JENSSIKÖ SYYLLINEN ?

suhari60

CASE AUER: aika uskomatonta...... eihän jenssi osaa muuta tehdä kuin puhua.....

ei tiedä mitä enää uskoa

20

3677

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kenen teot ?

      Selosteessa todettiin näin: "Ratkaisun perusteluissa on keskeisellä sijalla asiantuntijoiden lausumiin ja lääkärintarkastuksissa tehtyihin havaintoihin pohjautuva asianomistajien kertomusten luotettavuuden arviointi."

      Mitä oikeus jätti kertomatta? Oikeastaan olennaisen. Millä perusteilla kertomuksia oli pidetty luotettavina ja millä ei? Päätöksestä oli äänestetty eli kaksi tuomaria oli uskonut ja yksi ei. Aivan kaikkea eivät olleet uskoneet nekään tuomarit, jotka äänestivät ankaramman tuomion puolesta. Tämä käy ilmi siitä, että osa syytteistä oli hylätty.

      Selosteesta jää epäselväksi myös oliko jutussa uhrien muuta näyttöä, ainakin selosteessa mainittiin lääkärintarkastuksissa tehdyt havainnot. Mitä niistä selvisi vai selvisikö mitään?

      Vain yksi epäily torpattiin selkeästi. Oikeus oikein erikseen totesi, ettei kyse ollut mistään saatananpalvonnasta.

      Lopulta jutussa jäi kuitenkin epäselväksi, millä perusteilla Anneli Auer ja Jens K tuomittiin pitkiin rangaistuksiin.

      • muuta tietoa

        Jenssin siskon blogit

        www.anneliauer.com

        www.helsinkitaxidriver.com



        -


    • .

      Oikeusmurha! Sanokaa mun sanoneen, vapautus tulee ja helvetin isot korvaukset! Tutkinnassa on ollut sama poliisimies, kuin Auerin murhajutussakin. Sama poliisimies on vannonut saattavansa Auerin vankilaan. Jens sitten siinä ohessa.

      Kaikkihan taitaa perustua Auerin lapsien kertomaan, lapsettoman veljen lasten suuhun syöttämiin tarinoihin. CSI:kin kalpenee jutun huimilla käänteillä.

      Jenssin vangitseminen on poikinut myös kahden stadilaisen pirssin konkan, kukahan ne korvaa? Börje koetti aikansa hoitaa, vaan eihän se iskän homma oo, jos pojalla on harmia....

      Oikeusmurhaltahan tää vaikuttaa, vaikka en Jensiä hyvin tunnekkaann, enempi moi moi tuttu... Kattellaan ny mitä sieltä jatkossa tulee. Itse en vaan oikein ymmärrä, en......

      • Jep jep

      • ovelaa todellakin

      • pulteri

    • lamdlösdlönsd

      Ei tulisi noin kovaa tuomiota ilman pätevää näyttöä. Eihän tämä taksipalstalle kyllä kuulu, mutta kuitenkin...

      • näyttö kokoa 1

        Pätevää näyttöä? mitäpä jos sellaista ei ole.


      • 14+20
        näyttö kokoa 1 kirjoitti:

        Pätevää näyttöä? mitäpä jos sellaista ei ole.

        Suomessa ei tuomita 10 vuoden ehdottomaan tuomioon lapsiseksistä ilman pätevää näyttöä. 1-2 vuoden ehdolliseen kenties päädytään jo arvailupohjalta, mutta 10 vuoden ehdottomaan ei.


      • missä totuus

      • musta tuntuu
        missä totuus kirjoitti:

        http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194750971189/artikkeli/auerin rikoskumppanille jens rurik kukalle 10 vuoden tuomio lue koko julkinen seloste.html

        Asiassa on asianosaisten lisäksi kuultu todistelutarkoituksessa ja todistajana yhteensä 51 henkilöä. Henkilötodistajista suuri osa on ollut psykologian ja psykiatrian alan asiantuntijoita, joiden kuulemisella on pyritty selvittämään asianomistajien haastatteluissa antamien kertomusten luotettavuutta. Lisäksi todistajana on kuultu runsaasti henkilöitä, jotka tavalla tai toisella ovat tunteneet vastaajat tai jommankumman heistä. Oikeudenkäynnissä on lisäksi esitetty runsaasti asiakirjatodistelua.

        Ratkaisun perusteluissa on keskeisellä sijalla asiantuntijoiden lausumiin ja lääkärintarkastuksissa tehtyihin havaintoihin pohjautuva asianomistajien kertomusten luotettavuuden arviointi.


      • oikeusmurha Suomessa
        musta tuntuu kirjoitti:

        Asiassa on asianosaisten lisäksi kuultu todistelutarkoituksessa ja todistajana yhteensä 51 henkilöä. Henkilötodistajista suuri osa on ollut psykologian ja psykiatrian alan asiantuntijoita, joiden kuulemisella on pyritty selvittämään asianomistajien haastatteluissa antamien kertomusten luotettavuutta. Lisäksi todistajana on kuultu runsaasti henkilöitä, jotka tavalla tai toisella ovat tunteneet vastaajat tai jommankumman heistä. Oikeudenkäynnissä on lisäksi esitetty runsaasti asiakirjatodistelua.

        Ratkaisun perusteluissa on keskeisellä sijalla asiantuntijoiden lausumiin ja lääkärintarkastuksissa tehtyihin havaintoihin pohjautuva asianomistajien kertomusten luotettavuuden arviointi.

        Hovin tuomiosta löytyy kritiikkiä Jensin siskon sivujen lisäksi täältä

        www.niinaberg.com

        Anneli Auer on kirjoittanut sinne itse saamastaan tuomiosta. Kyllä Suomessa nähtävästi tuomitaan syyttömiä linnaan heppoisin todistein. Kuinkahan monta uskovaisen lääkärin uhria kaltereiden takaa löytyykään?


    • juu ei

      kaikkea ei kannata uskoa

      • ei taksiliitonmainos

        REHELLINEN JA LUOTETTAVA SUOMALAINEN TAKSI ?


      • H.Ovi
        ei taksiliitonmainos kirjoitti:

        REHELLINEN JA LUOTETTAVA SUOMALAINEN TAKSI ?

        Suomessakin on paljon tapauksia, missä se tuomion saanut melkein kivittty syyllinen todetaankin syyttömäksi. Arvailua, lasten puheiden arviomista, ennakkoasenteellisten asiantuntijoiden lausuntoja..joo. Luotan täysin hovioikeuden vapauttavan sekä Kukan , että Auerin.


    • pedoja kaikki?

      On se kummallista, että täysin heterosta miehestä yritetään tehdä pedofiili. Siis vääntämällä vääntää, vaikka tyypillä ei ole minkäänlaista historiaa sellaisesta. Poliisi valehteli niistä kiistattomista kuvatallenteistakin niin kuin paljon muustakin.

      Jos suomalaiset miehet ovat tyytyväisiä siihen miten tässä noidan sijasta vainotaan miestä, eli lasten kertomuksilla kenet tahansa voidaan tuomita pedofiliasta, niin nukkukaa vain rauhassa siihen asti, että teitä itseänne haetaan kotoota poliisivoimin, kun naapurin lapsi (tai kenen tahansa lapsi) on kertonut tarinoita. Ja väliäkö sillä onko ne tarinat totta, sillä suljettujen ovien takana oikeudenkäynnit takaavat aina oikeudenmukaisen tuomion?...Varsinkin kun on neljä naista vastassa vaatimassa melkein elinkautista.

      • Anonyymi

        Oliko tää se äijä


    • Anonyymi

      Olen aika varma, että Jenssi on luultavasti suomen historian törkeimmän oikeusmurhan uhri.

      Noh, positiivista on toki hänen kannaltaan se, että tulevalla miljoonakorvauksella ei tarvitse jatkossa enää tolpalle nykytilanteessa lähteä kitumaan.

      • Anonyymi

        Börje sanoi aikanaan niin vakuuttavalla äänellä kuin mahdollista että: "Poika on syytön"

        Tuttu nuorisopsykiatri totesi jp tuolloin että kaikki merkit olivat olemassa että Anneli ja Jens on lavastettu syyllisiksi.

        Totesi itsekkin että osa syyllisistä pääsee kuin koira veräjästä ja joskus syytön voi saada tuomion näissä keisseissä.

        Börje taitaa olla jo mullan alla ?


    • Anonyymi

      Kannattaa seurata tätä.

      Virkamiehet työntävät vastuuta pois toisiltaan ja yrittävät päästä eläkkeelle ennenkuin totuus paljastuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1300
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1228
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      133
      1142
    4. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      101
      1034
    5. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1030
    6. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      54
      922
    7. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      6
      833
    8. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      32
      818
    9. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      197
      710
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      689
    Aihe