Jumalan tuomio on nyt todella lähellä!

Tämän kirjoituksen aiheena on yhteiskunnan tulevaisuus ja kohtalo. Kun voimme torjua iankaikkisen elämän ja pitää sitä halpana, voimme olla yhtä huolettomia tämän aiheen suhteen. Emme ota huomioon, että asiat voisivat kääntyä huonompaan ja että Jumala voisi ottaa pois siunauksensa ja varjeluksensa yhteiskunnalta. Mitä pidemmälle synnit ja pahuus edistyvät ihmisten keskuudessa, sitä todennäköisemmin niin kuitenkin tapahtuu. Jossakin vaiheessa voi tulla vastaan raja, jolloin Jumalan pitkämielisyys loppuu ja tuomio kohtaa yhteiskuntaa aivan kuten Nooan ja Lootin päivinä. On mahdollista, että länsimaissa ollaan lähellä tätä rajaa.

Tekstin lähde; http://www.jariiivanainen.net/yhteiskunnantuomio.html
1196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Joo, kaikki on mahdollista.
On myös mahdllista että Jumala nukahti miljoona vuotta sitten eikä ole huomannut mitä täällä on tapahtunut viimeisen miljoonan vuoden aikana.
Tai sit hän on huomannut mutta häntä ei yksinkertaisesti kiinnosta mitä täällä tapahtuu.
Tai ehkä häntä kiinnostaa, mutta on liian laiska puuttuakseen siihen.

Äänestä

Noita tuomion julistajia tuntuu uskiksissa olevan kuin " sieniä sateella " ja joka oksalla.

Synkät on lasit, tosi synkät, miten noilla voi elää ja iloita elämästä ?

Äänestä
  • Ei tästä elämästä pidäkään iloita, vaan seuraavasta :D

    Äänestä

  • Viemäriråtta kirjoitti:

    Ei tästä elämästä pidäkään iloita, vaan seuraavasta :D

    Näyttääkö se siltä että Jumala on siunannut maailmaa tähänkään asti.

    Äänestä

Eikös Raamatussa ole se kohta, että varokaa niitä, jotka sanovat, että "aika on tullut" tai "minä se olen". Tätä "aika on tullut" opetusta ja profetioita olen saanut kuunnella koko elämäni ajan ja niin on varmasti moni edellinenki sukupolvi, ilman että ovat loppua nähneet.

"Jeesus sanoi: "varokaa, ettei teitä johdeta harhaan. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'minä se olen', ja 'Aika on tullut', Mutta älkää lähtekö heidän peräänsä. Ja kun kuulette sodista ja levottomuuksista, älkää hätääntykö. Näin täytyy ensin käydä, mutta loppu ei tule vielä silloin."

Äänestä

Voisitko todistaa tietosi muulta kannalta kuin katsomalla uskontoa puolustavien hihhuleiden kotisivuilta, kiitos. :3

Äänestä

kohta läjähtää semmoinen tuomio että koko maapallo tuhoutuu universumiin ja vain jeesuksen seuraajat pääsevät pilvereunalle katselemeen omaan universumiin tätä järkyttävää tuhoa kun miljardit ihmiset palavat kuoliaaksi..

ihan kohta jumala tulee taas maailmaan vai oliko se jeesus ja neitsyt maria vai mikä..

Äänestä

entä noaa niinivee ja mooabin tyttäret tuhouivat vaikka kysymyksessä ei ollut homous.jumaol päättää koska synti riittää heterot ovat irstailleet jo 59v eikä tuhoole tullut maailma hukkui koska ihmisten sydämen aivoitukset olivat koko ajan pahan ovatko ne olleet sit pyhät tähän mieti

Äänestä

Kaikki tapahtuu yhdessä hetkessä, kun Jeesus noutaa omansa kotiin. Sit on turha enää itkee ja valittaa, kun totuus paljastuu ja rukoilijat on poissa. Kuka kuvittelee et riemu ratkee sit..Ei tuu muuta kuin paholainen saa suuremman vallan ja synti täysillä riehuu paholaisen saaman vallan mukana. Sitä ei kestä kuitenkaan pitkään ja suurin osa ihmisistä kuolee vitsauksiin..samoin kolmas maailmansota tulee jollaista ei voi ees kuvitella ja mitä se saa aikaan. Joitakin pelastuu sinä aikana mut se on pieni määrä, koska he joutuvat maksamaan verellään..Se on kallis hinta mut kannattaa sittenkin. Koska se on viimeinen mahdollisuus päästä kotiin Isän tykö.

Äänestä
  • No jo on siinä karut visiot.

    Äänestä

Lue malakia 4 sua ei oteta jumalattomia tallaamaan koska vielä ei ole herran päivä. jeesus sanoi ette teidä mikä hengen vallassa olette kun opetuslapset pyysi tulta taivaasta. te ette edes käsitä mikä taivas on saati sitten helvetti jos tietäisitte asenteenne olisi ihan toinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Varoittaja kirjoitti:

Tämän kirjoituksen aiheena on yhteiskunnan tulevaisuus ja kohtalo. Kun voimme torjua iankaikkisen elämän ja pitää sitä halpana, voimme olla yhtä huolettomia tämän aiheen suhteen. Emme ota huomioon, että asiat voisivat kääntyä huonompaan ja että Jumala voisi ottaa pois siunauksensa ja varjeluksensa yhteiskunnalta. Mitä pidemmälle synnit ja pahuus edistyvät ihmisten keskuudessa, sitä todennäköisemmin niin kuitenkin tapahtuu. Jossakin vaiheessa voi tulla vastaan raja, jolloin Jumalan pitkämielisyys loppuu ja tuomio kohtaa yhteiskuntaa aivan kuten Nooan ja Lootin päivinä. On mahdollista, että länsimaissa ollaan lähellä tätä rajaa.

Tekstin lähde; http://www.jariiivanainen.net/yhteiskunnantuomio.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu