Olen lh-opiskelija ja ensimmäisessä kesätyöpaikassani eräässä hoivakodissa. Kuulemani kauhutarinat vanhustenhoidon tilasta ovat ainakin tässä työpaikassa kumoutuneet, sillä väittäisin, että hoitajat täällä hoitavat vanhuksia suurella sydämellä. Kiirettä pitää meilläkin, sitä en kiistä, mutta arjen luovuudella siitäkin selvitään, enkä usko asukkaiden kauheasti hoitajien kiirettä huomaavan.
Sitten otsikon asiaan:
nimittäin olen aika järkyttynyt siitä, miten asukkaiden lapset kohtelevat asukkaita - siis ne harvat, jotka ylipäätään vierailulla käyvät (meidänkin osastolla on 20 asukasta, joista puolilla ei kuulemma käy koskaan vieraita!).
Tässä muutamia esimerkkejä:
- Vanhus murehtii joka päivä sitä, ettei hänen tyttärensä käy koskaan käymässä. Joka päivä sitä surraan hänen kanssaan yhdessä. Sitten kun tytär tulee vihdoin käymään (tai pikemminkin käväisemään, ja kuulemma hän käy vain juhlapyhien aikaan, vaikka asuu naapurikaupungissa), käyttää tytär ison osan ajasta motkottamalla hoitajille, koska äiti on kuulemma niin masentuneen oloinen!
- Asukas oli vuosikausia hoidossa osastolla. Hoitajat luulivat, ettei hänellä ollut omaisia lainkaan. Kun asukas sitten kuoli, pelmahti seuraavalla viikolla paikalle pari vanhuksen lasta vanhuksen tavaroita jakamaan...
- Vanhuksella on pitkälle edennyt sairaus, joka vaikuttaa niin muistiin kuin liikuntakykyynkin. Hän on huonossa kunnossa, ja hänen tilansa huononee vääjäämättä. Vanhuksen tytär vaatii äidilleen fysioterapiaa monta kertaa viikossa "että äiti kuntoutuisi" vaikka se ei ole mahdollista, ja tämän ovat todenneet niin hoitava lääkäri kuin fysioterapeuttikin. Kun fysioterapiaa yritetään vähentää, kärrää tytär äitinsä yksityiselle lääkärille (joka ei äidin kokonaistilannetta tunne), jotta saadaan uusi lähete fysioterapiaan - monta kertaa viikossa! Siinä äiti jumppaa viimeisillä voimillaan kärsivä ilme kasvoillaan monta kertaa viikossa... Ei taida tytär hyväksyä sitä, että äiti nyt vaan tulee hiipumaan pois - jumpasta huolimatta...
Edellisen esimerkin tytär nyt sentään välitti äidistään, vaikkakin väärällä tavalla. Pahimpia ovat kuitenkin ne omaiset, jotka harvoin käydessään eivät keskity omaiseensa, vaan lähinnä hoidon kritisoimiseen.
Sitten otsikon kysymykseen:
saako mielestänne omaiselle sanoa suoraan (kohteliaasti kuitenkin) siitä, miten he kohtelevat vanhustaan? Mielestäni vanhus kuitenkin on se meidän asiakkaamme - eivät omaiset - joten jos se on vanhuksen parhaaksi, niin voiko esimerkiksi ensimmäisen esimerkkitapauksen tyttärelle sanoa, että hänen äitinsä on masentunut luultavasti juuri siksi, ettei tytär vieraile äitinsä luona?
Meille koulussa puhuttiin, kuinka hoitaja on ikään kuin vanhuksen asianajaja, niin eikö se olisi juuri sitä asianajajana toimimista?
**********
Tämä ei liity enää kysymykseen, mutta olen kyllä tyrmistynyt tästä "suurten ikäluokkien" sukupolvesta, joka on hylännyt sodan käyneet ja tämän maan rakentaneet vanhempansa erilaisiin laitoksiin (ei saisi yleistää, eivät todellakaan kaikki ole...). Samat vanhukset, jotka töidensä lisäksi hoisivat kyllä omat vanhempansa kärsien samalla kauheista sotatraumoista.
Esim. meidänkin vanhuksemme ovat pääosin 80-100-vuotiaita, joten heidän lapsensa ovat itsekin eläkeiässä: mikseivät he siis muka kerkeä käydä tai vaikka ottaa joskus vanhustaan edes muutamaksi tunniksi kylään tai kahville? Osa meidänkin asukkaista on ns. helppohoitoisia, joiden kanssa kahvittelu tai vaikkapa mökkireissu onnistuisi vallan helposti.
Kirjoitan nyt hieman tunnekuohun vallassa, mutta olo on ainakin tällä hetkellä sellainen, etten halua olla enää vanhustyössä 10-20-vuoden kuluttua, kun nämä suuret ikäluokat siirtyvät itse asukkaiksi. En haluaisi heitä hoitaa sen jälkeen, miten ovat vanhempiaan kohdelleet. Toivottavasti kuitenkin heidän lapsensa käyvät sitten heitä katsomassa, vaikka ovatkin antaneet aika huonoa esimerkkiä siinä mielessä...
Anteeksi tämä lopun purkaus, mutta olen vaan niin surullinen ja vihainen...
Sitten otsikon asiaan:
nimittäin olen aika järkyttynyt siitä, miten asukkaiden lapset kohtelevat asukkaita - siis ne harvat, jotka ylipäätään vierailulla käyvät (meidänkin osastolla on 20 asukasta, joista puolilla ei kuulemma käy koskaan vieraita!).
Tässä muutamia esimerkkejä:
- Vanhus murehtii joka päivä sitä, ettei hänen tyttärensä käy koskaan käymässä. Joka päivä sitä surraan hänen kanssaan yhdessä. Sitten kun tytär tulee vihdoin käymään (tai pikemminkin käväisemään, ja kuulemma hän käy vain juhlapyhien aikaan, vaikka asuu naapurikaupungissa), käyttää tytär ison osan ajasta motkottamalla hoitajille, koska äiti on kuulemma niin masentuneen oloinen!
- Asukas oli vuosikausia hoidossa osastolla. Hoitajat luulivat, ettei hänellä ollut omaisia lainkaan. Kun asukas sitten kuoli, pelmahti seuraavalla viikolla paikalle pari vanhuksen lasta vanhuksen tavaroita jakamaan...
- Vanhuksella on pitkälle edennyt sairaus, joka vaikuttaa niin muistiin kuin liikuntakykyynkin. Hän on huonossa kunnossa, ja hänen tilansa huononee vääjäämättä. Vanhuksen tytär vaatii äidilleen fysioterapiaa monta kertaa viikossa "että äiti kuntoutuisi" vaikka se ei ole mahdollista, ja tämän ovat todenneet niin hoitava lääkäri kuin fysioterapeuttikin. Kun fysioterapiaa yritetään vähentää, kärrää tytär äitinsä yksityiselle lääkärille (joka ei äidin kokonaistilannetta tunne), jotta saadaan uusi lähete fysioterapiaan - monta kertaa viikossa! Siinä äiti jumppaa viimeisillä voimillaan kärsivä ilme kasvoillaan monta kertaa viikossa... Ei taida tytär hyväksyä sitä, että äiti nyt vaan tulee hiipumaan pois - jumpasta huolimatta...
Edellisen esimerkin tytär nyt sentään välitti äidistään, vaikkakin väärällä tavalla. Pahimpia ovat kuitenkin ne omaiset, jotka harvoin käydessään eivät keskity omaiseensa, vaan lähinnä hoidon kritisoimiseen.
Sitten otsikon kysymykseen:
saako mielestänne omaiselle sanoa suoraan (kohteliaasti kuitenkin) siitä, miten he kohtelevat vanhustaan? Mielestäni vanhus kuitenkin on se meidän asiakkaamme - eivät omaiset - joten jos se on vanhuksen parhaaksi, niin voiko esimerkiksi ensimmäisen esimerkkitapauksen tyttärelle sanoa, että hänen äitinsä on masentunut luultavasti juuri siksi, ettei tytär vieraile äitinsä luona?
Meille koulussa puhuttiin, kuinka hoitaja on ikään kuin vanhuksen asianajaja, niin eikö se olisi juuri sitä asianajajana toimimista?
**********
Tämä ei liity enää kysymykseen, mutta olen kyllä tyrmistynyt tästä "suurten ikäluokkien" sukupolvesta, joka on hylännyt sodan käyneet ja tämän maan rakentaneet vanhempansa erilaisiin laitoksiin (ei saisi yleistää, eivät todellakaan kaikki ole...). Samat vanhukset, jotka töidensä lisäksi hoisivat kyllä omat vanhempansa kärsien samalla kauheista sotatraumoista.
Esim. meidänkin vanhuksemme ovat pääosin 80-100-vuotiaita, joten heidän lapsensa ovat itsekin eläkeiässä: mikseivät he siis muka kerkeä käydä tai vaikka ottaa joskus vanhustaan edes muutamaksi tunniksi kylään tai kahville? Osa meidänkin asukkaista on ns. helppohoitoisia, joiden kanssa kahvittelu tai vaikkapa mökkireissu onnistuisi vallan helposti.
Kirjoitan nyt hieman tunnekuohun vallassa, mutta olo on ainakin tällä hetkellä sellainen, etten halua olla enää vanhustyössä 10-20-vuoden kuluttua, kun nämä suuret ikäluokat siirtyvät itse asukkaiksi. En haluaisi heitä hoitaa sen jälkeen, miten ovat vanhempiaan kohdelleet. Toivottavasti kuitenkin heidän lapsensa käyvät sitten heitä katsomassa, vaikka ovatkin antaneet aika huonoa esimerkkiä siinä mielessä...
Anteeksi tämä lopun purkaus, mutta olen vaan niin surullinen ja vihainen...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tottahan sinä puhut, mutta jos sanot omaisille noista jutuista mitä kirjoitit, niin valitse sanasi tarkkaan. Jaksamista sinulle, olet oikealla alalla♥
Omaisten kanssa kannattaa keskustella ja heidät voi kutsua käymään. Voitte pitää esimerkiksi yhteisen ulkoilutilaisuuden ja saada mahdollisimman monen ulos omaisten kanssa. Voitte tarjota esim. jäätelöä tai kahvia ulkona.
Jos omaista syyllistää, tämä vierailee todennäköisesti vielä harvemmin ja kaupanpäällisiksi suhtautuu hoitokotiin negatiivisemmin kuin aiemmin.
Minusta omaiselle voi sanoa että vanhus kaipaa häntä ja odottaa käymään.Ja että sukulasiet ovat rakkaita ja ovat merkittävässä asemassa taistelussa vanhusten masennusta vastaan.
Jos tytär käyttää äitiään yksityisella lääkärillä, maksaako hän myös fysioterapian itse?
En jaksa itse vanhustyötä. Hatunnosto heille jotka jaksavat. Koko ala on muutenkin niin järkyttävää ja sisäänpäinlämpiävää että kolmevitosena nyt koitan alanvaihtoa jaksaa alkamaan.
Aloittaja hyvä - älä koskaan kirjoia noin avoimesti asukasasioista nettiin - sinut löydetään kyllä ja joudut vaikeuksiin.
Myös, voimia työhön. Taistelet tuulimyllyjä vastaan.
Minusta aloittajan tekstissä ei ollut mitään sellaista josta voisi tunnistaa asukkaan tai hoitopaikan. Hänen kuvaamansa asiat voisivat olla mistä tahansa hoitolaitoksesta ja teksti on ihan asiallisesti kirjoitettu. Mukavaa huomata että nuori tuleva hoitaja on kiinnostunut työstään ja sen sisällöstä, hänesta tulee hyvä hoitaja.
Vanhustenhoidossa painitaan suurien haasteiden edessä, mistä hoitajia hoivaamaan hoivaa tarvitsevia vanhuksia? Kukaa osaa johtaa viisaasti suunnitellun laitospaikkojen vähentämisen niin että samalla kun laitospaikat vähenevät, hoitoresurssit avohoitopuolella kasvavat niin että kukaan ei tämän eempää jäisi heitteille ja voisimme sanoa että meillä Suomesssa on laadukas vanhustenhoito?
Niin minulle ainakin sanotaan suoraa että voisimmeko viedä omaistamme välillä milloin minnekkin virkistymään.Ja olemme asiasta samaa mieltä mutta ei se nyt kyllä käy niin kuin hoitajat aina kuvittelevat sen onnistuvan, Jos omaisemme itse ei halua jostakin syystä ei väkisinkään voi viedä.Ja sitten on kaikista huvittavinta tässä että senkin asian tuovat aina määrätyt hoitajat esille ei koskaan hoitaja jolta sitä eniten odottaisi.Niin ja kaikki hoidokit eivät ole dementti potilaita.Ja kaikki omaiset eivät voi määrätyistä syistä edes viedä omaisiaan minnekkään.Eikös hoitolaitoksiin viedä juuri sellaiset omaiset joita ei voida enään kotona hoitaa? Tämän ketjun aloittaja on kyllä oikeassa monessakin suhteessa ja on hyvä jos jokainen todellakin miettisi onko valinnut oikean ammatin Niin olen minäkin joskus tämän asian omalta kohdaltani ratkaissut.Kaikki eivät sovi eikä jaksa olla palveluammatissa vaikka haluaisivat eläkeikään asti..
kylä saa
Kyllä on hyvä että hoitohenkilökunta sanoo suoraan että päivää ensiksi kun näkee omaisia tämähän on hyvää käytöstä niin sanovatko? Kaikille?
No. suoraan ja rehellisesti on puhuttava kaikesta kaikille. On olemassa monia tapoja sanoa asioita, vaikeitakin, tulee vain valita se oikea. On sanottava niin, että asia tulee selväksi, mutta ei loukkaten kenenkään tunteita eikä vahingoittaen sen enempää potilas / hoitaja kuin hoitaja / omainen -suhteitakaan. Kommunikointi on lajeista vaikein.
Toivottavasti aloittanut todella on vanhusten hoidon hoitajajaopiskelija, eikä kyseessä ole taas jokin täysin keksitty tarina, joita sellaisia kyllä Suomi24 näkyy olevan pullollaan.
Mitä vanhustenhoitoon tulee, niin varmasti hyvä ammattikoulutettu vanhustenhoitaja kommunikoi omaisten kanssa, eikä sitä asiaa tarvitse edes kyseenalaistaa. Luulisi kuitenkin, että hyvin monissa tapauksissa omaiset tuntevat vanhuksen tarpeet kaikkein parhaiten, koska kun nyt on julistettu julkisuudessakin hoitotyön raskautta ja vanhustenhoidon kauheaa kiiresumaakin hoitajilla, niin tuskin ihan kaikissa tapauksissa kukaan muutaman minuutin vanhusten kanssa päivässä viettävä tuntee vanhusten luonteita yhtä hyvin, kuin omaiset.
Se on tietysti aina surullista, että jos on joitakin laitoksissa olevia vanhuksia, joita ei hoitolaitoksissa kukaan omainen käy katsomassa, mutta omaisten yleistävä syyllistäminen ainakin olisi aina aika tyhmää touhua, koska nykymaailma nyt vain on sellainen, että ei suinkaan kaikilla omaisilla varmasti ole edes mahdollisuutta töiden - jne. puolesta asua samalla paikkakunnalla kuin iäkkäät omaisensa. Suurten ikäluokkien syyllistäminen myös olisi turhaa, koska kyllähän niitä eläköityviä suuria ikäluokkia yhteiskunta olisi vaatimassa nyt niin vapaaehtoisilmaistöihin avustamaan vanhainkoteihin, avustamaan lasten opettuksessa kouluihin joissa on järjestyshäiriöitä ja vaikka mitä, mutta minusta eläkeikäiset ovat ansainneet ihan sitä omaa aikaakin kuitenkin,työuriensa jälkeen.
Kiinnostava kysymys olisi, että kuinkahan moni suurten ikäluokkien edustaja hoitaa palkatta käytännössä paitsi omia vanhempiaan, myös sitten vielä usein vapaaehtoisesti ja ilomielin myös omien lastensa leikki-ikäisiä lapsia, ettei näiden tarvitsisi hankkia palkallista lastenhoitajaa - varmaan hyvin monet. Vanhusten "kotihoito" on Suomessa monessa vaan sitä, että joku hoitaja ehkä käy mittaamassa kerran viikossa verenpaineen tai tuomassa dosetilla vanhuksen lääkkeet, mutta ei välttämättä mitenkään itsestään selvästi aina Suomessa yhteiskunnan puolesta vanhusten kaappeihin päivittäiset ruokatavarat tule, tule näiden kodit siivotuiksi, nurmikot leikatuksi tai vanhuksen lääkärikäynnit tai virkistystoiminta hoidettua, vaan ilman omaisistaan suuresti välittäviä ihmisiä nykyinen " kotihoito" olisi varmaan jo nyt erittäin suuressa pulassa nykyresursseineen.
Yhteiskunnassa veroja maksetaan siksi, että niille rahoille saadaan viimeistään vanhuudessa vastinetta hyvän _yhteiskunnan järjestämän_ hoidon kautta ja ihan kaikkia asioita ei kertakaikkiaan voi laittaa hyvin ikääntyneiden iäkkäiden vanhusten omaisten vastuulle, kuten mitä tulee esim. hoitokotiviihtyvyyteen tai vanhusten asianmukaisesti hoidettuun lääkehoitoon. Jos joku vanhus on masentunut vanhainkodissa, niin siinä varmaan voisi sitten myös sellainen hoitopaikka katsoa peiliin, että onko vanhuksen tarpeita kuunneltu ja miten. Mikään "hoitajamitoitus" lakiiin kirjattuna ei välttämättä(?) myöskään auta luomaan vanhuksille viihtyisämpää ja parempaa hoitoa, jos ajetaan vanhusten oikeuksia, eikä hoitajien ammattiliiton oikeuksia korkeampaan palkkaan, koska ainakin _jos_ se tarkoittaisi sitä, että kodeissa itsenäisesti asuvilta vanhuksilta vielä _vähennettäisiin_ kotihoidon palveluita, on kohta entistä suurempi määrä itsenäisestikin asumaan kykeneviä hyvin iäkkäitä laitoshoidossa ( mikä olisi se pahin skenaario...).