Kehno tiedotuskulttuuri ja surkeat tiedottajat kaatoivat Nokian maailman matkapuhelinvalmistajien ykköspaikalta. Kaikki Nokian tiedottajat oli valjastettu vahtimaan vain sitä, ettei Nokian johtoa, toimintaa ja tuotteita saanut arvostella.
Tiedottajat toimivat portinvartijoina, vaikka heidän olisi pitänyt toimia portinavaajina. Sisäsiittoinen ja itseensä käpertynyt Nokian johto ei lopulta enää tiennyt, mitä ihmiset todellisuudessa sen tuotteista ajattelivat.
Johtajat unohtivat kysyä kännyköiden käyttäjiltä näiden mielipiteitä Nokian tuotteista. Tiedottajiltakaan ei herunut viestejä käyttäjiltä johtajiin päin, vaan tiedotus hoidettiin yksipuolisesti johtajilta käyttäjiin päin.
Esko Aho näki mihin kaaokseen firma oli menossa ja keksi pakoreitin vähän ennen kuin hänet ehdittiin erottaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Älä sekoile pikkuporvari; Nokiaa ei kaatanut surkea tiedotus vaan herrojen ahneus.
Nokian herrat ovat monopolikapitalisteja, jotka omistavat patentteja jne. Siitä
syystä Nokia ei voi menestyä kasvavilla markkinoille eli demokraattisissa
valtioissa: Kiinassa, Intiassa, Afrikassa, Venäjällä jne. Jos asiakkaita on paljon,
hyödyke saa olla halpa. Muista tämä.
Muista viheltäjä itse, saatanan kommunisti!
Minä en ole kommunisti enkä pikkuporvari vaan ajaton luoja (god).
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9896086
Hahhah Nokian ahneet porvarispellet!