoja huumeita ei enää pidetä niin pahana kuin ennen ja kriminalisointi ei tunnu tehoavan, kommentoi Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen kyselyn tuloksia Juristikirjeelle.
Toinen juristien kyselyssä kritisoima pykälä koskee uskonrauhan rikkomista. Eräs vastaaja piti lainkohtaa jäänteenä teokratian ajoista.
Pykälää pidetään sananvapauden vastaisena, mutta sen puolustajien mukaan tarkoituksena on suojella yhteiskuntarauhaa.
- Minusta sivistyneeseen yhteiskuntaan kuuluu se, ettei tarkoituksella loukata toisten tuntoja, puolusti Tolvanen säädöstä Juristikirjeelle.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288480428270.html

Vastaukset 4
Vanhimmat
PÖYRISTYTTÄVÄÄ!
Jyrkkä EI juristeille, jyrkkä KYLLÄ moraalille! Oikeuslaitos on pelkkää pelleilyä nykyään, kuten Halla-aho ja Hirvisaari toteavat!
Lakien pitäisi olla niin selkokielisiä, ettei niiden tulkitsemiseen tarvittaisi mitään lainoppineita.
Koskahan uskovaiset näkevät että ne tuhannet Jumalat mihin uskotaan ovat poikkeuksetta mielikuvituksen tuotetta.